Kerron nyt mun tosi jännittävän tarinan. Lähinnä itseni takia, jotta ees vähän selkiytyis hommat. Olen 20-vuotias nainen.
Rohkaistuin ja menin ysillä (5v. sitte) kertomaan opelle vuosia jatkuneesta kiusaamisesta. Siihen loppu se, ainakin melkein. Mut siit ei nyt oo kyse. Rohkaistuin sitte vähä lisää ja menin puhuu terkal mun oudoista oireista. Se lähetti mut verikokeisii, menin koululääkäril kkuulee tulokset. Ei löytyny mitään ja passitettii neurologille. LASTENneurologilla kävin tasan sen yhen kerran sitte siirrettii aikuisneurologiaa. Ainii, tota neurologii enne menin keskustelemaan kuraattorin kanssa (se oli ihana koska se oikeesti välitti ja ymmärsi, eli autto mua kaiken paskan keskellä). Joo, aikuisneurologilt laitettii pään magneettikuviin, uudestaa verikokeisii, sydänfilmii, perinnöllisyystutkimuksiiki tehtii jne. Kaikennäkösii tutkimuksii ja heiteltii sin sun tän. Eka lääkärit oli TYKSis, sit Loimaal, tukimukset tyksis ja loimaal, oltii hetki tyksis ja päädyttii loimaal. Ja nyt en sit tiiä, ehkä siirtyy TYKSiin. Todellaki heitellää mihi lystää.. Mua on siis heitelty ku koripalloo 5 vuotta ja se todellaki on jättäny arvet! ja jokapäiväne taistelu jatkuu…
Tutkimuksista selvis vaan et on pikkuaivo atrofia, mut ei sitä mist se johtuu. Eikä enää kiinnostakkaa.
Eikä KUKAAN ikinä kysyny multa miten mulla menee tai ei hetkeekään muistettu huolehtia mun henkisest hyvinvoinnist. Mähä olin ite pelkkä teini sillo enkä mä mitään mistää tajunnu. Tässä sitä sit ollaa, 5 vuode jälkeen kera ahdistuneisuushäiriö (+masis?) ja niidenki fyysiset oireet vanhojen lisäks. Eikä tää ahdistus muute oo yhtään helpottanu vaik oon käyny psykiatril ja psykoterapeutillaki. Ja mä en mitään mömmöjä ala syömään!!
Ahdistuksest/masikset johtuen toivoisin etten eläis.
Hei!
Sinä todella olit rohkea ku menit kertomaan asioistas! Se vaatii rohkeutta ja on upeaa että teit sen.
Kiusaaminen jättää arvet. En tiiä johtuuko sun ahistus ja masennus siitä, mutta voi olla. On hyvä että edes käyt puhumassa, vaikka tuntuukin ettei se auta. Koeta olla mahdollisimman avoin hoitosuhteessa. Tiiän että joillekin se on vaikeaa, mutta parantuminen on yrittämisen arvoista.
Ootko ihan varma ettet halua lääkkeitä? Niistä voi oikeesti olla apua. Mulle oli. Ei niitä tarvi lopun ikäänsä syyä. Kunhan noudattaa lääkärien ohjeita niin ei pitäs suurempaa haittaakaan olla.
Ihan tosissani toivon että vielä saisit elämän kondikseen, ettei se enää tuntuis siltä ettei se oo elämisen arvoista. Tiiän tunteen, siitä on vaikee päästä eroon. Mutta toivottavasti sekin vielä tapahtuu. Muista että jos tosi vaikeeksi käy niin haet apua.
Tsemppiä!!☺️❤️
Salaatti kirjoitti 12.3.2014 2:33
Hei!
Sinä todella olit rohkea ku menit kertomaan asioistas! Se vaatii rohkeutta ja on upeaa että teit sen.
Kiusaaminen jättää arvet. En tiiä johtuuko sun ahistus ja masennus siitä, mutta voi olla. On hyvä että edes käyt puhumassa, vaikka tuntuukin ettei se auta. Koeta olla mahdollisimman avoin hoitosuhteessa. Tiiän että joillekin se on vaikeaa, mutta parantuminen on yrittämisen arvoista.
Ootko ihan varma ettet halua lääkkeitä? Niistä voi oikeesti olla apua. Mulle oli. Ei niitä tarvi lopun ikäänsä syyä. Kunhan noudattaa lääkärien ohjeita niin ei pitäs suurempaa haittaakaan olla.
Ihan tosissani toivon että vielä saisit elämän kondikseen, ettei se enää tuntuis siltä ettei se oo elämisen arvoista. Tiiän tunteen, siitä on vaikee päästä eroon. Mutta toivottavasti sekin vielä tapahtuu. Muista että jos tosi vaikeeksi käy niin haet apua.
Tsemppiä!!☺️❤️
Kiitos viestistäsi!
Siis en enää käy missään juttelemassa. Ei auttanu. Vähän oon lääkkeitä syöny mut tuntuu ettei ne auta.
No voi harmi. Todella harmi ettei niistä ollut apua. Kauanko olet syönyt lääkkeitä? Monesti niiden vaikutus alkaa vasta kun on jonku aikaa syönyt.