Oikeasti, auttakaa minua joku. En tajua enään mitään ja pääni on sekaisin. Mä ajattelen itsemurhaa joka ikinen päivä. 😭
Mulla on ollu rankka lapsuus, olen joutunut seuraamaan väkivaltaa perheessäni pienestä pitäen. Olen koulukiusattu. Minut on kaiken lisäksi raiskannut edellinen poikaystäväni. Olin kerran kirjoittanut tänne kuukausi sitten, mutta tekstini ei tallentunut jostain syystä. ja se sai vain enemmän paineita minulle.. Se teksti oli todella pitkä, enkä nyt jaksa kirjoittaa yhtälaista tarkasti selittävää tekstiä.
Mutta, olen monesti yrittänytkin tehdä itsemurhan, ja nyt minulla on tarkka suunnitelma miten ja milloin sen teen. Ennen sitä, halusin vain saada edes jonkinlaista apua, jos kahden vuoden itsemurha-ajatuksen jälkeen, se viihdoinkin lakkaisisi pyörimästä minun päässäni. Minun on pakko purkautua jonnekkin, ja toivon oikeasti saavani täältä apua. Mutta en kuitenkaan sellaista, että: ”älä tee niin, mieti et suo jäätäisiin kaipamaan..” ja niin edelleen.. koska minä tiedän sen ja olen monesti miettinytkin elämäni aikana. tai näin: ”mene puhumaan siitä jollekkin luotettavalla tai yms.” koska en todellakaan mene, koska siitä on huonoja kokemuksia, enkä halua puhua livenä näistä kenenkään kanssa..
Minun siskoni on tällä hetkellä lastenkodissa, ja minullakin on vaara mennä sinne. Minulla ei ole edes oikein ketään ystävää. Käyn psykologeilla sun muilla, mutta eivät ne oikeasti mitään minun oloani helpota. Olen 14 vuotias tyttö. Minä en vain jaksa enää. En jaksa edes enää ajatella tai uskoa, että asiat menisivät vielä parempaan suuntaan..