kaikki on ihan perseestä ja mikään ei auta. vaikka kuinka yritän mikään ei toimi se on vaan diagnoosi ja lääke joka helvetin kerta. lääkkeet ei toimi ja en saa mitään mielenrauhaa koskaan. En saa syötyä terveellisesti joten en syö ollenkaan. oon ehkä ylipainonen ja em kestä katsoa peiliin. ärsytän kaikkia läsnäolollani. en saa ollenkaan rauhaa kun mun vakavaan keskittymishäiriöön ei ole hetkeen lääkettä käytössä kun osaston lääkäri päätti niin. oon ollut kaksi kertaa osastolla kun oon joko satuttanut itseäni tai yrittönyt ottaa oman henkeni. Mikään ei oo auttanut tähän asti ja alan menettää toivoni. mulla on ihan liikaa ongelmia (esim, adhd, sosiaalinen ahdistus, epävakaa persoonallisuus häiriö(tutkinnassa), ptsd, derealisaatio ja vakava masennus) en kestä olla kotona kun kaikki on liian vaikeaa. mulla on vain yksi ystävä joka on mun tän hetkinen tyttöystävä ja pelkään että ärsytän häntäkin. tarvitsen hieman elämän neuvoa kun ei näy ollenkaan valoa tunnelin päässä. kesä on kamalaa kun en viitsi kävellä viiltely arvet näkyvillä ulkona. Oon koko ajan ihan helvetinmaisen paineen alla kaikesta. mulla on isänkin kanssa välit oudosti kun vaikka on muuttunut on välittänyt mulle liikaa traumaa. Mulla ei ole hirveästi seuraa joten homehdun mun huoneessa. En edes tykkää olla yksin näin kun koen itseni aika ekstroverttinä. Olen yksin koska en suostu olemaan ongelma muille enkä saa tätä mielikuvaa pois millään. Kyllä puhun äitilleni (vaikka välimme hiipuvat paskaan päin tällä hetkellä) ja psykologille mutta ne minun psykologin ajat ovat niin harvoja että ehdin tippua takas tunnelin pohjalle siinä välissä. samalla minua vaivaa oma seksuaalisuus ja sukupuoli. Kaikkia vaikeuksia löytyy ja mikään ei näytä auttavan. kotona on vaikeeta ja mulla on itsetuhoisia taipumuksia paljon. enkä halua kertaakaan osastolle koska siellä on aika vitun paskaa. olisin kiitollinen jos saisin neuvoa ja tukea. kiitos jos luit (:
Sinun täytyy olla kirjautuneena, että voit vastata tähän aiheeseen.