Kirjottelen tänne nyt ekaa kertaa.. en ole ihan varma edes teenkö sen oikein mutta kokeillaan. 😑❓ Lueskelin paljon muiden viestejä ja kaikilla tuntui olevan tosi isoja ja vakavia ongelmia. Sen takia tuntuu jotenkin tekopyhältä ja tyhmältä kirjottaa tänne.
Niin no, minun ongelma on se mikä otsikossakin lukee. Olisi jotenkin mukava saada kai sitten jotain vertaistukea ja muiden kokemuksia ja ennenkaikkea sitä että ajatteleeko KUKAAN MUU maailmassa yhtä kierosti kun minä. Selviytymistarinoita, ihan mitä vaan. Kaikki kelpaa.
Mun tarina lyhykäisyydessään: Olen viimeisen vuoden sairastanut bulimiaa. Ja tajusin vasta viime kuukausina että ehkä tosiaan sairastan, kun en kai osaa lopettaa. Siitä on tullut semmonen surkea kaveri minulle. Olen 22 vuotias, eli en enää niin nuori. Säälittävää. Painoin ennen tosi paljon, sitten laihdutin. Huom. silloin ei ollut mitään oksentelujuttuja. Sitten jossain vaiheessa kun painoin jotain 60kg (olen 170cm) niin kokeilin sitä, ihan huvikseni. No sitten ajattelin että jospa aina kun olen syönyt jotain ”pahaa” niin teen SEN. No viime kesänä sain painon tiputettua 55kg hullun liikunnan ja satunnaisen oksentelun avulla. Silloinkaan se ei riistäytynyt käsistä. Nyt vasta syksyn jälkeen on alkanu tuntua että en hallitse itseäni. Ja yksi yö, kun olin syönyt ja oksentanut ja sitä rumbaa, niin olin yöllä ihan varma että kuolen. Oli niin paha olla. On tullu hurjia pelkotiloja ja ahdistuksia. Nyt olen taas lihonu 60kg. Ja masentaa tosi paljon. Muille olen se iloinen ihminen ja koulu sujuu ja ihmissuhteet ja näin. Kukaan ei tiiä miten uupunut oikeasti olen. Joten päätin kirjottaa tänne.. toivottavasti kukaan nyt ei hauku tai mitään.
Niin ei mulla ole helppo elämä takana ollut, mutta siitä en jaksa puida. Koulukiusaamista ja alkoholismia perheessä jne. Mutta niin.
Mulla on olo, että pilaan itteni. Tykkään vielä laulaa ja mulla on hyvä ääni. Nykyään kurkku on ihan kuiva ja hampaat tuntuu omituiselle, sylkirauhaset turvonnu ja maha jotenkin turvonnu. No nyt viimeisen oksennuskerta taisi olla viime Lauantai. Joka kerta vannon etten enää IKINÄ tee mitään noin idioottia, ja aina petän itteni. Tää on niin nolo ja paska ja tyhmä ongelma. Että miksen vois vaan olla tyytyväinen itteeni. Mutta ei. 😯🗯️
Itselläni on tuota BED:tä ollut, eli ei ihan bulimiaa. Kamalia ahmimiskohtauksia, ilman oksentamista, jonka jälkeen on fyysisesti paha olla ja henkisesti vielä pahempi. Muutaman kerran olen oksentanut, mutta ei tunnun minun jutulta.
Itse olen 164,5 cm pitkä ja painan tällä hetkellä 78kg. Painoni on todella paljon noussut viime kesästä. Viime kesänä painoin 65kg, mikä on ihan normaalipaino. Painon nousua ja laskua tapahtuu kokoajan. Nyt painan eniten ikinä. Rajuja laihdutusyrityksiä on usein, mutta nytkyään vielä vähemmän saan painoa tippumaan. Itse olen ajatellut jotain painonhallintatukiryhmää mihin voisin mennä.
SItten vähän näistä sinun jutuista... Käsittääkseni pelkotilat ja ahdistukset kuuluvat bulimian kuvaan, kai sekin on yksilöllistä. Ja tyypillistähän on, että bulimiaan sairastuvat ovat koulukiusattuja, on niin kova tarve näyttää hyvältä ja olla hoikka, että ei ulkonäön takia kiusattaisi. Minä olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi puhua ongelmasta lääkärin tai psykologin tai muun ammattihenkilön kanssa. Iso askel parempaan on jo tapahtunut, koska olet itse tajunnut ongelmasi. Voimia ja halaus sinulle.
minulla on bulimia ja anoreksia välimuoto, eikä sinun käytöksesi kyllä ole mitenkään säälittäävää tai vastaavaa..
minua kans kiusattiin ja on paljon muitakin mikä sai kai sariastumaan. olen muutenkin aika itsetuhoinen käytökseltäni..
Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi, on riaskattu ja perheessä olis alkholismia.
siinä tarinani lyhykäisyydessään..
Hei vaan Kathy ja muut!
Oma oksenteluni alkoi ala-asteella, kun en oikein sopinut joukkoon. En tiedä mistä keksin tai kuulin oksentelemisesta, mutta kun sitä kokeili, jäi siihen koukkuun. Itselläni sillä ei juurikaan ole ollut tekemistä laihduttamisen kanssa, vaan pahan olon poistamisen. Myös viiltely on kuulunut näihin pahan olon poistamisen keinoihin. Ehdottomasti en voi suositella mitään muuta kun avun hakemista, sen lisäksi että se aiheuttaa sinulle henkistä pahaa oloa, tekee se myös paljon fyysistä haittaa. Itseäni tämä oksentelu on vaivannut nyt jo melkein kymmenen vuotta (huhhuh, tuntuupa pitkältä ajalta), mutta bulimiasta ei tietenkään voi puhua koska siihen ei kuulu ahmimista eikä ajatusta omasta lihavuudesta. Mutta ajatus omasta huonommuudesta siihen kuitenkin kuuluu, niin kuin Kathy sinullakin, ja itse ainakin olen aika vahvassa uskossa että sen yli ei pääse kuin ammattiapua hakemalla.
Ystävät ja perhe jos heihin on välit kunnossa, voivat toki olla väliaikainen tuki ja turva, mutta eroon tuosta ongelmastasi et pääse kuin ammattiavulla. Käänny siis täälä tukihenkilön puoleen tai omalla terveysasemalla psykologin vastaanotolle. Meillä ainakin psykologin vastaanotto on mukavasti erillään muista, enkä ole vielä koskaan törmännyt muihin potilaisiin. Voimia ja jaksamista!
Moikka!
Itselläni oksentelu alkoi ihan "viattomasti" viime kesänä. Elin huonossa parisuhteessa, oon ite 24-vuotias ja tunnen itseni niin lapselliseksi. Kirjoitin tänne, koska en tiedä mistä saisin tai voisin hakea apua. Ongelma tuntuu niin pieneltä. Miten kukaan voisi ymmärtää?
Olin pyöreä, eron jälkeen laihduin terveellä tavall aika paljon. Sit tuli mukaan painon tarkkailu ja noin puoli vuotta on mennyt ja nyt olen ihan rikki. Mä kans välillä ahdistun kun meen nukkuun kun pelkään, että sydän pysähtyy. Kamalaa kakomista vessassa. Syö-oksennan, syön-oksennan jne. ruoka aina mielessä! Mä en vedä hirveetä määrää herkkuja, poden huonoa omaa tuntoa ruuasta ja pienestäkin määrästä herkkuja. Oon niin sekaisin. En tiedä mitä tehdä. Välillä on viikkoja kun liikun ihan hullun lailla, jos olen mielestäni syönyt liikaa. pakonomaisesti tietenkin. Vaikka nautin kyllä liikunnasta muutenkin.
Aluksi oksensin vain roskaruokaa. En ois uskonut olevani tässä pisteessä.
Niin ei mulla ole helppo elämä takana ollut, mutta siitä en jaksa puida. Koulukiusaamista ja alkoholismia perheessä jne. Mutta niin.
Mulla on olo, että pilaan itteni. Tykkään vielä laulaa ja mulla on hyvä ääni. Nykyään kurkku on ihan kuiva ja hampaat tuntuu omituiselle, sylkirauhaset turvonnu ja maha jotenkin turvonnu. No nyt viimeisen oksennuskerta taisi olla viime Lauantai. Joka kerta vannon etten enää IKINÄ tee mitään noin idioottia, ja aina petän itteni. Tää on niin nolo ja paska ja tyhmä ongelma. Että miksen vois vaan olla tyytyväinen itteeni. Mutta ei. 😯🗯️
Lisään vielä..
Mulla kans elämässä kotona alkoholismia suurella kädellä, hyväksikäyttöä... Oon miettinyt että miksi oksentelu nyt? Miksi ei aikaisemmin? Miten olen pärjännyt tähän asti? Tosin en eletyn elämäni ja lapsuuteni perusteella ole yllättynyt että hakeudun tänne. Itsetuntoni on maassa. Mä oon viimeaikoina oksentanut joka päivä ainakin kerran. Kauheeta. Mikään muu ei meinaa mahtua elämään. Vai syömisasiat. Ja poikanikin tarvitsisi huomiota. Hän suloinen pieni jota rakastan yli kaiken ja jonka takia olen nyt tajutessani sairauden lähtenyt hakemaan apua. Myös itseni.. siis puhelin on jo ollut kädessä, vielä en ole saanut soitettua. Tsemppiä kaikille!! Selvitään yhdessä!
Ruoka83 kirjoitti 15.04.2007 klo 21:27:
Moikka!
Itselläni oksentelu alkoi ihan "viattomasti" viime kesänä. Elin huonossa parisuhteessa, oon ite 24-vuotias ja tunnen itseni niin lapselliseksi. Kirjoitin tänne, koska en tiedä mistä saisin tai voisin hakea apua. Ongelma tuntuu niin pieneltä. Miten kukaan voisi ymmärtää?
Olin pyöreä, eron jälkeen laihduin terveellä tavall aika paljon. Sit tuli mukaan painon tarkkailu ja noin puoli vuotta on mennyt ja nyt olen ihan rikki. Mä kans välillä ahdistun kun meen nukkuun kun pelkään, että sydän pysähtyy. Kamalaa kakomista vessassa. Syö-oksennan, syön-oksennan jne. ruoka aina mielessä! Mä en vedä hirveetä määrää herkkuja, poden huonoa omaa tuntoa ruuasta ja pienestäkin määrästä herkkuja. Oon niin sekaisin. En tiedä mitä tehdä. Välillä on viikkoja kun liikun ihan hullun lailla, jos olen mielestäni syönyt liikaa. pakonomaisesti tietenkin. Vaikka nautin kyllä liikunnasta muutenkin.
Aluksi oksensin vain roskaruokaa. En ois uskonut olevani tässä pisteessä.
Moi.. tunnen kyllä sun ajatukset omikseni.. ajattelin että jos.. haluat tms, niin voitaisi jotenkin vaihtaa jotain sähköpostiosoitteita tms, ruoka83, siis jos haluat, ei tietenkään ole mikään pakko. Mutta jos haluat? Joo yritetään selvitä. Välillä on helpompia, välillä vaikeampia päiviä. Tuntee vaan ittensä niin huonoksi. Miä olen ite kihlatulleni kertonut jotain, mutta en koko totuutta.. enkä ole varma onko mun suhde nyt niin hyvä edes..😞
Tuntee vaan välillä ittensä niin huonoksi. Mulla on ollut vikat pari viikkoa silleen, että en tunne oikein mitään. No nyt pari päivää on ollu ok olo. Sisko tuli käymään, se jotenkin piristi. Pelkään sitä päivää taas kun... tulee se olo. Ihme hypnoottinen. Sitten taas harrastamaan noloja kauppareissuja. Mun suulla ja käsillä on oma elämä. Miä olen kävelevä jätemylly. Nolot kauppareissut: On se varmaan kummaa kyläkaupan myyjästä kun nuori tyttö ostaa kolme päivää putkeen 20e vanukkaita, hillomunkkeja ym ym. Sit yrittää verukeostoksia tehdä. Esim. maitoa ja kahvia. ☹️ Tajusin just, että kolme kuukautta sitten olen oksennellut yli vuoden. Tuntuu aika kamalalta. Minäkin oksensin aluksi vaan aina kun olin syöny vahingossa liikaa.. tai jotain karkkia.. ja ajattelin että se on ihan ok, jos nyt joskus harvoin lipsuu ja tekee niin. Nyt kun tietää kaikki "kikat ja konstit" millä tavalla kandee oksentaa, niin on se kamalaa. Minuu hävettää kyllä. Miten tämmösestä voi mennä puhumaan kenellekään.
Kathy kirjoitti 19.04.2007 klo 00:12:
Moi.. tunnen kyllä sun ajatukset omikseni.. ajattelin että jos.. haluat tms, niin voitaisi jotenkin vaihtaa jotain sähköpostiosoitteita tms, ruoka83, siis jos haluat, ei tietenkään ole mikään pakko. Mutta jos haluat? Joo yritetään selvitä. Välillä on helpompia, välillä vaikeampia päiviä. Tuntee vaan ittensä niin huonoksi. Miä olen ite kihlatulleni kertonut jotain, mutta en koko totuutta.. enkä ole varma onko mun suhde nyt niin hyvä edes..😞
Tuntee vaan välillä ittensä niin huonoksi. Mulla on ollut vikat pari viikkoa silleen, että en tunne oikein mitään. No nyt pari päivää on ollu ok olo. Sisko tuli käymään, se jotenkin piristi. Pelkään sitä päivää taas kun... tulee se olo. Ihme hypnoottinen. Sitten taas harrastamaan noloja kauppareissuja. Mun suulla ja käsillä on oma elämä. Miä olen kävelevä jätemylly. Nolot kauppareissut: On se varmaan kummaa kyläkaupan myyjästä kun nuori tyttö ostaa kolme päivää putkeen 20e vanukkaita, hillomunkkeja ym ym. Sit yrittää verukeostoksia tehdä. Esim. maitoa ja kahvia. ☹️ Tajusin just, että kolme kuukautta sitten olen oksennellut yli vuoden. Tuntuu aika kamalalta. Minäkin oksensin aluksi vaan aina kun olin syöny vahingossa liikaa.. tai jotain karkkia.. ja ajattelin että se on ihan ok, jos nyt joskus harvoin lipsuu ja tekee niin. Nyt kun tietää kaikki "kikat ja konstit" millä tavalla kandee oksentaa, niin on se kamalaa. Minuu hävettää kyllä. Miten tämmösestä voi mennä puhumaan kenellekään.
Moi Kathy!
Vaihdetaan vaan s.postiosotteita. Tiän miltä tuntuu. Haluaa apua ja haluaa että joku tietäis ja ymmärtäis mutta ei puuttuis vaan tukis sairauden hetkellä(tietty parempaan suuntaan) ja paranemisen hetkellä. Mä ainakin tarvitsisin kuuntelijaa. En arvostelijaa. Tästä on vaikea puhua. Musta ainakin on inhottavaa kun haluaisi avautua, mutta ei vaan saa sanottua koko totuutta, vaikka ääni sisällä huutaa sen koko totuuden ja sanoja mitä pitäisi/haluaisi sanoa. Mulla ainakin on varmaankin se pelko että ne ei ymmärrä. Eihän kukaan voisi ymmärtää. Musta on jotenkin noloa että oksennan monta kertaa viikossa, jopa päivässä.
Oon siks vihanen itelleni. Mulla on kans välillä parempia päiviä. Varsinkin jos oon liikkunut. Ja sit on tietyt ihmiset joiden seurassa on hyvä ja ihana olla. Joiden seurassa unohtaa hetkeksi ne ruoka ajatukset=) Se on ihanaa.
Mä tunnen usein nykyään itteni huonoksi ja surulliseksi. Se tunne vain kasvaa. Ja ajattelin nyt hakea apua. Kirjoitin tohon nettukeen ja sieltä sai ihan hirveästi tukea ja neuvoja. Taakka tuntuu paljon kevyemmältä. Nää ajatukset ja tää elämäntilanne sotkuineen on aika raskas kantaa yksin. Sun suhde voi senkin takia tuntua nyt ettei niin hyvä, koska sä ite et ole kunnossa. Kyllähän se vaikuttaa kaikkeen jos voit huonosti ja varmaan se kihlattu jotain vaistoo ainakin alitajuisesti.
Mulla tulee kanssa ihme olo, tyhjä. Jotenki pakenee itseään ja ajatuksiaan ja siirtää sen ahmintaan ja oksentamiseen. Ne jotka esim. viiltää, tekee sitä usein siks et silloin he tuntee olevansa elossa. Jotenkin mulla on oksentaessa samanlainen tunne. Mun oksentaminen ei nykyään enää käy helposti. Sit ku se tulee helpommin olo on ihmeen hyvä sen hetken.
Mä haluaisin olla iloinen ja haluaisin olla ajattelematta ruokaa, painoa, syömisiä. Haluaisin jaksaa. Mua kans hävettää. Ja pahalta tuntuu myöntää et on sairas. Mutta kun luen sun kirjoitusta, ei se kuulosta ollenkaan nololta tai hävettävältä. Vaan haluaisin että saisit apua. Monet auttajat tietävät mistä on bulimiassa kyse ja osaa suhteuttaa sitä sun elämään, näin otaksun. Soita johonkin auttavaan puhelimeen ja kysy sieltä neuvoa ensi askeleen ottamiseen. Mä yritän tehdä saman.
Mullakin on bulia ;( Oon 13 vuotias ja painan 30 kiloa. Aina kun on kavereiden kanssa riitaa, niin heti kun olen yksin kotona ahmin kaiken minkä löydän ja oksennan. Aina paha olo ja oon joskus pois koulusta kun on paha olo.
Olen kai sairastumassa bulimiaan.Olen nyt 5 viikon ajan laihduttanut.6 kiloa jo tippunut.Yksi ilta kumminkin söin jotain suklaata,ja ajattelin oksentaa,etten vain lihoisi.Pian ajattelin,että onko näin helppoa laihduttaa,vaikka söisikin herkkuja.Nyt olen oksennellut pitkin viikkoja.Onko tästä enää tietä pois!😯🗯️
Ajattelin vastata tähän, vaikka en kerkinnyt kaikkia viestejä lukemaan.
Ketjun aloittajan teksti tuntuu aivan kuin omasta elämästäni. Itse en ole koulukiusaamista kokenut, mutta muuten kyllä hieman kiusaamistakin on esiintynyt. Alkoholismia olen joutunut katsomaan myös.
Viime kesänä laihduttamiseni sitten riistäytyi käsistä ja laihduin kolmen kuukauden aikana noin 20kg. Onneksi asiaan puututtiin ajoissa, kävin ja käyn edelleen terapiassa. Hyväksikäyttöä myös olen kokenut.
Unettomuus, ahdistus, masennus, itsetuhoisuus, ystävän kuolema ja anorektinen bulimia rikkoivat minut niin pahasti, etten ehkä olisi tässä enään, ellen oikeasti olisi päässyt puhumaan asioista.
Nyt kuitenkin näen jo valoa tunnelin päässä, mutta silti pelkään huomista. Kävin painontarkistuksessa säännöllisesti, mutta nyt paino on tippunut enään pari kiloa kuukaudessa, joten suht. hyvältä näyttää.
Toivon, että kaikki ketkä vähänkin tuntevat epävarmuutta itsestään (esimerkiksi syömisasioissa tm) uskaltaisivat luottaa edes yhteen ihmiseen, joka jaksaisi kuunnella ja antaa olkapäätä mitä vasten itkeä. Itse en luottanut ihmisiin, joten jouduin selviämään yksin, kunnes tilanteeseeni puuttui eräs sosiaalityöntekijä.
Hei kaikki,
Tätä ketjua lukiessani ymmärsin selkeästi miten paha omakin ongelmani buliimisen oireilun kanssa on, vaikken sitä ole oikein itselleni kai suostunut myöntämään.
On ollut viimeisten parin vuoden ajan. Joskus oksennan hyvin harvoin, joskus satunnaisesti, voi olla pitkiäkin taukoja, ja sitten tulee näitä kausia jolloin ahmin ja oksennan ja ahmin ja oksennan lakkaamatta. Kuin yrittäisin täyttää jotain tyhjää paikkaa sisälläni sillä ruoalla, joka sitten kuitenkin taas tuo vain sen pahoinvoinnin ja syyllisyyden. Ja sitten ollaan taas oksentamassa.
Olen ihan normaalipainoinen, mutta kaiken aikaa stressaan siitä, ettei painoni vain nousisi. Painoin pitkään 60 kg, joka oli minulle aivan hyvä paino sillä olen kohtuullisen lihaksikas, treenaan jonkin verran. Mutta vähän aikaa sitten havaitsin onnekseni laihtuneeni yhden kilon, ja siitäkös se krieg taas alkoi. Nyt yritän kynsin hampain pitää itseni kuudenkymmenen kilon alapuolella. Miksi ihmeessä? En tiedä. Pelkään lihomista. Haluan olla hoikka. Itsekurin puuttuminen minua lähinnä hävettää, miksi en osaa olla syömättä. Ja sitten se oksentaminen on se hätäkonsti kun vahinko on jo tapahtunut.
Aika ajoin muistelen haikeana parin vuoden takaista paastoani jonka aikana laihduin jopa 10 kiloa erittäin lyhyessä ajassa. Olin silloin niin ihanan laiha- liiankin laiha, todellisuudessa- ja nautin olostani.
Nykyään minulla ei tunnu olevan itsekuria edes siihen paastoon. Siksi toisekseen ajatus siitä että paastoamalla lähinnä lihasmassa katoaa ei myöskään houkuttele.
Minulla on taustalla koulukiusaamista myöskin ja erinäisiä rikkinäisiä ihmissuhteita. Olen joutunut tekemisiin mm. erään narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän tyypin kanssa. Jättää jälkensä sellainenkin.
Haluaisin vaan olla hyvä, hoikka, tasapainoinen, kaunis, itsekurilla varustettu ja sanalla sanoen onnellinen.