Moi Kizket,

Olet ollut rohkea kun olet hakenut apua ja kirjoittanut tänne. Löysin tekstistäsi moniakin syitä elämiseen 🙂 Yksi hienoimpia on tuo lauseesi "taistellut masennusta vastaan". Et siis ole luovuttanut, ja tämä todellakin tulee vielä auttamaan sinua elämässä. Sinun ei tarvitse vihata itseäsi. Kiusaajat sanovat ja tekevät monia pahoja asioita satuttaakseen, mutta syy on aina heissä, eivätkä he ymmärrä, mitä sanovat. Läheisten ihmisten voi olla vaikea ymmärtää masennusta, sillä monesti ihmiset haluavat viimeiseen asti uskoa, että toisella on asiat hyvin. Onnellisen esittäminen voi toimia niin hyvin, että ihmiset uskovat sen oikeasti. Sinun ei tarvitse esittää muuta kuin olet 🙂

Älä satuta itseäsi. Sun elämällä on varmasti vielä paljon annettavaa, mutta masennus estää näkemästä sitä. Oletko puhunut kuraattorillesi avoimesti asioistasi? Joskus asioiden helpottaminen vaatii aikaa, ja voit puhua tarvittaessa myös terkkarille tai psykologille. Perheesi ei saisi huutaa sulle. Täällä Tukinetissäkin voi puhua päivystäjälle, jos haluat. Tsemppiä sulle hei 🙂

villikettu kirjoitti 15.3.2014 16:26

Moi Kizket,

Olet ollut rohkea kun olet hakenut apua ja kirjoittanut tänne. Löysin tekstistäsi moniakin syitä elämiseen 🙂 Yksi hienoimpia on tuo lauseesi "taistellut masennusta vastaan". Et siis ole luovuttanut, ja tämä todellakin tulee vielä auttamaan sinua elämässä. Sinun ei tarvitse vihata itseäsi. Kiusaajat sanovat ja tekevät monia pahoja asioita satuttaakseen, mutta syy on aina heissä, eivätkä he ymmärrä, mitä sanovat. Läheisten ihmisten voi olla vaikea ymmärtää masennusta, sillä monesti ihmiset haluavat viimeiseen asti uskoa, että toisella on asiat hyvin. Onnellisen esittäminen voi toimia niin hyvin, että ihmiset uskovat sen oikeasti. Sinun ei tarvitse esittää muuta kuin olet 🙂

Älä satuta itseäsi. Sun elämällä on varmasti vielä paljon annettavaa, mutta masennus estää näkemästä sitä. Oletko puhunut kuraattorillesi avoimesti asioistasi? Joskus asioiden helpottaminen vaatii aikaa, ja voit puhua tarvittaessa myös terkkarille tai psykologille. Perheesi ei saisi huutaa sulle. Täällä Tukinetissäkin voi puhua päivystäjälle, jos haluat. Tsemppiä sulle hei 🙂

Hei, kuraattorilla olen avautunut kaikesta muusta paitsi kuolemaan johtavista ajatuksista, itsetuhoisuudesta. Pelkään sen seurauksia, koska omasta mielestäni tuottaisin sillä kaikille pettymyksen olemalla heikko. Pelkään vaan, et mitä sitten tapahtuis... tiedän että tunnustaminen vois helpottaa mun oloa, mut aiheuttaisin vanhemmille taas lisää murheita. Tunnen muutenkin olevani ennemmin turha taakka...

Villikettu kirjoitti osuvasti.
Kerro ihmeessä kuraattorille kuolemaan johtavista ja itsetuhoisuuksista ajatuksista, niistä kun kerrot sua osataan auttaa oikealla tavalla. Tiedän kuitenkin miltä sinusta tuntuu. Et todellakaan ole taakka. Jokainen joka tarvii apua ei ole taakka, kaikkien ei tarvi jaksaa ja silloin saa olla apua vailla. Tsemppiä 🌻🙂🌻

Kizket kirjoitti 15.3.2014 20:33

Hei, kuraattorilla olen avautunut kaikesta muusta paitsi kuolemaan johtavista ajatuksista, itsetuhoisuudesta. Pelkään sen seurauksia, koska omasta mielestäni tuottaisin sillä kaikille pettymyksen olemalla heikko. Pelkään vaan, et mitä sitten tapahtuis... tiedän että tunnustaminen vois helpottaa mun oloa, mut aiheuttaisin vanhemmille taas lisää murheita. Tunnen muutenkin olevani ennemmin turha taakka...

Hei Kizket!

Voin kertoa mitä mun tapauksessa tapahtu kun kerroin lääkärille itsetuhoajatuksistani. Ei se tarkoita että kaikille kävis samalla tavalla, mutta ehkä siitä on apua. Saattaa olla eroa myös sen takia että olin silloin jo 18. Itsekin tunsin että olen heikko kun haen apua, mutta nyt voin jo sanoa että se oli rohkea ja vahva teko. Sitä paitsi, mitä aiemmin haet apua, sitä aiemmin olosi paranee.
Ensinnäkin kerroin asiasta niin, että olin ensin facebookissa jutellessa kertonut asiasta yhdelle tutulleni, joka kävi samassa sählyssä. Hän tuli mukaani lääkäriin, koska tiesin etten itse pystyisi puhumaan. Hän siis kertoi asiani lääkärille. Lääkäri huolestui todella, mistä hämmästyin koska koin ongelmieni olevan pieniä. Hän ehdotteli osastoa, mutta koska halusin niin kovasti olla avohoidossa niin hän hyväksyi sen vaihtoehdon. Hän vaati minulta lupauksen että en tee itsemurhaa ainakaan sen kahden viikon aikana mikä seuraavaan lääkäiaikaan olisi. Sovimme että voin milloin vain mennä juttelemaan kouluterkkarille tai kuraattorille oloistani. Luultavasti sinun tapauksessasi asiasta olisi pakko kertoa myös vanhemmille, koska olet alaikäinen ja tämä on niin vakava asia, mutta usko minua. Pienempi paha on kohdata vanhemmat kuin kärvistellä niin pitkään että lopulta sortuu tekemään jotain todella pahaa.
Sitten muutaman päivän päästä lääkäriajasta eräs tuttuni huolestui tosi paljon puheistani. Hän soitti puolestani lääkärille. Lääkäri ei niiden puheitteni jälkeen enää päästänyt minua kotiin, vaikka olisin halunnut ja jouduin osastolle pakkohoitoon. Taisin sanoa kaikenlaista: että en voi tietää ollenkaan, minä hetkenä tapan itseni, että en luultavasti kestä kahta viikkoa seuraavaan lääkäriaikaan.
Jälkeenpäin ajatellen osastosta todella oli hyötyä, ja oikeasti minun olisi kannattanut olla siellä pidempään.

En siis todellakaan tarkoita että sulle kävis näin. Kaikkien elämä on erilainen, kaikki lääkärit on erilaisia. Siitä huolimatta ehdottomasti kannustan kertomaan näistä asioista!!

Voimahalaus☺️❤️

Hei.

Tosi hienoa että oot pystyny kertomaan niinkin monesta asiasta. Voit tietenkin puhua hänelle myös itsetuhoisuudesta, ja oikeasti on vain rohkeaa kun uskaltaa myöntää sen. Jos joku väittäisi pettyvänsä sen vuoksi, hän pettäisi vain itseään. En uskokaan että olisit heikko, juurihan kerroit taistelleesi masennusta vastaan ja olet uskaltanut puhua asioistasi. 🙂

Sinun hyvinvointisi tulisi olla vanhemmillesikin ykkösasia. Toki läheiset voivat siitä huolestua, mutta et missään nimessä ole turha taakka! Onhan myös läheistesi etu, että saisit rauhassa parantua. Masennus ei missään nimessä ole heikkoutta, eikä myöskään jaksamattomuus ole sitä. Masennuksesta ylös taistellut ihminen on varmasti vahvempi kuin se, joka ei ikinä ole sitä kokenut. Oot joka tapauksessa ottanut jo monta tärkeää askelta, ja se kuulostaa hyvältä. Tsemppiä ja rohkeutta, päivä kerrallaan eteenpäin! 🙂

Kiitos kaikille! *halaa* muutama viikko sitten kuraattori piti mieliala kyselyn jossa kysyttiin itsetuhoisuudesta, kuolemaan johtavista ajatuksista ja vastasin jokaisen sen kaltaiseen kysymykseen ei. Joka kaduttaa tosi paljon näin jälkeenpäin... Pidän vieläkin tätä "roolia" pystyssä esittämällä olevani terve mihin ei löydy järkevää syytä. Ehkä pelkään muiden reaktiota? Välillä tuntuu siltä, et ehkä mä ansaitsen tämän kohtalon, ehkä mun ei koskaan kuuluiskaan olla onnellinen. Ainoa este tunnustamisessa on vanhemmat joihin tämä "rooli" on mennyt aivan täydestä läpi. Aiheuttaisin pelkkää tuskaa jos kertoisin joten, ehkä mun täytyy vaan koittaa elää tämän kanssa tai kadota vaan pois.

Mulla oli samanlainen "rooli" sillon. Kukaan ihminen maailmassa ei tiennyt että mulla menee huonosti. Kaikki mun läheiset kuvitteli että mun elämä on onnellista. Olin niin hyvä esittämään heille muuta kuin mitä todellisuus oli. Mun osastolle joutuminen avas vanhempien silmät. Kait ne siitä järkytty. Mua jännitti ihan hulluna eka kerta ku ne tuli käymään siellä. Mutta kyllä se sitte meni ihan hyvin, onneksi. Jos vaan pystyt, niin kannattaa jättää se rooli. Tietenki se on ihan hyvä jos esim koulussa vähän suodattaa että mitä ulospäin näkyy, mutta ei liikaa. Jos menee huonosti niin sillon ei tarvi olla iloisen ja onnellisen näköinen. Sillon saa näyttää ulospäin siltä miltä sisimmässä tuntuu. Ja sitten vasta ku jättää sen roolin pois, toiset voi auttaa. Ole rohkea ja kerro vaikkapa kuraattorille!!🙂🌻
Tsemppiä!☺️❤️

Kerroin tänään parhaalle kaverille itsemurha ajatuksista, joka passitti mut sitten suoraan kuraattorin puheille. Ensviikon tiistaina olis seuraava aika ja asia viedään kuulemma pitemmällä kuten mä pelkäsinkin. Olo on ihan hirvee... nyt kaduttaa ihan hirveesti miks ees menin kertomaan koko jutusta ☹️

Hei Kizket!

Oon TODELLA ylpeä susta!! Olit niiiin rohkea!!🌻🙂🌻 Aivan uskomattoman rohkeaa!

Mutta ymmärrän sen että olo on kamala. Pelottaa tulevaisuus ja saattaa hävettää kun muut tietää. Mutta usko pois, jos siihen vain oikealla tavalla tartutaan niin se tarkottaa sitä että saat apua siihen ja tuut parempaan kuntoon. Ja se että tuut parempaan kuntoon, tarkottaa sitä ettei sun tarvi enää kamppailla tällaisten asioiden kanssa.

Lämmin virtuaalihalaus!☺️❤️ Rohekutta ja tsemppejä, kyllä se siitä vielä lähtee sujumaan.
Oo ylpeä itsestäsi kun uskalsin tuon askeleen ottaa. Se on paljon!

Kizket,

Todella upeaa että uskaltauduit kertomaan itsetuhoisuudestasi! 🙂 Vaikka nyt kaduttaisikin, niin se on tosi rohkea veto ja nyt sulla on mahdollisuus saada apua. Tärkeintä on, että saat apua ja rauhassa parantua. Vaikka läheisesi huolestuisivatkin, niin se on ihan normaalia, eikä siitä tarvitse kantaa syyllisyyttä. Oot ollu todella rohkea, oikeasti. Tsemppiä sulle, tästä isosta askeleesta on hyvä lähteä jatkamaan kohti parempaa 🙂

Sain täältä kaiken rohkeuden kertoa. Vaikka vieläkin fiilikset on aika mullan alla ja onnistuin tartuttamaan sen hyvään kaveriin. Tuntuu tosi helpottavalta, mut samalla myös pelottavalta, et joudun luopumaan pahan olon tunteesta. Vihaan sitä koko sydämestä, mutta siihen on vaan jotenkin tottunut. Se toimii vähän niinku jonkin sortin 'panssari' huonoja kokemuksia vastaan. Tunnustus on laskenu kauheesti mielialaa mikä ei oo sinänsä ihme. Ainoo valopilkku elämässä on blogin pitäminen josta saan jotain iloa. Muuten elämä on mustavalkoista.

Kyllä uskon että sinussa itessäsi on myös sitä rohkeutta, tarvittiin vain vähän kannustusta jotta se nousi esiin. Tietäisitpä kuinka paljon minä tarvitsin rohkaisua jotta uskalsin kertoa. Ja edelleen tarvitsen, jotta pystyn puhumaan. Ymmärrän tosi hyvin sun fiilikset. Paha olo tuntuu tutulta ja siihen ohelppo turvautua vaikeissa tilanteissa. Lisäksi saattaa pelottaa tulevaisuus, kun tietää että saa asiantuntevaa hoitoa ja se vähitellen helpottaa pahaan oloon, eikä enää tiedäkään tulevasta. Ennen tiesi että seuraavanakin päivänä on paha olo, se on ainakin tuttu tunne. Sitten ei enää tiedäkään seuraavan päivän tunteita. Eivätkä ne ole niin tuttuja tunteita. Hyvä kumminkin että tunnistat myös helpotuksen tunteen itsessäsi. Kyllä kaikki vielä järjestyy. Kyllähän tunnustus laskee mielialaa. Mutta siitäkin suosta vielä voi päästä ylös. Hienoa että sulla kumminki on blogi, joka tuo valopilkun elämään.🙂👍 Pidä kiinni asioista, joista saat iloa ja nautintoa. Jos esim nautit juoksusta, musiikista, kirjoittamisesta tai vaikka lukemisesta, harrasta niitä asioita. Olen edelleen sitä mieltä että on todella hienoa kun puhuit asiasta ja olen ylpeä sinusta! Sinäkin voit olla ylpeä itsestäsi. Joko tiedät miten jatkossa edetään hoidon suhteen? Kävitkö puhumassa, miltä se tuntui? Ei ole pakko vastata jos tuntuu liian henkilökohtaiselta.🙂

Tsemppiä ja rohkeutta!<3 Ja lämmin halaus.

Salaatti kirjoitti 20.3.2014 22:42

Kyllä uskon että sinussa itessäsi on myös sitä rohkeutta, tarvittiin vain vähän kannustusta jotta se nousi esiin. Tietäisitpä kuinka paljon minä tarvitsin rohkaisua jotta uskalsin kertoa. Ja edelleen tarvitsen, jotta pystyn puhumaan. Ymmärrän tosi hyvin sun fiilikset. Paha olo tuntuu tutulta ja siihen ohelppo turvautua vaikeissa tilanteissa. Lisäksi saattaa pelottaa tulevaisuus, kun tietää että saa asiantuntevaa hoitoa ja se vähitellen helpottaa pahaan oloon, eikä enää tiedäkään tulevasta. Ennen tiesi että seuraavanakin päivänä on paha olo, se on ainakin tuttu tunne. Sitten ei enää tiedäkään seuraavan päivän tunteita. Eivätkä ne ole niin tuttuja tunteita. Hyvä kumminkin että tunnistat myös helpotuksen tunteen itsessäsi. Kyllä kaikki vielä järjestyy. Kyllähän tunnustus laskee mielialaa. Mutta siitäkin suosta vielä voi päästä ylös. Hienoa että sulla kumminki on blogi, joka tuo valopilkun elämään.🙂👍 Pidä kiinni asioista, joista saat iloa ja nautintoa. Jos esim nautit juoksusta, musiikista, kirjoittamisesta tai vaikka lukemisesta, harrasta niitä asioita. Olen edelleen sitä mieltä että on todella hienoa kun puhuit asiasta ja olen ylpeä sinusta! Sinäkin voit olla ylpeä itsestäsi. Joko tiedät miten jatkossa edetään hoidon suhteen? Kävitkö puhumassa, miltä se tuntui? Ei ole pakko vastata jos tuntuu liian henkilökohtaiselta.🙂

Tsemppiä ja rohkeutta!<3 Ja lämmin halaus.

Moikka, anteeks, kun kesti vastata on ollut aika paljon kiireitä jne. Eilen kävin puhumassa, eikä itsemurha ajatuksista ollut mitään puhetta enkä uskaltanut ottaa asiaa sen tarkemmin esille ☹️ kahden viikon päästä on seuraava aika jota pitää taas vaihteeks odotella... kaikki juttelu perustui lähinnä kouluun, koska itselläni on nykyään siinä ongelmia kuten en osaa lopettaa stressaamista, pänttään kokeisiin yömyöhään asti yms. jotain puhetta oli, että mieliala johtuisi väsymyksestä tai jostain. Seuraavan kuraattori ajan jälkeen vanhemmat tulee mukaan paikan päälle. Omasta mielestäni tätä koko asiaa vähätellään eikä oteta tarpeeks vakavasti.

Moikka!

Omaan tahtiin saat vastailla ja kirjottaa, ei oo mitään velvoitetta vastata🙂

Voi ei. Täähän on nyt aivan väärin ettei sun asioita oteta vakavasti! Tiiän miltä se tuntuu. Kun kerroin lääkärille niin se otti asian vakavasti, mutta kun parin päivän päästä menin psykologille, jolle lääkäri oli soittanut mun itsemurha-ajatuksista, psykologi ei edes ottanut asiaa puheeksi. Hän puhui ainoastaan terveellisistä elämäntavoista. Olin tosi pettynyt. Miten muka se että nukun kaksi tuntia enemmän, poistaa sen pahan olon niin nopeasti että en tee itsemurhaa? Itkin sen käynnin jälkeen monta tuntia. Myös, koska tämä psykologi pisti seuraavan ajan kolmen viikon päähän. Olin varma etten elä niin kauan.

On tietysti hyvä että puhutte asiasta, josta sun väsymys voi johtua, mutta olisi oikeesti tärkeää puhua myös siitä itsetuhoisuudesta. Jopa tärkeämpää mun mielestä. Ja niistä ajatuksista sen taustalla. Ja lapsuudesta, että onko siellä tapahtunut jotain.

Tää on kyllä nyt vaikea tilanne. Jos millään uskallat, niin sano että susta tuntuu siltä että olis hyvä jos voisitte puhua niistä itsemurha-ajatuksista. Jos et uskalla niin voitko pyytää vaikka kaveria sanomaan? Olishan se tärkeää saada juuri se puheen aiheeksi, mikä vaivaa sua eniten.

Edelleen paljon paljon tsemppiä!! Muista että sun elämä on arvokas☺️❤️

Salaatti kirjoitti 27.3.2014 8:48

Moikka!

Omaan tahtiin saat vastailla ja kirjottaa, ei oo mitään velvoitetta vastata🙂

Voi ei. Täähän on nyt aivan väärin ettei sun asioita oteta vakavasti! Tiiän miltä se tuntuu. Kun kerroin lääkärille niin se otti asian vakavasti, mutta kun parin päivän päästä menin psykologille, jolle lääkäri oli soittanut mun itsemurha-ajatuksista, psykologi ei edes ottanut asiaa puheeksi. Hän puhui ainoastaan terveellisistä elämäntavoista. Olin tosi pettynyt. Miten muka se että nukun kaksi tuntia enemmän, poistaa sen pahan olon niin nopeasti että en tee itsemurhaa? Itkin sen käynnin jälkeen monta tuntia. Myös, koska tämä psykologi pisti seuraavan ajan kolmen viikon päähän. Olin varma etten elä niin kauan.

On tietysti hyvä että puhutte asiasta, josta sun väsymys voi johtua, mutta olisi oikeesti tärkeää puhua myös siitä itsetuhoisuudesta. Jopa tärkeämpää mun mielestä. Ja niistä ajatuksista sen taustalla. Ja lapsuudesta, että onko siellä tapahtunut jotain.

Tää on kyllä nyt vaikea tilanne. Jos millään uskallat, niin sano että susta tuntuu siltä että olis hyvä jos voisitte puhua niistä itsemurha-ajatuksista. Jos et uskalla niin voitko pyytää vaikka kaveria sanomaan? Olishan se tärkeää saada juuri se puheen aiheeksi, mikä vaivaa sua eniten.

Edelleen paljon paljon tsemppiä!! Muista että sun elämä on arvokas☺️❤️

Moi,
jotain tommosta suunniteltiinkin kaverin kanssa jos hän ei itse ota asiaa puheeksi. Ensviikolla olis aika taas vaihteeks. Mieliala on vaihdellu, joka päivä puolelta toiseen, enkä oo varma onks se enää ees normaalia. Mietin vaan, et oliskohan kyse mielialahäiriöstä, kun näin kesäsin oon yllättävän pirteenä tosin sekin vaihtelee ainakin 4 kertaa päivässä.