Moikka! Oon 21-vuotias poika ja käyn amk-opintojeni ohella töissä.
Mun ongelmana on se, että oon kärsinyt jo noin puoli vuotta jatkuvasta epätodellisesta olosta (dissosiaatio) ja oikeastaan tän koko ajan oon yrittänyt selvittää mistä se voi johtua. Ongelma oikeastaan alkoi vähitellen sen jälkeen kun muutin mutsin luota asumaan yksin ekaan omaan asuntoon.
Tuntuu, kuin kattelisin elämää jonkin harson sisältä ja se harso syventyisi päivä päivältä. Mulla on kauhukuvia että musta tulee joku vihannes, menetän muistini vähitellen tai tuun hulluksi! Päässä lyö tosi usein vaan tyhjää ja tuntuu kun oisin ”tyhmentynyt”. Ja tuntuu, että itse osittain vain pahennan tätä oloa kun mietin asiaa.
Mulla diagnosoitiin pakko-oireisuutta, keskivaikea masennus, paniikkioireita ja ahdistuneisuutta. Tosin tilanne on vähän parantunut lääkityksen myötä.
Pakko-oireisuus ilmeni niin, että kotoa lähtiessä mun piti tarkastaa moneen kertaan, että tietokone, kahvinkeitin, hella, digitaalipiano yms. on pois päältä. En ois uskonut, että lääkitys olis auttanu tähän ongelmaan, mutta se auttoi! Tosin mulla tän on nykyään korvannut uusi ongelma ja se on kaupoista näpistely. Ja miksi teen sitä? En tiedä. Oon idiootti. Kerran jäin kiinnikin, onneksi! Se oli niin nöyryyttävää! Enää en uskalla samalla mittakaavalla. Näpistely tosin jatkuu, mutta hyvin pieninä tavaroina ja sellaisista paikoista joissa tiedän ettei voi jäädä kiinni. Eli siis sellaisissa, joissa ei ole valvontakameroita. Joo, tiedän, pitää lopettaa. Oon tyhmä kun harrastan tällasta. Muuten oon aina ollut ihan kiltti poika.
Oon myös kärsinyt jatkuvasta väsymyksestä jo vuosien ajan (periytynyt äitiltä?), tosin nyt kärsin siitä vielä pahemmin. Lääkärit eivät osaa sanoa juuta eikä jaata. Kaikki verikokeet sun muut on otettu ja kaikki on OK. Niskan alue on tosi jumissa, joillakin ihmisillä voi johtua siitäkin tällainen huimaava ja pöhnäinen olo. Tääkään tilanne ei tosin oo parantunut vaikka oon käyny kiropraktikolla ja akupunktiossa. Eli kyseessä ei varmaan oo mikään ruumiillinen vaiva. Kaikki on pään sisällä! Ois ollu jotenkin helpottavaa, jos kyseessä olis ollu esim. joku vitamiininpuutos tai jotain… Vai voisko tää kaikki johtua vaan vuosia kestäneestä väsymyksestä? Aargh. Apuaa!
Nyt aloitan terapian, jossa voin käydä kerran viikossa/kahdessa. Toivon todella, että siitä olisi apua. Haluaisin vain vanhan elämäni takaisin, kun pystyin tekemään asioita: tapaamaan ystäviä, käydä treffeillä, ihastua, opiskella, nauttia työnteosta. Nykyään vain istun kotona koiran kanssa. Koulupäivät ovat onneksi lyhyitä ja töitä teen 1-2 vuoroa viikossa. Viikonloppuisin käyn joskus juhlimassa kaveriporukoiden kanssa. Alkoholia käytän nykyään vähän enemmän kuin ennen, mutta en tosiaan niin, että asia muodostuisi ongelmaksi. Olen lapsuudessani ja nuoruudessani nähnyt tarpeeksi, mitä liika ryyppääminen aiheuttaa. Vanhempieni virheistä olen oppinut.
Mikään ei tunnu enää miltään. Haluaisin että joku herättäisi mut pois tästä olosta. Joskus on hetkiä, kun tuntuu normaalilta, mutta ne kestävät vain ihan pienen hetken.
Mulla on ihan liikaa asiaa kirjotettavana😀 Ja oon muutenkin jaaritteleva tyyppi. Mutta tässä tää mun ongelma jotakuinkin lyhyesti selitettynä.
Toivottavasti täältä löytyy kohtalotovereita 🙂
Mua suoraan sanoen pelottaa ihan helvetisti.
Moro diffy! Olen kanssa 21 vuotias amk-opiskelija, ja ollut samanlaisia oireita kausittain, tosin ehkä hieman lievempinä tai hieman erilaisina.
Itsellä aktivoituivat kanssa nuo dissosiaatio oireet kun aloitin amk-opiskelut ja vaihdoin opiskelupaikkakuntaa, tosin kotoa olin jo muuttanut aikaisemmin. Liekö sitten jokin suuri elämänmuutos mahdollinen laukaisija tuollaisille oireille, tiedä sitten. Itsellä ilmeni lähinnä depersonalisaatiota ja derealisaatiota. Muistan että noin puolenvuoden ajan saatoin istua kotona koko päivän seinää tuijottaen tekemättä ja tuntematta yhtään mitään, kaikki oli kuin sumussa. Ulkona koko ympäristö saattoi tuntua oudolta, epätodelliselta ja siltä kuin itse olisin ihan jossain toisessa universumissa. Oli myös hyvin paljon tuntemuksia että en jotenkin kuulu kehooni, tai että ikäänkuin leijuisin kehostani jotenkin ihan vähän ulkopuolella, tai tarkkailisin sitä ulkopuolisena. Muistan myös joskus teini-iässä vastaavia oireita ollut.
Yleensähän tuo dissosiaatio häiriöhän vissiin johtuu pääosin traumaattisista lapsuudenkokemuksista, mutta nuo muut oireet voi olla sitten jostain muusta johtuvia, esim juuri paniikkihäiriöstä tai masennuksesta. Itsellä kanssa tuo paniikkihäiriö löytyy, ja dissosiaatio oireet kuuluvat sitten osana kohtauksiin tai ennakoivat kohtauksia. Nyt tosiaan kaksi vuotta terapiaa takana, syynä traumaattiset ja rankat nuoruudenkokemukset ja jo ala-asteelta alkaneet unihäiriöt.
Tuo on kyllä tosi hyvä kuulla että aloitat terapian, itsellä ainakin auttanut lääkitysten kanssa paljoin. Kun kerroin sitten psykiatrille noista dissosiaatio oireista, niin pistivät tekemään sellaisen testin missä kartoitettiin psykoosiherkkyyttä, sillä tiedettiin että suvussani on paljon skitsofreniaa yms ja psykiatri epäili että voisivat olla lieviä psykoosioireita. No, testissä sitten todettiin että psykoosialttius löytyy, ja olisi parasta aloittaa ennaltaehkäisevä lääkitys ettei mitään skitsofreniaa pääse puhkeamaan. Sitten sain lääkkeeksi ketipinorin joka myöhemmin vaihtui olantsapiiniin (neuroleptidejä molemmat), jotka toimivat sitten samalla dissosiaatio oireisiin, paniikkihäiriöön ja uniongelmiin. Olantsapiinin myötä kaikki nuo oireet katosivat kokonaan, annostus oli tosiaan pienin myönnettävä. Nyt sitten olen ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen ilman mitään lääkkeitä ollut nyt kuukauden ihan vain kokeilun vuoksi (lääkäri ei oikein tykkää 😀 ), ja paniikkioireet ovat palanneet, ja dissosiaatio oireet myös levempinä. Tässä nyt vähän jännitetään että pitääkö alottaa taas lääkkeet.
Mutta niin, kyllähän tuo pelottaa ihan ymmärrettävästi, itsekin hieveän sosiaalinen ihminen ja lamauttaa ja haittaa elämää aika paljon tuollainen. Terapia on hyvä, koska koittaa jäljittää niitä syitä noihin oireisiin, ja joskus oireet katoavat kun syyt löydetään, ymmärretään ja hyväksytään. Nopeampi apu on tietenkin sopivat lääkkeet, itsellä ainakin toimineet hyvin noihin dissosiaatio ja paniikki-oireisiin 🙂 Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli nyt mitään apua tai samaistuttavaa 😀