Menen nyt suoraan asiaan… Minua vaivaa ja masentaa melkein koko ajan se, että en elä kovin vauhdikasta nuoruutta – ei viinaa, tupakkaa, isoo liutaa poikaystäviä ja hurjia bileitä. Sillä sitä se muiden ikäisteni nuorten elämä tässä kaupungissa on.
Vuosi vuodelta, useampi ja useampi sellainenkin ihminen, josta en olisi uskonut, on alkanut juomaan ja polttamaan. Olen kai vähän kateellinen. Omat ystäväni eivät missään nimessä juo. Jotkut kyllä ovat joskus ympäristön paineesta suunnitellut, että alkaisivat juomaan. Niin myös minäkin, mutta en kuitenkaan ole.
Minua pelottaa, että aikuisena harmittelen elämätöntä nuoruutta ja otan sitten tappiot takaisin.
Nämä minun ongelmani eivät kyllä ole yhtä pahoja kuin muiden täällä, mutta minua nämä asiat kyllä vaivaavat todella paljon, joten toivoisin että jotkut ainakin yrittäisivät auttaa.
Milloin aloittaa juominen... 🙂
Astua tähän "aikuisten" maailmaan.
Nuoremmat ja nuoremmat juovat. Toiset ajautuvat siihen olosuhteiden takia,
toiset haluavat kokeilla ja sitten enemmistö ottaa mallia, koska se on niin tyylikästä.
Ajatella jos se epävarma enemmistö voisi keksiä jotain mukavempaa tekemistä.
Mutta niinhän ei tapahdu.
Tuleehan siitä pullosta hyvä olo, siis silloin kun juo sopivasti.
Alkoholi tuo elämään myös uusia näkökulmia, uudenlaista sallittua sekoilua.
Kaikesta voi syyttää sitten sitä viinapulloa.
Uskaltaa tehdä asioita joita ei muuten tee.
Ja suomalaisethan juovat. Ja uskaltavat. Ja katuvat.
Sellaista se meillä on. Toiset sitten joskus oppivat juomaan viksusti.
Harva täällä sivistyneesti juo, täällä on sallittua olla umpikännissä.
Seuraavana päivänä sitten naureskellaan tai itkeskellään että tulipahan taas vedettyä överit.
Ei ole merkitystä onko nuori vai vanha.
Toivoisin vaan että ne maistelut aloitettaisiin sitten kun fyysisesti edes ollaan siinä iässä.
Mitä nuorempana juomisen aloittaa, sitä suurempaa vahinkoa tekee itselleen.
Maksalla on käyttöaika. Ei kannata tuhota sitä heti alkuunsa.
Lisäksi alkoholi vaikuttaa päässä. Juomisen jälkeinen masennus on yleistä.
Kannattaako kiusata itseänsä...
Ja jos päätät kuitenkin tarttua pulloon niin tartu mietoon sellaiseen.
Ja eihän sitä tarvi paljoa ottaa.Pääsetpähän mukaan katsomaan sitä hommaa.
Aloitin itse juomisen 17-vuotiaana.
Maistoin kaikenlaisia jo vuosia aiemmin, mutta suoraan sanottuna ne maistuivat silloin ihan kamalilta.
Kumma juttu kuinka sitä nykyään niin mielellään juo....
Minä en tykännyt niistä "nuoruus"vuosista, teiniajoista siis. TV:ssä kaikki on koristeltua.
Oikeesti minusta teinivuodet olivat yhtä pelleilyä, kun kukaan ei oikein tienyt mistään mitään,
ja sitten ne tyhmimmät pääsivät valtaan ja kaikki niiden typeryydet olivatkin sitten yhtäkkiä hienoa.
Onneksi asiat kääntyivät ylösalaisin kun tuli ikää lisää.
Ja mitä siihen nuoruuden menettämisen pelkoon tulee...
Tällä hetkellä pidän kaikkia alle kolmikymppisiä vielä nuorina.
Ja tuntuu että pitäisi aikaansaada sitä ja tuota ja "niinhän sen kuuluisi mennä tässä iässä"...
Sitten kun täytän kolmekymmentä keksin varmaan taas uuden rajan nuoruudelle.
Paras olisi kun oppisi vaan elämään onnellisena itsensä kanssa. Ikään katsomatta.
Hei!
Mulla on paaaljon kokemusta teiniajoista, joita en elänyt. Syynä oli, että kärsin jo teininä pahoista pelkotiloista. Koulussa kärsin joka päivä, pelkäsin ihmisiä ja kiusaustakin sain maistaa. Joka viikonloppu väitin, etten halua lähtä kaupungille. Totuus oli, että pelkäsin ihmisiä niin paljon, etten koskaan uskaltanut lähteä. Pelkäsin, että minulle nauretaan. 😮 Pelkäsin, että joku tulee haukkumaan. olin niin lukossa, että jos joku haukkui mua, otin haukut vastaan tyynesti tyhjyyteen tuijottaen. Kärsin, mutten näyttänyt sitä, minä vain olin ja tuijotim tyhjyyteen. Olin aivan alistettu. Pojista mulla ei koskaan ollut mitään kokemuksia. Johonkin poikaan olin seiskalla ihastunut ja kun "kaveri" sai siitä tietää, naljaili se aina pojan lähellä, että kehenkäs olin ihastunut. Menin lukkoon ja kielsin itseltäni tunteet vuosikausiksi...
Päivälukio ei mennyt sen paremmin. Ahdistukseni kasvoi. En mennyt edes vanhojen tansseihin. Mua ei muka kiinnostanut, vaikka totuus oli, että pelkäsin niin paljon. Olin aivan varma, että jos olisin mennyt tansseihin, koko yleisö olisi tuijottanut ja nauranut. Baareihin en mennyt, kun täytin 18. Kaverit ois pitäny mulle pippalot, mutta pakenin toiseen kaupunkiin. Kun olin 18, en ollut koskaan suudellut ketään, en halannut, harrastanut seksiä, juonut alkoholia tai edes ollut yksissäkään bileissä. Mun elämä oli yhtä pelkoa, ahdistusta, surua ja omia juttuja. Kavereita kyllä oli, mutta ei me ryypätty, eikä riehuttu.
Lukion kolmannella, kuten uskottekin, sairaistuiin psykoosiin ja päädyin puolitoista vuotta kestävälle sairaslomalle, jonka aikana olin kahdessa jaksossa yhteensä viisi kuukautta suljetulla. Kun ystäväni pistivät vuonna 2002 keväällä lakin päähänsä, olin minä skitsofreniaepäilyjen alla mielisairaalassa, eikä hoitojaksolle loppua näkynyt. Ja en koskaan päässyt penkkareihin, joista uneksin seiskalta lähtien. 😭 Kaikki nuoruuden jutut ryyppäyksineen, juhlineen, tansseineen, pusuineen ja poikaystävineen olivat kokematta. Kaverini olivat ylioppilaita, elämä oli edessä. Mulla ei ollut elämää edes menneisyydessä, saatikka tulevaisuudessa. Olin niin ujo, etten ollut edes jutellut ikäisteni poikien kanssa. Olin se pieni ja ujo reppana, joka jäi väistämättä kaikkien jalkoihin... Tuollainen olin koulussa, mutta kotona kuin toinen ihminen. Kaverit tunsivat mut iloisena höpöttäjänä ja vahvana persoonana. Mutta koulussa tuo kaikki ihanuus hukkui pelkoon, joka piti mua otteessaan 19 vuotta.
Kuulostaako lohduttomalta? 19 vuotta elämästä pelkoa, ahdistusta, jalkoihin jäämistä ja kärsimystä...
Sairaala muutti elämäni. Kun lääkitys saatiin kuntoon, musta alkoi tulla esiin se toinen puoli, se oikea minä, kenen ei tarvinnut enää pelätä. Pikkuhiljaa kuntoutuessani se oikea minä pääsi esiin. Aloin käymään baareissa, mutta alkoholia en paljon käyttänyt, enkä käytä vielläkään. 2003 menin ekan kerran etelään kavereitten kanssa. Nyt vuosina 2003-2005 olen käynyt kahta koulua, toisesta valmistun parin viikon päästä ja yo:ksi pääsen iltalukiosta ensi keväänä. 20-vuotiaana aloin käydä baareissa oikein kunnolla, välillä kännissä, välillä en (lääkitys tuo rajoja). Kahden vuoden aikana olen käynyt 10 kertaa ulkomailla, myös yksikseni. Tällä hetkellä mulla on paljon kavereita. Kun koetan kertoa uusille tutuilleni,että olen joskus ollut hiljainen "nössö", kukaan ei usko mua. 😀 Nauravat, että minäkö ujo ja hiljainen. Poikaystävä tällä hetkellä puuttuu, mutta miehiä on ollut. Kännissä olen riekkunut, käynyt festareilla, ulkomailla, ollut työharjoittelussakin toisella puolella Suomea, nauttinut elämästä ja ens keväänä muutto pois kotikaupungistani. Olen kahdessa ja puolessa vuodessa hankkinut kasapäin uusia kavereita, kokemuksia ja sen kuuluisan "elämän". Otan nyt kiinni sitä aikaa, jonka teininä menetin. Mutta eri tavalla. Mulla ei murrosikää edes ollut teininä, se hautautui pelon alle, ja tunne-elämältäni olin 15-vuotiaan tasolla. 😋 Muutenkin käyttäydyn välillä kuin rajoja hakeva teini, vaikkakin vähän eri tavalla. Näinä kolmena viime vuotena olen hankkinut elämän ja elänyt riehakasta elämää. Ensi helmikuussa olen 23-vuotias ja kyllä, pääsen aikuislukion penkkareihin. Vihdoin ja viimein.
Olin ala-asteen luokkakokouksessa ja siellä moni kuuli mun höpöttävän ekaa kertaa elämässään. Moni oli järkyttynyt, että olenko minä se pieni ujo tyttö, joka pelkäsi omaa varjoaankin. Kiitos lääkkeiden voin elää elämää, josta vielä kuusi vuotta sitten vain haaveilin. Ja kun kuuntelin ala-astekamuja, niin huomasin, että olin lyhyen "elämäni" aikana reissannut ja kokenut enemmän kuin nämä teini-iässä "riehakasta elämää" viettäneet koulukaverit.
Toivottavasti tämä tekstini herätti edes jossakin jonkinlaista toivonkipinää. 🙂👍
Ei se että viettää nuoruutta tarkota sitä et tarvis viettää sitä alkamalla juomaan.
Minä oon jo 35 enkä ole viettänyt nuoruutta juomalla vaikka kaverit niin tekikin. Mutta olen silti viettänyt nuoruuden. Omanlaisen nuoruuden. Se ei välttämättä ole samanlainen ku muitten mut so what? Se on MUN nuoruus.
Ja muuten en oo alottanu sitä juomista vielkää. En nyt iha sylje lasiin, mutta voin ihan kevyesti olla vaikka puoli vuotta ilman pisaraakaan.
Alkoholi ei mun mielestä maistu hyvälle. Enkä tykkää siitä olotilasta mikä siitä tulee. Enkä olosta mikä on sen jälkeen. Eli en oo koskaan alottanu sitä juomista kun en näe siihe mittää syytä. Kyllä mä joskus kännitkin vedän. Ja voin ostaa pari kaljaa tai siiderii jääkaappiin. Juon sitte ku siltä tuntuu, mut tuntuu siltä tosi harvoin.
Mä osaan pitää hauskaa ilman viinaa ja osaan myös rentoutua ilman sitä.
Ja se juominen tai juomattomuus ei mun mielestä tee ihmisestä yhtään kovempaa tai nörtimpää.
Ite kuuntelen hard rock musaa ja soitan sähköskebaa, käyn hevi keikoil, pukeudun aika rockisti ja sillee.
Seli seli... ehkä mun pointti tuli esille?😉
Jollain kummalla tavalla ihana kuulla, että muilla on samoja ongelmia. Itse surkuttelen elämänin tylsyyttä, jätkien, tupakan, viinan ym. puutetta. Ja olen kade niille, joilla on elämässä vauhtia. Mulla on paljon ystäviä ja kavereita - mutta ei bilettäjiä. He eivät tunnu kaipaavan sekoilua tai poikaystäviä, vaan tähtäävät jo nyt jatko-opintoihin. En syytä heitä siitä, että he ovat erilaisia, minun vain pitäisi löytää uusia ystäviä. Joka kolmas vuosi yleensä vaihdan kaveriporukkani, mutta nyt en ole niin tehnyt.
Ihana kuulla, että vaikka lukio onkin ollut hiljaista aikaa, niin se "elämä" on silti siellä edessä! Toivtottavasti mullakin... 🙂👍
Usko pois elisali! Kyllä sulla on elämä vielä edessä.
Se että millainen jää nähtäväksi😉
Jokaisella se elämä rakentuu omalla tavalla. Ei se tarkota sitä, että vaikka muut viettää vauhdikasta elämää jätkien, viinan ym. ympärillä, että sunkin tarvis. Sitä voi viettää erilaistakin vauhdikasta elämää!
Mulla se vauhdikkuus tulee muusiikin, kahden koiran, kivojen kavereiden avulla.
Ja voin kyllä lähteä mukaan jos muut lähtee bilettämään, mutta en välttämättä ite vedä kännejä jos ei siltä tunnu. Ei sen puolen, en kyllä kamalan usein käy missään baareissa kun en jaksa kattella sitä kännisten örvellystä...
Mutta kukin tyylillään! 🙂🌻
Joo tämä sama aihe rassaa itseänikin aika raskaasti. Pelkään lähes patologisesti tylsyyttä ja ennenaikaista kalkkeutumista. Elämä on niin kovin lyhyt, kaikki on ohi liian äkkiä, sitten olenkin jo vanha paska jolle kunnon ihmiset nauraa. Juomisen aloittaminen ei varsinaisesti auttanut, lähinnä teki pellen itsestään kun oli ensin saarnannut raittiista elämästä kavereille ja sitten myi periaatteensa. Helppohan niitten on hihitellä, vanhat viinanaamat, poikaystäviinsä ja työpaikkoihinsa vakiintuneet joiden toleranssit on vähän eri luokkaa kuin minun, mikä on johtanut erinäisiin kiusallisiin tilanteisiin. Ajattelin karata ensi kesäksi Irlantiin tai Hollantiin rekkojen kyydissä. Koulua kun en viitsi sössiä.
Kyllä, elämän voi hankkia paaaljon myöhemmin. 🙂🌻 Jotenkin musta tuntuu kauhealta, kun osa ala-asteaikaisista "kamuista" (=luokkatoverit, joiden kanssa en oikeastaan koskaan edes puhunut) höpöttää jo tässä vaiheesa, miten elämä on "seestynyt" ja miten ei baareihin tarvitse lähteä. 🤔 Kauheaa sepostusta parikymppisiltä nuorilta! Että ei tässä enää mitään tarvi juhlia, juhlat meni jo! 😝
Huh, mitä puhetta. Itse olen vasta päässyt elämisen makuun. Alaikäisenä ajattelin myös, että mulla on koko elämä aikaa naida ja ryypätä, mutta viaton "lapsi" en lopunikääni voi olla. 🙂 Siksi joinkin ekat kännit vasta, kun olin 18 ja puoli. Neitsyydestä "pääsin eroon" 19-vuotiaana, enkä koe sitä yhtään liian myöhäiseksi. 🙂 Varmaankin ilman pelkotilojani olisi riekkunut kaupungilla, mutta selvinpäin, sillä en vieläkään kovin usein ota alkoholia, koska voin selvinpäinkin baarissa istua.
23-vuotias ja todellakin vasta elämä alussa.
Kyyneleet valuu mun silmistä, kun luen teidän tekstejä. Kaikki tuo on niin tuttua. En bileistänyt, seurustellut, juonut, polttanut saati tehnyt mitään mitä muut jo yläasteella. En tunne silti jääneeni mistään paitsi. Se aika oli minulla urheilulle pyhitetty. Halusin tulla huippu-urheilijaksi. Tietysti silloin toivoin, että joku olisi tahtonut mua discoon tai olisi ollut joku poika, joka olisi tykännyt, mutta nyt sillä ei ole väliä. Olen aloittanut kaiken tuon vasta 18-ikäisenä, eka känni yms.
Nykyään vanhat luokkalaiset eivät meinaa uskoa, että se olen minä, joka istun baarissa, puhua pälpätän ja pidän kunnolla hauskaa. Sehän minä olen aina ollut, mutta vain ystävieni kanssa ja kotona. Kai pelkäsin liikaa naurunalaiseksi joutumista tai jotain. Olin niin ujo ja arka vielä lukioaikoina, että monet juhlat jäi väliin, vanhojen tanssit yms. Nykyään tunnen päässeeni irti. Aivan kuin kaikki esteet olisi ylitetty.
Välillä vain en tiedä itsekään, olenko se minä, välillä vedän koviksen roolia, vaikka pahat sanat ym satuttaa yhtä paljon kuin ennenkin, jolloin olisin itkenyt tai ottanut kaiken vastaan mitään sanomatta. Jotain vain tapahtui. Ehkä juuri tämän Kuka minä olen?- kysymyksen takia olen ahdistunut enkä tiedä paikkaani tai mitä haluan.
Matka jatkuu. Nuoruus ei jää koskaan elämättä, se vain on jokaisella erilainen.
Cheetah, mulla sama juttu. Vanhojen tanssit jäi väliin, ja penkkareihin en koskaan päässyt, kun olin sairaslomalla. Ja niitä olin toivonut monta vuotta ja se haave ei koskaan enää toteudu. On meillä iltalukiossa penkkarit, mutta ne on vähän erilaiset. Silti tekis mieli tunkea autoajelulle, josta aina niin paljon haaveilin...
Ja ei muakaa kukaa vanha luokkatoveri tunnista. Ala-asteen luokkakokouksessa puhuin ensimmäistä kertaa joidenkin poikien kanssa. Kuus vuotta oltiin samalla luokalla ja en koskaan sanonut sanaakaan.☹️ Ikinä en uskaltanut. Nyt nää samaiset äijät oli iha puulla päähän lyöty, kun heitin läppää. Mutta paha olo tuli tossa kokouksessa, kun kaikki muisteli niitä ala-asteen bileitä ja treffejä. Kaikkia niitä juttuja, joihin mua ei koskaan kutsuttu, eikä haluttu. Itku meinasi tulla koko jutusta. Sinä samaisena iltana mentiin vielä baariin ja iskin sieltä äijän itselleni. Sekös näitä ala-asteen suosikkilikkoja ihmetytti, että MINÄ sain iskettyä miehen. Ala-asteella kun sain bileissä yhden pusun, mutta nää samaiset suosikkilikat oli maksanu viis markkaa söpölle pojalle, jos se pussaa mua. 😞 Ne pitivät mua ihan säälittävä ja ajattelivat, että tällekin pikku raukalle pitää pusu saada.
Nyt tää samaiset suosikkilikat ovat melkein jämähtäneet tänne ja eivät ole elämässään saaneet aikaan yhtään mitään. Että kun itse luulin menettäneeni sairauteni takia kaksi vuotta elämästäni, niin viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut melkein enemmän aikaan, kun nämä muut! Mulla on nyt ammatti ja ens keväänä olen ylioppilas. Sen jälkeen muutan täältä pois heti vain kun kykenen.
Ihanaa että löytyy muitakin samansuuntaisin ajatuksin. Meitä oli yläasteella iso porukka niitä jotka eivät juoneet ja juhlineet vaan keskittyivät muunlaiseen hauskaan ja koulunkäyntiin enemmän. Nyt ollaan hajaannuttu niin ympäriinsä, etten ole nähnyt ketään aikoihin vaikka muuten on yhteyttä pidetty.
Olen 21 ja ammattikorkeasta valmistunut, töissä. Mitäs ne kaverit jotka keskittyivät bileisiin silloin kun minä elämään (eli kouluun ja harrastuksiin, kavereihin) ne ovat miettimässä mitä haluisivat elämältään, bilettävät ja miettivät sitten krapulassa miten saisi seuraavan laskun maksettua kun tuli ne rahat eilen juotua kolminkertaisina. Miettivät miten saisivat koulun päätökseen ja myöhemmin sitten, että miten niillä papereilla saisi töitä. Ei, en ole heille kateellinen, en vaikka joskus toivoin voivani lähteä heidän mukaansa baariin pitämään hauskaa. Vaan vain kerran mulla on ollut tosissaan hauskaa isoissa bileissä, sekin ulkomailla ja silloin mulla oli kaveri joka ei juonut, eikä yleensä kovin tanssinutkaan kuten en minäkään. Silloin me tanssittiin niin paljon kuin jalat kesti ja se oli paljon, ja oli niin mielettömän hauskaa. Yhtä hauskaa kun niinä iltoina kun olen pelannut seurapelejä hyvässä porukassa.
Voisin väittää, että vaikka en vielä ole seurustellut, enkä juonut ensimmäisiä kännejä, enkä polttanut tupakkaa, eikä minua ole kutsuttu muihin bileisiin kuin luokan omiin pikkujouluihin (joista lähdin kotiin silloin kun muut jatkoivat baariin) niin minulla on loppuen lopuksi ollut hitsin hauska ja onnistunut nuoruus. Voin sanoa että olen tehnyt päätökseni ihan itse ja pitänyt niissä asioissa pääni. Ei tarvitse ainakaan harmitella, että olisin sortunut enemmistön vallan alla ja olen yleensä tehnyt sitä mistä olen pitänyt ja muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta välttänyt baareja kun en niissä viihdy.
Tsemppiä kaikille, kun oikein pohditte, teillä on paljon sellaista mitä "bilettäjillä" ei ole ja ehtii sitä myöhemminkin jos haluaa, silloin kun toivon mukaan on niin paljon järkeä, että osaa lopettaa ajoissa. Nuoruus kuitenkin on sitä aikaa jolloin pitäisi tehdä valtavasti seuraavia vuosikymmeniä koskevia päätöksiä.