Armeija vammautti minut, mutta näkee minut terveenä
Hei.
Nyt on myönnettävä, että asian osalta alkaa olla aika loppu, kun tähänkin kirjoitan tällä hetkellä.
Tammikuussa alkanut palvelus meni hienosti, ensimmäiset kolme viikkoa. Kolmen hienon viikon jälkeen metsässä ryynätessä tuli juostua kohtuullisen kovaa vauhtia jonkun hauskaan jekkuun, eli maastoutettuun kuoppaan. Ei siinä, tilanne kun oli päällä ei tässä välissä ehtinyt sen suuremmin miettiä, kova oli kipu, mutta jatkettiin toimintaa.
Tästä tapauksesta selkä jäi erittäin kipeäksi, eikä kipu tuntunut perus lihaskivulta. Eräässä maastoharjoituksessa kiputilanne paheni niin, että oli käytävä lääkärillä. Lääkäri diagnosoi ilman minkäänlaista tutkimista, että revähtänyt lihas se siellä vaan kiusaa, lisää buranaa ja paratabseja naamaan ja menoksi.
Lääkärin ohjeilla ja niihin luottaen tästä sitten jatkettiin eteenpäin, päivittäisen kivun kanssa miettien sitä, että on kyllä elämän kovimmat lihassäryt. Huhtikuussa mukaan astui hermosärky, kuminauhamainen kipu vasemmassa jalassa, jota ei tietenkään tässä vaiheessa hermosäryksi osannut epäillä, olihan selkä vain revähtänyt, myös tästä hermosärystä tuli päivittäinen ja pysyvä oire.
Sen verran kovaa tuli kirottua kipua, että jotenkin onnistui erottumaan joukosta ja jopa pysymään sen mukana, että toukokuussa iski sitten lähtö Haminaan, RUKkiin. Kipujen edelleen ollessa läsnä iski tämä rasituksen ”viisinkertaistuminen” niin kovasti päälle, että oli käytävä uudelleen kertomassa oireita lääkärille. Haminan päässä lääkäri oli huomattavasti asiallisempi, kuin aiemmassa varuskunnassa ja tämä laittoi välittömästi Kotkan Keskussairaalaan lähetteen kuvaukseen. Selkä kuvattiin ja täältä löytyi hermojuurta hinkkaava pullistunut välilevy, palvelus kuitenkin jatkui, vahvoilla kipu- ja unilääkkeillä.
Näistä hetkistä eteenpäin kipu ainoastaan voimistui ja lopulta maastoharjoituksessa antoi periksi, alkoi tajuntaa hämärryttävä kipu, jonka vuoksi tulikin välitön kotiutus ja kiire siviilipuolelle lähetteiden kanssa arvioitavaksi. Siviilipuolella tie johti yhdelle Suomen johtavista neurokirurgeista ja tämän ensinäkemisen lausunto tiputti vahvasti maanpinnalle, tai sen alle. Neurokirurgin mukaan oireita tarkastellessa ollaan hyvin myöhässä, leikkauksen ennuste on heikentynyt huomattavasti, kuin mitä se olisi ollut oikeansuuntaisella ja ajoissa tehdyllä hoidolla. Tämän vuoksi hermostoa koetettiin ensin puudutella, jonka jälkeen kuitenkin todettiin, että leikkaus on välttämätön.
Pelot osuivat oikeaan ja leikkaus ei poistanut oireita, ei selästä, eikä jalasta, jonka hermo oli joutunut kärsimään reilusti yli puolen vuoden ajan lähes päivittäistä rääkkiä.
Tilanteen kanssa on oppinut elämään ja toivo elää yhä kuntoutumisen suhteen tulevaisuudessa, mutta nyt ongelmaksi on muodostunut Valtiokonttori.
Terveydenhuollon ammattilaiset ovat asiaa arvioineet ja neurokirurgin mukaan tammikuussa diagnoosin tehnyt lääkäri olisi syyllistynyt hoitovirheeseen, koska oireet ovat kuvanneet kuvausta vaativaa vammaa. Valtiokonttori elää kuitenkin edelleen mielestään ”oikealla” lausunnolla ja kertoo, että selkä on todellakin vain revähtänyt ja välilevynpullistumalla / hermo-oireistolla ei ole mitään tekemistä varusmiespalveluksen kanssa tai jos on, niin ovat maksimissaan pahentuneet, eivät aiheutuneet varusmiespalvelusvuoden aikana, jopa leikkaus oli heidän mielestään toisen vamman hoitoa, eikä kuulunut heidän korvattavakseen.
Onko Valtiokonttorin kanssa taistelu yhtä tyhjän kanssa, vaikka faktat puhuvat täysin heidän lausuntojaan vastaan? Luotan kuitenkin neurokirurgin sanaan, sekä muiden tilannetta arvioineiden lääkäreiden lausuntoihin siitä, että kaksi erillistä selkävammaa, samalla kipuoireistolla on niin harvinaisen mahdoton tilanne, että vamma selvästi omaa syyseurausyhteyden tammikuun tapaturmaan. Nykyisen lainsäädännön valossa valtiokonttorin pitäisi myös jollain tavoin pystyä perustelemaan miksi käsittelevät asiaa edelleen revähdyksenä ja ainoastaan välilevysairauden pahenemana, vaikka eivät ole millään tavoin todistaneet revähdystä ja sitä, etteikö välilevyn osalta vahinko olisi käynyt tammikuussa ja pitkä päivittäinen fyysinen rasitus palveluksen aikana pääsi tuhoamaan hermoa vakavasti.
Miten voi olla, että meillä puolustusvoimissa mainostetaan, kuinka ollaan vakuutettuja palvellessa valtion puolesta myös mm. vapaa-ajalla palveluksen ajan, mutta kuitenkin itse palveluksessa syntynyttä vammautumista ei suostuta korvaamaan.
Suositan jokaiselle, että älkää itseänne ainakaan armeija aikana riko, saatte taistella terveydestä ja korvauksista samanaikaisesti väsymykseen asti.
Terveisin lääkärin mukaan 100% työkyvytön, haitta-asteikolla ~14 tason vammautunut varusmies, joka on oikeasti erittäin katkera tästä viimeisestä kolmesta vuodesta, kun tuhoutui mahdollisesti koko loppuelämä ja tulevaisuus siinä mukana.
Valtiokonttori tosiaan koki minut terveeksi palvelussairauksista 6kk palveluksen jälkeen. Tästä 6kk täyttymisestä on nyt jo vuosissa mitattava määrä ja olen edelleen sairauseläkkeellä, 100% työkyvyttömänä.
Hei, olet lähettänyt viestin runsaat kaksi kuukautta sitten. Minulla ei ole asiantuntemusta tähän asiaan. Kirjoitan maallikkona mitä mieleeni tulee tilanteestasi. Kirjoitit, että toivo elää kuntoutumisen suhteen. Kuulostaa hyvältä.
Miten sitten edetä Valtionkonttorin kanssa, että siellä myönnettäisiin tosiasiat ja saisit asiaankuuluvat korvaukset. Olet varmaan asioinut monenkin viranomaisen kanssa. Mieleeni tulee Oikeusaputoimisto. Osaisivatkohan siellä neuvoa eteenpäin? Katsoin netistä Kantelusta oikeusasiamiehelle. Kantelun tutkinta on maksutonta. Käsittelytavoite on enintään yksi vuosi. Olet ehkä näihin viranomaisiin ollut yhteydessä. Toivottavasti sinulla on tukea perheestäsi- tai ystävistäsi.
Parhainta Onnea kuntoutumiseen- ja rahallisen korvauksen saamiseen
anni _saapas
Hei,
Kirjoituksesi kosketti, koska minulla on kokemusta välilevynpullistumasta ja selkäleikkauksesta, sekä hermokivuista, mitkä on ihan hirveitä.
Jotenkin tässä ehkä karuinta ja ärsyttävintä on, että tuo ensimmäinen hoitokontakti menee pieleen, mistä seuraa sitten se, että asia pitkittyy ja lopulta vaikeutuu tosi vaikeaksi. Voin sen kertoa, että et ole ainut, jota ei ole kunnolla tutkittu tai uskottu kun on lääkäriin hakeutunut.
Mulla alkoi vaikeat selkäkivut 2016 syksyllä. Luulin sen aluksi olevan lihasperäistä ja hoidin sitä lihaskipuna. Jouluna siihen tuli sitten sellainen ärsytys etten kestänyt esim. hyppiä/juosta. Kaikki tärähdys oli yhtä *********. Edelleen sinnittelin ja koitin "kuntouttaa" siten kuin osaan. Lopulta 2017 helmikuussa jalkoihin tuli tunne, ettei ne pysy alla. Siis meni tunto jaloista. Menin päivystykseen ja pyysin lääkärintutkimusta selästä. Että tiedän, että nyt ei ole enää normaalia enkä tiedä, mikä selkää vaivaa. Kerroin, että oireita oli ollut 5-6 kk. Päivystävä lääkäri sanoi, ettei selässä voi olla mitään, jos pystyt kävelemään. Määräsi buranareseptin. Vaadin tutkimusta ja hän suostui vastentahtoisesti kokeilemaan edes reaktiot. Ne toimivat sen verran, että ei uskonut mulla olevan mitään vikaa.
Kivut jatkui, paheni. Toiseen jalkaan oli jatkuva hermokipu. En pystynyt istumaan tietyissä asennoissa, en voinut juosta. Itku tuli pelkästä istumisesta.
Sitten keväämmällä pääsin fysiatrille, joka myös oli sitä mieltä ettei selässä voi olla mitään, mutta "otetaan kuvat huvikseen". Viimein, kuvat otettiin kesällä. Fysiatri soitti ja sanoi, että haluaa selkään pikaisen leikkauksen. Siellä oli kaksi pullistumaa 4-5 nikamavälin välissä. Elokuussa 2017 selkä lopulta leikattiin.
On toki käynyt mielessä kysymykset, miksi minua ei voitu uskoa jo ekalla lääkärikäynnillä. En hakeudu lääkäriin huvikseen - niinkuin et varmasti sinäkään.
Kohdallasi on tilanne se, että sun ekalla lääkärikäynnillä tehtiin hoitovirhe. Ja on kyllä todella väärin, jos asiaa ei voida sulle rahallisesti korvata, kun selkä on mennyt palveluksen aikana. Toivottavasti saat tukea siltä hyvältä fysiatrilta ja asiankuuluvaa korvausta kuntoutukseen.
Kyllähän valtion voi haastaa oikeuteenkin - liekö sinulla voimia tähän.
Paljon tsemppiä sekä parempaa vointia sinulle! Uskon, että selkäsi voi kuntoutua hyvään kuntoon. Siihen löytyy apuja.