Hei.
Mulla oli täs vuosi takaperin kaikkein rakkaimman kaverini kans samanlainen kriisi. Tosin siinä vaiheessa kun hän mulle viiltelystä kerto, niin se lupas lopettaa sen ja niin se tekiki. Mutta oli se kyllä hirveetä aikaa, iteki meinasin menettää hänet. Mä yritin kehottaa sitä menemään juttelemaan terveydenhoitajan kans, mut se vaan suuttu mulle ihan älynä joka kerta. Yhen viikon ajan me sit tapeltiin joka päivä ja mä itkin koulussa ja jopa tunneilla. Sit tuntu et se yrittää kostaa mulle sen et koitan auttaa. Se nimittäin alko pyörimään ihan älynä mun hyvän ystävän kans ja jättivät mut yksin.
Tää mun kaveri sit tais lopulta tajuta kuinka hirveenä muhun sattu tietää miten paha olla sillä täyty olla. Se ei itkeny mut mä itkin sitäki enemmän. Meni se sit käymään siellä terkkarilla (asia kannatti terkkarinki mielestä puhua läpi, niin sitten se ei jää selvittämättä ja nouse uudestaan pintaan).

Vähä myöhemmin tuosta mä todella meinasin masentua ite. Se mun sama rakas ystävä alko iha älynä vihottelemaan mulle ja meni ja otti sen mun kaverin mukaansa ja jättivät mut aina yksin. Kerran sit julkisella paikalla juttelin eka sen toisen ystäväni kanssa, ja se kävi sit hakemassa sen mun rakkaan ystäväni paikalle. Mä en muista ikinä itkeneeni niin paljo ku sillon, ku luulin menettäväni mun rakkaan ystäväni. Melkeen kukaan ei oo mulle niin tärkee ku se, eikä se näytä ite tajuavan sitä. Ja sinä päivänä tuntu et seinä meijän väliltä luhistu. Sinä päivänä mä näin ensimmäistä kertaa hänen itkevän ja sen päivän jälkeen ollaan pidetty toisistamme lujasti kiinni.

Kerran myöhemmin sit meinattiin ajatutua erilleen, mut en mä todellakaan antanu sen tapahtua. ja hyvä etten. Vasta eilen aattelin et nyt meil on paremmat välit ku ikinä eikä meitä saa mikään erotettua.

Eli sulle: tue sun kaverias vaikka se tekis kipeetä. Tää on mun neuvo. Mä taistelin ystäväni puolesta hänen hengestään, ja olen nyt enemmän ku kiitollinen että hän on vieläkin täällä kanssani.
Mä ite menin eka sanomaan terveydenhoitajalle, koska mulla oli niin kauhee olla. Ja sullakin on oikeus olla paha olo ja oikeus puhua siitä. Sun ei todellakaan tarvi kestää tota yksin. Puhu jollekin joka osaa varmasti auttaa teitä molempia. Ja mitä siihen sun kaveriis tulee, koita ymmärtää sen tilannetta. Ei se halua näyttää heikkouttaan. Eikä se välttämättä ite ees tajua kuinka vakava tilanne on.
Kysy apua joltakulta, joka osaa auttaa.

*voimia sulle ja kaverilles*

Puhu jollekin joka osaa varmasti auttaa teitä molempia. Ja mitä siihen sun kaveriis tulee, koita ymmärtää sen tilannetta.

mä pelkään et jos meen puhuun jollekkin, ja siru saa tietää, se ei enää ikinä luottais muhun. se olisi kaikista pahinta. ☹️ siksi mä kai en osaa sirua auttaakkaan, koska olen itse käynyt saman läpi, puolivuotta sitten, ja muistan kuinka pahalta se tuntui. 😟 silloin äitini sai kuulla huhuja ja lähetti mut puhumaan psygologille, mä vihasin äitiä silloin koska se teki mulle sellasen tempun, kun se ei luottanut muhun, mut nyt mä ymmärrän. mä oon onnistunut aika hyvin pääsemään irti masennuksesta, mutta tiedän että sirulle se ei tule olemaan yhtä helppoa helppoa. kiusaajat koulussa on keskittyneet nyt vaan siruun, hän ei koskaan tiedä mitä heille vastata. mä olen itsekkin aina välissä pahentanut tilannetta, kun en ole mennyt puolustamaan sirua kiusaajia vastaan, kattonu vaan vierestä, vaikka mä olisin voinu auttaa😞

Mä tiiän miten hirveetä se on sunki kannalta. Arvaa pelkäsinkö minä silloin. Mä vaan sanoin mun ystävälle et mun on niin paha olla et mul oli pakko tehä mitä tein. Ja kyllä, mun ysätävki viha smua sillon ku yritin saaha sen sinne terkkarille.

Mut jolleki sun pitäs sanoa, koska mä tiiän et syytät kohta itteäs tosta jos jotain pahempaa sattuu. Mut se ei todellakaan oo sun syytäs. Mä en oikeen osaa sanoa mitä sun pitäs tehä, muuta ku kertoa jolleki aikuselle ja joka voipi varmasti auttaa. Ei sun tarvi Sirulle sanoa, jos et halua. Yhtälailla sun pitää huolehtia ittestäs ja hakea apua jos on paha olla. Puhu jolleki ammattilaiselle ja mieti sit aijotko sanoa Sirulle. Mutta sun pitäs pitää huolta itestäsikin. älä unoha sitä. Mä unohin sen ite ja sen mukaisesti mun elämäki sit meni. Sä et voi auttaa Sirua, jos sä et auta itteäsi.

Puhu siis jollekin ja kysy apua tuohon tilanteeseen. Minusta ei välttämättä ole paljoa apua sinulle.

*voimia*

Munkin neuvo on se että menet juttelemaan jollekin aikuiselle. Vaikkapa terveydenhoitajalle. Eihän sun oo pakko mainita Sirun nimeä. Voit sanoa vaikka et sun hyvä ystävä viiltelee itseään ja kysyt neuvoa miten voisit auttaa häntä. Toinen vaihtoehto on se että soitat johonkin kriisipuhelimeen, ammattilaiselle, jolle sun ei tarvi kertoo ees omaa nimeä.

Munkin paras kaveri villeteli aikoinaan, opetti mutkin viiltelemään. Sitte mun kaveri pääs psykiatriselta osastolta pois, missä oltiin tutustuttukin. Tän jälkeen kaveri rupes puhumaan entistä enemmän itsemurhasta. Mä en tehnyt mitään, vaikka olin ainut joka ties siitä. Nyt mä syytänkii itseäni hänen kuolemastaan.

Muista että myös viiltelyyn voi kuolla. Sitä ei ehkä aluksi tajua, mutta saattaa sattua vahinko niin että terä menee liian syvälle.. En nyt haluu pelotella sua, mulle on vaan jankutettu aina samaa kun oon sairaalassa tikkauttamassa käteni haavat umpeen.. Nyt on niin surullista kattoo kättä, en voi koskaan käyttää t-paitaa, lieti sitte olla kesällä rannassa ja uimassa..😑❓

Ruttolintu, mikä on vointi? Ootko saanu puhuttua kenellekään?

(ei sun tarvi mulle sanoa, haluaisin vaan tietää miten sulla nyt menee. Iteltäni kun ei kukaan koskaan tuona aikana kysynyt...)

Mie mietin, että kun pelkäät ettei siru enää luota suhun jos kerrot, niin voisiko mahdollinen ratkaisu olla semmonen, että ensin kerrot sirulle tiukasti, et huomenna sä meet terkkarille kertoo kuin sulla on paha olo kun et osaa kaveria auttaa ja samalla kerrot sirusta. Se tietää sillon et sä meet kertoo ja saattaa sillo suuttuu, mut ennen ku sä edes oot kertonu, se on saattanu vähän rauhottuu asian kanssa kun on saattanu miettii. Se on pahempi jos tieto et oot jo kertonu tippuu ku salama kirkkaalta taivaalta. Mut siitäkin selviää, ainakin mie uskon niin. Se vaatii ehkä himpun enemmän töitä, mutta mä uskon että te selvitätte asian omalla tyylillänne. Tsemppiä!
Miekin haluaisin kuulla mitä sulle kuuluu. Ihan liian usein unohetaan ne jotka seuraa vierestä toisten pahoinvointia, ja voi itte pahoin mutta kun pitäis jaksaa tukea niitä joilla on vielä huonompi olo.

kiitos teille kaikille jotka jaksoitte välittää ja vastata, se auttoi oikeasti.
mä tein niin kuin te kehotitte, kerroin asiata äidilleni. mutta se ei tainnut olla paras vaihtoehto, ☹️ äitini kun on niin huolehtiainen.. äiti ja sirun äiti järjestivät puhuttelun meille molemmille. kun siru kuuli että olin kertonut hänen salaisuutensa, hän suuttui, kuten ennustittekin, ja kertoi kaiken mitä olin hänelle sanonut viiltelystäni ja masennuksesta.. äiti järkyttyi pahasti kun kuuli mitä kaikkea olin salaillut enkä ollut kertonut vaikka oli kysytty, että olin valehdellut hänelle...😞 nykyään me käydään sirun kanssa psygologilla molemmat, hän ei vieläkään puhu minulle, psygologilla paljastui että mulla on lievä paniikki häiriö, isä ei luota muhun, ja äiti taitaa syyttää itseään ongelmistani,☹️ mutta kyllä kaikki on jo menossa parempaan suuntaan, ainakin toivon niin...

kiitos vielä kerran teille kaikille jotka vaivauduitte vastaamaan ja välittämään ongelmastani, ehkäpä elämä vielä alkaa hymyilemään minullekkin 🙂🌻

Sä oot oikeassa Ruttolintu, kyllä se aurinko paistaa viel risukasaankin. Ja ehkä se sun kaveris ymmärtää jonain päivänä, kuinka paljo sä siitä välitit ku teit nuin. Sä teit sille suuren palveluksen, ku hommasit teille apua. Vaikka tuo tuntuukin ilkeältä, että käytte nytten siellä juttelemassa, niin teijän omaksi parhaaksenne se vaan on. Jonain päivänä se sun kaveris saattaa pyytää anteeksi tyhmää käyttäytymistään. Sä et ainakaan hyljännyt sitä. Ja juuri se tekee susta tosi hienon ihmisen ja ystävän.🙂🌻
Onnea jatkoon *rutistus*