Älä mieti elämän
abstraktista tarkoitusta,
sillä sellaista ei ole.
Jokaisen elämä
on tarkoitus itsenään.
(C) Unikeiju

Et ole menettänyt elämääsi,
sillä sinulla on sydän,
ja sydämestä löydät unelmasi.
(C) Unikeiju

Itse olen miettinyt jonkun aikaa elämän tarkoitusta, omaa elämääni ja sitämitä elämältäni haluan. Yllä kaksi runoa, jotka olen itse kirjoittanut. Mielestäni elämällä ei tarvitse olla abstraktista tarkoitusta, sillä elämä on lahja, ja jokaisen elämä on tarkoitus itsessään.
Ja elämän tarkoitukseen mielestäni liittyy unelmat. Ja unelmat löydät sydämestäsi. Ei ne siellä heti ole. Itselläni on niin suuria unelmia, kuin pieniä toiveita. Kun pienet toiveet toteutuvat saa lisää elämänvoimaa. En ollut vuoteen muistanut miltä tuntuu aito hymy, aito nauru joka saa nauramaan ja tuntemaan saavutuksen tunteen (sairastin masennusta ja olin osastollakin sen vuoksi). Pieni toive, joka ei ehkä ole edes itseltä tullut, mutta pääsin lehteen (tai pääsen, se ilmestyy nyt viikolla): musta tehtiin pieni haastattelu ja otettiin kuvia, niin en tienny miten pienestä voin olla onnellinen. Aina kun ajattelen sitä, alan hymyilemään mutta samassa mahassa kouraisee, sillä vähän jännittää minkälainen siitä tuli.
Pienet unelmat voivat olla jotain aika tavallisia -juosta 10km kävelemättä, päästä balettiin, leipoa jotain -ei sen tarvitse olla niin erikoista. Suuremmat unelmat (jotka tapahtuu vähän pidemmän ajan päästä) auttaa jaksamaan ja yrittämään, kun pienet unelmat antaa voimia eteenpäin kun ne onnistuu. Suurena unelmana mulla on oman yrityksen perustaminen. Vaikka ei mulla vielä ole siihen sitä koulutusta, jonka suoritan ensi kesänä (osa unelmaani) mutta silti varasin jo ajan yritystietokeskukseen henkilökohtaisene neuvontaan ym. Unelmat on unelmoimista ja toteuttamista varten. Unelmilla päästään pitkälle.

Jos nyt tuntuu vähän ettei löydä omaa polkuaan elämässä, niin ei se haittaa. Kunhan on jotain mitä nyt tavoittelee tai tykkää tehdä. Oma voimavarani on eräs Niatanssi. Jäin työttömäksi (valmistuin keväällä ja olin 3kk määräaikaisena enkä oo löytänyt uutta työtä) ja välillä tuntuu etten mä jaksa enää elää: ei oo rahaa, ei töitä, enkä tiedä oikein mitä haluaisin tehdä. Mutta harrastuksestani en luovu -se auttaa jaksamaan, se antaavoimia, kohottaa itsetuntoa ja se on jotain mitä mä rakastan. Toisena harrastuksena olen löytäny (lava)tanssit. Onko sulla jotain mistä tykkäät ja keskity siihen, anna sen kasvattaa voimiasi ja hitaasti, omalla painollaan etsit elämäsi suuntaa. Ystäväni kanssa juteltuani, totesin kerran etten tietä haluanko poikaystävää, kun oma elämä on hukassa (etten tiedä elämäni tarkoitusta), johon ystäväni sanoi, että älä siitä poikaystävästä luovu, sillä voi olla etten vielä 20vuodenkaan päästä elämäni tarkoitusta. Ja nyt asiaa pohtiessani, ajattelen että ehkei elämällä tarvita sen kummempaa tarkoitusta. Unelmat ovat tarkoitus yrittää toteuttaa ja tavoitella niitä kohti. Jokaisen elämä on tarkoitus sinällään.

kiitos, kirjoitit paljon asiaa.
Tämä sai minut taas miettimään, tätä pientä elämää...
mutta se ei ole helppoa elää tätä tarua...
kiitän ja kumarran...

Niinpä, sitä kyllä tämä maailma pistää miettimään, että mitä tekemistä juuri minulla on täällä. Varsinkin, jos noita unelmia ei ole...

Olen vasta 17, mutta silti olen ihan ihmeissäni, kun elämällä ei tunnu olevan oikein mitään suuntaa. Vielä jokin aika sitten tuntui, että "jess tää on mun elämän tarkotus", kun seurustelin söpön pojan kanssa. Mutta pari viikkoa sitten jouduin lopettamaan suhteen. Nyt on tyhjä ja merkityksetön olo, vaikka tuo tuntuikin oikealta ratkaisulta. Rakkaus ja ihana parisuhde ovat jotenkin aina olleet minulla se "tavoiteltava asia elämässä". Nyt kun olenkin haavoittunut sen takia, nyt kun olen yksin, olo on epävarma ja orpo. Ei pysty uskomaan enää siihen. 😟

Juuri tuo tunne siitä, että ihan arkikin ahdistaa, mutta toisaalta muutokset myös, on kyllä tuttu. Mikähän siinä on, että ihmisen täytyy pohtia niin paljon kaikkea? (No, eivät kaikki kyllä pohdi.) Välillä tuntuu, että helpompaa olisi, jos voisi vain olla miettimättä liikaa mitään. Mutta toisaalta, juuri se tekee ihmisestä myös vahvan, että ahdistuksesta, epäilyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta luovii eteenpäin. Kun tajuaa, että mä pystyn jatkamaan eteenpäin, vaikken tiedäkään, miksi oikeastaan, niin siitä tulee vahva olo. 🙂🌻 Ainakin minulla tämä ajatus auttaa, kun tuntuu, että ei oikeestaan ole mitään, minkä takia elää. Silloin kannattaa muistaa, että myös itseään varten voi elää. Ei siis niin, että on itsekäs, vaan niin, että ajattelee, että minä olen täällä ja juuri minun on tarkoituskin olla täällä. Itse en vielä ole tätä oppinut, mutta ehkä jonain päivänä...🙂

Mä kans mietin just joku päivä tätä elämää.. Kun ei tuntunu olevan mitään suuntaa. Mun elämällä oli joskus tarkoitus. Tarkoitus elää ensirakkauteni kanssa koko loppuelämä onnellisena ilman huolia. Mutta ei.. Eihän se aina niin mene. Erottiin ja siinä meni mun elämäni tarkoitus. Tosin, tuosta erosta on jo paljon aikaa. Monta kuukautta. Mutta kummiskin.
Onko elämä vaan opiskelua ja töitä? Ei mitään mielenkiintoisempaa? Jos asia on näin, niin mä en kyllä jaksa tätä enään... Toivon kovasti jaksavani tän talven ylitte.. Jos sitten vaikka kesällä koittais löytää jonkun sielun kumppanin... 🙄

Mitä jos huomenna olisikin toisin?
Tuo kysymys antaa minulle voimia jaksaa. Toisinaan pimeät ajatukset nostavat päätään ja sanovat, että ei huominen kuitenkaan mitään uutta tuo tullessaan. Mutta silloin katson taaksepäin ja näen, että juuri silloin kun niin ajattelin, tapahtui jotain. Oli se sitten mukavaa tai ei-niin-mukavaa, mutta tapahtui kuitenkin.
Koskaan ei voi tietää, että mitä seuraavan nurkan takana odottaa..
Mutta silti sinne pitää katsoa uskaliain mielin ja rohkeasti. :>

Tarkoitus elää ensirakkauteni kanssa koko loppuelämä onnellisena ilman huolia. Mutta ei.. Eihän se aina niin mene. Erottiin ja siinä meni mun elämäni tarkoitus. Tosin, tuosta erosta on jo paljon aikaa. Monta kuukautta. Mutta kummiskin.

Niin, juuri tämä. Minäkin ajattelin seurustellessani, että nyt on ainakin rakkaushuolet loppuelämäksi varmaan ohi, kun mulla on ihana poikaystävä, jonka kanssa voi mennä joskus vaikka naimisiin. Mutta tässä sitä ollaan. Ja juuri tuolta tuntuu, mitä DeadAngelkin kirjoitti, siinä meni minun elämäni tarkoitus. Ja tuntuu ettei mikään ole enää varmalla pohjalla.

Onko elämä vaan opiskelua ja töitä? Ei mitään mielenkiintoisempaa? Jos asia on näin, niin mä en kyllä jaksa tätä enään...

Niinpä. Tuollainen elämä ei kovin innostavalta kuulosta. Ja voiko kukaan luvata, että kaikki tulee menemään juuri niin, kuin minä haluan? Ettei elämä ole vain opiskelua ja töissäkäyntiä, tai ikuista asioiden jahkumista tähän malliin? Välillä on vain vaikea ajatella, että kyllä kaikki hyväksi muuttuu. Tai itse asiassa hyvin USEIN on vaikea ajatella noin. 😞
Mutta eräs positiivinen asia on olemassa. Nimittäin se, että tätä on helpompi kestää, kun tietää, ettei ole yksin tällaisten tunteiden kanssa. Että on muitakin, jotka miettivät, mitä järkeä kaikessa oikeastaan on.
Minua tympii aika moni asia kyllä tällä hetkellä, mutta en silti usko, että kannattaa luovuttaakaan elämässä... Vaikken löydäkään oikein tällä hetkellä tarkoitusta elämästäni, niin kesken jättäminen ei silti tunnu ihan oikealta ratkaisulta. Koitetaan mieluummin kestää kaiken p****n keskellä niin kauan, että elämään löytyy joskus jotain järkeä. Se, miten sen kaiken keskellä sitten jaksaa esim. opiskella kunnolla, on sitten toinen kysymys, mutta eiköhän siitä selviä, kun tähän astikin on selvitty... Toivotaan.