Elämä on vaikeaa

Elämä on vaikeaa

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 aloittanut aikaan 30.10.2015 klo 22:09 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 30.10.2015 klo 22:09

Kuinka paljon ihmisen pitää joutua kokemaan että muut ymmärtäisi tilanteen?????

Mun kohdallani ainakin todella paljon mun on pitänyt kokea ennen kuin mua on ymmärretty.
Silloin kun olin koulukiusattu niin joutusin kokemaan paljon kaikkea henkisestä kiusaamisesta fyysiseen väkivaltaan. Kukaan opettaja ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta vaan painoi asian villasella että ei toi oo kiusaamista sä vain liioittelet asioita että toi on normaalia koululaisilta. Mun mielestä se ei ole normaalia että joutuu joka päivä pelkäämään koulussa että tuleeko joku taas vetää turpaan vai potkaseeko joku pallon naamaan vai rikoittamaan tavaroitani vai haukkumaan mua taas läskiksi mitä en ole ja näillä tunnelmilla mun alakoulu meni eteenpäin joka päivä joutui jonkun takia kiusatuksi ja sit 5 luokalla opettajat vasta puuttui siihen mutta eivät saaneet kytkettyä sitä pois eli se vaan jatkui mutta pahempana. ☹️

Sitä jatkui koko ala aste loppuun asti ja sit seiskalla Mä olin puolet vuodesta yksin istuin ja yleensä itkin välkällä kun olin yksin ja sit mua kiusattiin vielä pahemmin ja mulle huudettiin kaikkea mut ehkä pahin oli kun mulle huudettiin ” tapa nyt ittes ei kukaan jää kaipaamaan sua täällä ja kaikilla olisi helpompi olla jos olisit kuollut” ja sit huudettiin noita jopa julkisilla paikoilla mulle sit se johti siihen että aloin viiltelee ja sit yritin seiskalla tehdä itsemurhan noin 4-5 kertaa sinä vuonna ja sit aloin tekee enemmän haavoja ja jotkut oli pahempia kuin toiset mut ei kuitenkaan semmoisia että pitäisi tikata. Ja sit mulla oli joku paikka muistelmissa kun tulin koulusta kotiin ja välillä käsi sattui ja mikä milloinkin. Ja sit se kiusaaminen jatkui aina vapaa ajalle asti ja kesälomalle seiskan kesälomalla mut uhattiin hakata. Se kesä loma meni siihen että jos olin ulkona niin säikyin koko ajan ja pelkäsin sitä niin paljon kuin ihminen voi jotain pelätä. ☹️
Sit mun koulunkäynti halu katosi viimeistä pisaraa myöten millä olin jaksanut sinnitellä mut sinne se katosi. 😭

Ja kun menin kasille toivoin ettei mua enään kiusattaisi mutta musta otettiin kuvia ja muokattiin ja sit lähetettiin whats app ryhmiin ja snap chattiin kerroin siitä opelle mut siitä sit alkoi syrjintä ja ivailu ja sit kaikki pyyhekumin palasilla heittely ja sit kestin sen Hammasta purren vaikka oli kamalaa. ☹️

Ysillä sama syrjiminen ja kumin palasilla heittely jatkui ja sit musta ei pidetä yhtään mun luokassa se on oikeesti niin turhauttavaa olla siellä luokassa kun on yleensä yksin ja sit kaikki muut kattoo mua semmotti oudosti ja sit kun kukaan ei halua olla mun pari pari tehtävissä ja missään muussakaan niin yleensä se menee siihen että joudun olemaan opettajan parina. 😞

Yritän selittää tolla romaanilla sitä että mitä ihmisen oikeesti pitää tehdä että hänet otetaan vakavasti ja ruvetaan auttamaan koska jos mua olisi aikaisemmin auttaneet ihmiset niin en olisi tässä kunnossa/ mielentilassa kun nyt olen ja sit olisin säästynyt muutamilta kamalilta muistoilta.

Jos joku ihmettelee että minkälaisessa kunnossa/ mielentilassa nyt olen niin voin sanoa että mun voi ti on erittäin huono mikään ei kiinnosta millään ei ole väliä ja sit mieleni on jossakin mustan aukon uumenissa elikkä mielessäni ei ole mitään valoa tai positiivisuutta vaan pelkää negatiivista ja mustaa ja sit välillä pyörii päässä itsemurha ja viiltely jota oon tehnyt mut en ihan tässä lähiaikoina mut kuitenkin tässä kuukaudessa ☹️ 😞😭

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 31.10.2015 klo 14:21

Moi.

Tuo riippuu aina niistä kuuntelijoista, kuinka paljon pitää olla kokenut. Valitettavan usein tuntuu siltä, että kovistakin asioista kertominen voi vaatia paljon työtä, että ihmiset uskoisivat. Toisaalta joku läheinen, jonka ei uskoisi ymmärtävän, saattaa ymmärtää heti kerrasta ja olla täysillä tukemassa.

On todella julmaa, että sun on pitänyt kokea noin paljon pahaa, ennen kuin ymmärrystä on löytynyt. Se ei ikinä ole oikein, että pitää pelätä väkivaltaa, oli se fyysistä tai henkistä. Itsetuhoisuudesta ja viiltelystä kertominen on sellaisia asioita, joiden viimeistään pitäisi herättää ne auttajatkin. Jos haluat kertoa asioistasi kuraattorille/psykologille tai vastaavalle, tämän viestin näyttäminen voisi olla todella toimiva keino siihen. Silloin sun ei tarvitsisi puhumalla selittää ja vaikeatkin asiat tulisivat esille. Se voi tuntua liian raskaalta, mutta kannattaa yrittää. 🙂

Saisiko joku koulun henkilökunnasta jotain lakia tuohon muiden käytökseen? Sulla on oikeus käydä koulua rauhassa. Jos kohtaamasi kiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit, voitte olla yhteydessä poliisiin. Sä ansaitset kaiken avun mitä on. Sinä et ole syyllinen mihinkään tästä, vaan sulle on tapahtunut paljon pahaa. Mutta yhtenä päivänä sullekin koittaa vielä uusi aamu. Onko sulla unelmia tai jotain sellaista, mitä haluaisit saavuttaa? Ne on mahdollista saavuttaa eikä kiusaajilla ole niihin mitään valtaa. Masennuksen voi voittaa, mutta siitä kannattaa kertoa ja laittaa faktat pöytään, jotta voisi saada parhaiten apua. 🙂

Ethän tapa etkä vahingoita itseäsi. Sun päivä koittaa kyllä vielä.

Tsemppiä ja halauksia. ☺️❤️

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 01.11.2015 klo 23:15

villikettu kirjoitti 31.10.2015 14:21

Kiitos 🙂👍

Kukaan opettaja ei ymmärrä sitä ja ei ne tajua että mitä meidän luokalla on ja meidän luokkaa on mahdotonta saada kuriin. ☹️

Mulla oli unelmia mutta opettaja ja opo ja moni muu tuhos ne joten ei ole enään semmoisiakaan. 😭
Niin mun tuuria että multa tuhotaan ekaksi kiusaamisella itse tunto ja itsensä arvostaminen ja sit vielä mun unelmat...
☹️ 😭 😞 😠

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 02.11.2015 klo 20:17

Haluan ihan ensin halata sua ajatuksissani. Muista, että vaikka kiusaajat olisi sua miten satuttaneet ja lyöneet sun unelmia, itsetuntoa ja itsearvostusta, niin sinua ne ei voi kaataa. Sä voit löytää polkusi ja elämäsi aivan hyvin.

Luokkakurille pitäisi kyllä tehdä jotain. Jos sitä ei kukaan saa hallintaan, pystyisitkö vaihtamaan luokkaa? En haluaisi sanoa tätä, sillä kiusaaminen ei ole mitenkään sinun syytäsi, eikä ratkaisu saisi olla se, että nimenomaan kiusattu siirretään luokalta pois. Mutta voisiko se helpottaa sun tilannetta?

Sä voit vielä nousta tästä kaikesta. Kiusaaminen loppuu kyllä vielä. Uskon, että löydät vielä unelmasi ja itsesi uudelleen. Ne kiusaajat kyllä löytää kaiken tekemänsä vääryyden vielä edestään. Olen itse nähnyt omien kiusaajien kohdalla jo parin vuoden päästä kiusaamisesta, miten tilanne muuttui aivan toiseksi.

Tuhannesti tsemppiä ja halauksia. ☺️❤️ Sulla on ihan oikeasti oikeus käydä koulua rauhassa, ja ainakin rehtori voisi ehkä saada luokkaan jotain kuria aikaan. Hänen puheilleen meneminen voisi olla tehokasta, sillä hän on myös opettajien esimies ja koulun johtaja.

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 03.11.2015 klo 10:59

villikettu kirjoitti 2.11.2015 20:17

En pysty vaihtaa luokkaa mun ei anneta ja sit vaikka haluaisin vaihtaa koulua mun ei anneta mun äiti ei anna eikä kuraattori.
Mun elämä on niin epäreilua.
☹️
Koulussa mua ei oteta tosissaan aina ja sit koulussa jokainen välkkä oon yksin ja sit en vaan tykkää olla koulussa koska mun vointini on huono ja en jaksaisi olla koulussa mut mun on pakko mut pakotetaan käymään koulussa vaikka vointini puolesta se ei ole hyvä juttu. 😭 ☹️

Käyttäjä Poola kirjoittanut 03.11.2015 klo 16:53

Luin viestisi, ja totesin olevani avuton.☹️ Haluaisin jotenkin auttaa, ja haluan tehdä ainakin tämän; kehua sinua!🙂Se tuntuu hirveän mitättömältä, mutta musta vaan tuntuu, että mun on pakko vaan kehua sua.
Sä olet uskomattoman vahva. Sä oot kestänyt ton kaiken, ja mä suoraan sanottuna ihailen sua siitä!🙂🌻 Mä uskon, että tulee aika, jollon sä saat loistaa. Sä saat olla kuka haluut; kauniina, rohkeana ja toivottavasti itsevarmana. Halaa itseäsi (halaisin jos voisin täältä ruudun takaa) ja sano: Mä oon arvokas!☺️
Kliseistä ehkä, mutta haluisin vaan tulla sun luo, halata, kuunnella ja ehkä itkeäkin kanssasi.🙂👍 Tsemppiä tuleviin huomisiin!☺️❤️

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 03.11.2015 klo 17:04

Hei
Voisitko vaikka vaihtaa kuraattorilta pois, jos hän ei kuuntele ja ota sinua tosissaan?
Sinun pitäisi saada vaihtaa luokkaa tai vaikka koulua, jos sinun on vaikea olla siellä. Yrittäisitkö puhua äidillesi ja saada hänet ymmärtämään?

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 03.11.2015 klo 19:41

Kuulostaa kyllä todella epäreilulta, kuten sanoitkin. Sun hyvinvoinnin tässä pitäisi olla etusijalla. Miksi sinun ei anneta vaihtaa luokkaa/koulua? Siihen pitäisi olla jotain perusteita, jos se kerran kielletään. Kiusaaminen on sen verran vakava asia että se pitäisi ottaa todesta.

Jos susta tuntuu siltä ettet oikeasti jaksa koulua, kannattaa mennä suoraan terkkarille ja sanoa se ääneen, jos suinkin jaksat. Kukaan ei voi pakottaa sua rikkomaan itseäsi henkisesti. Vähintäänkin sun pitäisi saada jonkinlaista sairaslomaa tai vastaavaa, kiusaamiseen puuttumisesta puhumattakaan.

Tsemppiä! Toivon todella että läheisesi ja koulun henkilökunta huomaavat hätäsi ja ymmärtävät puuttua tilanteeseesi ☺️❤️

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 04.11.2015 klo 09:27

Sarjetty kirjoitti 3.11.2015 17:4

Hei
Voisitko vaikka vaihtaa kuraattorilta pois, jos hän ei kuuntele ja ota sinua tosissaan?
Sinun pitäisi saada vaihtaa luokkaa tai vaikka koulua, jos sinun on vaikea olla siellä. Yrittäisitkö puhua äidillesi ja saada hänet ymmärtämään?

Koulussamme ei ole kuin yksi kuraattori ja en voi vaihtaa sitä. Oon puhunut äidille mutta se ei ymmärrä mua ollenkaan se ei ole ymmärtänyt mua koskaan. 😭

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 04.11.2015 klo 09:39

villikettu kirjoitti 3.11.2015 19:41

Kuulostaa kyllä todella epäreilulta, kuten sanoitkin. Sun hyvinvoinnin tässä pitäisi olla etusijalla. Miksi sinun ei anneta vaihtaa luokkaa/koulua? Siihen pitäisi olla jotain perusteita, jos se kerran kielletään. Kiusaaminen on sen verran vakava asia että se pitäisi ottaa todesta.

Jos susta tuntuu siltä ettet oikeasti jaksa koulua, kannattaa mennä suoraan terkkarille ja sanoa se ääneen, jos suinkin jaksat. Kukaan ei voi pakottaa sua rikkomaan itseäsi henkisesti. Vähintäänkin sun pitäisi saada jonkinlaista sairaslomaa tai vastaavaa, kiusaamiseen puuttumisesta puhumattakaan.

Tsemppiä! Toivon todella että läheisesi ja koulun henkilökunta huomaavat hätäsi ja ymmärtävät puuttua tilanteeseesi ☺️❤️

Mun ei anneta vaihtaa koulua koska äidin mielestä se on turhaa ja sit kuraattorin mielestä mulla ei ole riittäviä kriteereitä mitä siihen muka tarvitaan.

Meidän koulussa terveyden hoitaja ei varmaan edes antaisi mun jäädä lomalle ja sit vielä mun äiti kieltäisi sen niin kuin aina se huutaa mulle jos jään kotiin kun mulla on kuumetta tai jos jään kotiin kun vointi on surkea mun äiti ei vaan ymmärrä mua ikinä. 😭

Ja sit mun kaks ystävää hylkäsi mut eikä oo kertonut syytä ja ne eivät ymmärrä mua ja sit ne vaan viime vuonna syytti mua ja sama tänä vuonna alussa ja sit ne eivät kerro mulle miks ne hylkäsi mut ja sit ne ei oo puhunut mulle reilu viikkoon mitään. 😞
Kiva kun mun vointi on muutenkin huono niin sit vielä noi hylkäsi mut Mä luotin niihin mut nyt en enään kunnolla pysty luottamaan heihin enään.
😭😞

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 04.11.2015 klo 11:01

Entä isäsi?

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 04.11.2015 klo 11:29

Pystyisitkö käymään rehtorin puheilla? Hän voisi ymmärtää tilanteesi paremmin. Tietääkö kuraattorisi, että sulla on ihan oikeasti paha olla ja miten sua kiusataan? Tai onko teillä vielä jotain muuta henkilöä, kuten psykologia, jolle voisit kertoa asioistasi? On varmasti raskasta yrittää puhua, kun on valmiiksi jo huono olo, mutta se voisi auttaa siihen että asiat menisivät eteenpäin. Kyllä jokaisella on oikeus jäädä sairaslomalle, jos vointi on siinä pisteessä ettei millään jaksa. Kannattaa kertoa rehellisesti, millainen olo on. Esimerkiksi sanoa sekin, miten kauan kiusaaminen on jatkunut ja mitä se on aiheuttanut.

Sun hyvinvointi on tässä etusijalla. Kukaan ei saa viedä sulta oikeutta lepoon silloin kun tarvitset sitä. Pystytkö vielä puhumaan noille ystävillesi? Joskus tällaiset tilanteet ihmissuhteissa voi vielä ratkaista.

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️

Käyttäjä merzu kirjoittanut 04.11.2015 klo 17:17

Hei

On tosi kurjaa kuulla, että sua kohdellaan noin ☹️ Jos olisi edes yksi aikuinen joka tekisi asialle jotain, kiusaaminen voisi loppua. Toivottavasti löydät sen aikuisen tai edes jonkin hyvän ystävän joka auttaa sinua jatkamaan.

Käytkö psykologilla tms? Sellaisella käyminen voisi auttaa. Pääsisit purkamaan ajatuksiasi ja kokemuksiasi ja siitä voisi olla apua. Itsetuhoisuus ei ole paras ratkaisu käsitellä asioita, mutta tiedät sen varmasti itsekin. Keskusteluapua on saatavilla monessa eri paikassa ja esim. nuorisopsykiatrian poliklinikat ovat hyvä paikka löytää apua. Rohkeasti vain otat niihin yhteyttä, jos siltä tuntuu 🙂

Itseäni kiusattiin koko ala-aste ja pääsin kiusaajistani eroon, kun siirryin yläasteelle. Ysillä minua alettiin taas kiusata ja siitä lähtikin alamäki. Olen viimeisen neljän vuoden aikana ollut itsetuhoisuuden takia kuusi kertaa sairaalassa jne. Muutin toiselle paikkakunnalle lukioon ja siellä kiusaaminen helpotti taas. Nyt olen vaihtanut lukiosta amikseen ja minua on alettu taas kiusata, mutta olen vuosien aikana oppinut pistämään heille vastaan. Pointtina tässä oli se, että tuollaiset asiat tekevät meistä vahvempia, vaikka nyt sinusta ei siltä tuntuisikaan.

Toivon, että sinullekin löytyy voimia jatkaa eteenpäin, sillä asioilla on tapana järjestyä ja jossain kohtaa helpottaa. Kun selviät kaikesta tuosta, olet paljon kokeneempi kuin muut ja kaikki tuo kasvattaa sinusta vahvemman ihmisen. Tiedän, että on vaikeaa, mutta usko pois, kaiken tuon jälkeen elämästä tulee paljon kauniimpaa 🙂

Voimia ☺️❤️

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 04.11.2015 klo 17:35

Sarjetty kirjoitti 4.11.2015 11:1

Entä isäsi?

Mulla ei ole isää 😭. Se jätti meidät kun olin 2 vuotias enkä sen jälkeen ole kuullut hänestä mitään. En tiedä paljoakaan mun isästä. 😭

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 04.11.2015 klo 17:49

villikettu kirjoitti 4.11.2015 11:29

Pystyisitkö käymään rehtorin puheilla? Hän voisi ymmärtää tilanteesi paremmin. Tietääkö kuraattorisi, että sulla on ihan oikeasti paha olla ja miten sua kiusataan? Tai onko teillä vielä jotain muuta henkilöä, kuten psykologia, jolle voisit kertoa asioistasi? On varmasti raskasta yrittää puhua, kun on valmiiksi jo huono olo, mutta se voisi auttaa siihen että asiat menisivät eteenpäin. Kyllä jokaisella on oikeus jäädä sairaslomalle, jos vointi on siinä pisteessä ettei millään jaksa. Kannattaa kertoa rehellisesti, millainen olo on. Esimerkiksi sanoa sekin, miten kauan kiusaaminen on jatkunut ja mitä se on aiheuttanut.

Sun hyvinvointi on tässä etusijalla. Kukaan ei saa viedä sulta oikeutta lepoon silloin kun tarvitset sitä. Pystytkö vielä puhumaan noille ystävillesi? Joskus tällaiset tilanteet ihmissuhteissa voi vielä ratkaista.

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️

Koulun rehtorin kanssa en ole paljoo puhunut mut kyllä se tietää jotain mun asioista. Mut en oikein tykkää puhua koulussa kenellekkään aikuiselle koska ne ei ymmärrä mua.

Kuraattori tietää mun voinnista ja kiusaamisesta ja mitä se on tehnyt. Koulussamme on psykologi mutta en Mä voi sen kanssa jutella.
On todella rankkaa puhua asioista kun vointi on huono eikä millään jaksaisi käydä koulua.

No Mä pystyn puhuu kavereilleni mutta ne ei puhu mulle 😞

Kiitos kun vastasit viestiini ja kiitos tsemppi toivotuksesta. 🙂🌻

Mä en vaan tiedä mitä tehdä minkään asian suhteen oon henkisesti jo loppu mut fyysisesti en ihan vielä ja mun mieli on joka päivä jossakin kaukana maan alla😭😞

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 05.11.2015 klo 09:47

Miten voitko jutella koulun ulkopuolella ammattilaisille. Nyt ei ole tärkeää kieltääkö äiti vaan se että sä paranet🙂