Ei ystäviä, merkityksetön olo
Hei olen 19 vuotias nuori, lähentelen 20 vuotta. Kärsin lähes päivittäisestä yksinäisyydestä, sillä minulla ei ole ystäviä eikä kavereitakaan. ☹️
Pienenä minua kiusattiin jatkuvasti ja myöhemmällä iällä saadut kaverit jättivät minut, joten kykyni luottaa vieraisiin on lähes olematon. Lukio aikana en onnistunut luomaan uusia suhteita ja olen ollut viimeiset neljä vuotta täysin yksin. ☹️
En vain tiedä mitä tehdä. Harrastuksieni kautta en voi löytää ystäviä, eikä netistäkään ole ollut mitään apua. Terapiassa voin sentään purkaa ahdinkoani, mutta se ei loppujen lopuksi paranna oloani. Minusta tuntuu etteivät perheenikään ymmärrä miten paljon yksinäisyyteni minua satuttaa. Ikäisilleni ei oikein järjestetä sellaista toimintaa jossa voisi tavata itsensä kaltaisia henkilöitä. ☹️
Elämäni tuntuu niin tyhjältä ja merkityksettömältä ilman ytävyyttä tai rakkautta. Joinain päivinä pelkkä sängystä nouseminen on vaivalloista koska tunnen oloni kuolleeksi sisältä. En saa todellista nautinto enää mistään. En voi olla onnellinen ilman muita ihmisiä, tiedän tämän verran. 😞
Monet sanovat että tulee olla kärsivällinen, mutta olen kärsinyt lähes koko elämäni. Eikö tämä jo riitä… 😭
En vain tiedä miten jatkaa tästä. Kuinka voin alkaa taas uskomaan parempaan huomiseen? 😑❓
Tuntuu vain ettei kukaan voi auttaa minua. Onko kenelläkään neuvoa tai jotain pientä? 😯🗯️
Tuttu tunne, minulla on sama ongelma, eikö sinulle ole yhtään ystävää??
Tai oletko yrittänyt puhua perheelesi?
Ihminen tarvitsee aina muita ihmisiä, se on ihan totta. Mutta niin kliseistä kuin se onkin, jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan, ei ole mitään takeita että muut tekisivät sinut onnellisemmaksi.
Ainoa ihminen joka tulee olemaan kanssasi koko elämäsi, olet sinä itse. Kannattaa opetella olemaan itsensä ystävä.
Minulla on itsellänikin vaikeuksia luottaa ihmisiin ja löytää uusia ystäviä, koen muiden lähelle päästämisen pelottavaksi. Välillä se sattuu, kun tuntuu ettei ole ketään kenelle puhua.
Toisaalta olen myös oppinut tekemään asioita itse ja nauttimaan siitä. Olen oppinut itsenäiseksi, en välttämättä tarvitse ketään mukaani jos haluan vaikka lähteä jonnekin. Tulen ja menen miten mielin.
Minulle myös kuntosaliharrastus on antanut uutta puhtia elämään. Fyysiset voimat kasvaa ja pää voi hyvin, siellä saa tehdä joko omaa juttuaan salin puolella tai osallistua ryhmäliikuntatunneille.
Kun kroppa voi hyvin, voi mielikin hyvin, se on fakta.
Ja kun mieli voi hyvin, elämä helpottuu ja ystävienkin saanti on todennäköisempää.
--- Minulla ei tosiaan ole ainuttakaan ystävää tai edes tuttuja joiden kanssa olla. Olen toki yrittänyt puhua perheeni kanssa, mutta he eivät oikeastaan voi tehdä hyväkseni kovinkaan paljoa. Tunnen muutenkin olevani kovin etäinen perheeseni koska olin hyvin pitkään vetäytynyt omiin oloihini. Olen pyrkinyt lähentämään välejäni heihin, mutta se on hyvin hidas prosessi. ☹️
--- Itsensä arvostaminen varmasti auttaisi tilannettani, mutta itsetuntoni on aika lailla olematon. ☹️
En osaa pitää itsestäni. Syytän itseäni oikeastaan kaikista vastoinkäymisistä ja moitin itseäni paljon. Oma minäkuvani on todella negatiivinen ja olen pitänyt itseäni kauan vastenmielisenä. Tämä osaltaan vaikeuttaa muihihin tutustumista entisestään kun olen vakuuttunut siitä että olemukseni kuvottaa muita. ☹️
Hei vailla_ystäviä, ikävää kuulla tilanteestasi. Jotenkin tuntuu, että yksinäisen ihmisen on lopulta aika vaikea kääntää elämänsä suuntaa etenkin jos painolastina on paljon pettymyksiä ihmissuhteissa. Ymmärrän tilanteesi oikein hyvin ja toivon, että elämällä on sulle kuitenkin vielä paljon tarjottavaa! 🙂 Onneksi on tällaisia paikkoja, joissa voi jakaa mietteitä ja kuulla toisten kokemuksia. Tsemppiä sulle ja muillekin.
minulla on ollut samanlainen tilanne silloin kun olin 18 nuorempana hankitut kaverit kaikkosi ympäriltä tutut lähestulkoon unohti.
4 vuotta olin ilman kenenkään yhteyden ottoa, pimennossa siitä mitä kavereille kuuluu tai haluasiko he tehdä kanssani jotain esim käydä syömässä jossain tai lähteä jonnekkin kanssani. sitten vielä kun olen vähän arka luonne niin en uskaltanut enään sitten kysyä että mitä tehdään tai jotain muuta eristäydyin ja aloin viihtymään yksin
Hei! Minulla sama homma. Minulla on kylläkin poikaystävä mutta ei yhtään ystäviä. Miehelläni on ystäviä ja aina kun hän lähtee johonkin niin jään yksin.. olen ollut koko elämäni yksinäinen paitsi kouluaikoina. Mutta koulun jälkeen olin yksin, koulussa en. Nyt olen 23 vuotias nuori nainen ja kaipaan ystäviä. Joskus mietin että mikä vika minussa on kun ei pidetä? Oon hiljainen ja en sosiaalinen mutta osaan olla todella hyvä ystävä! Jos tietäisin jonkun olevan yksinäinen myös niin haluan että hän saisi minunlaisesta Mukavasta naisesta ystävän. Rankkaa on. Tsemppiä sinulle! 🙂 🙂🌻