Mulla oli vielä kotona asuessani sama ongelma, iskä oli (ja on edelleen) alkoholisti. Puhu lähimmille ystävillesi asiasta, heiltä voit saada tukea, ja välillä saa tuuletettua mieltä, kun voi rauhassa olla kavereiden kanssa. Sä et kuitenkaan ole jäämässä kotiin koko loppu elämäksesi, valoisa tulevaisuus suakin odottaa. 🙂 Sen mä opin, että vaikka itsestä tuntuisi kuinka pahalta muuttaa pois kotoa, kun sen aika on tullut, niin pitää olla vähän itsekäs ja ajatella omaa parasta. Kyllä sun äiti jaksaa tilanteen varmasti, ja hän varmasti iloitsee sun puolesta, kunhan tulee muuton aika.

Meillä iskä ei ole edelleenkään kokonaan tajunnut (mä muutin pois kotoa 2 vuotta sitten), että sillä on alkoholiongelma. Voisitte yrittää keskustella asiasta rauhallisesti ja ottaa esille AA:n tai muun vastaavan tahon, joka voisi auttaa isääsi. Ja mun mielestä pitäisi kertoa myös, että hänen käytös vaikuttaa sinuunkin, kerro omasta pahasta olosta. Kyllä se varmasti siitä, jaksamista!
🙂🌻

Mun isäni on viikonloppujuoppo, arjet esittää hyvää isää. Kaikki viikonloput mitä vaan muistan on mennyt siihen, kun isä ryyppää, vetelee turpiin äitiä ja minua. Kun kasvoin, aloin antaan takaisin ja isä soitti poliisit jotka veivät minut putkaan. Minä en ole kovin voimakas persoona, vaan aloin itsekin juomaan ja käyttämään huumeita, nyt yritän päästä eroon. Isäni sekaantuu kuntoutukseen ja on olevinaan helvetin hyvä isä. Viikonloppuna kännissä antoi mulle pyssyn käteen ja kehoitti mua tappamaan itseni, koska isäni saan vaan hävetä mua. Olipa lähellä etten ampunut isääni, mutta lähdin kotoa pois. Kirajstossa nyt kirjoitan, en tiedä miten jatkaisin tätä helvetin elämää taas, viikon olen pyörinyt kavereiden luona. Voimia kaikille juoppojen isien lapsille ja nuorille.

tuttu tunne. Minä istun kotona äidin kanssa ja isä ryyppää baarissa. Oikeastaan minulla ei edes ole enää isää... Tai onhan minulla, mutta hän on nykyään minulle kuin ilmaa. Olen luovuttanut. Hän ei koskaan kuuntele minua tai äitiä, satuttaa vaan. Olen väsynyt ja luovuttanut. Toivottavasti te ette luovuta yhtä helposti kuin minä. En vaan enää jaksa välittää.Toivottavasti teidän isänne ymmärtää että perhe on tärkeämpi kuin viina. Minun isäni ei ymmärrä. Voimia kaikille ja toivottavasti saatte tilanteen haltuun ja isänne hoitoon tai lääkekuurille. Se on koko perheen hyväksi. ja useimiten se toimii. Meidän perhe oli poikkeustapaus. Meillä ei toimi enää mikään. Voimia kaikille... ja onnea. Toivottavasti kaikki kääntyy taas parhainpäin.

Tuskin sitä voi millään toista auttaa, jos ei hää näe omaa ongelmaansa. Onneksi isäsi ei tee mitään pahaa kännissä, se on suuri plussa. Jos hän on turhautunut elämäänsä? En tarkoita ettettekö sinä ja muu perheesi riittäisi hänelle, mutta jos töissä on vaikeaa tai raskasta. Se omaa isääni haittaa. Koita vain muistaa ettei se ole MILLÄÄN TAVALLA siun vika. Hää on aikuinen.
Liittyköhän tämä edes aiheeseen..

Tiedän miten ahdistavaa on asua kodissa, jossa toinen vanhemmista ei hallitse juomistaan. Ei todellakaan mitään herkkua.

Oletko puhunut tilanteesta äitisi kanssa? Mitä mieltä hän on tilanteesta? Minusta isäsi tarvitsee apua alkoholiongelmiinsa, ja teidän muiden on saatava jollain keinolla hänet tajuamaan se. Että meno ei voi jatkua enää samanlaisena. Toki kyllähän se sinua helpottaa, jos muutat kotoa pois, mutta ei sekään ole hyvä jos äitisi jää alkoholiongelmaisen isäsi kanssa sinne ja homma jatkuu entisellään.

Oletko käynyt osoitteessa: http://www.al-anon.fi/ ?

Toivon, että teidän perheen ongelmaan löytyy jonkinlainen ratkaisu. Oma tilanteeni on se, että isä on vähentänyt juomistaan, eikä koskaan ole töissä humalassa, mutta tyypillistä on, että ilmaantuu perjantaina töiden jälkeen olut-pöhnässään kotiin. Ja sitten alkaa pyöriä se sama vanha levy eli valittamista ja märmätystä niistä samoista aiheista kerta toisensa jälkeen. Itse en ole asunut enää pitkään aikaan kotona, mutta minun käy sääliksi äitiä, kun joutuu kestämään tuota. Onneksi ei ole kuitenkaan väkivaltainen, mutta todella hermoille käyvä kylläkin.

Toivotaan että asiat järjestyvät. Itse tunnen ainakin tunnen vieläkin vihaa, sääliä ja turhautumista kun mietin aikaa, jolloin olin pieni ja isä ja äiti riitelivät kun isä oli humalassa. Ehkä sinulle voisi tehdä hyvää se, että puhuisit ajatuksista jollekin luotettavalle ihmiselle, niin saisit purettua tuntemuksiasi. Tsemppiä 🙂👍

Tiedän millaista on kun isä juo. Mun isä käytti aikoinaan väkivaltaa, mutta nykyään se vaan riitelee kännissä ollessa. Välillä se on pitkän aikaa juomatta, niinku nyt ennen joulua pari kuukautta, mutta sitte se taas jouluna joi ja putki jatkui yli uudenvuoden. Mun oli tarkoitus olla kotona (siisi vanhempien luona), mutta en kestänyt tilannetta siellä, oli pakko lähteä pois, omaan asuntoon. Paha on vielä siinä että iskä kännissä ollessaankin ajaa autoa, kun viinat loppuu.. Olemme yrittäneet vaikka mitä keinoa jotta isän juominen loppuisi, mutta mikään ei auta. Olemme mm. Äidin ja veljien kanssa muuttaneet pari kertaa eri paikkakunnalle, mutta isä on seurannut perässä ja vannonut lopettavansa juomisen, no vähä aikaa se on selvinpäin, mut sit taas.. Toisaalta mä ymmärrän isää, alkoholismi, mikä puhkeaa iskällä ku joku asia menee pieleen. Mä ite poltan tupakkaa ja oon yrittänyt muutamia kertoja lopettaa, mut mul on sama juttu ku isällä, vastoinkäymisten tullessa aloitan taas polttamisen. Olin ennen joulua kolme kuukautta polttamatta, mut nyt poltan askin päivässä. Mutta voimia sulle jotta kestät isäsi juomisen!!

Itselläni faija on myös alkoholisti, jota nykyisin vihaan ja joka päivä toivon yhä enemmän, että tulisi se päivä, jolloin saisin opiskelupaikan jostain muualta ja saisin muuttaa pois.
Meidän faija aloitti juomisen joskus 6-7 vuotta sitten, ja monta turhaa riitaa, tappelua ja eroaikomusta on senkin takia tarvinnut kestää. Kerran se on lyönyt minua poskelle, vaikken ollut tehnyt yhtään mitään, ja siitä asti inhoni sitä kohtaan on vain kasvanut. Inhoni muuttui vihaksi, kun se ei millään myöntänyt lyöneensä minua, ja tässä edelliskesänä se väitti, että yläasteaikainen kiusaamiseni johtui minusta eikä kenestäkään muusta. Se ei ole ymmärtänyt asioitani enää vuosiin enkä siksi puhu sille asioistani, vaan puhun esimerkiksi ystävilleni tai rakkaalle poikaystävälleni, joka aina vain jaksaa kuunnella valituksiani kurjasta elämästäni kotona.
Olen itse sitä mieltä, että koska olemme jo niin monta kertaa yrittäneet saada faijan menemään hoitoon ja mutsi on yrittänyt uhkailla erolla, mutta aina kuitenkin on jänistänyt, ainoa paras ratkaisu kaikille olisi ero. Mielipiteeni erosta ja faijasta tekevät sen, etten välillä tiedä, kuinka paljon mutsini ja siskoni minusta välittävät. Mutsi eikä pikkusiskoni siis halua eroa, koska jostain kumman syystä vielä välittävät faijasta. Ihmettelen eniten, miten pikkusiskoni yhä välittää, koska häntäkin faija on mennyt lyömään ainakin kerran. Faija on yksinkertaisesti niin typerän itsekäs, ettei se osaa ajatella perheen parasta ja kerjää sääliä valittamalla: "Minä olen vain niin tyhmä, voi voi kun olen huono..". Tiedän, että faijallani on varmasti masennusta, mutta en jaksa enää sympatiseerata sitä, koska itsellänikin oli syvä masennus, kun menin lukion ensimmäiselle, mutta tajusin poikaystäväni avulla tarvitsevani terapiaa, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin olen jo melkein oma pirteä itseni.
Katkeruuttani faijaani lisää vielä se, että sain tietää mutsilta faijan kohdelleen minua huonosti, kun olin vielä lapsi. Hän syytti aina minua, jos pöydällä oli murusia tai kuraa oli eteisessä, vaikka syy saattoi olla ihan yhtä paljon pikkusiskossani. Lisäksi hän ei ole koskaan antanut minun sotkea huonettani tai muuta taloa, niin kuin yleensä lapsiperheiden kodeissa voi olla, joten olen joutunut jo pienestä pitäen elämään varpaillani. Tämä tapahtui sitä paitsi silloin, kun faija ei ollut alkoholisoitunut, joten voin vain sanoa, ettei hän oikein kummoinen isä ole ollut.
Jos saan ensi vuoden keväällä opiskelupaikan tai poikaystäväni saa opiskelupaikan, muutan pois ja vaikka en saisi opiskelupaikkaa, muutan joka tapauksessa omaan kotiin. Olen omasta mielestäni kestänyt tätä kaikkea niin kauan, että ansaitsen saada edes hiukan normaalia elämää. En luultavasti halua nähdä faijaani juuri koskaan, koska hän ei enää ole isäni enkä halua häntä omiin häihini, sillä haluan unohtaa kaiken sen tuskan ja surun, jota hän on minulle aiheuttanut. En myöskään halua, että hän tulee pilaamaan esimerkiksi häitäni, jotka ovat minulle yksi elämäni tärkeimpiä päiviä.
Toivon voimia jaksamiseen kaikille, joiden perheessä on alkoholisteja ja haluan painottaa, että joskus tilannetta voi olla mahdotonta muuttaa, jos henkilö, jolla on ongelma, ei halua apua tai ei suostu myöntämään ongelmaansa, niin kuin minun faijani. Mutta ratkaisuja löytyy aina; kyse on vain siitä, millaisen elämän itse haluaa itselleen ja onko valmis käymään läpi ehkä rankkojakin muutoksia saadakseen hyvän elämän. Ja ajatelkaa myös omaa parastanne, sillä te itse olette se henkilö, jonka kanssa teidän täytyy elää koko loppu elämänne. Teidän elämännne on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun, ja siksi kannattaa ajatella, onko oikein antaa jonkun toisen pilata se.

hmm.. tämä on ensimmäinen kertakun tänne kirjoitan mutta itse asiaan;
---
Minä olen katsonut isäni juomista arviolta, 3-5vuotta.. Turpaan on parit kerrat tullu, mutta lopulta en enää jaksanut ja rupesin nosteleen punttia, tjsp. ja nyt se on toisinpäin jos isä koittaa kimppuuni tulla, itse hän siinä turpaansa saa.. Ensikerrankun löin isää, seon vähän rauhoittunut.. Mutta alkaa tämä loppuunsa kyrpiä.. Isältä saanut vaikutteita juomiseen.. Nykyään alkaa tulla vain masennusta ja ahdistusta kun katson isäni juomista..
Jaksamisia.

Moi!
Hyvin usein juominen on oire jostain muusta ongelmasta. Itse olen työssäni kohdannut paljon alkoholiongelmaisia (alkoholi tuo ongelmia esim. siten, että muut perheen jäsenet kärsivät). Monille heistä on vaikea myöntää, että alkoholin käyttö on juuri minulle ongelma. Lähes kaikki vanhemmat tuntevat jonkun joka juo vieläkin enemmän ja on helppoa ajatella, ettei minun asiat ole sentään noin huonosti. Jos oma vanhempi on lapsuudessa juonut vielä enemmän kuin itse, voi oma juominen tuntua "vähäiseltä". Eli kyse on siitä mihin omaa juomista vertaa ja asia voi hämärtyä omassa mielessä.

Itse koen, että alkoholi on ongelma, jos sitä tarvitsee ottaa esim. 1-2 pulloa kaljaa lähes joka ilta. (miksi tarvitsee ottaa, miksi ei pärjää ilman?) Ongelma on myös se, jos alkoholia on otettava joka viikon loppu, että saa "nollattua" viikon. Ongelmasta voidaan puhua myös silloin, jos alkoholia harvoin ottaessa tulee ongelmia esim. sammuu ( sotkee paikat oksennuksellaan tai ulosteillaan tai virtsallaan), rikkoo paikkoja, käyttäytyy väkivaltaisesti tai pelottavasti.

Erään tutkimuksen mukaan ja omien kokemusteni perusteella lapsille olisi parasta, jos omia vanhempiaan ei tarvitsisi nähdä koskaan humalassa. Lapsista oma humalainen vanhempi on yleensä outo tai pelottava, koska humalassa ei ole oma itsensä. Pelottava voi olla vaikkei olisi väkivaltainen. "Oudoksi" muuttunut vanhempi ei ole turvallisen tuntuinen ja vanhemman käytös voi tuntua hävettävältä. Mutta lapsi ei usein voi vaikuttaa siihen miten oma vanhempi käyttäytyy, valitettavasti.

Usein olen törmännyt siihen, että asioiden selvittäminen puhumalla on vaikeaa alkoholiongelmaiselle ihmiselle. Samoin he kokevat itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi. Tämä huono itsetunto saa aikaan sen, että etsii muista ihmisistä huonoja puolia, jotta saisi tuntea itsensä paremmaksi. Esim.omien lapsien mollaaminen ja pahoinpitely voi johtua siitä, että haluaa tuntea itsensä voimakkaaksi ja paremmaksi. Usein tällaiset ihmiset ovat saaneet samanlaisen tai pahemman kohtelun itse lapsena. Se ei ole kuitenkaan mikään syy jatkaa pahanolon siirtämistä omille lapsille.

Kirjoitukseni pointti on se, että vanhempien ongelmallinen alkoholin käyttö on vanhempien oma ongelma ja nuoren on turha kokea olevansa huonompi kuin kukaan muukaan, vaikka omalla vanhemmalla olisikin ongelma. Yleensä vanhemmalla on jokin muukin ongelma kuin pelkkä juominen ja siihen ongelmaan juovan vanhemman tulisi hakea apua.

Usein on hyväksi, että hakee apua perheelleen joltain aikuiselta joka voi auttaa. Esim. terveydenhoitaja, kriisityöntekijä, nuorisonohjaaja yms. Voi olla, että molemmat vanhemmat saavat herätyksen, kun ulkopuoliset puuttuvat perheen tilanteeseen. Ulkopuolinen apu on usein tarpeen, kun omassa perheessä voidaan huonosti.

Tomppa

Myös minun isäni on alkoholisti, hänen juomisensa ja masennuskautensa ovat pilanneet elämääni aivan liikaa. Isäni on juonut niin kauan kuin voin muistaa, mutta hänellä on välillä ollut pitempiä jaksoja (noin vuoden mittaisia) juomatta. Hän on ollut katkaisuhoidoissa ja aa-kerhossa sekä käynyt Minnesota- ja Kalliolahoidot. Mikään ei ole kuitenkaan koskaan auttanut lopullisesti, sillä oma halu raitistua puuttuu aivan selvästi. Isäni odottaa muiden ihmisten tekevän hänen suhteensa ihmeitä ja jaksavan häntä loputtomiin, mutta itseltään hän ei osaa vaatia mitään. Kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, hän masentaa ja lähtee juomaan. Juomisestaan hän on syyttänyt vaimoaan, lapsiaan, vanhempiaan, sisaruksiaan, työkavereitaan ja kaikkia mahdollisia. Nykyään hän on väliaikaisella sairaseläkkeellä ja vahvan lääkityksen alaisena.

Kotona asuminen oli välillä yhtä helvettiä, sillä koskaan ei voinut olla varma seuraavasta päivästä. Koskaan ei tiennyt joutuuko kouluun lähteä lähes nukkumatta, koska sama renttu on taas hillunut koko yön. Isäni juomaputket ovat joskus kestäneet kuukausia ja yöt ovat saattaneet olla yhtä taksiajelua edestakaisin. Lisäksi hän tuonut mukanaan renttukavereitaan herättämään koko talon. Olen itse vanhin lapsista ja kantanut valtavasti huolta niin äidistä kuin nuoremmista sisaruksista. Olen muuttanut kotoa opiskelemaan kolme ja puoli vuotta sitten, joten enää minun ei tarvitse kestää isääni. Silti olen edelleen huolissani kotona vielä asuvista. Kotona käydessäni en juuri puhu isäni kanssa, joten siedän häntä sen lyhyen ajan. Vielä asuessani kotona meillä oli kuitenkin jatkuvasti riitaa, ja hän on sanonut minulle niin pahoja asioita, etten voi koskaan antaa niitä anteeksi. Hän on lyönyt minua, veljeäni ja äitiäni, muttei käsittääkseni ole nykyisin väkivaltainen. Tai sitten äitini jättää pahimmat asiat kertomatta minulle.

Voimia kaikille alkoholistien lapsille, voin täysin samaistua niihin vihan, masennuksen, surun ja epätoivon tunteisiin, joita mahdollisesti tunnette. Kumpa vanhemmat tajuaisivat, mitä he lapsilleen tuollaisella elämällä aiheuttavat!

tuttua tuo että kaverit tuovat isän kotiin. muistan yhen isänpäivän kun oltiin sisarusten kanssa leivottu isälle kakku ja keitetty kahvit.. hetki íhmeteltiin että missä isä on kun ei se vastaa puhelimeen eikä ole kotona. Muutama tunti vierähti, ja ovikello soi. isä tuli naapureiden taluttamana kotiin, sairaalan kautta. se oli sammunut metsään ja jotkut nuoret kundit oli hakannu sen sinne. kylkiluut murtu, varastanut puhelimen, avaimet ja lompakon.

Nyt isä on ollut vuoden verran raittiina. Heti kun mä muutin sen luo, se lopetti lähes kokonaan juomisen..
isällä oli pitkään masennusta äidin erosta. ja ehkä mun muutto sai sen tajuamaan että sillä on vielä perhe.
on sillä ainakin mut. tällä hetkellä isä on mulle todella tärkeä ja oon aina ollut isän tyttö vaikka se on juonut kuinka. Kun faija rupes ottaa kuppia niin kaikki muut hylkäs sen. paitsi minä.

mutta nyt mua harmittaa kun en saa siltä kauheesti tukea mun masennukseen. enkä mä kyllä ees tiiä haluunko. haluisin vaan olla yksin ja sulkea muun maailman edestäni.. mut toisaalt mä en halua olla yksin.

moikka mun isä on alkoholisti on ollu jo pitkään, äitini ja isäni erosivat pari vuotta sitten.häpesin isääni niin paljon nuo kaikki vuodet että en voinut puhua hänewst kenellekkään ja jos joku kysyi niin valehtelin et kaikki on hyvin m¨ja kaikki on onnelisia ja et meil ei oo mitään ongelmia.nykyään häpeän edelleen enkä paljoa kerro hänen ongelmistaan kenellekkään mitä nyt veljen kanssa joskus jutellaan tilaanteesta mikä meil joskus oli.isäni oli hyvin kiltii juovuksissa ja muutenkin oli aina kiltii ja nykyään on kanssa kiltii asuu kylläjkin sellaisessa asuntolassa joka on tarkoitettu alkoholisteille ja on nyt ollut 2vuotta kuivilla=) 🙂vaikka ei hän koskaan pala "normaaliksi"ihmiseksi vaikka kuinka toivoisi sitä.

Moi!
Jos omalla vanhemmalla on alkoholi- ja/tai mielenterveysongelma, niin ei lapsen tarvitse olla siitä häpeissään. Tiedän, että häpeän tunne tuntuu, mutta syytä sen tuntemiseen ei ole. Itse ette ole voineet asialle mitään, ongelma on ollut vanhemman ja tulee aina olemaan. Syyt ongelmaan omat alkaneet usein jo lapsuudessa ja ne jatkuvat aikuisena, kun esim. mahdollisia traumoja ei ole käsitelty kunnolla (terapia) missään vaiheessa elämää.

Minusta on huolestuttavan kuuloista, jos lapsi tai nuori asuu vanhempansa tukena vain siksi, ettei isä tai äiti alkaisi juomaan tai tekisi itselleen mitään pahaa. Toisaalta moinen tuntuu todelliselle epäitsekkyydelle, mutta seurauksena oma mielenterveys ei yleensä kestä. Kun vanhempi tajuaa tämän ja syyttää itseään tästä, niin juominen tai muu ongelma tulee jälleen esille. Eli en suosittele kenellekään oman vanhemman "hoitamista", koska tuloksena on yleensä oma masennus ja vanhemman itsesyytökset lapsen sairastumisesta. Jos vielä peittelee omaa pahoinvointiaan (esim. masennus), niin sairaus voi päästä todella pahaksi, ennenkuin sitä päästään hoitamaan. Masennuksen hoito ja siitä toipuminen on aina sitä helpompaa, mitä aiemmin sitä aletaan hoitaa.

Aika usein vanhemman alkoholi- ja/tai mielenterveysongelmista kärsivässä perheessä lapset oppivat syyllistämään itseään. Eli lapset saaattavat kokea syyllisyyttä vanhemman sairaudesta tai kokevat pahentavansa vanhemman ongelmaa tai tuovansa pahaa mieltä. Jos oppii etsimään itsestään vikoja ja huonoja puolia niin niitä löytää. Jos taas osaisi keskittyä huomaamaan omia vahvuuksia ja hyviä puolia, niin se antaisi voimia ja positiivisuutta. Vanhemmat eivät aina omien ongelmien takia jaksa kannustaa ja rohkaista, siksi olisi hyvä itse opetella tekemään sitä. 🙂👍

Kun oppii hyväksymään tilanteen, että isällä tai äidillä on ongelma ja siksi perheeni voi olla erilainen kuin muiden, mutta silti Minä en ole huonompi kuin muut, niin pärjää elämässään. Jos pitää itseään muita huonompana, niin usein toteuttaa omaa uskomustaan. Jos taas pitää itseänsä yhtä hyvänä, niin tekee samoja asioita kuin muutkin ja toteuttaa itseään. Jos itsensä arvostamisessa on ongelmia, niin siitä kannattaa mennä puhumaan jollekin aikuiselle esim. terveydenhoitaja, kuraattori, kriisityöntekijä (jos koululla on) tai sitten jollekin muulle "luottoaikuiselle" joka voisi auttaa. Yksin miettiessä ei löydä hyviä puoliaan, jos on oppinut vähättelemään itseään.

Itse antaisin aloittelijalle ja kaikille muille samojen ongelmien keskellä kamppaileville vinkin, että puhukaa asioista. Jos kaverit ei kuuntele, niin menkää vaikka kouluterveydenhoitajalle puhumaan. On erittäin tärkeätä saada purkaa suuttumustaan,pahaa olo yms.. mitä tunteita kenelläkin tässä tilanteessa on, jollekulle..Itse myös antaisin vanhempiennne juoda, jos he itse haluavat. Kuullostaa karulle, mut alkoholistia ei saa parantumaan yrittämällä saada sitä hoitoon. Kun vanhempanne/vanhempi on humalassa, älkää sanoko heille mitään ette mitään. Olette kuin he olisivat ilmaa vain..Sitten kun he ovat selvinpäin niin ottakaa asia silloin esille ja yrittäkää silloin puhua, mutta jos vaikutusta ei ala näkymään ja asiat pahenevat niin silloin itse yrittäisin puhua jollekkin muulle aikuiselle: sukulaisille,mummolle,ukille tai jos kukaan heistä ei auta niin jollekkin ulkopuoliselle. Itse menetin 05 isäni ja 07 äitini viinaan (olen 18 vuotias). Tiedän todellakin millaistä on elää alkoholisti vanhempien lapsena ja vielä ainoana sellaisena. Minulle tärkeää oli se, että pääsin muuttamaan sieltä 16 wee pois ja näinollen sain etäisyyttä asioihin. Olin äitini ja isäni kanssa yhteydessä, mutten puhunut heidän kanssa, kun he olivat humalassa yms.. Yritin kyllä myös puhua lopettamaan, mutta se ei tehonnut. kenenkään varoitukset eivät tehonneet, joten annoin periksi. Aloin keskittymään omaan elämääni. Ihmisen pitää olla itsekäskin välillä ja minusta kenenkään ei tarvitse katsoa vanhempiensa juomista.
Hyvää loppukesää kaikille 🙂🌻

Sanna

Minun isä myös alkoholisti eikä tuu sitä koskaan myöntään, vielä vähemmän menemään hoitoon. Käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa sillon kun siitä vaan sattuu tuntumaan siltä, että nyt pitää jonkun tuntea jotakin nahoissaan. En enää ole missään tekemisissä sen kanssa koska en jaksa ainaista huutamista, laittomia uhkailuja, syyttämistä kuinka kaikki ovat pilanneet hänen elämänsä jne. jne. Minulle olisi helpompi, jos sillä olisi kaks metriä multaa päällä.
On myös pitäny muuttaa toiselle puolelle Suomea hänen takiaan, ettei tule yllätysvierailuillaan riehumaan luokseni, vaihtaa numero salaiseksi ettei hän saa minuun minkäänlaista yhteyttä. Jos ei tällä systeemillä rauhota käyttäytymistään minua kohtaan niin seuraava vaihtoehto on lähestymiskielto. Tylyä. Mutta haluan elää omaakin elämää.. Jos siitä enää mitään tulee näin monen pelonsekaisen vuoden jälkeen..?