Tänään muutamat sukulaiset kävivät meillä kylässä, mutta kiireestä johtuen olivat vain hetken. Oli kuitenkin mukavaa ja saatiin muutamista tarinoista hyvät naurutkin.
Minua on syvästi ahdistanut henkimaailman asiat noin vuoden ajan, mutta ne olivat kadonneet muutamaksi kuukaudeksi. Pystyin sivuuttamaan pahoja ajatuksiani ja koin jonkinlaista vapautta. Kykenin keskittymään kaikkeen muuhun ja taltuttamaan järkyttävän uteliaisuuteni, jonka takia palaan aina niihin asioihin, jotka minua eniten satuttavat.

Olen kuin nyrkkeilijä, joka vaatii aina uusintaa huomattavasti paremman ottelijan tyrmättyä hänet. Noin viikon ajan olen ollut heikko: neljä päivää sitten alkoivat ajatukseni
pyöriä taas henkimaailman asioissa jatkuvasti ja tänään niin sanotusti tulvi yli. Yritin kyllä ajatella muuta, mutta ylivoimaisen musertava uteliaisuus sai minut keskittymään taas uskontoihin ja kulttimaisiin hallintakeinoihin, joka sitten ajautui ahdistukseksi ja toivottomuudeksi. Olen liian kiltti ja aina yritän olla avoin näille uskonnoille: ajattelen, että jos nyt vielä antaisi uuden mahdollisuuden. ”Jos en anna, niin Jumala tuomitsee minut ja ihan syystä, kun kovetan vain sydämeni ja keskityn itseeni.”

Mutta ei, tänään tein kaikkeni, mutten vain kestä hengellisyyttä. Se ei vain sovi minulle ja nyt tätä kirjoittaessani päätän, etten ole enää kynnysmatto, enkä anna itseni kokea tätä jatkuvaa tuskaa, toivottomuutta, heikkoutta, surua, merkityksettömyyttä ja syyllisyyttä.
Minulla on oikeus olla edes jossain määrin onnellinen ja kyetä normaaliin elämään. Jos tuolla on joku Jumala tai muu, niin olkoon, minä olen kaikkeni tehnyt ja se ei ole tuottanut muuta kuin harmia.

Taidan kirjoittaa tähän ketjuun jotain säännöllisin väliajoin; osittain itseni vuoksi, osittain teille luettavaksi. Onnea ja tsemppiä kaikille pohjamudissa rämpiville. Me olemme pohjalla, ainostaan ylöspäin voi matkamme käydä. Älkää antako voimaa itsetuhoisille ajatuksille: te olette onnen arvoisia ja KAIKKI menee lopulta hyvin. 🙂👍

Nyt😴