arvottomuuden tunteesta, kehonkuvasta ja monesta muusta
Olen 26-vuotias korkeakouluopiskelija.
Olen aina ollut jonkin verran ylipainoinen. Kolme vuotta sitten aloitin kandivuottani. Käytin koko ajan paljon alkoholia, tupakoin ja söin todella huonolaatuista ruokaa hallitakseni omaa ahdistusta ja paineitani. Kun sain kandin tutkielman jouluna valmiiksi, olin aivan lopussa. Oloni omasta itsestäni oli erittäin negatiivinen, olin painavampi kuin aiemmin ja pidin itseäni vastenmielisen näköisenä ja tuntuisena.
Aloin muuttaa elämääni: lopetin tupakoinnin, vähensin runsaasti alkoholin käyttöä, aloin tarkkailla syömistäni ja luin useita self-help kirjoja. Aloin laihduttaa ja laihduin lopulta melkein 30 kiloa alle vuoden aikana. Ajattelin, että elämäni muuttuisi, minusta tulisi menestyvämpi ja tyytyväisempi itseeni. Se kääntyi kuitenkin itseään vastaan, jäin hommaan koukkuun vaikka luulin tiedostavani kaikki riskit.
Ajauduin ajattelemaan itsestäni negatiivisemmin kuin koskaan ennen. Eritstäydyin muista ihmisistä, kävin lukuisien tuntien yksinäisillä yökävelylenkeillä ja mietin mitä järkeä missään on. Olin yksinäinen kumppanista ja rakkaista läheisistä huolimatta. Lopulta minun oli pakko käydä psykologisessa neuvonnassa. Olin aivan palasina.
Psykologi kysyi minulta, miksi kuvittelen, että ansaitsen sen, että ajattelen ja toimin niin itseäni vahingoittavaksi. Koska minä todella ajattelin niin. Syömisestä, liikkumisesta, muista eristäytymisestä, itsesyyttävistä ajatuksista jne. oli tullut minulle tapa osoittaa itselleni julmuutta, jota ajattelin ansaitsevani jostain määrittelemättömästä syystä. Siinä vaiheessa kaikesta elämässäni oli tullut suorittamista siinä määrin, että ahdistuin psykologin kysymyksestä (”minun pitäisi pystyä nyt heti ratkaisemaan tämä kysymys siitä, mistä kaikki johtuu!”), että en enää palannut psykologille.
Tämän jälkeen lakkasin kontrolloimasta sitä, mitä ”en saisi” syödä. Tilanne oli siirtynyt rajoittamisen kautta bulimiseen käyttäytymiseen ja siitä takaisin ahmimiseen puolentoista vuoden sisällä. Ajattelin, että aivan sama. Katsotaan kuinka paljon lihoan jos en välitä enää yhtään. Kunhan pää toimii kunnolla ja jaksan olla rakkaitteni kanssa. Itseinhoiset ajatukset vähenivät. Elin muutaman kuukauden suhteellisen normaalisti. Sitten aloitin maisteriopinnot ja sama ahdistus ja huonouden tunne palasivat ja palasin jälleen juomaan todella paljon (lähes joka päivä vähintään 2-3 annosta), tupakoimaan, jätin totaalisesti liikunnan, siirryin taas täysin ääripäähän yliterveellisestä ruokavaliosta pelkkään mättöön.
Unirytmini sekosi. Olen välillä todella ärtyisä koska päässäni pyörivät itseinhoiset ajatukset joka päivä. Välissä näen ystäviäni ja sosiaalisisa tilanteissa olen täysin normaali, mutta en ole kyennyt edistämään graduani puoleen vuoteen kunnolla ja työnikin olen tehnyt todella rimaa hipoen. Suurimman osan ajasta haluaisin vain maata sängyssä kotona toivoen että joku pelastaa minut tästä tilanteesta ja kaiken epävarmuudesta. Olen alkanut unohdella paljon helpommin asioita, asuntoni on jatkuvasti aivan totaalisen hirveä kaaos ja jatkan kroppani ruokkimista pelkällä roskaruualla ähkyyn saakka. Sitten juon alkoholia jotta pääsen illan yli seuraavaan päivään. Laskuni jäävät viime tinkaan ja kulutan todella paljon rahaa ruokaan ja alkoholiin. Opintotukikuukaudet ovat käymässä täysin loppuun.
Kesällä kävin uudelleen n. 4 kertaa työpsykologilla ja sain unilääkkeitä, joita en ole ottanut kovin montaa kertaa. Työsuhteeni kuitenkin päättyi ja ylipäätään lääkäriin meneminen on minulle todella vaikea ja ahdistava ajatus. Olen kateellinen niille ystävilleni, jotka uskaltavat mennä ja pitää huolta itsestään. Toisaalta ajattelen edelleen jostain syystä, että olen ansainnut tämän ja usein ajattelen, että tahallani sabotoin omaa elämääni jotta voin elää kurjuudessa. Miksi?
Toisaalta koen valtavaa syyllisyyttä siitä, että koen olevani saamaton ja arvoton. Tunnen etuoikeuteni ja sen, että olen huomattavasti paremmassa asemassa kuin moni muu ystäväni. Olen muuten avoin ja sosiaalinen, mutta en pysty puhumaan läheisilleni kunnolla omaan arvottomuuden tunteeseeni ja omakuvaani liittyvistä asioista. Ne ahdistavat aivan liikaa. Tiedän, että ulospäin vaikuttaa siltä, että minulla menee varsin hyvin. Silti suurimman osan ajasta päivässä ajattelen, että olen vastenmielinen, saamaton, kelvoton, en ole mitenkään viehättävä tai miellyttävä ihminen, enkä tule onnistumaan gradun loppuunsaattamisessa hyvin arvosanoin. Olo on usein voimaton ja sellainen, että elämässä pärjäämisen perustaidot ja rutiinitkin ovat hukassa.
Moikka! ☺️❤️
Mulle tulee sun tekstistä sellainen käsitys, että syöminen on vahvasti yhteydessä sun tunteiden käsittelyyn, minäkuvaan ja ylipäänsä kontrollin tunteeseen. Voi olla, että se on jo nuorena syvälle alitajuntaan juurtunut malli, jos on esim. tottunut palkitsemaan ja rankaisemaan itseään ruuan ja/tai liikunnan keinoin. Ymmärrän tuota henkkoht. erittäin hyvin, koska oon nuoresta asti paininut samojen ongelmien kanssa, ja uinut todella syvissä vesissä noissa asioissa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin saavuttanut terveen ajattelumallin, ja lupaan, että se on sullekin mahdollista!
Kannattaa muistutella itseään jatkuvasti siitä, että ruoka on VAIN kehon poltto- ja rakennusainetta sekä tietenkin makunautintoja, mutta se EI saa olla tapa hallita omia tunteita eikä asia, joka määrittelee sun koko itsetunnon ja elämän laadun. Kaikki ääripäät (liian vähäinen energiansaanti / yksipuolinen ruokavalio / liiallinen energiansaanti / todella epäterveellinen ruokavalio) ovat pahasta, ja parhaan lopputuloksen saavuttaa ehdottomasti kultaisen keskitien kautta. Riittävästi ja monipuolisesti hyvää ruokaa joka tukee sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia! Ja liikuntaa myös säännöllisesti, mutta kohtuullisesti, eikä mitään verenmaku suussa raatamista, vaan oikeesti hyvällä fiiliksellä.
Voit esim. ottaa pieniä välitavoitteita, kuten säännöllisesti syöminen, riittävä vedenjuonti päivittäin, riittävä määrä kasviksia päivittäin, pienellä kävelyllä käynti yms. ja halutessasi kirjata tavoitteesi ylös. Todella radikaalit muutokset ja liian vähäinen syöminen/liiallinen liikunta altistavat vain ja ainoastaan ongelmille, eikä sellaisella pitkälle pötkitä. Sillä tavalla altistaa itsensä todella vaaralliselle ja uuvuttavalle kituuttamis-ahmimis-kierteelle, joka pahenee vain ajan kanssa. Tää kaikki on varmasti sulla jo tiedossa, mutta itse kunkin näiden ongelmien kanssa painivan kannattaa oikeasti muistutella säännöllisesti näitä asioita itselleen! Pienet kehitysaskeleet on tärkeitä ja vie oikeesti loppupeleissä pidemmälle kuin sellaiset kerralla hypätyt jättiharppaukset.
Kannattaa myös sysätä sellainen paineita aiheuttava laihdutusmentaliteetti sivuun. Sen sijaan keskity omasta itsestäsi huolehtimiseen ihan vain sillä ajatuksella, että se oikeasti edistää sun kokonaisvaltaista hyvinvointia! Kun ihminen syö järkevästi ja terveellisesti ja liikkuu sopivasti, se kehon ja mielen hyvinvointi tulee kyllä varmasti mukana. Sitä myöten myös unensaanti helpottuu varmasti. Siihen pitää vain uskaltaa luottaa. Mulla meni tosi kauan ennen kuin uskalsin alkaa syömään ja liikkumaan normaalisti ääripäiden sijaan, mutta oon tosi iloinen siitä että lopulta uskalsin, koska voin oikeasti nykyään paremmin kuin vuosiin.
Lisäksi muistutan sua siitä, että sä olet ihan yhtä arvokas ja tärkeä ihminen kuin muutkin. Et ole tehnyt mitään sellaista, joka veisi sulta oikeuden voida hyvin ja pitää itsestäsi huolta. Sä ansaitset ja tarvitset terveyden! Kaikki me ansaitaan ja tarvitaan se. Oon täysin vakuuttunut siitä, että oot fiksu ja neuvokas ihminen sekä kaikin puolin hyvä tyyppi, ja että sulla on paljon vahvuuksia ja hyviä puolia. Oot myös tosi vahva, kun oot jaksanut ton kamalan olon kanssa jo noin kauan. Sulla vaan on just nyt hankala elämäntilanne, ja varmasti todella paljon pitkällä aikavälillä kasaantunutta stressiä. On täysin inhimillistä, että stressin alla lamaantuu, mieliala laskee ja on hankalaa pitää yllä rutiineja. Koita olla itsellesi mahdollisimman armollinen, ota pieniä askeleita kerrallaan, koita vaikka aikatauluttaa sun päiviä vähän etukäteen kalenteriin ja edetä gradussa pienin askelin. Ihan varmasti kaikki järjestyy. Olis myös tosi tärkeää jos voisit jutella näistä fiiliksistä jollekin läheiselle. Tosi paljon tsemppiä, et oo yksin ja kaikki tulee kääntymään parhain päin 😍