elikkäs olen juuri 13-vuotta täyttänyt tyttö. olen kärsinyt koulukiusaamisesta ja masennuksesta kolmosluokalta lähtien. tämänvuoden alussa masennus äityi todella pahaksi ja jouduin lastenpsykiatriselle osastolle. olin siellä 2,5kk jakson, ja sitten sain olla kuukauden kotona. elokuussa jouduin taas osastolle ja jakso jatkuu joulukuun loppuun. osastolla oon löytäny uusia puolia itestäni, mutta ongelmistani en osaa vieläkään puhua. en osaa ilmaista tunteitani oikeastaan mitenkään, tuntuu vaan että sisällä on iso pallo johon kaikki suru kerääntyy ja jota ei voi avata. sen takia tämä tekstini varmasti poukkoilee asiasta toiseen ja on vaikealukuinen ja omituinen.

osastolle siis jouduin masennuksen, itsetuhoisuuden ja huonon itsetuntoni takia. ensimmäisen kuukauden osastolla vietin vain huoneessa; huoneesta poistuin
syömään, vessaan ja vain pakollisiin juttuihin. heti ensimmäisen viikon aikana mulle alotettiin lääkitys, ensin 10mg seronilia joka aamu. pian se nostettiin 20mg.
noh, mieliala pikkasen nousi ja aloin tulee huoneestani ulos. tutustuin hoitajiin ja muihin lapsiin ja kun tunsin ne paremmin, osasin olla oma itseni. sitten kun mä
tunnen toiset tarpeeks hyvin, niin oon kovaäänisin ja joukon hauskuuttaja ja osaan olla todella hurmaava. mutta mieliala menee yhtä vuoristorataa, osasyy tähän varmaan lääke. omahoitajalleni en ole vieläkään puhunut yhtään mitään masennuksestani. toisaalta haluisin puhua, mutta haluisin puhua mielummin jollekin samanikäiselle, ymmärtävälle ihmiselle.. oon jo pariin otteeseen huomannu ettei lekureille, psykologeille ja psykiatreille ja muille paskoille puhuminen ole hyväks. heti jos jotain kertoo niin eikö ne ole puhumassa siitä eteenpäin vaikka pitäisi olla vaitolovelvollisuus. sillon ennenkun osastolle jouduin, olin niin maassa että mietin koko ajan itteni tappamista. ei ollut yhtäkään päivää, jolloin en olis sitä ajatellu. osastolle joutuminen autto ainakin siinä, että siellä en itteeni mitenkään voinut vahingoittaa. näinä monina kuukausina kun sielä oon ollu, oon pikkasen avautunu ja oon ainakin ulospäin ilonen, seurallinen, herttainen tyttö. mutta tunteitani en osaa purkaa, ja ne sitten näinä pimeinä öinä tulee valtavana virtana ulos, en pysty mitenkään ennakoimaan, en pysty lopettamaan sitä, ja sitten tulee kaikki synkät ajatukset ja kaivan sen veitsen laatikosta..
viiltelystäni en ole kellekään kertonut. kukaan ei siitä tiedä. kerran joku psykologi kysyi, että viiltelenkö, ja vastasin miettimättä kieltävästi.

tunnen oloni todella rikkinäiseksi. muille ihmisille näytän ilosta naamaa mutta sitten kun olen yksin, vihaan itteeni vielä enemmän kun esitän jotakin muuta. en tiedä mitä tulee tapahtumaan kun mun pitäis joululoman jälkeen palata omaan kouluun kun en sielä ole ollut yli puoleenvuoteen, ja kun seiskalle nyt syksyllä menin, niin en ole
omassa koulussa vielä yläasteella kerennyt olemaan. mulla ei ole yhtään ystävää siellä. ja jos kiusaus jatkuu, niin mä en todellakaan kestä. koulunvaihtoa ollaan perheen ja omahoitajan kanssa mietitty, mutta muut koulut on ainakin yli 15km päässä. oon miettiny että jos ensi kevään olisin omassa koulussa, mutta jos kiusaus ja muu paska jatkuu, vaihdan kasilla koulua.

masennuksesta en ole vielä todellakaan päässyt yli, ja ihmettelen että miten mut jo kuukauden päästä osastolta päästetään pois..mullahan todettiin todella vaikea masennus vasta puolivuotta sitten.. näköjään mun näyttelijänlahjat on paremmat kuin luulinkaan. mä en todellakaan tiedä mitä tulen tekemään..

mä niin haluaisin ystävän, kelle puhua. haluaisin jonkun joka haluaa jakaa mun kanssa tän kaiken. joku, joka ymmärtäis, rakastais, kunnioittas, mua. mulla on niin paljon rakkautta annettavana mutta ei ketään joka sitä ottas vastaan. sitten kun en voi rakkauttani antaa, se kääntyy vaan vihaksi ja tuun entistä sekasemmaks
ihmiseks. oon yks hiton iso sekasorto. en ole sinut itteni kanssa. vaadin itteltäni liikaa. mä en jaksa. en halua puhua kellekään psykologille. haluan purkaa pahanolon pois, koska tää kaikki myrkyttää mun pääni. hoito ei auta yhtään tuol osastolla. mä oon ihan helvetin sekasin. haluan pois tästä kaikesta.. 😯🗯️