Kotona menee huonosti. Äiti valittaa, etten saisi syödä niin paljoa karkkia, olen 162cm ja painan 53kg. Syksyllä painoin 48kg ja painoindeksini oli 18,5, eli melkein alipainoinen. Yläaste aikoina aloin rajoittamaan syömistäni, mikä johti siihen, että vaikka olin pitkiäkin aikoja syömättä, niin en pystynyt syömään paljoa, joku pisti hanttiin ja oli ihan täysi olo. Urheilen aktiivisesti, 1-4kert viikossa ja ratsastan lisäksi aina kun ehdin. Koska pidän urheilusta ja koneella olemisesta, ei koululle jää niin paljon aikaa, mutta kielet menevät hyvin, sillä minua kiinnostaa lukea niitä. Muut lukuaineet ovat siinä 5-7 paikkeilla. Yläasteen aikana tapahtui ne kaksi kouluampumista, jolloin mulle tuli kauhea ahdistunut olo, toihan vois ihan hyvin tapahtua meiän koulussa. Tarpeeks pimahtanu heppu vaan ja 10 ihmistä kuolee. Tämä voi hyvin tapahtua myös suuremmilla paikkakunnilla ostoksilla ollessa, mutta koulussa ja ostoksilla sitä ei tule ajateltua. Kotona kuitenkin ajattelen satunnaisesti ennen kuin menen nukkumaan, mitä jos niin oikeasti tapahtuis. Mitä tekisin tai entä jos poikaystävääni uhattaisiin aseella? Hyppäisinkö eteen vai vaatisinko ampujaa ampumaan myös minut. Olen myös miettinyt, että jos poikaystäväni ammuttaisiin hakeutuisin varmasti ammattiattajan puheille, sillä elämä kaatuisi todellisesti. En edes tiedä miksi rakastan häntä niin paljon, sillä hän itse ei ainakaan tunteitaan osoita, että välittäisi minusta todella paljon. Olemme olleet yhdessä 1v 4kk. Kotona äiti kiljuu pienimmästäkin asiasta, esim. jos olen mennyt poikaystävän luokse ja unohtanut ilmoittaa asiasta. Hän myös käskee minun käydä vaa’alla silloin tällöin ja alkoi valittamaan kun painoni oli noussut 53kg. Haluaisin vain muuttaa pois niin nopeasti kuin pystyn, isää tulee ikävä, mutta viis veisaan äidistäni (hän on muuten 164cm ja painaa 92kg-96kg, eli selvästi ylipainoinen!). En haluaisi tulevaisuudessa olla samanlainen kuin äitini, mutta mieleen alkaa hiipiä tunne, että kuitenkin olen. Vanhempien mielipide asioihin kun vaikuttaa ihmeen paljon. Pelkään, että mulle tulee taas se tunne, että haluan painaa alle 50kg, en syö tarpeeksi ja alkaa väsyttämään. En jaksa opiskella tarpeeks hyvin ja masennun kun koulu menee huonosti. Haluaisin puhua jollekkulle, mutta terkkarille en halua puhua, koska tämä asuu samalla pienellä paikkakunnalla kuin minä ja jos menisin oikean auttajan puheille, niin äiti ihmettelisi että onko mulla jokin vikana. Niin ja syön minipillereitä, en tiedä vaikuttaako asiaan, sillä ennen niiden aloittamista mulla oli jo näitä ahdistumisoireita juuri niistä koulusurma jutuista sun muista.
Mitä mun pitäis tehä?
Heippa!
Sinä et TODELLAKAAN ole lihava, joten äitisi nalkuttaa siitä ihan suotta. Voipi olla että hän on niin stressaantunut omista kiloistaan, että purkaa sitä sinuun ? Älä nyt missään tapauksessa jätä syömättä ruokaa. Semmonen pieni seuranta voi olla hyvä, mutta älä ota paineita, sinulla ei ole yhtään ylimääräisiä kiloja.
Pitäisikö siun vaihtaa minipillereiden merkkiä ?
Käys juttelemassa lääkärille. Se voisi olla sellainen auttaja muutenkin, joka osaisi ohjata sinua oikealle tyypille juttelemaan. Lääkärillä on salassapitovelvollisuus, eikä hän saa kertoa asioistasi eteenpäin, edes vanhemmillesi, ellet halua.
Miusta on huolestuttavaa, että ajattelet koulusurmia yms. viimeaikoina tapahtuneita juttuja. Tuntuuko sinusta että se on mennyt liian pitkälle ?
Tästäkin olisi hyvä puhua jollekin aikuiselle.
Itse suosittelisin sinulle koulukuraattoria, jos sinulla on sellainen koulussasi. Hänen kanssaan voi oikeasti keskustella kaikesta- eikä hän kerro mitään asioitasi eteenpäin, edes vanhemmillesi. Ainoa juttu on se, että vanhempien täytyy tietää että käyt kuraattorilla. Itselläni tästä ei koskaan tullut ongelmaa.
Kuraattorin kanssa voit juuri keskustella läpikotaisin koulusurma-ajatuksia, äitiisi ja painonpudotukseen liittyviä juttuja sekä koulujuttuja.
Älä jää murheinesi yksin ! Tsemppiä ! 🙂👍 🙂🌻
Pistä pystyyn karkkipäivä. Joka lauantai saa syödä niin paljon kuin maha vetää ja kukkaro kestää, mutta muuten yritä olla ilman. Lihava tai ei, niin karkkia ei pitäisi syödä ihan hirveästi. Voisitko kokeilla hedelmiä? Ne on aika hauskoja, itse asiassa. Eikä välttämättä tee niin pahaa hallaa hampaillekaan.
MUTTA!
Karkkisaarnan loputtua voin suoraan sanoa, että äitisi kuulostaa mätämunalta. Tuollainen on aika ilkeää, koska ainakaan tällaisen maallikon silmiin ei sun mittasi mitenkään kamalilta näytä. Ehkä sun äitisi vaan pelkää, että susta tulee lihava kuin hänestä..? Yritä puhua äitillesi siitä, tai isällesi äidistä, että mikä on vikana, jos koko ajan pitää naputtaa syömisestä. Onko se oikeasti se karkin määrä, mikä häntä vaivaa, vai joku muu. Luulisi, että äiti olisi iloinen tuollaisesta lapsesta, joka liikkuu ja harrastaa ja pärjää koulussakin. Koska 7 on ihan hyvä numero koulussa ja viitosetkin ymmärtää - toisille ei jotkut asiat vaan aukea, minkä lisäksi muut kiinnostavammat jutut voi sitten sujua todella hyvin. Niin kauan, kun pääset läpi kaikista kokeista ja olet itse tyytyväinen, niin kaikki on hyvin.
Se taitaa meille kaikille olla ihan normaalia, että mietitään, että "mitä jos". Mutta ei tuollaisia asioita kannata liikaa kelata ympäriinsä, koska sitten sitä muuttuu säikyksi. Pitää vaan hyväksyä, että näin saattaa ehkä joskus käydä, mutta ei pidä jäädä odottelemaan, että nytkö se ampuja tulee.
Onko teidän koululla koulupsykologia? Siltä kannattaisi kysellä aikaa, jos haluaa päästä juttelemaan. Itse kävin höpisemässä moiselle, kun tuntui että tarvitsen ulkopuolisen juttukaverin ja oli siitä iloakin. Lisäksi heidän ei tartte vanhemmille ilmoittaa mitään, jos et halua, ja käynnit hoidettiin koulun yhteydessä.
Rakkaus on juttu, mitä ei ymmärrä :'D Oikeasti, se on ihan jotain jäätävän järjetöntä, eikä sitä kannata ruveta setvimään auki, koska ei se aukea. Sitä vaan tykkää jostain ihmisistä ja toisista ei. Kyllä se jotain siitä jätkästä kertoo, jos kerran puolitoista vuotta olette yhdessä olleet. Tuskin se huvikseen vaan sun kanssa on, älä murehdi. Kaikkien luonteeseen ei vaan kuulu se, että kerrotaan suureen ääneen kuinka rakastuneita ollaan - ehkä se tulee esiin jossain, kun olette kahdestaan ja sitten on jotain pikkujuttuja..? Kannattaa miettiä sellaistakin. Pienet jutut merkkaa yllättävän paljon.
Pillereistäsi vielä; jos sua epäilyttää, että niistä on jotain sivuoireita tullut, niin rohkeasti vaan kysymään lääkäriltä, joka ne antoi. Antavat sitten uudet, jos oireet tosiaan niistä johtuu. Ei koskaan ole liian tyhmiä kysymyksiä..!