harvinainen neurologinen sairaus; toispuoli jäykkä halvaus
sain immuniteettia alentavasta lääkkeestä pml:n, mikä teki minulle toispuoli halvauksen, kävely ei toimi koska tasapaino on päin seiniä ja kuntoutus jakson aikana olen kerran yrittänyt itsemurhaa syystäkin koska elämä on halvaantumisen myötä täysin ohi, harrastukset, opiskelu, parisuhteet, elämästä nauttiminen, en ole uskaltanut tehdä toista yritystä koska varmasti epäonnistuisin siinä, syön cipralex, mirtazapiini, ja opamoxia kuin karkkia mutta ne ei tuo apua, psykiatrinen hoitaja käy viikoittain mutta hänkän ei voi ihmeitä tehdä.-
tauti saattaa edetä hyvin äkillisesti, vieden minulta mielen kun tämä tauti on vaikuttanut mm. tunne-elämääni ja kehooni dramaattisesti
en jaksa kuntoutua ja elää koska se vain ei ole nautinollista, ainoa asia msaikä pitää minut elossa on se kykenemättömyys tehdä itsari ja kuinka äitini seuraisi perässä.
terve ruumis on sielun vierashuone, sairas ruumis vankila siltä minusta on tuntunut siltä viimeiset puoli vuotta sairastuttuani viime vuoden marraskuussa ja toivottuun tulokseen ei olla päästy kuntoutuksessa ja siitä asti olen ollut yhdellä pitkällä sairaala jaksossa
en vain jaksa tätä turhamaisuutta, itsemurha pyörii päässä 24/7 ja etsin kivuttomia ja huomaamattomia tapoja tehdä itsari jatkuvasi, en tämän taudin takia voi nauttia elämästä kuin normaalit nuoret, itsemurha viestejä on kirjoitettu vinot pinot
valehtelen lääkäreille, hoitajille ja vanhemille, että kaikki on hyvin vaikka suunnittelen ties mitä.
yrittämisen jälkeen jouduin tarkkailuun, että otan kaikki lääkkeet enkä yritä jemmata mitään ja yrittää lääkkeiden yliannostuksella päättää päiviäni
en vaan jaksa tapella ja tehdä turhaa työtä ja mahdollinen kaksisuuntainenmielialahäiriö. mihin kuuluu mm. maaniset vaiheen eli päiviä jolloin huijjaan itseäni ja vedän itseni aivan piippuun luulisin, että paranen kovalla työllä. haluan vaan heittää lusikan nurkkaan ja olematta muille taakkana sillä menetin kaiken itsenäisyyden ja haluaisin käyttää autonomian rippeet päättämällä päiväni silloin kun minä vielä pystyn
Sait minut melkein itkemään kun luin viestisi. Sulla on ihan tosi vaikeeta, huomaan. Ja paino sanalla tosi. Ja tuo pml ei tosiaankaa ole mikään leikin asia. En oikeestaan tiedä mitä sanoisin. Mut sä tartteet tukea ja jotakuta joka kuuntelee. Mut heti alkuun mun pitää sanoa et sä selviät. Ihan varmasti, mut helppoa se ei tuu olemaan. Ja yksin sun on tosi vaikea yrittää selvitä.
Kyllä sä vielä tulet elämästä nauttimaan vaikkei siltä nyt tuntuiskaan. Mulla on myös monen vuoden kokemus siitä et elämä ei oo nautinnollista ja kaikki menee ihan päin prinkkalaa ja mistään ei saa yhtään mitään irti. Ja mäkii luulin et mun elämä oli siinä. Mua on kiusattu koulussakii tosi pitkää mut ei onneks enää lukiossa nyt. Nykyää olen kuitenkin löytäny elämän vaik välillä edelleenki tuntuu siltä et onkohan tää kaikki sittenkii tässä, mut nykyään se on vaa ohimenevää. Ja nykyää mulla on ihan oikeita ystäviäkii. Välillä edelleenkin epäilen et ne ne mun nykyiset ystävät feikkais mut tiiän ettei ne feikkaa. Mua on vaa kiusattu niin paljon et on tosi vaikeeta luottaa ihmisiin. Mulla ei ollu yhtää kaveria melkei koko peruskoulun aikana.
Saattaa ehkä kuulostaa jotenkii lapselliselta sanoa tällai mut mun mielestä siinä ei ole mitään lapsellista. Ei sun pidä elämääs lopettaa vaan valmistautua uuteen. Mut ei omin voimin, siitä ei varmaan tule mitään. Ja ainakii mä välitän susta. Sä olet arvokas. Ja tsemppiä. Sä tulet selviytymään
🙂👍