Eksyin tänne palstalle, kun aloin googlettaa miten masennuksesta toivutaan.

Tämä mun tarina on pitkä ja kivinen, ikää ei oo vasta kun 21. Mä aloitin opintojen ohella työt jo lukion ekalla, samoihin aikoihin alkoi tulla pojat ja päihteet kuvioihin. Mä oon aina tehny töitä koulun ohella ja tilanne on nykyään se, että AMK on kolmannella vuodella, käyn töissä ja oon sisältä täysin kuollut. Muutin 16-vuotiaana omaan asuntoon eri paikkakunnalle vanhempieni luota, koska minulla ei ollut kavereita ja välit vanhempien kans oli niin tulehtuneet. En tiiä mistä mun pitäs ees alottaa tämä kertominen kun ongelmia on niin paljon eikä tästä tekstistä tule millään koostunutta ja järkevää.

Mä oon aina ollu tosi elämänilonen vaikka on ollut rankkaa, aina oon päässy sängystä ylös ja mennyt kouluun ja töihin. Elämänilo oli suurimillaan kun muutin omilleni, sain tehdä mitä halusin eli harrastaa irtosuhteita, juosta alaikäisenä baareissa, syödä mitä haluan ja päättää itse omasta elämästäni. Olin silloin niin aikuinen ja kaikki oli tosi jees. Sit alamäki alkoi kun mä tutustuin Matiakseen. Matias oli 17v tytön silmään niin upea näky, kun hän tappeli baareissa, suojeli mua raivolla kaikelta, ajoi hienolla autolla ja eli kämppistensä kanssa melko railakasta elämää. Matias poltti kannabista, johon hän sit sai mut aikanaan kiskottua mukaan. Elämä oli niin siistiä, kun käytin päihteitä, kävin koulua, oli kavereita ja töitä ja tietenki hyvältä vaikuttava poikaystävä. Me muutettiin Matiaksen kanssa yhteen hyvin nopeasti kun aloimme seurustelemaan. Aloin polttaa kannabista päivittäin. Tilanne eskaloitui koronan myötä. Tuli lockdown, koulut ja kaikki meni kiinni. Tässä välissä irtisanouduin myös töistä, että voin viettää enemmän aikaa poikaystäväni ja kannabiksen kanssa. Poltin päivittäin useamman kerran kannabista vuoden ajan, kunnes tuli se päivä, kun aloin huomata miten kuristavassa suhteessa olin. Olin syrjäytymisvaarassa, koska Matias ei antanut minun nähdä kavereitani, hän haukkui perhettäni ja käännytti minua heitä vastaan, en saanut mennä ulos, olin vanki neljän seinän sisällä kannabiksen ja Matiaksen kanssa. Matias kyllä sai liikkua miten halusi ja tavata perhettään, mutta minä pysyin tiukasti kotona. Miespuoliset kaverit oli ehdoton ei, sain tavata vain naispuolisia ystäviä. Hän silti soitteli minulle vähän väliä ja syytti pettämisestä jos en vastannut heti. Sijaintini piti olla selvillä koko ajan. Baariin en todellakaan saanut mennä ilman häntä. Hän myös tutki puhelintani öisin, ei se sitä koskaan myöntäny, mutta huomasin kun ilmoitukset olivat aamulla poissa lukitusnäytöltä. Minulla oli niin kuristava olo, riitelimme usein ja rajusti, mutta kun olimme pilvessä, olimme niin rakastuneita ja kaikki oli hyvin. Matiaksella oli silti aina kontrolli minuun, olinpa minä miten kaukana. Tuli syksy ja aloitin AMK opinnot. En saanut mennä mihinkään opiskelija tapahtumiin, en saanut tavata luokkakavereitani, koska heistä osa oli miehiä. Sain aina aikaan järkyttävän raivokohtauksen ja riidan. Jos joskus kysyin Matiakselta, että onko kaikki hyvin niin hän suuttui ja raivosi että vittuako koko aika kyselet jotakin. Tätä kirjottaessa nousee kylmät väreet. Matiaksen äiti oli suuressa osassa Matiaksen elämää, hän kontrolloi Matiasta ja Matias totteli kiltisti kaiken mitä äiti sanoi. Olin kolmas pyörä heidän välisessä suhteessa. 

Sitten tuli se päivä mitä pelkäsin. Olin pitemmän aikaa jutellut miespuoliselle kaverille, miten surkea minun on olla tässä suhteessa. Sanotaan tätä henkilöä nyt vaikka Heikiksi. Heikki kuunteli kiltisti ja ymmärsi. Heikki oli silti kiero käärme ja hänellä oli taka-ajatuksia. Tapasimme salaa Matiakselta pari kertaa, jolloin ilmassa oli sellaista kemiaa et kohta tapahtuu jotaki semmosta mitä ei saa sattua. Yks ilta joimme Heikin kanssa yhdessä Matiaksen ollessa muualla ja yks asia johti toiseen. Vittu että hävettää kun kerron tämän edes tänne, mutta noh. Vannotin Heikille, että tämä viedään hautaan asti, jos tämä paljastuu Matiakselle, niin minä olen kolmessa osassa jätesäkissä hänen autonsa peräkontissa. Meni kuukausi, Matias aisti minussa kireyttä ja vetäytyvää käytöstä, kunnes koko soppa paljastui Matiaksen perheen edessä. Valehtelematta elämäni hirvein päivä. Matias kävi minuun käsiksi ja riepotteli ympäriinsä. Minua sattui niskaan. Olin pilvessä ja itkin kaksi päivää, Matias huiteli missä huiteli eli pakeni pahaa oloaan alkoholiin ja pilveen mamman helmoissa. Matias oli humalassa muita miehiä kohtaan riidanhaastaja eikä osannut ikinä käyttää alkoholia kohtuudella, joi siis aina muistinsa pois, suvussa alkoholismia lähes kaikilla. Sitten olin niin poikki, että soitin päivystykseen, kerroin tilanteen ja pääsin psykiatriselle. Alkoi elämäni helpottavimmat ja raskaimmat 5 viikkoa. Sain vahvoja rauhoittavia ja olin turvassa. Matias janosi tällä välin Heikille kostoa, minulle toi turvaa se, että olin turvassa monien lukkojen takana ja hoitajia oli jatkuvasti paikalla. En jaksanut enää välittää mistään. Tässä tapahtui elämäni merkittävin käännekohta, itkin niin helvetisti että kyynelkanavat turposi umpeen ja elimistöni oli niin sekaisin ollut niin pitkään, että kahden kuun menkat jäi tulematta (alkoivat onneksi osastolla) ja oksentelin jatkuvasti. Sain rytmihäiriöitä ja paniikkikohtauksia. Osastojakson jälkeen tunsin olevani elämäni huipulla, tiesin pääseväni elämäni teinirakkaudesta eroon ja voin vihdoin aloittaa oman elämän ilman pilveä. No mutta, Matias keplotteli itsensä takaisin mun elämään. Jälestä päin sain tietää, että hän yritti muita tyttöjä, mutta ei ollut saanut ketään muuta kuin minut. Palasimme yhteen ja kaikki oli hyvin taas vähän aikaa. Ei se suhde palautunut ikinä ennalleen sen jälkeen mitä tehtiin toisillemme. Matias alkoi syyttää minua narsistiksi ja hän huusi minulle usein, että minä teen hänestä naisten hakkaajan. Kertaakaan hän ei oikeasti minua lyönyt, mutta ei se kaukanakaan ollut. Seurustelimme tämän jälkeen n. 7kk kunnes erosimme pysyvästi. En ole kahden vuoden takaisen osastojakson jälkeen itkenyt yhtäkään kunnon itkua enkä varsinaisesti tuntenut mitään isompaa. Sain osastolta ketipinoria, jota syön edelleen 25mg/vrk. Kävin psykologilla, en kokenut saavani apua.

Nykytilanne: tälläkin hetkellä makaan sängyssä, en ole näyttäytynyt koulussa moneen kuukauteen, koska ryhmämme yhteishenki on jotenkin mennyt huonoksi, minua syrjitään, koska opin hitaammin kuin muut enkä jaksa panostaa opintoihini. Olen eriarvoinen muihin verrattuna, koska olen nainen miesten maailmassa. Päiväni kulutan sängyssä, mikään ei tuo minulle iloa eikä minua kiinnosta mikään. Tällaisia vaiheita on ollut aiemmin ja käytän kannabista n. Kerran puolessa vuodessa. Vierotuin siitä, kun pääsin Matiaksesta eroon. Välillä ajattelen Matiasta kaivaten, epäilen että kyseessä oli toksinen riippuvuussuhde ihmiseen. En tiedä opiskelenko oikeaa alaa, opinto-ohjaajani on täysi mulkku, hänen kanssaan ei kiinnosta puhua. Minulla on käynnissä ADHD tutkimukset, toivon että sieltä löytyisi edes jotakin. Olen oikeasti niin loppu, tämä inflaatio on syönyt minut sisältä, ennen tykkäsin hengailla kaupungilla, enää en koska vanhat traumat nousee pintaan Matiaksesta ja ei ole rahaa. En ole ikinä ennen koskaan kenellekkään tästä aiheesta puhunut, nukun öisin 4h ja loput päivällä. En tiedä mitä mun pitää tehdä, oon ihan loppu tähän kaikkeen vaikka asiat ympärillä on suht koht hyvin, kun on töitä, koti, terve parisuhde ja koulupaikka.