Vaikka kukaan ei oo tähän vastannut niin mun tekee mieli pohdiskella aihetta. Omalta kannalta.

Ihan ensimmäinen kysymys jos joku kuulee,mun viiltelyštä, on miksi. Siihen on vaikee vastata. Okei, koska ahdistaa ja on niin huono olla, mutta ei se silti oo syy. Ja koska inhoan itseäni. Joskus se on syy. Inhoaa itseään niin paljon että haluaa satuttaa. Miksi se ahdistus ja huono olo kääntyy sisäänpäin? Koska en puhu niistä tarpeeksi? Nykyään puhun aika paljon. Ja kirjoitan, kirjoittaminen on mun keino päästä hankalista asioista eroon. Kun mulla on huono olo ja näen sopivan välineen, miksi siitä tulee heti mielleyhtymä, että viiltely olis nyt hyvä? Tai niin vastustamaton halu viiltää etten jaksa vastustaa? Osaksi koska se on vanha tapa, se on jäänyt päälle. Huono tapa. Ehkä se ulkoinen tuska on helpompaa kestää kuin sisäinen. Kivunsiirtoa. Miksi se veren näkeminen kiehtoo? Sitä on vaikea ymmärtää. Kun viiltelen, oon aivan fiiliksissä. Mitä isompi haava ja enemmän verta, sitä enemmän innoissaan olen. Joskus pelkään että se veri on mustaa, niinku joissakin mun kirjoittamista runoissa. Ehkä pelkään että se veri todella muuttuu mustaksi, joskus tuntuu siltä. Masentaa niin paljon, että tuntuu että se masennuksen synkkä sumu leviää myös vereen ja värjää sen mustaksi. Kun näkee että veri on punaista, huomaa että on mulla jotain ihmisyyttä jäljellä. Ehkä se nautinto tulee myös siitä olosta, että pystyn sentään jotain tekemään pahalle ololle.
Viiltely rikkoo minuutta. Näin olen kokenut. Kun oon pystynyt olemaan pitemmän aikaa viiltelemättä ja satuttamatta itseäni, olen paljon ehjempi ja voin paremmin. Ei ihmistä ole luotu vihaamaan ja satuttamaan itseään. Se ei tee hyvää kenellekään. Ahdistus tulee aina takaisin jos sen vain siirtää. Parempi olisi jos voisi kestää ahdistuksen, antaa sen mennä ohi. Joskus se sitten lievenee ja on helpompi kestää.

Häpeän mun arpia. Pelkään, mitä ihmiset ajattelee niistä. Ajatteleeko ne että olen hullu? Ajatteleeko ne että olen nössö kun en oo uskaltanut syvempiä viiltoja tehdä? Itse en ajattele niin. Viiltely ei ole koska hyvä ja mitä pienempiä haavoja, sitä parempi. Paitsi kun on minusta kyse. Sillon tuntuu että pitäis saada mahdollisimman syviä haavoja, mahdollisimman paljon verta. Se on niin väärin. Joskus lapset on kysyneet että mitä nuo viivat sun kädessä/nilkassa on. Mitä siihen vastaa? En minä halua lapsille antaa sellaista opetusta että viiltely auttaa. Yleensä vain koetan kääntää puhetta muualle ja vaivihkaa haen sukat jalkaan tai pitkähihaisen paidan päälle. Jos minulla on juhlissa lyhythihainen mekko, onko väärin synkentää juhlatilaisuutta sellaisilla arvilla. Se vie nautintoa myös itseltä. Ei voi olla huoletta kun miettii että huomaako muut ja mitä ajattelee jos huomaa. Joskus käytän peitevoidetta käteen, se peittää niitä vähän, eikä niitä huomaa ihan niin helposti.

Viiltely on tyhmää. Tyhmää. Tyhmää. Miksi sitä pitää siis tehdä?

Mun on pakko viilellä niin syvää että pitää tikata.. Rakastan viiltelyä. Nyt on mennyt reilu viikko etten ole satuttanut. Silloinki tuli 18 tikkiä, liian vähän 😞

Voi SCIM<3

Mullakin oli tässä viikon verran joka päivästä viiltelyä, mut nyt on taas tauko.. välillä tulee noita kausia, et pitää viilellä päivittäin.. arpia kyllä löytyy ja jotkut kysyy, et mistä nuo on tullu, nii yleensä kyllä sanon sit..

Tsemppiä teille kaikille tasapuolisesti 🌻🙂🌻

Tyttönen vaan, kiitos ja sinnekin tsempit!!🌻🙂🌻

🙂 Kyllä me tästä masennuksesta vielä noustaan ja lopetetaan viiltely , tää masennus on raskasta.. mut kyllä se tästä 🙂

Niinpä, Tyttönen, kyllä se tästä!🙂

Onkos teillä muilla kellään keinoja välttää viiltelyä? Onko mitään mitä osaisitte tehdä sen sijasta?
Mulla joskus auttaa kirjottaminen. Joskus vaikka piirtäminen. Se että saa ihan raivolla vaikka värittää sitä fiilistä mikä on, se joskus auttaa. Lenkillä käyminen, itkeminen.

Mua auttaa venyttely!

Itse en viiltele, mutta oon syyllistynyt muunlaiseen oman kehon vahingoittamiseen, joka on voinut myös aiheuttaa verenvuotoa. Viime aikoina oon aika hyvin päässyt siitä eroon, tänään nyt viimeksi syyllistyin... mutta pidemmän aikaa on jo menty parempaan päin.

Yksi ongelma vahingoittamisessa on mun mielestä se järjetön olo, mikä monesti edeltää sitä ja on sen aikana. Aivan kuin jokin "humala", joka heikentää tai jopa estää järkevän ajattelun. Sitä vastaan voi ja pitää ehdottomasti taistella, niin vaikeaa kuin se onkin. Jos jotenkin voi pakottaa itsensä irti koko tilanteesta, niin se on iso asia. Kirjoittaminen on kyllä yksi hieno keino purkaa tunteitaan turvallisesti. Vaikka vahingoittamista varten voi vetäytyä yksinäisyyteen, on yksi tehokas keino mun mielestä myös hakeutuminen seuraan. Pakottaa itsensä pois koko tilanteesta ja menee vaikka puhumaan jollekulle jostain asiasta, jotta koko tilanne päättyisi ennen alkamistaan. Pari kertaa on ollut suuri apu siitä, että yllättäen oveen on koputettu ennen kuin olen ehtinyt tehdä mitään.

Oon myös huomannut, että vahingoittamisesta eroon pääsemisessä on joskus vaikeinta päästä alkuun, jos se on jatkunut pitkään ja sitä on tehnyt usein. Aluksi voi tulla monia, jopa kymmeniä, jopa satoja kertoja jolloin taas palaa siihen likaiseen tapaan. Mutta kun sitkeästi taistelee ja pääsee pitemmälle, voi päästä siihen pisteeseen, että on jo lähes vapaa koko tavasta. Siitä ei välttämättä ole hirveän pitkä matka siihen, kun siitä on päässyt kokonaan eroon.

Ahdistus ja stressi voi lisätä halua vahingoittaa itseään, joten mun mielestä olisi tärkeää jotenkin vaikuttaa näihin asioihin ja myös niiden taustalla oleviin syihin. Jos huomaisin haluavani vahingoittaa, ja tajuaisin sen johtuvan siitä, että olen ahdistunut, voisin miettiä ahdistuksen syitä. Onko liikaa hommia ja liian vähän vapaata, onko jotain ikävää tapahtunut? Miten voisin pureutua jo näihin taustalla oleviin asioihin, esimerkiksi järjestämällä enemmän aikaa hommille tai jotenkin vähentämällä niitä, tai käsittelemällä vaikeita asioita ja tekemällä niille jotain. Jos ahdistuksen syitä voisi ratkoa, ehkä ahdistuskin siitä lievenisi ja näin olisi vähemmän syitä vahingoittaakin. Joka tapauksessa itsensä vahingoittamisesta voi päästä eroon, vaikka se kivinen tie voi ollakin. Se kannattaa kulkea, ja sillä tiellä oon itsekin 🙂

Tsemppiä ja halauksia jokaiselle! 🙂🌻

Olin osastolla viiltelyn takia ja mulle annettiin semmonen keino et ku tekee mieli viillellä niin ottaa jääpalan käteen ja käyttää sitä jaloissa, käsissä ja vaikka mahassakin, tällöin keho joutuu samanlaiseen shokkiin kuin viiltelystä. Kerran olen kokeillut ja toimi iha OK.

Samoin kun kuminauhojen läpsiminen esim käsivarteen.

Itse viiltelin viimeksi 8 luokalla (en pahasti) mut tajusin että ei siinä oo järkeä nii lopetin sen siihen. Nykyään jos nään kuvia mitkä liittyy viiltelyyn tuntuu et meinaan sortua siihen... mut pakotan itseni ajattelemaan jotain positiivista ja iloista se auttaa siihn etten sorru. Ymmärrän miltä susta tuntuu.

Villikettu, tuo oli kyllä hyvä keino tuo muiden seuraan hakeutuminen! Ja totta puhuit myöskin siitä niitten taustalla olevien asioitten selvittämisestä. Oot kyllä viisas!🙂

Kiitos ja tsempit sullekin!

SCIM, tuokin voi olla kyllä hyvä keino. Ja varmastikin parempi kuin viiltely.

Katsa, kiitos sunkin keinoista. Me voidaan kaikki ottaa oppia toisistamme. 🙂

Tyyppi, aika hienosti kun pystyt noin hyvin vastustamaan halua! Pysy sillä tiellä!!🙂👍

mäkin pidän aina ponnaria tai jotain ranteen ympärillä ja läpsyttelen sitä ihoo vasten jos ahdistaa! sillä saan ainakin vähennettyä viiltelyä pahimpina aikoina. 🙂👍

Itse oon viillelly vasta vähän aikaa ja oon silti koukussa siihen. Haluan nähdä verta joka pulppuaa ihon alta. ._. 3 viikkoa taitaa tähän mennessä olla pisin aika viiltämättä.