Hei vaan Kajsa!
Aika samassa tilanteessa ollaan täällä, oon 21 vee, asun poikakaverini kanssa, ollaan tosin molemmat töissä. Kirjotin ylioppilaaksi 2005 ja siitä asti oon pähkäilly mitä alkaisin opiskella. Suunnilleen sama koulumenestyski mulla näyttäny olevan, mutta myöskin se sama sisäinen ääni sanoo että "oot ihan huono ja turha". Periaattees on mieles mitä haluaisin opiskella, mutta pääsykokeisiin valmistautuminen on kovin vaikiaa koska tuota motivaatiota ei oo. Enkä tosiaan jaksa tehdä mitää kotitöitä, nyt oon toki saanu perusteltua sen ittelleni sillä että ku pitää noihin pääsykokeisiin lukia.
Noi sun suunnitelmat välivuodesta ja avun hankkimisesta kuulostaa tosi hyvältä! Ite oon ny käyny enemmän ja vähemmän säännöllisesti psykiatrilla, viä siitä ei ainakaa oo hyötyä ollu mutta ehkä se jossain vaiheessa alkaa auttamaan. Perhettä multaki kyllä löytyy, voisin varmaanki puhua niille, mutta eipä sitä halua omaa pahaa oloa läheisilleen jakaa. Kavereita ei ny juurikaa oo, ne oon saanu hukattua tuon ajatuksen kanssa ku oon niin huono.
Mutta, tsemppiä sulle sinne terkkarille ja tosi hienoa että oot päättäny ammattiapua hakea! 🙂🌻

kiitos vastauksesta!🙂 koko ajan tuntuu että oon ihan yksin tän kaiken kanssa mutta opiskelijoiden/nuorten masennuksesta ei kai sit puhuta. ihana tietää etten oo ainut tän maan päällä. (kyllä siis tiesin etten varmasti oo mutta kuitenkin 😉)

taas alko ahistaa enemmän kun koulussa tänään kävin. neljään päivään en siellä käyny. perjantaina en vaan jaksanu, koska torstaina hajosin tuhansiks palasiks ja tuntu etten saa hankee kun itkettää ja ahistaa niin paljon. asiaa ei auttanu yhtään tieto siitä ettei avomies tullu lomille viime viikonloppuna ☹️. viikonlopusta kuitenkin selvisin. yhelle ystävälle sain VIHDOIN kerrottua kaiken pahan, mitä sisällä liikkuu. lauantaina samainen ystävä sitten kutsu mut luokseen syömään ettei tarvinnut yksin olla kotona.

ahistaa joka viikon alussa että miten saan vietyä joka viikon alusta loppuun. maanantai on tuskien päivä kun pitää mennä kouluun ja perjantaina alkaa sitten jo helpottaa. mutta sitten on niin väsynyt ja itkuinen koko viikon stressistä. tuntuu että tämä on vaan tällainen oravanpyörä kun viikonloppunakaan ei saa mitään aikaiseksi. miksi tämä on niin vaikeaa? 😑❓

No et oo yksin! ja mahtavaa että oot saanu puhuttua kaverille, se on tosi tärkeää. Mä käyn psykiatrilla, mutta se vaan lähinnä ärsyttää mua ku en kehtaa sille mitää sanoa ja tuntuu ettei mulla sen mielestä oo mitää hätänä. Ehkä ei ookkaa! Nyt pitäis lukea pääsykokeisiin, mutta ei oikeen meinaa sujua. Justiin se pelko ja epävarmuus siitä tulevaisuudesta saa aikaan sen että haluaa vaan tarrata tähän hetkeen, vaikka eihän se nyt ole millään muotoa mahdollista.. Vaikea kuvitella että kymmenen vuoden päästä mä oon kymmenen vuotta vanhempikin, niinkuin kaikki ihmiset mun ympärilläkin.
Tästä ny ei varmaankaan tullu mitää kovin järkevää viestiä, kunhan kirjoittelin jotakin mitä mieleen juolahti..
🙂🌻

Täälä myös parikymppinen neitokainen epävarman tulevaisuuden kanssa. Erosin avokistani puolisen vuotta sitten, ja muutin ekaa kertaa yksin asumaan. Jännitti jo etukäteen yksinasuminen. Vielä nytkin, neljän kuukauden yksinasumisen jälkeen aina iltasin hiipii itkut ja pelot pärjäämisestä. Ehkä pääasiassa siksi, että nykyinen mieheni asuu kauempana, jonka takia vietämme pääasiassa vain viikonloppuja yhdessä. Minä taas voisin viettää yhdessä sen 24/7.

Aloitin juuri vanhan kesätyöni, ja ahistusta taas aiheuttaa tää töihin-kotiin-nukkumaan-elämä. Tätä ennen taas se työttömyys ahisti.. Välillä tuntuu että mulla täytyy olla aina jotain ahisteltavaa 😠

Aina välillä onneks niitä positiivisiakin asioita tulee mieleen, kuten mahollinen yhteenmuutto syksyllä jonka myötä tää yksinäisyys ottais ja lähtis kävelemään. Toivon mukaan myös lohkeisi opiskelupaikka nyt kevään yhteishaussa. Tuossa nyt taas ainoat asiat jotka estää tuota palaa kurkussa nousemasta taas 😞

Oman ahisteluideni takia on tullut myös miehen kanssa riideltyä tosi isoja riitoja aivan turhasta, ja välillä pelottaa että menetän hänet omien mokailujeni takia..

tänään oli eka psykakäynti. ihan hyvin meni. nyt ei vaan kiinnosta olla yhtään sosiaalinen. seuraavan kerran on aika ens viikolle.

nyt itseasiassa mun olo alkaa jo helpottaa. koulussa on enää yks tentti ja sitten se on ohi. mutta tulevaisuus on kuitenkin ihan mustaa. ei oo kesäks töitä ja syksyllä koulussa jatkaminenkin on iso kysymysmerkki. 😑❓

jännä miten voikin olla näin vaikeeta päättää mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. mitään hajua ei ole.

ja sanniskalle sen verran haluan sanoa että ehkä kuitenkin ihan hyvä että oot sen vähänkin aikaa yksin asunnu ja huomannu että pärjäät ihan hyvin yksinkin asuessa. onnea ja tsemppiä sun tulevaisuuteen!🙂👍

Moi!
Haluaisin sanoa, että älä luovuta.. ja jotain.. 🙂 en jaksa kertoa omaa tarinaani, kun tuntuu ettei löydy sanoja.

🙂🌻