toivoton tapaus? kirjoitti 3.9.2012 23:2

Mun vanhemmat eros ku olin seittemän vuotias. Siskoni ja minä lähdimme äidin mukaan ja veljeni meni isän mukaan. Siitä lähtien elämäni on mennyt aina vaan aallon pohjalla. Ensin piti kestää sitä ramppausta isän ja äidin välillä. Joka toinen viikonloppu siellä ja seuraava taas toisaalla. Ero johtui lähinnä siitä, että isä hakkasi mun äitiä ja äiti rakastu sit toiseen mieheen joka osoittautui totaaliseksi siaksi. Jo tuolloin pyysin äitiä pysymään erossa siitä ukosta, mutta ei. Se nimittäin oli varattu mies joka ei välittäny äitistä paskaakaan vaan halusin vaan vähän maustetta omaan tylsään avioelämäänsä. Vaihdoin ala-astetta aina vuoden välein. Aina sai hommata uudet ystävät ja sitten taas seuraavaan... 5-luokalla jouduin vielä koulukiusauksen uhriksi. Minua kiusattiin päivittäin ulkonäköni takia vaikken mahtanut kropalleni mitään. Muistan vieläkin kaikki ne ilkeät sanat. Toivoin joka päivä etten olisi koskaan syntynytkään sillä koin itseni niin epänormaaliksi. Halusin olla vain kuin muutkin. Olen aina ollut kova urheilemaan. Lempilajini oli hiihto. Murruin täysin kun sain kuulla että minulla on skolioosi selässä. Siihen loppui minun hiihtoni. Eikä siinä vielä kaikki. Vuosien varrella isä tutustui naiseen joka tykkäsi nauttia paljon alkoholia ja poltti tupakkaa. Niin sitten isästäni tuli juoppo. Tässä elämän vaiheessa olin 8-luokalla. Äitini alkoi stressaantua kun kaikki jäi sen harteille. Isästä ei ollut huoltajaksi ja sitten sen suhde varattuun mieheen rasitti sitä paljon. Muistan kuinka äiti huusi minulle joka ikinen päivä. Se aina toivo ku ei olis koskaan tehnyt ainuttakaan lasta. Minäkin toivoin että olisi jättänyt minut pois. Joka viikonloppu oli sama kuvio:äiti huusi,lähdettiin isälle pakoon...isä oli ympäri päissään, mentiin takasin kotiin. Tuolloin olin jo 3kertaa tosissani suunnitellut itsemurhaa. Monesti olin jo menossa tekemään sen kun jokin aina sanoi sisimmissäni että kyllä se siitä. Aloitin uuden harrastuksen,jalkapallon. Vihdoin tuntui siltä, että ehkä tämä tästä. Tutustuin yhteen minua 3vuotta vanhempaan poikaan jolla oli jo autokortti. Se pystyi aina tarpeen vaatiessa viemään mut pois tän sekamelskan keskeltä. Tuntui että vihdoin kaikki on hyvin. Sitten äitini tuli raskaaksi tälle varatulle ukolle. Olin tosi vihainen sillä varoitin hänestä jo 8 vuotta sitten. Äiti sai keskenmenon ja parin kuukauden sisään se oli taas raskaana.... Miten tämä voi olla mahdollista? Sanoin että miten rankkaa se tulis olee ku ei se mieskään halunnu olla missään tekemisissä vaan pesi kätensä pois koko jutusta. No nyt olen velipuolelleni kuin toinen äiti. Aika paljon kestämistä 15 vuotiaalle... Eikä se pääty vielä siihen...Muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja se lähti armeijaan nyt olen ihan yksin. Kukaan ei voi auttaa mua. Lisäksi mun polvi on menossa paskaksi joten joudun varmaan lopettamaan sen ainoan hyvän asian mun elämässä. Itken öisin aina kun kukaan ei huomaa. Lisäksi mun isä varmaan kuolee aika pian. Sillä on maksakirroosi. Nyt olen 17 vuotias. Vuosien varrella minulle on herännyt uudestaan ja uudestaan samat kysymykset. Miksi aina minä saan kärsiä? Miksi minä olen näin epämuodotunut? Miksen voi vaan olla normaali? Mitähän seuraavaksi?

Hei!

Sinun elämässäsi on ehtinyt 17 ikävuoteen mennessä tapahtua todella paljon asioita, joiden johdosta sinusta on tullut vahva nuori aikuinen. Lapsuutesi tapahtumat ovat varmasti jättäneet sinuun arvet, mutta toisaalta ne ovat vahvistaneet sinua kestämään paljon elämässäsi.

Millainen suhde sinulla on sinun muihin sisaruksiin, pystytkö puhumaan heidän kanssaan mm. omasta huolestasi liittyen isäsi tilanteeseen?

Kerroit, kuinka tärkeää liikunnalliset harrastukset ovat sinulle. Oletko käynyt lääkärissä, jotta polvivammasi laatu saataisiin selville? Olisiko vaikka mahdollista, että voisit jatkaa jalkapalloharrastustasi tukivälineiden, esim. polvituen avulla? Jos tämä ei ole mahdollista, niin kiinnostaisiko sinua jokin muu harrastus? Harrastustoiminnassa aikasi menisi paremmin ja saisit kenties uusia ystäviä.

Hienoa, että olet löytänyt itsellesi poikaystävän, jonka kanssa suunnittelette yhteistä tulevaisuutta.

Tsemppiä Sinulle!🙂👍

Kävin lääkärissä polven takia ja se anto puolen vuoden liikkumiskiellon☹️ Minun on aika vaikeaa puhua asioistani muille ihmisille,edes äitini ei tiedä että minua on koulukiusattu. Ehkä juuri nuo kaikkein vaikeimmat asiat on vaikeinta jakaa muiden ihmisten kanssa.

Minulla oli juuri synttärit ja isäni laittoi vaan kylmästi viestin:" hyvää syntymäpäivää". En saanut edes minkäänlaista synttärilahjaa häneltä. Hän ei edes vaivautunut soittamaan minulle ja toivottamaan onnea. Sisarelleni hän antoi lahjaksi tietokoneen ja veljelle auton. Se vaan sattuu niin paljon kun huomaa ettei oma isä välitä. Mietin vaan että mikä minussa on niin pahasti vikana kun oma isä ei rakasta:/

Moikka! 🙂

Luin liikuttuneena kirjoituksesi. Olen kovin pahoillani kaikesta väärästä, mitä olet joutunut kokemaan. Haluaisin kuitenkin painottaa sinulle, ettei mikään väärinkohtelu tms. johdu missään tapauksessa sinusta! Sinua on kohdeltu väärin, etkä ole ansainnut tuollaista kohtelua - kukaan ihminen ei ole. Olet arvokas ja tärkeä nuori nainen ja uskon, että sinulla on paljon hyviä asioita edessä elämässäsi. Elämälläsi on tarkoitus! 🙂

Ymmärrän, että sinuun sattuu kovasti. Muista kuitenkin, ettei sinussa ole mitään vikana!!!
Suosittelen myös jonkun kenties uuden harrastuksen aloittamista. 🙂 Kiinnostaako sinua kirjoittaminen? Itseäni ainakin helpottaa, jos kirjoitan pahaa mieltä pois vaikka päiväkirjan tai runojen muodossa. Siinä samalla yksi harrastus. 🙂

Siunausta ja voimia elämääsi!

Tervehdys!

A-klinikkasäätiö, Kriminaalihuollon tukisäätiö ja Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto järjestävät Tukinetissä syksyllä 2012 liveryhmiä nuorille, jotka elävät haastavassa perhetilanteessa. Nuorien perhesuhteet voivat olla rikkinäisiä, perheessä voi olla läheisten aikuisten päihteidenkäyttöä tai rikollisuutta.

Seuraava Rikkinäiset -liveryhmä on maanantainaa 15.10. klo 18-20. Teemana on: Millaisia tunteita vanhempien ero on herättänyt? Mikä erossa on vaikeinta?

Liveryhmään eli chattiin mahtuu kerralla 12 osallistujaa.

Tervetuloa juttelemaan! 🙂🌻

Ja nyt sain vielä kuulla että äidilläni on syöpä. Kyllä minä kai jotenkin pärjään,mutta entäs 2v velipuoleni jolla ei ole edes isää,mummoa,ukkia, ei ketään.... kyllä joskus tuntuu että eikö tämä paska jo riitä. On kyllä elämä epäreilua. Toiset syntyy kultalusikka suussa ja saa aina kaiken mitä haluaa ja toiset joutuu aina kärsimään. Niinkuin jokin suurempi voima testaisi virne naamallaan että miten paljon tarvitaan ihmisen murtamiseen...

Mulla on sama ongelma. Mun vanhemmat eros maaliskuun lopussa just sellain kivasti ennen mun synttäreitä ja masentaa edellee... Äitillä on uus mies ja iskällä uus nainen. Äitin miesystävä on ihan syvältä, mutta isän naisystävä on jopa kivempi kuin oma äiti. Vihaan äitiäni! Olen joka toinen viikko isällä ja joka toinen vikko äidillä. Aina kun tulen siskoni ja veljeni kanssa äidillä niin sielä ei muuta tehdä kun riidellä... Se on masentavaa... Olen aina ollut isin tyttö ja tulen aina olemaan. Vanhemmillani on yhteishuoltajuus, vanhempani eivät tule toimeen edes meidän lasten takia...

Voisiko isäni hakea yksinhuoltajuutta, ainakin minulle?
En vain kestä enään äitiäni ja hänen miesystäväänsä!
Mies sitä paitsi on käynyt kimppuuni...
Onko siis isäni mahdollista saada yksinhuoltajuutta?? 😑❓
Auttakaa jos tiedätte jotain

Jos olet jo yli 12 vuotias niin sinulla on Suomen lain mukaan oikeus päättää missä asut yhteishuoltajuudesta huolimatta. Tietääkseni sinulla on myös oikeus tulla lastenvalvojalla kuulluksi siitä että kenenkä luona haluat asua. Isäsi voi myös hakea oikeudelta lastenvalvojan antamien raporttienkin perusteella yksinhuoltajuutta, mutta tällöin tilanne muuttuu yleensä tosi likaiseksi. Äitisi ei voi kuitenkaan pakottaa sinua käymään siellä joka toinen vklp vaikka lastenvalvojalla niin olisikin sovittu. Tuttua juttua itsellenikin,hyvä jos voin olla edes jotenkin avuksi 🙂

Täytyy kyllä sanoa että nyt on asiat paisuneet liian suuriksi kestää. Äsken oli äidin kanssa taas ihan kauhea riita ja sain taas kuulla osakseni sen miten paska lapsi olen ja että minusta ei ole mitään hyötyä täällä. Se vaan sanoo että tappakaa itsenne. Niin kai se on sitten tehtävä. Oli kiva jakaa kokemukseni jollekkin,jospa siinä on edes jotain hyvää. Kynnys on ylitetty ja tämä on loppuni. Olisin halunnut kirjoittaa kirjan elämästäni jotta muidenkin silmät olisivat auenneet kiusaamiselle,alkoholismille ja perheen sisäisiin ongelmiin ja ylipäätänsä siihen että elämä ei todellakaan ole ruusuista.

Hyvästi.

mitä te ootte tehneet,kun olo on sellainen ettei vaan jaksa enään??? ☹️

Moi 'toivoton tapaus?'! 🙂

Toivon todella, ettei ole liian myöhäistä. Täytyy sanoa, että tulin todella surulliseksi tätä viestiketjua lukiessani. Olen niin pahoillani kaikesta siitä pahasta, mitä olet joutunut kohtaamaan. Luulen, että äidilläsi on paljon omia ongelmia, joita hän vain purkaa sinuun. Toivon koko sydämestäni, että pystyisit olemaan uskomatta noita hänen sanojaan, joita hän ei varmastikaan tarkoittanut. Tiedän sen olevan vaikeaa omasta kokemuksestanikin. Yleensä uskomme niin paljon helpommin ne satuttavat sanat, ja ne jäävät sitten soimaan mielessä, varsinkin niinä vaikeimpina hetkinä.

Olen iloinen, että olet löytänyt poikaystävän elämääsi. Ehkä voisit löytää jonkun harrastuksen, jota polvesi ym. ei estä?

Minulle tuli viesteistäsi kuva ikäisekseen kypsästä ja fiksusta tytöstä. Myönnän, etten osaa samaistua tilanteeseesi, voin vain kadehtia, miten hyvin olet jaksanut. Toivottavasti jonain päivänä osaat itsekin olla ylpeä siitä, miten paljosta olet selvinnyt ja miten vahva ja kypsä sinusta on tullut kaiken sen ansiosta. En tiedä, minua se joskus lohduttaa ajatella, että onneksi olen kokenut tiettyjä asioita, koska muuten voisin olla vaikka miten tyhmä bimbo, sellainen, joka en missään nimessä haluaisi olla. En tietenkään tarkoita, että sinun pitäisi iloita niistä kauheista kokemuksistasi, mutta jos positiivisesti yrittää ajatella. Ymmärrät varmasti mitä tarkoitan 😉

Jättimäinen hali täältä, toivottavasti se auttaa edes vähän, että täällä on yksi joka toivoo sinulle paljon voimia! Kaikki ei ole sinun syytäsi, toivottavasti löydät jostain toivoa ja pystyt edes osittain uskomaan sen 🙂🌻 Toivon, että jatkat tänne kirjoittelua, täällä on ihmisiä joita kiinnostaa ja joilla voi olla edes vähän samantyyppisiä ongelmia 🙂👍

niinpä