Eka känni, elämä pilalla.
Tämmöisiä tarinoita olette varmaan lukeneet lehdistä ja katsoneet telkkarista. Hävettää kirjoittaa, kun muilla on oikeita vaikeuksia. Minäkin olen pari kertaa esiintynyt, pyyhkinyt räkää poskilta ja itkenyt, selittänyt, että ei ollut tarkoitus. Musta on tehty varoittava esimerkki muille nuorilla. Koulussakin olen käynyt esiintymässä, on näytetty kolarikuvat ja minä ole vieressä itkenyt, apinalta on tuntunut, mutta olen mielestäni sen velkaa yhteiskunnalle ja muille nuorille, sillekin joka kuoli. Enää en jaksa, haluaisin oman elämän.
Olin silloin alaikäinen, muutama vuosi sitten. Meitä oli joukko pitäjän nuoria, joku aikuinen osti meille läjän kaljaa ja viinaa. Joimme niitä ja lähdimme ajamaan autoa vaikka kellään ei ollut ajokorttia. Kenelläkään ei ollut turvavyöt kiinni ja meitä oli enemmän mitä autossa olisi saanut olla. Sitten ajoimme hirvikolarin, kuski 16v kuoli, yksi halvaantui, minulta murtui vaan jalka ja käsi. Mun eka kännini, en mitään muista, heräsin sairaalasta. Poliisit kuulustelivat kaikki huusivat. Olin niin kännissä, että en mitään muista koko illasta. Sen vaan, että varastettiin auto ja kaikki sinne työnnyttiin.
Elämä loppui siihen, pilasimme koko pitäjän elämän. Aloimme vaan joukolla lisää juomaan. Keväällä yksi meistä teki itsarin, kännissä oltiin silloinkin.
Minä olin kolarin aikaa ammattikoulussa, musta piti tulla autonasentaja. Kun palasin sairasloman jälkeen kouluun ja näin auton, niin hajotin koko koulun verstaan ja mut potkittiin koulusta pois. Jatkoin juomista ja itkemistä. Kesällä meidät otettiin syrjäytynyt nuori juttuun, saimme oman tilan, missä voi pelailla ja olla yhdessä. Saimme myös oman nuorisopapin jonka kanssa olen aloittanut etälukiota. Päivät se kanssa luen, käyn lenkillä ja auttelen vähän vanhuksia, niin saan tupakkirahaa. Olen ollut juomatta pari kuukautta.
Päivät menee hyvin mutta illat menee aivan päin helvettiä. Asun syrjäisessä tönössä juopon isäni kanssa, äiti lähti jonnekin kolarin jälkeen. Äijällä ei ole töitä, se vaan juo ja vetelee mua turpiin silloin tällöin. Rahaa ei ole ikinä. Hieman saan sossusta mutta se pitää antaa äijälle vuokraan ja ruokaa, vaikka totuus on se että syön naapureissa. Mihinkään ei ole varaa koskaan mennä, mopolla ajelen nuorten paikkaan, jos saan jostain bensarahaa. Nyt kyllä on hieman lupailtu, että voisin saada sossulta oman kämpän tukiasunnosta. Sitten hakisin johonkin lukioon. Mun vaan pitää näyttää, että pystyn olemaan juomatta. Mutta se ei ole helppoa, kun kotona on vaan viinaa ja känninen äijä. alkoholi mun suurin ongelma nyt on.
Vastatkaa mulle jotain, sanokaa vaikka, että ei kai nyt yksi känni voi koko elämää pilata.
Isä leikattiin maanantaina, voi jo aika hyvin. Mutta se on niin kaukana että en sitä pääse kattomaan. Ei tämä kyllä levolta tunnu. On niin yksinäistä ilman isää. Yritän opiskella ja tehdä hieman töitä. Terapiassa käyn mutta ei oikein osaa mitään sanoa. Aina vaan on huoli isästä.
Isä kuitenkin kuoli, lauantaina oli hautajaiset, äiti ei ollut. Nyt ei ole ketään.
Otan osaa suruusi.
Et ole yksin, olethan kirjoitellut tässä jutussa ystävistä ja ihmisistä jotka Sinua haluavat auttaa. Älä jää yksin, yritä jatkaa opiskelua ja varsinkin terapiaa. Juuri nyt tarvitset ystäviäsi todella paljon, anna heidän auttaa.
Puhu isästäsi tai kirjoittele tänne. Nyt on aika muistella niitä hyviä aikoja mitä isäsi kanssa sait olla.
Voimia Sinulle jaksaa ja kirjoittele.
halaus, tunari
Hei tunari, tunnen sut tuolta nuorten aa-ryhmästä. Musta on aina ollut niin kiva lukea, kun kirjoitit niin sievästi isästäsi. Me kaikki muut aina haukuimme isiämme, sinä löysit aina jotain positiivista isästäsi.
En osaa sua lohduttaa, toivottavasti palaat siihen keskusteluryhmään vielä. Halaus ja pärjäile.
Kiitos teille, kun vastaatte, kyllä ne sanat aina lohduttaa. Nyt vasta, ultimate ,huomasin että sinäkin täällä kirjoitat. Minun pitäisi varmaan sinulle jotain lohduttavaa myös sanoa, mutta en keksi mitään, halaan vaan takaisin sinua ja maanvaivaakin. Tulen siihen ryhmään takaisin, kun olen kerännyt tarpeeksi voimia.
Minä hieman pelkään kirjoitella nettiin kun jotkut ihmiset vastaavat että nyt voin keskittyä omaan eläämääni kun iskä ei vie mun rahoja eikä mun siitä tarvitse huolehtia. Tietenkin ihmiset saavat mitä vaan vastata, hyvää varmaan kaikki tarkoittavat mutta en vaan jaksa lukea sellaisia juttuja. On niin ikävä isää, että ei sitä kukaan tajua. Aivan sama vaikka kaikki rahat joisi kun vaan tulisi takaisin. Ei tule ja mun pitäisi alkaa elää mutta ei ole mitään järkeä elää kun on niin yksin. Tai onhan mulla näitä ystävia mutta ei ole perhettä. Perkeleen äitikään ei voi mitään vastata mun tekstareihin. Kiroan vaikka ei saisi mutta en ymmärrä äitiä. Olen sen ainut lapsi ja voisi nyt jotain mulle sanoa. Olen nykysin aika kunnon nuori, ei mua tarvisi äidin enää hävetä.
Hei tunari!
Yritä vain kovasti nyt jaksaa. Surulle pitää antaa aikaa ja tilaa. Olet kovin rohkea kun jaksat silti ponnistella, vaikka taustallasi on vaikeita ja raskaita kokemuksia! Elämästä alkaa löytyä vähitellen iloa, kunhan surutyön saa tehtyä rauhassa loppuun. 🙂
Mitä olet ajatellut tehdä nyt? Hankkia asunnon, muuttaa, aloittaa koulun? Tsemppiä ja kauniita päiviä! 🙂🌻
Terve Mohk. Minä lähden kohta armeijaan, siinä menee vuosi toivoisin niin. Haluaisin rajavartiostoon töihinkin. Se oli isän haave ja siitä me puhuttiin paljon. Opiskelen kieliä, norjaa, ruotsia ja venäjää etälukiossa ja on mulla tavallaan kotiope. Muuten en kyllä lukiosta välitä ainoastaan kielistä.
Nyt olen tehnyt töitä yhdellä rakennuksella ja tienaan niin paljon että en tarvitse sossusta rahaa.
Mulla on vähän vaikeaa kun menen armeijaan eikä sitten ole paikkaa mihin mennä lomilla. Iso mies ja alan itkee kun mietin mihin menen lomilla, voi paska, kun ei tätä jaksa.
Kyllä armeija maksaa sinulle asuntosi vuokran, kun olet intissä 🙂 Siitä ei ainakaan tarvitse huolehtia 🙂
no joo.. ei ne äiskät aina oo mitään parhaimpia.. joillaki on juoppoja ja joillaki muute väliinpitämättömiä. Mut unohra se äiskä, jos kerta sua häpee, mihin en nää mitään syytä enää, ku oot kerta saanu elämäs kuntoo..
Miten niin saanut elämäni kuntoon eihän mulla edes ole asuntoa. Etkö sinä itsekin kaipaile äitiäsi koko ajan?
Vaikka en äitiä näekään, en aioa häntä unohtaa.
Olen ollut aivan alamaissa. Isän haudalle löysin metsästä kauniin kiven. Kun siihen sitten kaiverrettiin isän nimikyltti, tajusin että kuollut se nyt on. Nyt kun oli se muistopäivä pyhänä yhden tytön kanssa oltiin hautausmaalla ja sytytettiin kynttilöitä haudoille missä ne olivat sammuneet. Oli niin kaunista että oltiin monta tuntia.
terve.
toi tarina oli tosiaan ku jostain jutusta mitä kerrotaan poliisitv.ssä, ihan kamalaa.
elämä jatkuu ja pitäjät jatkaa spekuloimistaan. ootko ikinä aatellu lähteväs kokonaan pois, jonnekki toisaalle? uuteen kouluun ja uusille kujille?
toi viinan vetäminen on tosiaan kauheen helppoo sun tilanteessa, mut pirun kiva lukee että oot ottanu ittees niskasta kii. 🙂
ota päivä kerrallaa ilman viinaa ja koeta saada ittes sinuks menneen kanssa.
voimia ihan älyttömästi.
Hei. Tuntuu ihan nololta vastata tähän, kun ite itken tuolla toisessa keskustelussa, ja sulla tämmönen tilanne.
Mä en osaa sanoa mitään, mitä muut ei ois jo sanonu tai mikä lohduttas sua. Voimia sulle toivon ja sun pitää tietää et me kaikki täällä ollaan sun puolellas. Toivon kaikkee hyvää sun elämääsi ja että jonain päivänä sulla ois hyvä olla.🙂🌻
Ilman viinaa menee edelleen vaikka armeijasta kun on lomilla tuntuu, että kaikki vetävät lärvit. Olen kuitenkin pystynyt olemaan ilman vaikka välillä on tosi vaikeita hetkiä.
Armeijassa on kaksi muutakin poikaa jotka ovat kännissä möhlänneet. Ei yhtä yhtä pahoin mitä minä. Kuitenkin olemme perustaneet ryhmän jossa on tukihenkilö ja käymme eka kännejä läpi. En oikein pääse irti painajaisista, näen niitä joka yö ja joka yö minä näen kun kaveri kuolee. On se ihmeellistä miten eka kännistä pitikin tulla tämmöinen painajainen.
Armeijassa viihdyn tosi hyvin, eka kerta elämässä kun saa valmiin ruuan, vielä joka päivä ja aina on sänky missä nukkua. Päivärahaakin saa ihan säännöllisesti vaikka nauttii, olen melkein lomalla.