Iloisesta lapsesta tuli vakavasti masentunut nuori
Olen tosi huono puhumaan miun asioista, mutta haluisin kuiteskin kertoa miun tarinan maailmalle. Joten tässä se tulee. Toivottavasti välitän sen tarpeeksi hyvin.
Olin todella iloinen, positiivinen ja normaali lapsi. Miulla oli kavereita joka lähtöön, eikä koskaan puuttunut menoa tai vilskettä. Ala-asteella olin koulukiusattu, mutta se ei tuolloin juurikaan haitannut, koska en osannut ajatella sitä negatiivisena juttuna. Olinhan kuitenkin vasta 10-vuotias napero (koulukiusaamisen aikaan siis). Ala-asteelle mahtui myös surullisia hetkiä, kuten iskän kuolema (olin tuolloin 11v.), äidin sairaalajaksot sekä eroaminen hänen miehestään ja pikkusiskon auton alle jääminen. Aika synkkiä ja vaikeita aikoja 10-12-vuotiaalle.
Luulin pääseväni kiusaamisesta yms. eroon kun pääsin yläasteelle, mutta ei. Yläaste oli varsinainen ongelmapesäke. Olin pahasti koulukiusattu ja syrjitty koko yläasteen. Juuri kun olisin tarvinut kavereita ja huomiota, niin kaikki katosi. Sain huomata, että miulla ei ollut enää ketään kelle puhua. Aloin tuolloin miettimään, että onko miussa jotain vikaa. Olin tukevampi ja suurikokoisempi kuin muut ikäiseni. Siitä seurasi vakavia ongelmia.
Lopetin syömisen kokonaan ja aloin juoksemaan, koska ajattelin, että jos olisin laiha niin kaverit tulisivat takaisin. Laihduin kolmessa kuukaudessa lähes 16kg. Se huomattiin, mutta siihen ei osattu reagoina negatiivisesti, koska olin koko ajan hymy korvissa ja iloinen nuorinainen. Laihduttamisen lisäksi sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja aloin viiltelemään. Ilo ja valo katsoivat kokonaan ja päässäni alkoi pyörimään itsemurha-ajatukset.
Onneksi sain apua ajoissa, ja olen jo muutaman kuukauden ajan käynyt kerran viikossa psykologilla. Laihduttaminen ei enään ole päällimmäisenä mielessä, mutta syöminen on edelleen vaikeaa. Valitettavasti viiltelyä ja itsemurha-ajatuksia on vielä tänäpäivänäkin, mutta ei enään yhtä usein. Johtunee siitä, että kavereita ei juurikaan ole, mutta eiköhän se parantuminen tästä lähde etenemään. Toivottavasti teksi ei ollut ihan täys pyörremyrsky.
Moi,
Olipa aika pysäyttävä elämäntarina. Oot kokenut paljon rankkoja asioita, mutta on todella hienoa, että sait apua ja olet nyt valoisammalla tiellä. Tekstisi ei ollut ollenkaan pyörremyrsky, vaan ihan selkeä. Toivon sulle valtavasti jaksamista paranemisen polulla. Syömistäkin voi harjoitella vähitellen ja viiltely sekä itsetuhoiset ajatukset voivat jäädä entistäkin vähemmälle, kunhan olo paranee. Uskon että löydät vielä kavereitakin, joskus samanhenkisten ihmisten löytäminen vain vie enemmän aikaa. Oot kaunis ja arvokas ihminen, jolla on ainutlaatuinen elämä 🙂
Tsemppiä sulle! 🙂🌻
Positiivista on mielestäni se, että sinulla on hyvä pohja persoonallesi. Julma totuus on, että se iloisinkin lapsi voi masentua, jos huono kohtelu jatkuu liian kauan. En ole asiantuntija, enkä sellaista leiki, mutta tuli mieleen, että voisiko vakavassa itsetuhoisuudessa olla kyse alunperin sosiaalisen peilisi vahingoittamisesta? Siten, että kaikki tunteet, joita jokin pitkään jatkunut tilanne aiheuttaa kääntyyvätkin sisääänpäin? Keskustelepa tästä luotettavan asiantuntijan kanssa. Minulla huono kohtelu aikoinaan kääntyi sisään päin mm. syömisen muodossa.
Julmalta tuntuu, että kun on kiire niin voi antaa itsestään kauhean välinpitämättömän kuvan. Positiivista ja ns. hyväennusteista mielestäni on se, että tiedostat todella selkeästi mikä sinua vaivaa, eli miksi käyttäydyt itsetuhoisesti. Uskon kyllä, että koska sinulla ei ole ystävyyttäsi arvostavia kavereita voi olla yksi syistä siihen, että olet itseäsi kohtaan julma. Jokainen nuori tarvitsee kavereita tietääkseen, että on tärkeä ihminen joillekin ihmisille ja luottaakseen elämään. Tarvitaan kavereita, joista tietää, että he haluavat olla oikeasti kavereitasi. Kyllähän sinäkin varmasti vaistoat haluaako joku oikeasti olla kaverisi vai ei. Olet sosiaalisesti lahjakas nuori, joka kyllä tajuaa enemmän kuin mitä ikäisesti haluavat uskoa. Positiivista on mielestäni se, että koska sinulla on ollut kavereita, niin kun niitä tulevaisuudessa saat, kyllä kaveriporukka muodostuu ilman että sitä pitää tehdä väkisin. Sellainen kaveriporukka, jossa ollaan aidosti sinun puolellasi on elintärkeä. Ihan normaali elämä on sinullekin varmasti se kaikkein tärkein. Se tervehdyttää. Mitä tulee laihduttamiseesi niin ymmärrän omasta kokemuksesta, että nuorena voi ajatella juuri noin. Eli jos on laihempi, niin sitten saa suosiota. Mutta ei se pidä paikkansa. Eivät he vain ole arvoisiasi. Ei heidän todellista suosiotaan saa. Itse en enää koskaan haluaisi painaa sosiaalisista syistä liian vähän. Siloin olisin antanut tuollaisen jengin voittaa. Onnea paranemisen tielle!
Usko tai älä, vielä tulee se aika jolloin sinä olet kiusaajiesi yläpuolella ja he kerjäävät huomiotasi sekä kaveruuttasi. muista silloin tämä aika miten he sinua kohtelivat. -tulet pärjäämään elämässäsi! usko tai älä!!!🙂👍
Lisäyksenä Tinpan kirjoittamaan: älä kuitenkaan anna kiusaajillesi kaveruuttasi. Eivät he kerjää kuin omaatuntoansa puhtaaksi, mutta et ole siitä vastuussa. Ystävät eivät tee tuollaista. Itseään pitää arvostaa. Mielummin muutamia hyviä kavereita kuin joukko niitä, jotka pettävät kuitenkin. 🙂