Mulla on semmonen ongelma, että mä en kehtaa puhua kavereitten seurassa mitään, tuntuu että puhun jotenki tyhmästi .. On jopa ajoittain kotonaki.. ja sitte saatan lakata puhumasta, ja vaan mumisen ym..niinku tänään. Onko kellään samaa ongelmaa? Joo, tänäänki mun piti lähtä tonne yhteen paikkaan viettään aikaa, niin en sit tohtinu! No pakko yrittää mennä huomenna.
no ei ihan noin pahaa. olen ujo, mutta lähden kyllä liikenteeseen ja useimmiten toiveikkain mielin. mutta kun pääseen sosiaaliseen tilanteeseen, menen usein lukkoon ja en saa sanoja suustani ulos. siihen kyllä auttaa se, kun yrittää kuunnella sitä mitä muut puhuu ja yrittää vaikka kysellä. siinä tilanteessa kuitenkin tuntuu pää ihan tyhjältä ja jos jotain ajatusta yrittää saada syntymään, menee ihan sekaisin.
oon silti sitä mieltä, et kotiin ei saa jäähä makaan, se on kaikesta pahinta. yritä alottaa mahollisimman pienestä. kaippa se keskustelutaito kehittyy vain harjoitellen.
Kiitos sulle vastauksesta 🙂
Moikka!
Et varmasti ole ainut samankaltaisessa tilanteessa. Minäkin olen hirveän ujo ja hiljainen, suorastaan pelokas ja jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa. Isossa ihmisporukassa, omanikäisten seurassa ja joskus jopa kadulla ja tuttujenkin ihmisten ympäröimänä tunnen suurta ahdistusta. Tällaisissa tilanteissa menen ihan lukkoon, ajatus ja puhe ei tahdo kulkea, sanat takeltelee ja hermostuttaa. Ainoastaan tosi hyvien ja tutuksi tulleiden läheisten seurassa voin olla oma itseni. Myös silloin harvoin, kun olo on iloinen ja energinen, saatan vaikuttaa jopa sosiaaliselta ja avoimelta...mutta se tosiaan on harvoin.
Minun kohdallani sosiaalisten tilanteiden pelko johtuu kai suurimmaksi osaksi heikosta itsetunnosta. Kun en tunne oloani mukavaksi enkä yleensä viihdy tässä olemuksessani, olen vaivautunut tietysti muidenkin seurassa. Se on kyllä hassu tunne, kun tuntee olevansa ainut "sosiaalisesti rajoittunut" jossakin porukassa. Kuinka muut pystyvätkään olla niin avoimia ja rentoja ja luonnollisia ja vapautuneita? Näin ujon näkökulmasta se on käsittämätöntä. Tottahan muitakin ujoja on, mutta aivan kuin häviävän vähän...
Yritän yleensä selviytyä ihan jokapäiväisistä haasteista yksinkertaisesti pakottamalla itseni edes vähän aktiivisemmaksi ja rohkeammaksi, mikä ei aina ole helppoa. Yleensä kai vetäydyn kuitenkin kuoreeni. Kuvittelen kai, että vuosien myötä arkuus hieman vähenee... Ahdistavaahan tämä luonteenpiirre useimmiten on. Se vaikuttaa moniin tekemisiin. Olen esim. jättänyt useita hienoja tilaisuuksia käyttämättä vain sen takia, etten luota itseeni ja pärjäämiseeni ihmisten joukossa tarpeeksi. Tunnen itseni usein niin pieneksi ja hauraaksi. Mahdatkohan ajatella samoin...
En voi muuta kuin toivoa kaikille enemmän niitä aurinkoisia päiviä, jolloin tuntee itsensä muiden arvoiseksi ja vähän rohkeammaksi. (Helpommin sanottu kuin tehty, mutta itselleen ei saisi olla niin ankara, vaan yrittää löytää niitä ihania puolia itsestä... Se on kyllä vaikeaa...)
Moi!
Joo, en sillon jaksanut vastata tähän heti, niin unohdin sit.. Joo, mullakin kaikki johtuu huonosta itsetunnosta.
Joskus alkuaikoina kun rupes masentaan, niin mulla oli melko samanlaisia tuntemuksia.. Nyt lähinnä v****** kympillä koko ajan. ja vihaan itteeni suurimman osan päivästä aina, ko mikään ei tunnu sujuvan...aamulla on helpompaa (ei aina tietty) . Oon tosi kärsimätön.... pitäs oppia että mikään ei tapahdu äkkiä..
🤔
Huomenna pitää mennä yhtiin juhliin, ja mä en tykkää käyä juhlissa yhtään.. APUAAA!! 😠