Neji kirjoitti 23.6.2010 19:15

Hei.

Olen törmännyt elämäni päätepisteeseen. Olen 21-vuotias nainen. Minulla on vaikea masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö.

En ole koskaan ollut onnellinen. Koko elämäni olen elänyt väkivallan keskellä.
Nyt olen siinä tilanteessa, että elämä on todella sietämätöntä. Olen itkenyt jo niin kauan, että minulta ei tule enää kyyneleitä. En kykene tuntemaan muuta kuin surua.
Elämältäni on mennyt pohja. En jaksa enää. En pysty tähän.

Minulla on todella kovia tuskia. En edes tiedä miltä tuntuu olla onnellinen.
Sydämeni on pirstaleina. Mikään ei tuota mielihyvää. Millään ei ole enää väliä.

Hei Neji,

Haluan todella auttaa; on surullista, että olet kokenut niin paljon!! Omat vaikeuteni kalpenevat tuon rinnalla. Toisaalta se, että olet jatkanut elämääsi, kertoo, että olet uskomattoman vahva! Toivon sinulle voimia jatkoonkin.

Kun on tarpeeksi paha olo, itsemurha voi tuntua ainoalta ratkaisulta. Luulisin kuitenkin, että haluat ennen kaikkea voittaa tuskasi, et lopettaa elämääsi. Sekin, että haet apua täältä, viestii, että haluat yhä yrittää. Toivoa on niin kauan kuin on elämääkin. Älä missään nimessä jää yksin pahan olosi kanssa. Ansaitset ja tarvitset apua. Pystytkö purkamaan tunteitasi millään tavoin? Onko sinulla ketään, joka tukisi sinua?

Minulla ei ole mitään eikä ketään. En osaa puhua ongelmistani. Perheeni ajattelee että ongelmia ei ole, kaikki on vain itsestään kiinni.

En vaan jaksa millään jatkaa. Olen niin voimaton.

Hei Neji.

Olen pahoillani kaikesta mitä olet joutunut kokemaan. Epävakaa persoonallisuus on tuskallinen jo sinänsä, sinulla on myös vaikea masennus ja olet kokenut väkivaltaa. Tasan eivät käy onnen lahjat. En epäile yhtään että itsemurha tulee mieleen. Toivon silti että jaksat elää, vaikka pienen hetken, minuutin kerrallaan, elää ja hengittää ja hyväksyä itsesi, kaikesta huolimatta.

Kun olo on sietämätön, silloin voi kokeilla esimerkiksi hengitysharjoituksia tai tietoisuustaitoja. Voi tarkastella omia tunteitaan ja hyväksyä ne riippumatta siitä miten vaikeita ne ovat. Tunteet ovat aina oikeassa. Ne "kiusaavat" meitä usein juuri niin kauan, että hyväksymme ja / tai ilmaisemme ne. Sitten ne taas laantuvat. Toisaalta joskus voi helpottaa, jos pystyy suuntaamaan huomion ulkomaailmaan, katselemaan vaikka pihalla leikkiviä lapsia, liikennettä tai mitä ympärillä onkaan. Kun näin saa vähänkin "lomaa" vaikeilta tunteilta, on helpompi miettiä omaa tilannetta ja mitä sen hyväksi voi tehdä.

(Lisää tietoisuustaidoista esim. kirjassa Åsa Nilsonne: Kuka ohjaa elämääsi: tietoisuustaidot arjen apuna. Itsellä ollut apua noista, kun pahin paniikki on päällä ja tuntuu että hajoaa.)

Onko sinulla mahdollisuutta terapiaan tai muuhun hoitokontaktiin? Tuntuisi että tarvitsisit tavata jonkun ihan kasvokkain ja puhua. Kun omat voimat on loppu, on lupa ottaa yhteyttä ammattiapuun. Ja oikeastaan velvollisuuskin mun mielestä, koska jokainen elämä on mittaamattoman arvokas.

Noin nuorena ihmisenä sinulla on paljon elämää edessä, myös paljon hyvää, vaikka ehkä tällä hetkellä ei siltä tunnu. Lisäksi persoonallisuushäiriöt usein lieventyvät iän myötä. Nuoruudessa ne ovat rankimmillaan mutta iän myötä oireet vähenevät, joillakin jopa poistuvat kokonaan. Eli toivoa on!!

Toivon todella, että et ole tehnyt mitään itsellesi. Voimia sinulle ja älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin, jos olo on sietämätön.

Heippa
Olethan käynnyt ammattiauttajan luona? sillä on paljon ongelmia jotka mielestäni vaatii
ammattiauttajan apua.
Millaista väkivaltaa olet joutunut kokemaan elämäsi aikana?
Onko sullaa ystäviä / kavereita jolle voisit jutella iloja ja suruja?
Jos ei ole niin otappa itsellesi tukihenkilö niin olisi sinulla joku joka olisi sinun tukenasi.
Iloisuus ja onnellisuus pitäs kyllä saada elämään sillä jos se puuttuu ja on vaan
surullinen niin sellainen elämä on raskasta.
Joo kirjoita miten olet jaksanut.

Mulla on vähän sama ongelma, oon ollu masentunu nyt 3 vuotta ja oon 19-vuotias tyttö. Syön tällä hetkellä lääkettä masennukseen ja itsetuhosuuteen mut ne ei oo auttanu ollenkaan joten päätin et lopetan nuo ainakin. Viiltelyä oon harrastanu aiemmin mut nyt kuitenkin oon päässy siitä eroon mut ei tiiä millon taas sorrun sit.. nytkin tuntuu et vois tappaa ittensä ku masentaa nii paljon ☹️