Elämä ja masennus...
Olen viime aikoina pohtinut elämää todella paljon. Taas on menossa huonompi kausi viiden vuoden sairauskierteessä… Masennusta se on. Masennus eli menneisyyden aiheuttama paha olo. Olen pohtinut miten saisin elämäni järjestykseen, niin ettei tarvitsisi aina käydä pohjalla ja sitten taas tulla ylös. Tuo jojoilu on kuluttavaa ja rasittavaa. Vielä joku aika sitten luulin, että nyt elämäni lähtee rullaamaan. Olin väärässä, masennusjakso saapui kuin saapuikin luokseni…
Minusta masennus johtuu sekä menneisyydestä, että nykyajan yhteiskunnan kovista arvoista. Ihminen kokee itsensä täällä arvottomaksi. Ihmisten paha olo on vastarintaa sille suunnalle, johon maailma on menossa. Kun inhimillisyys puuttuu, elämä kadottaa merkityksensä. Henkiset ja herkät ihmiset eivät pysy oravanpyörässä. Masennus on tiedostamaton mekanismi saada ihminen pysähtymään ja miettimään, että missä mennään. Minusta masennus tai pikemminkin paha olo ei ole pahasta. Silloin ihmisen on vain todella alettava miettimään asioita ja hypättävä pois maailman touhusta hetkeksi. On annettava itselleen aikaa. Kun ihminen löytää oman tien ja oman arvonsa, löytyy onni. Kun löytyy merkitys elämälle, löytyy yhteys koko maailmaan.
Synnyimme tänne, että voisimme oppia elämään. Minusta se on ihana ajatus. Tänne on tultu oppimaan. Ja kaikki oppii omaan tahtiinsa. Ja kun tuntuu, ettei kestä enää elämän rankkuutta auttaa ajatus, että ihmiselle ei anneta sen enempää taakkaa kuin hän jaksaa kantaa. Näin yritän itseäni piristää näinä vaikeina aikoina. Ja annan itseni olla masentunut ja pahan olon kanssa, koska sillä on minulle ja elämäni suunnalle merkitys.
Tällaisia ajatuksia minulla tänään.
Minä olen aivan toista mieltä, ihmiselle voidaan antaa enempi kuin se jaksaa kantaa. Siihenhän perustuu mielialalääkitys ja terapiassa käynti. Kun saa enempi kuin yksin jaksaa kantaa, pitää ottaa muilta apuja.
Minä pelkään masennusta jopa niin paljon, että joka rukoilen elä Rakas Jumala anna minun olla aamulla masentunut. Minusta se on niin toivoton olotila ettei sitä jaksa. Siinä ei ole mitään hyvää eikä se ole oikeanlaista pysähtymistä.
Elämässä ei masentuneena nauti vaan odottaa vaan kuolemaa.
Se, että saa muilta apua on elämän tärkein juttu silloin kun ei itse jaksa tai vaikka jaksaisikin. Mutta kuitenkin tuon taakan kantaa itse, ei sitä kukaan muu ymmärrä juuri niin kuin sinä itse. Kaiken käy läpi itse loppujen lopuksi. Ja ihminen itse päättää tekemisistään ja on vastuussa elämästään.
Ymmärrän kuitenkin sen tilan, jolloin haluaa olla mieluummin kuollut kuin elää. Olen ollut siinä tilassa. Tuosta olotilasta pääsee kuitenkin eteenpäin, mutta on tehtävä töitä. On otettava apu vastaan ja annettava itselleen aikaa. Pohjalta ei ole suunta kuin ylöspäin. Pikkuhiljaa.
Masennus nykyaikana on hyvin hyvin yleistä. En tunne ketään, joka ei joskus olisi ollut masentunut. Eri tasoista masennusta on kaikki olleet, se on yksilöllistä. Harvoin siitä vain ääneen puhutaan kumminkin... Paha olo kuuluu osana elämään. Sen on tarkoitus lamauttaa ihminen, jotta hän jonain päivänä heräisi elämään. Masentuneena olo on yleensä sama kuin olisi elävä kuollut, zombie. Jotkut eivät koskaan herää, vaan kävelevät kuolleena hamaan loppuun asti.
Olisiko ihminen masentunut, jos hän eläisi yhteisössä jossa hänellä olisi paikka ja hänet hyväksyttäisiin?
Olisiko ihminen masentunut, jos hän voisi purkaa ajatuksiaan juuri sellaisena kuin ne ovat ilman pelkoa?
Olisiko ihminen masentunut, jos hän voisi luottaa siihen että kaikella on tarkoitus?
Maanvaiva, rukoile - tee mitä vaan mikä helpottaa oloasi. Uskon, että jos itse uskot siihen että olosi paranee niin niin käy. Me eletään täällä vain hetki ja ollaan tosi tosi pieniä täällä hiton suuressa ja ihmeellisessä maailmankaikkeudessa. Minä luotan maailmankaikkeuden suunnitelmaan, mikä roolini siellä ikinä onkaan. Loppuun asti katson tän homman, sen olen päättänyt.