Heippa, mä halusin todella kuolla, olin siinä pisteessä, että makasin sinertävänä ystäväni sylissä ambulanssia odotellen. Kirjaimellisesti viime hetkellä paikalle saapunut lääkäri sai mut takaisin elävien kirjoille. Tehon kautta avoimelle (psykiatriselle) osastolle. Olisin saanut jäädä halutessani normi osastolle makoilemaan, mutta valitsin kuitenkin sen "auttavan" puolen. Pakollisena lääkäri piti mua siellä muutaman päivän, mutta omasta päätöksestä jäin pariksi viikoksi rauhottumaan.

Nyt parin vuoden jälkeen välillä tulee niitä heikkoja päiviä, jolloin kuumeisesti etsin kaapista edes jotain, millä päättää päivänsä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, etten itseäni tapa millään satuttavalla tavalla. Siis kivuttomasti täältä haluan pois. Ehkä kuitenkin mielummin nyt haluan olla täällä ja katsoa mitä kaikkea p*skaa elämä tuo. Vaikka kaikki menee päin puuta, niin silti sitä sinnittelee, vaikka väkisin. En suosittele ketään kokeilemaan, tai edes harkitsemaan itsensä tappamista. Aina on joku muu keino selvitä. Pakkohan sitä on joku syy olla siihen, että me on tänne synnytty....vaikka sitten edes muiden kiusaksi! Töiden pariin tästä takaisin, hirmu paljon tsemppihaleja kaikille!🙂🌻

Tuntuu, että sitten sitä itse vasta tajuaa miten kamalaa on ajatella ja puhua itsemurhasta, kun joku läheinen siitä puhuu. Äitini oli usean vuoden todella masentunut ja kävi ilmi, että hän oli välillä miettinyt itsemurhaa. En tiedä olisinko siitä selvinnyt jos niin ois tapahtunut. En ainakaan olisi pystynyt antamaan itselleni koskaan anteeksi. Vaikka siellä mullan alla ei tiedä muiden tuskasta niin ihmisellä jolla on empatiaa jälellä kyllä huomaa ettei sellaista tuskaa halua kenellekkään tuottaa mitä itsemurha aiheuttaa. Mun mielestä elämä ei ole meidän omissa käsissämme. Kuolemaa tulee sitten kun se tulee ja ehtii varmasti vielä siellä mullan alla makaamaankin, mutta elämä on todella lyhyt eikä sitä pidä hukata! Itse mietin kylläkin kymmenen vuotta sitten 17 vuotiaana itsemurhaa ja jos olisin sen tehnyt niin olisin jäänyt todella paljosta paitsi. Jos haluaa ajatella, että elämä on vain samaa paskaa koko ajan niin sitä se myös on. Miksi sitä ei mieluummin ajattele, että elämällä on mulle todellakin annettavaa. Asettakaa itsellenne jotain tavoitteita ja haaveita. Silloin se eläminenkin näyttää paljon mukavemmalta vaihtoehdolta.

Zeni82 ja muut:
En tiedä saisinko mä sairaslomaa. Ehkä saisin jos sanoisin sitä tarvitsevani mut mä en voi ottaa sitä. Mä valmistun pian ja jos nyt jäisin sairaslomalle ni en nyt valmistuisi toukokuun lopussa. Haluan valmistua. Mä olen kuluttanut itseni jo ihan puhki. Oikestaan en voisi enemmän alas mennä. En enää jaksa mitään. Eilen tein 14 tunnin koulu/työpäivän. Voitte vaan kuvitella miten raskasta se mulle oli. En osannu sanoa "ei" kun mun apuani tarvittiin. Nyt teen lähes kuolemaa. Olen niin väsynyt mut en pysty nukkumaan. Täytyy lukea kokeisiin ja tehdä päättötyötä sun muuta.. mut en millään jaksa. Olen ihan loppu.
Haluaisinkin mennä takaisin osastolla, täällä kotona olosta ei tule mitään. Mut en voi mennä, koulu ja työharjoittelu estää. Haluaisin edes terapeutin joka ymmärtäis mua ja jonka kanssa synkkais, mut en saa. Menetin siellä osastolla olevan omahoitajan joka todella ymmärsi ja jonka kanssa meillä meni hyvin. Mut en jaksa taistella siitäkään enää. Taistelin jo ja en voittanu. Mun voimat on ihan loppu et tänään töissä lopulla aloin vaan itkemään. En voinu sille mitään, se vaan tuli. Mut onneks työkaveri ymmärsi. Puhuin kyllä pahasta stressistä mikä mulla on. Sit mulla on myösmasennusta ja paniikkihäiriö.

Olen miettiny kuolemaa mut luulen ehkä kuitenkin ettei se ole se ainut ratkaisu. On löydettävä jokin muukin tatkaisu, jokin parempi. Vaikka en käy kieltämään et sitä itsemurhaa en ajattelis. Ajattelen päivittäin.

Mun mielestä on jotenki tyhmää sanoa et joku yrittää itsaria vain saadakseen huomiota. Ehkä se yrittää saada huomioita sen takia että on paha olla ja haluaa että joku huomaa sen ilman että siitä tarvii puhua.. 🙂

Sitä on monta kertaa ajatellut kuinka typerää on edes ajatella itsensä satuttamista.
Mutta joinakin aikoina se vaan on ollut ainoa keino paeta tätä paskaa todellisuutta, sitä kun kukaan ei ymmärrä miltä susta tuntuu ja kun maailma tuntuu kaatuvan sun niskaan. Eikä siinä enää osaa alkaa puhua kenellekään, koska omassa päässä pyörii kaikki asiat mitkä painaa. Siinä jotenki pakenee ja yrittää poistaa sitä pahaa oloa satuttamalla itseään, niin ettei kukaan muu huomais että sua sattuu ja sulla on paha olla. Ehkä sitä ajattelee että parempi kun muut eivät saa tietää ja masenna sitten heitäkin. Mutta todella hienoa että jotkut osaa puhua ja melkein jokainen osaa lopettaa ajoissa itsensä satuttamisen, ennenkuin on liian myöhäistä ☹️

Aurinkoista kevättä kaikille, jaksetaan yhdessä🙂🌻

Olet oikeassa ange: tosiaan itsensä satuttamisella yritetään paeta todellisuutta, kuitenkaan siinä kokonaan onnistumatta. Satuttaminen vaan sattuu fyysisesti ja sillä poistaa sitä henkistä pahaa oloa. Kukaan ei todellakaan oikeesti ymmärrä miltä itsestä tuntuu. Sitä ei oikein välttämättä osaa pukea sanoiksi: tai minä en ainakana osaa. Ja mun mielestä muiden on vaikee ymmärtää miltä musta tuntuu jos sitä pahaa oloa ei näe ulospäin. Ei ahdistusta näe läheskään aina, helpompi olis ilmaista pahaa oloa jos se näkyin vaikka kuumeena. Henkisessä pahassa olossa ei ole tavallaan mitään todisteita kun oma loppuun palaneisuus, väsymys sun muut oireet.
Haluaisin lähteä pois, kuolla. Tiedän monta keinoa ja mulla on monta suunnitelmaakin miten mä sen tekisin, mut en vaan pysty siihen. En loppuen lopuksi uskalla.
Olen niin väsyny et koulussa oleminen vie kaikki voimat, se on niin raskasta ja kun pääsen kotiin ni olen niin väsynyt etten jaksaisi tehdä mitään enää. taistelen kaikkien kotitöiden ja omien hommieni kanssa, vaatii suurta voimaa et saan edes aloitettua. Nyt en oo saanu edes aloitettuu tekee niit töitä.

Mut nyt alan pinnistelemään taas tähän oppituntiin..

Voihan,kirjoitin tosi pitkän viestin mut sit vahingos kadotin sen ku klikkasin muualle. En jaksa kaikkee takas laittaa..

Kiva et mun alottamas ketjus on jo kolme sivua 🙂 Kiitos kaikille jotka on tähän viestiä laittanu. Oliks se nyt hyrme se joka tähän viimeseks on kirjottanu? Kuiteski, mä toivon et sulla menee viel elämä eteenpäin, vähä siltä kuulostas että jos et ennen valmistumistas taukoa haluu pitää ni sit sen jälkeen vois olla hyvä. Et saisit vähä itelles aikaa. Ehkä jolleki harrastukselle? Mä oon huomannu et ku seuraa jotain mukavaa sarjaa kunnolla ja sit vielä vaikka netissä lukee siitä juttuja muitten fanien kaa ni siinä saa ajatukset pois elämästä ja varmaan vähän stressiäki vähemmäks.

Tänään on tosi kaunis ilma ulkona,aurinko paistaa ja ei pilviä 🙂 Puissaki on jo ihan lehet! Itte koitan joskus aatella jotain tämmösiä pieniä ja kauniita asioita niin et tunnu ne isot ja pahat niin hurjilta. Sit välillä ku tulee niitä hetkiä jollo kaikki ahistaa ja ei voi aatella muutaku et tahtoo pois ni ois kyllä hyvä jos joku ois vähän täräyttämässä kalloon et haloo,ei sulla nyt niin paskasti mee 😀

Tärkeys järjestys on myös aika jees. Esim et terveys,katto pään päällä ja ruoka. Ja onneks oon vihdoin ruvennu vähä saamaan sitä itelle läpi et materia ei tuo onnee. Tottakai perusjutut kuten esim hammasharja 😀 on sellanen pakko olla-juttu, mut muuten ylimääränen turha tavaran paljous on ruvennu ärsyttää. En oo rikkaasta perheestä,mutta vaikka ei jokaseen uuteen vempeleeseen ja kauneushommeliin oo rahaa ni sou what! 😀

Lukeminen on mulle auttanu. En lue oikeestaan kirjoja mutta siis täältä netistä löytyy aivan valtavasti joko ihan omia tekeleitä ihmisiltä tai sit sitä ns. fanfictionia. Lukeminen saa ajatukset pois elämästä ja kai se vähä rentouttaaki. Joskus se kyl masentaa ku haluis itte elellä niinku niis tarinois 😋

Et toivotan vaan tsemii kaikille jotka painiskelee itsemurhan tai masennuksen kaa!Hienoo et teistä ainakin osa on menny hakee ammattiapua(ehkä minäkin joskus uskallan), mut ei se mikään rokotepiikki oo jolla heti saadaan kaikki kuntoon. Pitää ite koittaa olla mukana siinä prosessissa, ja mä uskon et se on NIIIIIIIN vaikeaa ku ei jaksa ees tavallista elämää,mut jos siitä vois aueta se tie siihen et löytää sen minkä puolesta elää ni yrittäkää ees!Älkää lähtekö täältä ennenku ootte yrittäny parastanne. Ja senkin jälkeen vielä vaikka itku kurkussa koitatte ryömiä eteenpäin. Saattaa kuulostaa pöljältä,enhä mä itekkää oikein tunnu uskaltavan tehä asialle mitään vaan kärisen omissa liemissäni, mutta ku mä luin muutaman viestin täs ketjus joissa jotku on onnistunu ja yrittää sitten luoda uskoa täällä niin miksi pitäisi heti tuomita itsensä että ei muka pystyisi liittymään siihen joukkoon!. Yrittänyttä ei laiteta,eikö sitä niin sanota ☺️

Kaikista vaikeinta tässä maailmassa on elää siinä, mutta ilman vaikeuksia ei olisi onnenhetkiä 🙂🌻 Kaunista kesän odottelua kaikille, ja jos vaan voitte niin käykääpä ulkona kävelyllä heti kun aurinko paistaa!

Kuulkaas nuoret! Ei elämä voi olla niin vaikeata että pitäisi itsensä murhata. Menetin hyvän työtoverin viime itsenäisyyspäivän tienoilla... Ei ollu yhtään kiva kokea sitä suurta menetystä. Hän oli monella tapaa lahjakas ja hän teki oman ratkaisun joka on vaikuttanut varmasti meihin hänen tunteneisiin. Älkää ajatelko itsemurhaa sillä elämässä on aina jotain hyvää, kaunista ja positiivista... Tämän takia kannattaa elää... Itse olen melkein tehnyt itsemurhan ja enää en halua edes ajatella miksi ajattelin sillä tavoin... Lukekaa vaikka mun selviytymistarina... Tää sivusto on siinä mielessä hankala että täällä ei voi kovin tarkasti kirjoittaa mutta Ajatelkaa positiivisesti ja Olkaa iloisia joka päivästä sillä ne ovat sen arvoisia. Harrastakaa jotain mielenkiintoista. Nauttikaa elämästä. Väitän että ELÄMÄ EI VOI PELKKÄ PASKAA... Nauttikaa elämän pienistä surun ja ilon aiheista, siitähän arki koostuu. Te TUNNETTE monenlaisia TUNTEITA ja SE on ELÄMÄÄ. Ajatelkaapa jos ette TUNTISI mitään, TE olisitte pelkkiä KONEITA... TUNTEET tekevät meistä IHMISEN... Olen muuten sairastanut jo kymmenen vuotta sairautta joka ei koskaan parane(kaksisuuntainen mielialahäiriö). 🙂👍

Kiva kun on tullut paljon vastauksia.. Mä jään nyt omilleni mun terveydenhoitajan lähdön takia. Siis ei terveydenhoitaja lähde, vaan mulla loppuu koulu: valmistun ammattiin.
Mä päätin et pian mulla alkaa uusi elämä. Mä aijon ottaa itseeni niskasta kiinni ja parantaa itse itseni kun mistään ammatti-auttajista ei ole apua. Kukaan niistä ei ymmärrä mua. Olen ommillani, ja aijon nyt jollain keinolla parantaa itseni. Yritän, sillä mä haluan antaa itselleni valmistujaislahjaksi uuden elämän itselleni. En enää halua kestää tätä elämää, joka on ollu yhtä helvettiä.. Mä haluan jo parantua, mut en tiedä miten mä teen sen. Eilen olin yhden terveys ja hyvinvointi firman avajaisissa ja ymmärsin et mulla on se päätös valta parannunko vai ei. ei sitä loppuen lopulta voi kukaan muu tehdä. Tiedän et vaatimukseni ovat korkeet, jos epäonnistun en tiedä miten mulle käy. Mut mä haluan jo päästä täältä tuskan kuopasta pois. Sain avukseni enkelin, rakkauden enkelin ja rauhan enkelin. En ole uskovainen, mut sain enkelienergiaa enkelienergiahoidossa (jos kiinnostaa lukekaa lisää googlen kautta, en voi alkaa selittää sitä). Mä en jaksa tätä elämää näin. Joko mun on kuoltava tai parannuttava ja mä valitsin parantumisen.. Ostin sellaisen kirjan vapaaksi ahdistuksesta, josta saan lisöö keinoja parnataa itseni. Mulla on ystävä joka on antanu mulle ajatuksenvoimaa.. Ajatusvoima on se mitä mä tarviin.. Ja tukea et pääsen täältä pois..

Kuolema ei ole ratkaisu, se on oikestaan vaan pakokeino. Halusin kuolla kun en enää jaksanu, mut nyt haluan elää ihanaa elämää, mennä töihin ja alottaa uuden elämän..

Voi olla, et viikonpäästä kirjoitan tänne itkien, et epäonnistuin, mut ainakin mä yritin ja jos epäonnistun ni sit saan kuolla koska olen sentään tosissani yrittäny..

Nyt aloin itkemään oman kirjoitukseni vuoksi, kyyneleet valuvat kasvoillani ja olen sentään koulussa, mut en välitä. ei täällä nyt ole ketään muita atk -luokassamme.. Olen niin herkillä kaikkien takia, mutta nyt mä aijon voittaa.. tai ainakin yrittää. Menetin kaikki hyvät tukijat, joten on aika parantaa itse itseni energialla ja ajatusvoimalla..

Kiitos ystävälleni joka avasi munb silmäni..

Monien kirjoitukset kuulostavat niin hirveän tutuilta, mutta kuitenkin niin kaukaisilta. Minäkin olin joskus siinä tilanteessa, että itsemurha kävi mielessä vähän väliä. En kuitenkaan olisi luultavasti voinut ikinä sitä toteuttaa, sillä en halunnut tuottaa sitä tuskaa äidilleni ja nuoremmille sisaruksilleni. Olin täydellisen masentunut, en jaksanut enää yrittää mitään, enkä välittää mistään. Olin totaalisen kyllästynyt alkoholisti-isäni terrorisointiin ja sekoiluihin, halusin pois kotoa, mutta tunsin samalla valtavasti huolta nuoremmista sisaruksistani. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi puoli vuotta tavallista aiemmin ja mennyt väliaikaisesti töihin. Puolitoista vuotta kestänyt seurustelusuhteeni loppui siihen, että petin jätkäkaveriani ja hän sai kuulla siitä. En edes tiedä, miksi petin, halusin vain pois siitä suhteesta. En jaksanut keskittyä pääsykokeisiin, enkä edes tiennyt, mitä haluan tulevaisuudellani tehdä. Sekavaa oloani kesti vaihtelevasti puolitoista vuotta. Aloitin yhdessä ammattikorkeakoulussa, mutta jätin sen pian kesken. Mikään ei jaksanut kiinnostaa.

Olisinpa silloin voinut nähdä tulevaisuuteen, vaikkapa tähän hetkeen, kun elämässä on vaikka mitä kiintopisteitä. Kävi niin, että aloin tuon aiemmin mainitun poikaystäväni kanssa reilu vuosi myöhemmin uudelleen. Menimme pian kihloihin ja muutimme yhteen, minä eri kaupunkiin. Juuri tuolloin jätin kouluni kesken. Seuraavana syksynä aloitin yliopiston ja valmistun nyt kolme vuotta myöhemmin kandiksi. Tarkoitus on jatkaa vielä maisterin tutkinto. Muutama vuosi sitten en olisi ikinä uskonut, että pystyn tähän. Onneksi sain elää ja nähdä, miten paljon elämällä voi olla annettavaa. Viime kevään oli Etelä-Euroopassa vaihdossa ja kokemus oli mahtava. Syksyllä menimme mieheni kanssa naimisiin. Meillä on kyllä ollut paljon ongelmia, olemme asuneet välillä erillään ja edelleen suunnittelen joskus eroa, mutta kokonaisuudessaan elämäni on mennyt niin paljon parempaan suuntaan, etten olisi koskaan voinut uskoa. Samoin voi käydä kelle tahansa teistä! Niin kuin ongelmat tuntuvat kertyvän, niin kertyvät myös hyvät asiat! Nykyään minulla on valtavasti asioita, joista iloita ja olla tyytyväinen. Oikein hyvää elämää kaikille! 🙂🌻

Mun mielestä on jotenki tyhmää sanoa et joku yrittää itsaria vain saadakseen huomiota. Ehkä se yrittää saada huomioita sen takia että on paha olla ja haluaa että joku huomaa sen ilman että siitä tarvii puhua.. 🙂

niimpä. mäki oon kerran sitä yrittäny, mutten onnistunu, niimpä kärsin siitä useastikkin. joskus mulla saattaa mennä jalasta tunto, joskus saattaa käsi kramppia pahastikkin, mut emmä silti huomiota kerjäävä oo. saan sitä jo omasta mielestäni tarpeeks 🙄

nobodyfree: saanko kysyä jäikö sulle siis jotain pysyviä vammoja sen vuoksi? Oletko jo nyt parantunut oireistasi, oletko jo saanut tahdon elää ja nauttia?

itse olen päässyt sen vaiheen yli että on omahyväistä tappaa itseni, sillä muut joutuisivat vain kärsimään. Enkä kärsimystä halua tuottaa kellekkään, koska tiedän paremmin kuin hyvin mitä se on. Mutta en siis ole parantunut, etsin keijoja löytää taas oma itseni ja elää ja nauttia. Olla onnellinen. sitä minä haluan..

Mutta eikö joskus koetut vaikeudet ole opettavia? tietää maailman pahuuden paremmin kuin ne jotka eiväöt koskaan ole kohdanneet vaikeuksia.
"asioilla on taipumusta selvitä" vaikka en itse tuohon vielä ole kokenut paikkansa pitävyyttä..

Terve. 🙂

Tässä ketjussahan puhutaan itsemurha yrityksistä ja elämän lopettamis aikeista. Itse olen asiasta sitä mieltä, että itsemurha on yksi monista ratkaisuista, mutta se on myös huonoin niistä kaikista mahdollisista. Elämä on kaikille välillä vastoinkäymistä, joskus kaikki huono vaan sattuu tapahtumaan perä perään, ja sitä tulee ajatelleeksi että; "elämä ei ole mua varten, lähden pois". Mutta karu totuushan on, että kyllä se aurinko paistaa risukasaankin, eli siis ei elämä ole kenellekkään pelkkää ylämäkeä.

Masennuksesta paranemisessa on erittäin tärkeää osata iloita arjen pienistä ilon aiheista. Esimerkikisi lapsista,(jos sellaisia nyt sattuu olemaan) koska niistähän löytyy aina uusia ilonaiheita ja oivalluksia, ja jos nyt ei muuta niin ylipäätään lapsen kehitystä kohti aikuisuutta on aika mahdotonta olla seuraamatta hymyssä suin. Myös itsensä kehittymistä on mukava seurata suuntaan tai toiseen. Välillä voi todeta vaikka ääneen että; "voi hyvä luoja, olenpas minä taas laihtunut". Laihtuminen kun yleensä tuppaa olemaan varsin hyvä uutinen, ellei nyt sitten ihan anorektikko satu olemaan.

Ilon aiheita voi löytyä myös ihan muualta kuin omasta kodista. Ihaile luonnon värejä ja kauneutta, jos itkettää niin tee se kauniin metsän keskellä ison kiven juurella. Metsä sinetöi kyyneleesi, ja sinulle tulee parempi olo. Tai paranna oloasi kirjoittamalla vaikka laulu tai runo. Kirjoita maailman väreistä, elämäsi positiivisia puolista, kirjoita musiikista, kirjoita hyvistä tunteistasi. Niistä saat voimaa. Laula ihmisille. Hymyile. Hymyile muille, niin tulet huomaamaan että muutkin hymyilevät sinulle.

Iloitse elämästä. Kun meille on sellainen annettu, meidän on koettu olevan sen arvoisia.

Hyvää Kesää! 😉