En pääse osastolle?
Olen aivan poikki ja loppu. En jaksa pitää yhteyttä ystäviini ja satutan itseäni henkisesti ja fyysisesti. En millään jaksa kirjoittaa olostani. Anteeksi.
Asiaan. Olin miettinyt (ja mietin!) n. 3kk, että tahdon osastolle lepäämään masennuksen takia. Uskallauduin puhumaan asiasta kriisipisteessä, josta ohjattiin Auroran päivystykseen. Kävin siellä ja ehdotettiin vain psykologikäyntejä. Lopulta kerroin lääkärilleni olosta ja että olin ollu päivystyksessä. Hän laittoi lähetteen Jorvin PN1:lle. Käytiin tulopalaverissa ja puhuin aika itsetuhoisesti ja ilmaisin todella tarvitsemani osastohoitoa. En päässyt. Tänään kävin uudelleen Aurorassa ja soittivat B2:lle ja menen sinne käymään huomenna.
He sanoivat että en ole tarpeeksi psykoottisessa tilassa? Eikö osastolle enää voi mennä _masentuneena_, pitääkö olla psykoosissa?
En oikeasti jaksa tätä enää yksin. Pelottaa että saan ”pakit” taas huomenna. Mitä sanon väärin?
Äh. Anteeksi tuplapostaus. Ei menny putkeen tänään. Soitin osastolle ja ne sanoivat vaan että mulla on lähete psykpolille puhumaan.
Ehkä saan sieltä sitten lähetteen. Miten on mahdollista, että pääsin osastolle paljon paremmassa kunnossa joitain vuosia sitten kun olin 15. Nyt 17-vuotiaana minua ei oteta minnekkään..
Mitä hemmettiä? Ei todellakaan tarvitse olla psykoosissa päästäkseen osastolle. Itse menin sinne, kun minua oli kiusattu koulussa niin paljon, etten enää suostunut menemään kouluun. Vanhempani puhuivat puolestani lääkäreille ja pääsin heti hoitoon.
En halua lannistaa, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että lääkäreillä tuntuu olevan hyvin vaihteleva käsitys siitä milloin ihminen tarvitsee osastohoitoa ja milloin ei. Pari vuotta sitten mua pompoteltiin suljetun, intensiiviosaston ja avohoidon välillä puolen vuoden ajan, kunnes mut potkastiin suljetulta osastolta pois huonoimmassa kunnossa mitä oon varmaan koskaan ollut. Olin hyvin itsetuhoinen, mutta jostain syystä lääkäri koki mun olevan avohoitokunnossa. Liekö syynä ollut laitostumisen vaara (mistä ne tykkää hirveästi varoitella) vai lääkärin piilevä kuurosokeus, mutta ihmettelen edelleen päätöstä. En edes muista mikä mua lopulta kannatteli elämässä kiinni sen vaiheen yli, mutta ei ainakaan hoidon tehokkuus.
Voin siis samaistua tilanteeseesi, pesco. On väärin, että kipeän ihmisen pitää taistella hoitonsa puolesta, mutta ota vastaan se mitä saat. Psykologin kanssa juttelu tuskin on pahasta. Lisäksi kehotan lämpimästi hakeutumaan muiden ihmisten seuraan. Perheesi, läheistesi, ystävien, kenen tahansa, joihin voit luottaa. Vaikka tuntuu, ettet jaksaisi, on parempi pinnistää kuin jäädä yksin.
Kovasti voimia ja tsemiä!
ps. Kerrothan myös miten tilanne on edennyt?
itsekkään en päässyt osastolle koska minussa ei ole mitään vikaa vaikkakin yritin päättää päiväni. liian mielisairas ympäristö kuulemma tervejärkiselle