Hullu tarina rakkaudesta
En tiedä tarkkaan mihin osastoon tämä kuuluu,
mutta kuitenkin jotain kautta on fiilikset purettava tästä asiasta.
On nyt käynyt niin että rakastuin tyttöön, oikein palavasti, niin kovasti että itkin hänen vuoksi.
Itkin hänen sanojensa vuoksi koska ne niin kovasti liikuttivat minua,
pääsivät minun sisintä koskettamaan kuin koskaan ennen.
Ja pelkät kirjeet näin tehosivat, ja sitten muuttuivat puheeksi lopulta.
Se oli RAKKAUTTA ensi askelista, ja tyttökin piti minusta,
ongelmana oli nyt vain se että olimme kovin kaukana toisistamme.
Mutta tunteet olivat vahvat, se ainutlaatuinen tunne joka siinä tulee kun oikein palavasti rakastuu.
Tiedän mistä puhun, ihastukset on vain ihastuksia, tämä oli jotain muuta, jotain joka on vain minulle.
Tämä oli kyyneliä ja paloa, ehkä siinä on jotain huvittavaa ulkopuolisille,
mutta se oli totta.
Kävi sitten niin että tahdoimme tavata toisemme ensi kerran ihan oikeasti,
ette usko minkälaisia unelmia välillemme oli jo kasvanut siitäkin viikonlopusta.
Sellaisia unelmia joita on jo pienestä asti toivonut, tavattoman romanttisia.
Perjantaina kun heräsi niin sydän oli pakahtua, tänään on se päivä.
mutta tiedättekö mitä tapahtui?
ei hän koskaan tullut
tai tuli ja lähti tai en tiedä itsekään.
lähetti nimittäin vain tekstiviestin:
odottanut minua asemalla 4 tuntia,
kuinka voin olla niin julma, lähtee takaisin kotiin.
Puhelimeni saldo on kiinni, Paniikki iski, miten tämä on mahdollista, hänenhän piti tulla vasta myöhemmin,
herranjumala, minä juoksin 5 kilometriä juna-asemalle, lainasin ihmisiltä
puhelinta ja yritin lähettää viestiä, pyysin VR:n toimistolta että soittavat hänelle.. Menin aivan sekaisin surusta ja hämmennyksestä. Turhaan ja turhaan.
Turhaan lähetin sähköpostia jälkeen, turhaan yritin tavoittaa, en ole kuullut hänestä,
ettekä varmasti voi tietää mun surun pohjattomuutta, sitä masennusta mikä iski,
niitä kyyneleitä mitä itkin niin että tärisin. Se häpeä ja suru, että minä mokasin tämän jutun.
Että se oli minun vika, kuinka voin olla näin tyhmä.
Kun myöhemmin katsoin junien aikatauluja,
katsoin että ei hän olisi voinut tulla niin aikaisin.
miksi lähetti viestin vasta kun lähti?
miksei soittanut?
Olin shokissa, että oliko kaikki vain valetta, että näin sitä ihminen saa olla leikkikalu.
En tiedä totuutta, en oikeastaan tiedä mitä tapahtui, miksi näin kävi.
Siis tää tunne oli täyttä totta, se oli NIIN totta mun sisimmässä, ja sitten se häviää ja katoaa,
ja ei voi tehdä mitään. On täysin avuton ja pieni olo, arvoton.
Nuori ja niin herkkä olen, tunteet ovat niin vahvoja, mitä voin tehdä..
Naurakaa vain, naurettavaa kai tällainen on, elokuva-romantiikka todellisuudessa.
Epävarmuus on yhäkin mussa, se suru on yhäkin mussa, mutta katson vain tulevaa päivää.
Uskon kai hetki hetkeltä enemmän sydämen ja rakkauden ikuisuuteen,
kun sydän ja sisin parantuu hyvistä ajatuksista.
Siitä että myöntää tapahtuneen ja alkaa uuden kasvun.
Ehkä joskus on rakkaus..
.. Tällainen tosi tarina, sen kirjoittaminen lohdutti, sitä ei ole pakko ymmärtää.
Sandost, ikävä kuulla menetyksestäsi☹️ Pahoittelen!
En halua mitenkään jälkiviisastella, tai mtn, mikä satuttaisi sinua enempää, mutta...
Itse olen kokenut hieman vastaavanlaisen tilanteen.Tosin minä olin juuri se "tyttö, joka jätti" 😞
Minä ja ko poika viestittelimme melkein päivittäin, soittelimme pitkiä puheluita, vannoimme "ikuista rakkautta" toisillemme, ja kaikki tuntui tosi hienolta ja mahtavalta! En ollut nähnyt ko poikaa (masennukseni takia) vuoteen(!!!), mutta se ei haitannut! Kerroin porukoilleniki ko pojasta jne. Kaikki tuntui mahtavalta siihen asti kunnes... todellisuus iski!! Kun sen kuluneen vuoden jälkeen taas nähtiin, minä en enää ollutkaan varma tunteistani, ja minua pelotti, että en oikeastaan rakastanutkaan häntä! En pystynyt edes halaaman häntä enää... Todellisuus olikin sitten tosiaan jotain muuta kuin tarua ihmeellisempää! En oikein itsekään tiennyt, mitä ja miksi, mutta minun oli pakko sanoa, etten vain pysty tähän! Ei siinä kauheasti pystynyt selittelemään, kun ei itsekään tiennyt oikein mtn! Se tuntui pahalta, koska tunsin pettäneeni ko pojan☹️
Ehkä tämä sinun rakastettusikin ns."heräsi todellisuuteen"! Ehkä hän ei enää ollutkaan varma tunteistaan, ehkä häntä alkoi pelottamaan, tai jotain muuta, mutta... voi olla, että hänkin eli siinä "rakkaus-elokuva-haaveessa", kunnes heräsi siitä ja tajusi, mitä oli tekemässä eikä todellisuudessa ollutkaan valmis siihen. Hän voi olla itsekin aika hämillään tällä hetkellä, eikä tiedä, mitä sanoisi sinulle, koska ei haluaisi loukata tunteitasi...
Mitenkään varma en voi olla, mutta tämä on yksi mahdollisuus.
Tärkeintä kuitenkin olisi, että pystyisit vielä keskustelemaan tytön kanssa, ja saisitte asiat käytyä läpi. Olisi erittäin ikävää, jos asiat nyt jäisivät tälläiseen tilanteeseen, kun kumpikaan ei oikein tiedä, mitä toinen ajattelee,ja mistä on kyse!
Ehkei tämä auttanut sinua, mutta ajattelin nyt ainakin jakaa ajatukseni ja kokemukseni, ja kertoa oman näkökulmani asiaan...
Voimia sinulle kovasti🙂🌻!!
Ja yritä saada tyttöön vielä yhteys! Toivotaan parasta...
No, nyt tilanne on sellainen että olen yrittänyt kaiken järkevän
että saisin yhteyden tähän ihmiseen,
mutta vastausta ei kuulu.
juuri se huono tilanne, jossa kummallekin jää vain huonoja muistoja, epäilemättä.
Olo on ahdistunut, ja masennusta vastaan taistelee,
koulusta ei oikein meinaa tulla mitään juuri nyt, kun keskittymiskyky on täysin mennyt.
Mutta, epäilemättä, tulen tästäkin surusta nousemaan vielä,
kunpa se ei vain jäisi tällaisenä muistona minun elämääni, taas.
Suolaa haavoihin heitti se, että eräs ystävistäni (vai mitä minun pitäisi ajatella)
lopetti ystävyytensä julmasti parilla lauseella,
joten ei tässä ainakaan ruusun lehdillä kävellä juuri nyt.
Piikeillä vähintään.
ja eipä tässä juuri mitään voi mennä lisäämään.
Parempina päivinä sitten.
mä luin tämän tarinan, ja se sai minut itkemään. Minä itse kaipaan rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä, ja sitä tunnetta että on tärkeä jollekin. Tuntuu pahalta sun puolestas. En osaa sanoa mitään auttavaa. Olen tosi pahoillani ☹️