Tyttöystävän halaus lämmittää hyvin paljon. Tuntemattoman ihmisen hymy nostaa myös hieman mielialaa.
Rehellisesti voin sanoa, että äidilleni näyttelen tunteitani. Näyttelen, että kaikki on kunnossa ja elämä hymyilee. Kavereiden seurassakin tulee joskus näyteltyä, että 'eihän tässä mitään..'.

Mä oon aina näytellyt. Must on itseasiassa alkanut tuntua, että elämä on pelkkää näytelmää. Vanhemmat näyttelee. Muille ihmisille ei voi paljastaa negatiivisia puolia, mutta positiivisista jutuista kailotetaan. ja se ärsyttää mua.

Pienenä kun itkin niin mua pilkattiin, isikin pilkkas ja nykyisinkin kun ääneni vähän vain sortuu, niin isi on pilkkaamassa. Ja sit se aina sanoo, et ei tollasest nyt itkeä tarvii. oon sille kuittaillu takas, et mielummin itken kuin huudan. Mut kyl oon kotona oppinu, et en näytä tunteitani. Näytän hyvin harvoin hyvin harvoille kavereilleni todelliset tunteeni, kun olen surullinen. Joskus mulla oli semmoinen tilanne, että paljon kavereita, muttei ketään, kelle kerron asioita. Nyt mulla on yksi sellainen, mutta en sillekkään viittii kaikkea kertoa, ihan sitä ajatellen. Oon siis aina kantanut kokemuksiani vain sisälläni iloisia ja surullisia. Mun on vaikee sanoo jollekkin kaverille kuinka kiva se on. Olen koittanut opetella.

Ystävilleni olen rehellinen tunteistani. Jos itkettää itken (tarkoitan kahden keskisissä tilanteissa, esim ystävän kotona. Jos ollaan jossain julkisilla paikoilla, niin itken jos en pysty olemaan itkemättä, mut jos en itke niin sitten kerron miltä musta tuntuu). Jos joku kehuu mua, saatan olla häkeltynyt, mutta en ole ajatellut pahemmin että näkyykö se, saattaa se joskus vähän punastumisella näkyä riippuen toki tilanteesta. Jos joku haukkuu mut ihan pystyyn, yritän olla näyttämättä suruani/itkuani ja itken kun lähden pois. Joskus liikutun jonkun sanoista ja saatan itkeä joko surusta (esim elokuvat ja silloin itken tai kyyneleet tulee enkä perheen/ystävien kanssa yritä peittää niitä) ja jos liikutun onnesta, niin en niitäkään yritä peitellä (riippuu kyllä vähnä seurasta).

Jos joku tuntematon hymyilee, tulee itselläkin hymy -riippuu vähän myös tilanteesta. Ja mua alkaa yleensä aina hymyilyttävään ystäväni seurassa (näen sitä suhteellisen vähän, en edes joka viikko) oli puheenaihe ihan tavallinenkin. Jossain surullisissa jutuissa näytän tunteeni myös..

Perheelleni en paljoa tunteita näytä, jotain ahdistusta tms yritän peittää..

tätäkö tarkoitit?

Mä olen tosi sulkeutunut ihminen. Mun naama on oikeastaan aina peruslukemilla. En mä oikein osaa viestittää ilmeilläni tai eleilläni sitä, olenko iloinen vai surullinen. ☹️ Joskus, harvoin mä hymyilen, mutta ei siitä voi mitään päätellä. Saatan hymyillä myös silloin, kun olen surullinen tai jännittynyt.

Mun perheessä ei ole koskaan näytetty tunteita. Ei meillä voi näyttää surullista naamaa, eikä kukaan hymyilekään. Se käytös on tietysti tarttunut muhun. Joskus mä itken omassa huoneessani, mutta en varmasti muiden nähden. No, joskus terapiassa on tullut muutama kyynel ja se vasta kiusallista onkin.
Tämän takia mun vanhemmat oli taannoin aika yllättyneitä, kun ne kuuli mun masennuksesta. Muutenkin musta ollaan usein huolissaan, koska päältä päin ei näe, miten mä voin. En oikein puhukaan kenellekään.

Tällä hetkellä mulla ei ole ainuttakaan kaveria. ☹️
On mulla joskus jonkin verran kavereita ollut, mutta en mä niille ole oikeastaan mitään mun pahasta olosta kertonut. Siitä on ollut jotenkin niin vaikea puhua. Sen takia olen pitänyt pokkani aina kavereiden läsnä ollessa.
Nyt, kun mä mietin, tuntuisi paljon helpommalta, että mahdolliset kaverit tietäs mun ongelmista. Sitten ne ehkä ymmärtäs paremmin mun käytöstä.

Juu siis ihan vaan, että miten ihmiset reagoi muhin . Joskus kun tuntuu, ettei saa tavallaan "yhteyttä" tunne tasolla muihin niin aattelin kysyä miten muut tuntee.

Minuun vaikuttaa liikaa. Olen aina ollut helposti vaikutettavissa oleva ihminen. Mielipiteeni muuttuu sen mukaan mitä muut ovat mieltä, ja kun tarpeeksi olen kuullut näkemyksiä, siitä muodostuu niin vahva että uskallan viimein olla omaa mieltä asioista. Minä mukaudun muiden mukaan. Minuun vaikuttaa jos joku haukkuu, minuun vaikuttaa jos joku kehuu, minuun vaikuttaa jos joku halaa. Tuuliviiri. Läheisille en enää jaksa näytellä tunteitani - vieraammille ja tuntemattomille kylläkin.

Nuorena näyttelin aina tunteet kaikille, teen sitä näin vanhemmitenkin.. Oon vaan enää välinpitämätön lähes kaikkeen vaikka pitäis välittää.
Että mitenkäs se sanonta menikään? Vanha koira ei opi..