Eli kerron nyt ekaa kertaa koko jutun kellekkään kokonaisena ilman minkään asian poisjättämistä .

Kaikki tää masennus alko siitä kun noi vähän yli vuosi sitten aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa . Kaikki suju iha hyvin se oli mun eka suhde ja poika selitteli niitä näitä ja en osannu mitenkää reagoida niihi . jotenki siinä sitte rupesin ahdistumaan , kotonakin meni päin mäntyä ja koulussakaan en viihtynyt . ekaks vaa itkin ja kuuntelin surullista musiikkia . juttu paisui erakoiduin poikaystävästä ja kavereista , esitin ilosta koulussa ja kotona . yksinollessa itkin ja lopulta rupesin viiltelemään . kukaan ei nähny mun kuoren sisälle , kaikki luuli et olin iha okei vaik oikeesti olin ihan muuta . myöhemmin poikkis rupes huomaaman et oon jotenki erillainen en oo ikinä tykänny puhuu tälläsistä asioista joten en puhunut silloinkaa . jätin poikkikseni , sen seurauksena sorruin . viiltelin enemmän ja syvempiä haavoja , itkin itseni uneen mietin jopa itsemurhaa pari kertaa olin jo vetämässä purkillisen lääkkeitä ja kävelemässä junaradalle mietin päivittäin että kaikilla ois paremmin jos kuolisin , oisin onnellinen , ei tarvis kestää tätä kipua ja tuskaa . kerran pääsin raiteille asti mut yritys jäi sikseen . viiltely ja epätoivossa rämpiminen jatkui noin 4 – 5 kuukautta kunnes tajusin ettei tästä pääse eteenpäin . lopetin viiltelyn en vain halunnut jäädä kiinni koska pelkäsin pelkään vieläkin et mut laitetaan laitokseen tai suljetulle ja viedään jonnekki missä mut suljetaan jonnekkin pieneen huoneeseen .. siinä pari kuukautta ehdin jo luulla että oisin jo kuivilla viiltelystä . tuntui et valoa alko löytyy tunnelin päästä . huomasin et kaipasin mun eksää alettii juttelee ja juttu alko toimii . aloin puhuu yhelle mun luokkalaiselle jolle purkauduin mutta en kuitenkaan kertonut ihan kaikkea . ruettiin seurustelee uudestaan olin jokseenkin onnellinen osasin taas nauttia elämästä , mutta silti joku vielä veti mua pohjalle . kokeilin viiltelyä vielä pari kertaa mut tein päätöksen että en enää tee sellasta koska ei auta . yritin puhua kavereille ei auttanu . porukoille en vaa osaa avautua koska ei olla mitenkää läheisis väleis ni en oikee vaa osaa kertoo niille mitää , se kelle kerron jotain sillä pitää olla mun luottamus . ja muutenkin kaikilla mun läheisillä on omat ongelmat . porukoilla velkoja , kavereilla omat ongelmat ja niin edelleen . mietin et menisin puhumaan psygologille mut en vaa kykene kertoo kellekkää ventovieralle kasvokkain mun murheita . siihen se jäi . rupesin taas itkemään itseäni uneen , miettimään itsemurhaa . tein myös usein masennus testejä ja tulokset liehuneet taivaissa . mutta en siltikään kertonut kellekkään . paha olo jatkui jatkumistaan rupesin saamaan välillä ahdistuskohtauksia . tässä pari kolme neljä kuukautta sitten kaveri jolle olin purkautunut alkoi itsekkin olemaan masentunut , kuukausi sitten yritti itsemurhaa . se laitto mun elämään reilusti takapakkia . rupesin vihaamaan itseäni entistä enemmän , syytin asiasta itseäni , itkin ja mietin itsemurhaa enemmän . en ole vieläkään päässyt näistä yli , en pääse varmaan ikinä . ahdistuskohtauksista kärsin yhä ja rupesin eilen taas viiltelemään . vieläkin ajatus itsemurhasta houkuttaa mutta poikaystävä saa mut pysymään täällä . poikkikselle oon kertonu mun aikaisemmist jutuista mutta nykysin taas suljen kaikki sisälleni . lopuks viel lisään et inhoon itteeni , mua pelottaa tulevaisuus , mua pelottaa et mä jään yksin pelkään jopa itteeni koska en tiedä koht enää mitä teen ittelleni .