Mitä sinulle on tapahtunut?
Miksi sinun olisi lakaistava se piiloon maton alle?😐
Mielestäni sinä olet mielenkiintoisessa elämänvaiheessa, jossa masennuksesi haluaa kertoa sinulle, että on aika kohdata vanha ahdistus ja lieventää sen valtaa sinusta. Totuuden väistäminen johtuu pelosta.
Syyllisyyden väistäminen estää syyllisyydestä vapautumisen.
Käsittelemätön syyllisyys vaihtuu häpeäksi.
Vihan kieltäminen on teeskentelyä.
Rakkaus ja ilo eivät koskaan katoa meistä, ne odottavat löytäjäänsä uteliaina ja malttamattomina.
Mistä aloittaa kun on yksin?
Voisitko kuvitella ottavasi ahdistuksesi syliisi kuin pienen vauvan ja tuudittelevasi sitä sylissäsi.
Hyväksyisit sen osana sinua, niinkuin äiti hyväksyy vammaisen lapsensa.
Lapsi on muuttanut äidin elämän lopullisesti, eikä äiti voi muuttaa sitä tosiasiaa muuksi.
Äiti voi muuttaa vain omia ajatuksiaan.
Uteliaisuutta matkallesi🙂

Hei Piipai!
Mitä sinun menneisyydessäsi on tarkalleen ottaen taphtunut? Kun sanoit tuosta, että sinulla ei ole enää mitään syytä elää, kun et voi elää enää itsesi vuoksi. Ja sanoit myös että miten voit elää muiden kanssa, kun et pysty hyväksymään enää itseäsi ja tätä hetkeä. Mitä oikein on tapahtunut, ettet voi hyväksyä itseäsi? Minulla on nimittäin itselläni aika samanlainen tilanne, johon olen hakenut apua. Olen kokenut niin paljon asioita joita ei olisi tarvinnut kokea ja luulen, että pikkuhiljaa ongelmiini rupeaa löytymään vastauksia. Itselläni on niin voimaton olo, tuntuu välillä etten jaksa enää elää. Mietin että miksi olen edes syntynyt tähän maailmaan..? Olenko ansainnut elämän??

Toivon että sait edes vähän käsitystä siitä, mitä yritin sinulle selittää.. Voimme yhdessä keskustella täällä tukinetissä ongelmistamme, jos vain haluat? Oletko laittanut viestiä tuonne oma tuki osioon? Itse laitoin sinne viestin jonkin aikaa sitten ja tässä odotellaan vastausta.. Voimia sinulle! 🙂🌻

Minulla ei ole enää mitään syytä elää, kun en voi elää
enää itseni vuoksi. Jos ei pysty elämään enää itsensä kanssa... kuinka voisi elää
muiden kanssa, kun ei pysty hyväksymään itseään ja tätä hetkeä.

Tuo sinun kaaoksesi on hyvin tuttu olotila minulle. Ei sun yhtenä ja samana hetkenä tarvii ees olla tietoinen kaikesta. Hyvä jos tiedät, mitä haluat tehdä seuraavassa hetkessä tai seuraavana päivänä. Kun on voimat vähissä, ei sitä tarvii illalla ajatella jaksavansa ja haluavansa tehdä jotkin asiat seuraavana päivänä, riittää kun voi ajatella menevänsä nukkumaan. Kaikki asiat ratkeaa omana aikanaan. Joka hetkelle riittää ajankohtaisia murheita. Ja mitä vähemmän voimaa on, sitä lyhyemmältä ajalta niitä murheita kannattaa kantaa. Vaikeasti masentuneena ei edes saisi tehdä ratkaisevia päätöksiä. Sinun äitisi on huolissaan sinusta, mutta ei vain osaa ilmaista sitä niin, että sinä sen ymmärtäisit. Jos haluat enemmän ymmärrystä osaksesi, sun on otettava se riski, että alat rohkeasti kertomaan kaikille, missä jamassa sä oot. Eihän niitä kaikkia yksityiskohtia tarvii kertoo, mutt yleistilan... Eiväthän ihmiset edes voi ymmärtää sua, jos sinä salaat heiltä kaiken. Ja tuo sinun elämänhaluttomuutesi on hyvin väliaikainen sisimpäs ratkaisusi. Usko mua, tulee aika, kun se ajatus alkaa tuntua susta vieraalta. Ja jos joskus tuntuu sietämättömältä tai erityisen vaikealta, älä keskity siihen pahaan oloon, vaan koita tehdä/löytää asioita, jotka auttaa sut pahimpien kohtien yli. Kyseessä voi olla maalaaminen, laulaminen, soittaminen, urheilu, sakki, kirjoittaminen mihin vain (vaikka foorumeille, blogiin, päiväkirjaan, pöytälaatikkoon) ja mitä vain(runoja, lauluja, tarinoita, novelleja) siis lähinnä jotakin sellaista, mikä voi saada sut flow:hun (aika menee huomaamatta) ja voit käsitellä sun tuntojas samalla. Varaudu siihen, että voi mennä aikaa, ennenkuin voit kokea itsesi terveeksi ja hyvinvoivaksi. Älä siis hätäänny, jos asiat ei ratkeakaan ihan silloin ja sillä tavalla kuin odottais ja haluais.

Tällä kaikella haluan kehoittaa sut uppoutumaan enemmän lepotilaan ja siitä käsin käsitellä asioita silloin, kun siihen tuntuu olevan eniten aihetta ja mahdollisuuksia.

Ei mitään hätää!!!🙂🌻

Heips!
Luin tekstisi ajatuksella ja tulin sellaiseen tulokseen, että tarvitset ihmisen (esim. terapeutti), jonka kanssa kävisit läpi menneisyyttäsi, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.

En oikein osannut hahmottaa mikä on "suurin ongelmasi", mutta uskon että olet hyvinkin hukassa itsesi kanssa. Tiedän miltä tuntuu, kun olettaa ja uskoo että koko maailma kaatuu tai on kaatunut niskaan. Mutta edelleenkin, siihen on aina hyvä uskoa että KAIKESTA selviää jos oikeasti siihen uskoo. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi murehtimiseen, joten sinun kannattaa yrittää mahdollisimman äkkiä hoitaa pääkoppasi kuntoon etenkin menneistä asioista.

Olen huomannut, että kaikki tekeminen ja rytmi on kovin selkeyttävä tekijä. Eli aina tuossa tilanteessa työt eivät välttämättä ole ollenkaan huono asia, mutta mikäli itse koet ettet halua/pysty töitä tekemään tai opiskelemaan, se on sinun päätöksesi. Kyllä sitä myöhemminkin ehtii!

Kerroit olevasi herkkä. Minäkin olen, mutta olen kääntänyt sen tavallaan hyväksi puoleksi. Olen jälkeenpäin ajatellen iloinen, että voin ajatella tunteneeni niin vahvasti ja muita selvemmin kaiken. Yritä sinäkin ottaa huonoistakin muistoista opiksesi!

Pidä mielessäsi että elämä voittaa, oli tilanne mikä tahansa. Haleja ja aurinkoista jatkoa. Kaikesta on noustava vaikka tekisi mieli jo luovuttaa. Sinä pystyt siihen 🙂

Hei Piipai!

Näen herkkyydessäsi myös paljon kauniita asioita. Olet luultavasti empaattinen ja oikeudenmukainen ihminen, joka ei nykyajan kovuutta hyväksy. Ikävä kyllä, juuri herkät ovat kovilla.

Itsessäni tiedostan sen piirteen, että kielteinen palaute koskee minuun. Sitä saatuani minun on vaikea arvostaa itseäni. Ehkä olen taipuvainen kuuntelemaan kielteisiä asioita ja sivuuttamaan myönteiset. Toisaalta mikä ihminen se sellainen olisi, joka aina onnistuisi? Tärkeää on tehdä omassa sarjassaan parhaansa.

Vaikka läheistesi antama palaute toisinaan harmittaisikin, niin parhaasi on heidän sydämellään. Kuinka antaa hyviä neuvoja henkilölle, jolla on toisenlainen tunnemaailma kuin itsellä? Siinä on pulma. Haluaisit varmasti itsekin mennä elämässäsi eteenpäin mutta olet uupunut. Miten miehesi suhtautuu tilanteeseesi?

Kuinka nopeasti voisi selvitä, ovatko nykyiset lääkkeesi sinulle oikeat? Olisiko mahdollista, että sinulla viipyisi paha olo siksikin, ettei lääkityksesi ole kohdallaan?
Tästä sinun kannattaisi keskustella lääkärisi kanssa.

Isoja päätöksiä ei kannata tehdä hätiköiden! Moni keski-ikäinenkin hakee ammatinvalintapsykologin apua ja opiskelee uuteen ammattiin. Ehkä keskustelu ammatinvalintapsykologin kanssa, niin etteivät läheisesi olisi vieressäsi, selkiyttäisi ajatuksiasi? Loppujen lopuksi tuleva työsikin on sinun, ei lähipiirisi!! Yritä siksi haasteiden keskellä löytää oma äänesi. Pienillä teoillasi voisit alkaa saada yhteyttä itseesi.

Hei...

Kiitos kaikille vastanneille tsemppaamisesta ja ystävävällisistä kommenteista... Niin
tosiaan terapeutille pitäisi päästä.. mutta en tiedä mikä tässä mättää kun vieläkään
pääse... Joskus tuntuu etten aina edes tiedä, mitä kaikkea päässä liikkuu ja mihin se
liittyy. On paljon käsittelemättömiä asioita...

On vaikea sanoa mitään yhtä asiaa menneisyydestä nykyhetkestä ja tulevasta... En
tiedä mikä on suurin ongelmani... tiedän vain että ne pelot, ahdistus, kaikki mitä siihen
lapsuuteen ja kouluikään liittyy on käsiteltävä nyt... vaikka pelottaakin, vaikka sattuu
ja ahdistaa ja itkettää... kaikki se on käsiteltävä.. Mutta mistä aloittaa... ja kenen
kanssa... En tunne ketään terapeuttia ja nyt minun kanssani jutellut sairaanhoitaja...
jää lomalle samoin lääkärini.. ja voimia metsästää hyvää terapeuttia omikseen ei
oikein ole..

No.. ehkä tämä elämä jotenki tästä menee eteenpäin... vaikka itsestä tuntuu etten
oikein ole mukana, enkä tiedä mitä tehdä... mutta ainaki äidin kanssa juttelin ja mie
tajusin häntä ja minä ymmärsin häntä.... Kerroin miltä minusta oikeasti tuntuu... äiti
sanoi että haluaa minun vain tietävän että rakastaa ja haluaa tukea minua oli tilanne
mikä tahansa. Etten saa olla liian ankara ittelleni... ja että selviän kyllä kunhan en
luovuta....

Kirjoittelen vaikka tänne.. että en jäisi yksin niitten ajatusten kanssa...