Haluatteko tekin kertoa kokemuksia ihastumisesta?
Itse en aiemmin ole halunnut ihastukseni tietävän mitään mun tunteista, mutta nyt tunnen surua siitä, ettei se osaa lukea kaikkia mun ajatuksia. Kai luulisin sellaisen helpottavan.
Juuri ennen kesää soitin hänelle ja kysyin, voisimmeko tutustua paremmin ja saatoin ehdottaa tapaamista (en muista tarkkaan, taisin jännittää liikaa muistaakseni). Hän sanoi heti tässä välissä olevansa varattu, valittavansa asiaa ja toivotti sitten hyvää kesälomaa. Sanoin, ettei se mitään ja toivotin samaa.
Nyt puhelun jälkeen olen jostain kumman syystä surullinen siitä, että poika ei saman tien osannut lukea mun ajatuksia. Pelkään pahoin, että sillä ei ole hajuakaan siitä, miten sekaisin se on mut saanu. Ja nyt mietin, mahtoiko se oikeasti puhelun aikana arvata, että mä en todellakaan ajattele sitä kaverimielessä. Jostain syystä aattelen puhelun menneen jollain lailla hukkaan joka tapauksessa, jos se ei tiedä.
Aika pieni asia, kyllä, mutta halusin nyt kuitenkin purkautua.
Jos totta puhutaan, olen "oppinut" ihastumaan vasta näin ns. vanhemmiten. Joskus pienenä kuvittelin ihastuneeni, mutta nykyään asiaa pohdittuani se on ollut lähinnä kaveripohjalta olevaa välittämistä, eikä niinkään ihastumista.
Ensimmäinen varsinainen ihastumiseni tapahtui vasta ammattikoulussa, eli olin yli viidentoista. Pyörin silloin paljon eräässä nimeltämainitsemattomassa nuorten chat-huoneessa (jossa siihen aikaan pyöri porukkaa enemmän, nykyään se on täysin "kuollut") ja aloin sitten jutella parin tyypin kanssa. Yhden tyypin jutut kolahtivat heti jollakin tasolla ja meitä kiusoiteltiinkin siitä - vaikka mitään ei koskaan tullutkaan vaan hän alkoi seurustella kaverini kanssa -. No mutta kun sitten näimme, MN-festareilla, en voi sanoin kuvata sitä tunnetta. Se oli menoa ensisilmäyksellä, mutta ei sekään ilmennyt niinkään haluna seurustella tmv., vaan kaverina. Tulimme juttuun yhtä hyvin kuin netissä, hänellä oli ihanat silmät yms.
Seuraava ihastuminen tapahtuikin sitten useampi vuosi myöhemmin. Taisin olla yhdeksäntoista kun vastasin erääseen tekstiviesti-ilmoitukseen. Höpöttelimme viestien välityksellä ja ihastuin poikaan, kun hän laittoi kuvansa. Kun hän soitti ensimmäisen kerran, olin aivan myyty - se ääni! Ja kun sitten muutaman viikon päästä näimme, SE.. se oli rakkautta ensi silmäyksellä. En varmasti olisi muuten rakastunutkaan, mutta kun olin oppinut tuntemaan hänet h*lvetin hyvin niiden parin viikon aikana, niin niin vain kävi. Se ihastuminen poikikin sitten kihlatkin ja - vaikka päättyikin eroon puolitoista vuotta sitten, muistelen niitä aikoja vieläkin lämmöllä ja väitän eläneeni tämän rakkauteni kanssa tähänastisen elämäni onnellisimmat hetket.
Nyt olen sitten tainnut ihastua taas. Kahteen, kolmeenkin ihmiseen. Yksi heistä on tuo exäni, kaksi muuta sitten ihan muuta kautta tuntemaani. Toinen asuu Turussa, ja olen menossa hänen luokseen ensi viikolla. Toinen asuu tässä ihan lähellä, mutta olen jotenkin käsittänyt, että meillä ei ole mitään ns. vakavaa vaan jotain satunnaista - no, satunnaiseksi panoksi sitä kai voisi kutsua - jos sitäkään enää. No, mutta katsoo nyt että tuleeko näistä kummastakaan mitään vai olenko vieläkin liikaa kiinni exässäni.
Hei,
minusta kuulostaa siltä, että poika ymmärsi kysymyksesi laadun. Eikä puhelu missään tapauksessa ollut turha. Mielestäni tuo oli ihan järjettömän rohkea ja upea teko sinulta. Vaatii aika paljon kanttia soittaa ihastukselleen ja pyytää tapaamiselle.
Itse olen aina ollut liian ujo sellaiseen. Tällä hetkellä kuitenkin seurustelen pitkäpitkäpitkäaikaisen ihastukseni kanssa. Hassua, että olimme molemmat katselleet vain toisiamme pitkän aikaa ennen kuin kumpikaan uskalsi lähestyä. Miten paljon aikaa menikään hukkaan siinä ujoilussa! Nyt kuitenkin onnelliset 4 vuotta takana 🙂
Tsemppiä sinulle. Toivottavasti rakkausasioissa on onnea jatkossa.🙂🌻
Tämä saattaa mennä vähän offtopiciksi kun ei pelkästään ihastumiseen liity mutta kuitenkin.
Noin kaksi vuotta sitten ihastuin luokalle tulevaan poikaan, aluksi vain pitkien hiusten takia. Ihastumisesta kului kahdeksan kuukautta kunnes kerroin tunteistani ja hän kertoi tuntevansa samoin. Minusta kylläkin tuntui että rakastan häntä ja rakastan vieläkin. Kuitenkin viime kesänä ihastukseni alkoi seurustella toisen kanssa ja tulin todella mustasukkaiseksi. Välimme menivät rikki pahasti mutta ne korjaantuivat, ainakin minun tietääkseni. Jos eivät korjaantuneet niin hän ei siitä ainakaan ole tähän mennessä kertonut.
Olemme olleet nämä kaksi vuotta parhaita ystäviä ja meitä on siitä pilkattukkin. Että tyttö ja poika eivät voi olla vain ystäviä vaan siinä on heti jotain takana. Kuitenkin rakastan häntä mutta en kerro sitä. Hän on tukenut minua pahempien aikojeni yli ja olen yrittänyt tukea häntä vuorostani nyt kun hänellä on vaikeaa vaikka itsellänikään ei kovin hyvin mene. Tosin luulen että hänen huono henkinen jaksamisensa on suurimmilta osin minun syytäni kun olen häntä kuormittanut.
Haluan vain kertoa hänelle että rakastan häntä, mutta en uskalla enää kun olen tavallaan "luovuttanut" hänet ja uskoisin että hän haluaa olla vain ystävä. Onneksi kuitenkin on edes niin ihana ystävä...
Kyllä se ymmärsi puhelusta, mutta hän tuntee samallatavalla jotain toista kohtaan kuin sinä tunnet häntä kohtaan.
en vaan saa mielenrauhaa. siksi ajatuksissa pyörii, että kertoisin vielä suoraan tunteeni vaikka tekstiviestillä. ei siksi, että se muuttaisi välillämme mitään, vaan jotta se helpottaisi oloa. jos se helpottaisi, en tiedä.
Jos se helpottaa oloasi niin ilmoita hänelle ihmeessä. Itse en uskaltaisi ilmoittaa varsinkin kun hän on varattu, ja jos minä olisin varattu en mielelläni haluaisi sellaisia viestejä.
Ja elä turhaa mieti sitä että ymmärsikö hän soitostasi. Kyllä hän ymmärsi 🙂
Kiitos, hiljainen (tais mennä nimimerkki vähä pieleen mut sinä kuitenkin 🙂). olin loppujen lopuksi tuon kommentin tänne kirjoittamisen jälkeen niin sekaisin (en keksi parempaa sanaa vaikka se on turhan dramaattinen) että lähetin sen tekstiviestin (se toki vastasi siihen kohteliaan viileästi kuten tapana ja sitä ootinkin)... Harmi jos se pelästyi pahasti, sillä olemme samassa koulussa... ;'O Mutta ehkä se ei pelästynyt ja voisin vielä joskus olla sen kaveri tai jotain. :8 niin ja kyllähän mä rauhoituin vähän sen viestin jälkeen, ei enää tuntunu niin levottomalta.
No, ehkä lähetin osittain tekstarin siksikin että kun mua jännittää jokin asia ja saan päähäni tehdä sen, niin haluan ehdottomasti tehdä sen nyt ja heti, sillä se on _haaste_. Eikä välttämättä mitään muuta. Ehkä olen vain niin kyllästynyt vaikeisiin päätöksiin - nykyään on ollut tosi vaikeaa tehdä päätöksiä, joten en enää oikein siedä juuri sitä aikaa päätöksissä, kun kääntelen ja vääntelen asiaa mielessäni saamatta siihen mitään tolkkua. Toisaaltä tämä kyseinen uusi ominaisuus mussa ei välttämättä oo kovin hyväksi mutta...
Mut kiitti kuiteski 🙂
minä ihastuin kun olin hmm.. taisin olla siinä 1-2 luokalla eli aivan lapsiihastuminen 😳 no sanoin rohkeasti että "tykkään sinusta" ja se vastasi "minä en tykkää sinusta olet ruma". eli se tyssäsi siihen.😟. se ei pahoittanut mieltäni mitenkään. nyt kun olen 13 niin se suorastaan naurattaa. 😀 en ollut silloin ruma,mutta en kai sitten kelvannut.muistin että tuolloin eräs tyttö rehvasteli että on "yhdessä" kyseisen pojan kanssa jolle minä olin juuri muutama päivä sitten sanonut sen tykkään sinusta jutun. siinä oli kateutta ilmassa. 🙄. no minä olin "kalanmaksaöljy" ja se tyttö oli "mansikka" ja poika sitten valitsi mansikan. yllätys yllätys.. 🙂 anteeks ny jos kirjotin vähän liikaa. 😀
Voi miten suloisesti vastasit minulle! <3 Kun nimittäin kerroit tuosta omasta "rakkaudentunnustuksestasi" lapsena. 😋 Miten sööttiä!