Elämä ei ole elämisen arvoista
Elämä ei vieläkään tunnu elämisen arvoiselta. Nukun päivät pitkät sen takia, että pelkään että tapan itseni jos olen hereillä. Tuudittaudun uneen ajatellen kaikkia vaihtoehtoisia keinoja kuolla. Ainoa ajatus josta saan lohtua on kuolema.
Terapeutti ei välitä siitä että sanon että tapan itseni, lääkkeet ei toimi eikä mulla ole enää lääkäriä tai muuta hoitavaa tahoa koska julkinen terveydenhuolto on oikeesti vaan kuoppa jonne ihmiset heitetään kuolemaan. Enkä ymmärrä miksi kirjoitan tätäkään.
Joka ainoa päivä yritän laihduttaa enemmän ja enemmän ja tänään kun olin kahdessa päivässä yhtäkkiä 0.7kg painavampi en noussutkaan sängystä vaikka oli suunnitelmia.
En usko että tästä elämästä tulee elämisen arvoista. Enkä usko että kukaan voi sanoa mitään mikä auttaa. Voimia ja paranemista, pyydä vaan rohkeasti apua.. Jos kerron teille, että apua ei ole tulossa. 8 vuotta psykiatrisessa hoidossa ja kokoajan alamäki jatkuu. Apua ei tule eikä siitä pienestä mitä tarjotaan ole hyötyä
Heippa,
sun elämäsi ei oo vielä eletty täällä. Olet arvokas omana itsenäsi.
Et maininnut ahdistuksesi tai kuolema-ajatustesi syytä. Se kai liittyy jotenkin painoon, itsetuntoon?
Millaisen elämän sä haluaisit? Mistä oot joutunut luopumaan ahdistuksen ja kuolematoiveiden takia?
Mä tiedän, omasta kokemuksesta, että kaikkein synkimmissäkin tilanteissa on mahdollisuus tehä jotain ittensä hyväksi. Joku ihan pieni asia. Joku sellainen kiva. Ei sillä tarvii olla merkitystä kenellekään, se voi olla jotain hassua.
Elämänhalu täytyy kaivaa jostain syvemmältä. Se löytyy yllättävistä paikoista sikäli, että yleensä tarvitaan jokin syy, miksi lähteä etsimään sitä. Mulla se syy saattaa olla venymäarven näkeminen omassa ihossa, ihmissuhteen kipeä päättyminen tai nolatuksi tuleminen, tai se, ettei muhun usko kukaan ja lakkaan itsekin uskomasta. Sitten vasta löytyy elämää.
Vaikka eletäänhän me ihan koko ajan.
Elämä ympärillä muuttuu koko ajan. Oletko huomannut? Sää vaihtelee, ihmiset vaihtavat mielenkiinnonkohteitaan, juhlat ovat erilaisia, elämäntilanteet vaihtelevat hurjasti. Siksi ajattelen, että umpikujassakin on mahdollisuus: se, että asiat muuttuvat. Kivoihin juttuihin kannattaa tarrautua kiinni, että niitä ei menetä ennen kuin sitten haluaa ottaa jostain muusta kiinni. Mutta että jos tänään tuulee, huomenna voi sataa vettä, ja se jos mikä on hyvä elämän kannalta.
Tsemppihalaus täältä ruudun toiselta puolelta!