Tyttäremme on muuttunut kovasti runsaassa puolessa vuodessa.
Näkyvin ulkoinenmuutos on laihtuminen.
Käyttäytmiseen tuli ensin sellainen muutos että sosiaalinen tyttäremme
alkoi nököttää kotona ja sehän mielytti aluksi vanhempia.
Tyttäremme on 18 vuotias lukion kolmannella luokalla pituus 160cm
ja painaa vain 41 kg.
Ennen hän pukeutui näyttävästi nyt peittää kaiken väljiin kaapuihin.
Kieltää kiivaasti anoreksian. Olemme hyvin huolissamme, siis mitä neuvoksi.
Kieltäytyy kiivaasti terapiasta. Tuntuu siltä että on myös masentunut.
Auttasiko masennuslääkitys?
Koulun vaihto parivuotta sitten oli hälle vaikea, samalla vaihtui paikkakunta.
Uusia kavereita ei niin vain tunnu löytyvän.
Poikaystävää ei ole. Oli muutta tytär katkaisi suhteen mustasukkaisuuden vuoksi.
Onkohan tää ohimenevä ilmiö, olemmeko suotta huolissaan?
Haluan jotenkin yrittää auttaa, vaikka ei minusta taida paljon olla apua. Itse olen jo aika monta vuottaa kärsinyt erilaisista syömishäiriöitstä, se ei ole niin hyvin näkynyt ulospäin, ellei akuutti vaihe ole ollut päällä.
Jos mahdollista, yritä jutella tytölle, pyytää hakemaan apua. Vaikka nyt hän saattaa suuttua, myöhemmin hän voi olla kiitollinen saamastaan huolenpidosta. Tokise, että hän on täysi-ikäinen, niin vaikuttaa ettei häntä voida viedä väkisin hoitoon.
Pyydä häntä puhumaan ulkopuoliselle, koska monesti vanhempien välinen suhde on niin tunnepohjainen, ettei aina tuollaisista asioista osaa puhua.
jos haluat jutella kanssani tai vaikka sanoa tyttärellesi, niin laita s-postia, jos vain siitä olisi apua.
Voimia
Moi!
Voin sanoa lohdutuksesi, että minä olen samanputuinen ja painoin joskus alle 41kg. Ei, minulla ei varsinaisesti ollut anoreksiaa, tai ainakaan kukaan terapeutistani ei sitä minulle kertonut. Mutta laihtumiseni, ja ruokahaluttomuus viittasivat siihen. Sairastuin siihen aikaan paniikkihäiriöön joka vei ruokahaluni. Vieläkään en paljon enempää paina, mutta sen verran että välitöntä vaaraa ei ole, ellen satu sairastumaan vatsaflunssaan tai rajuun mahatautiin. Halusin vain kertoa, että siinä laihtumisen taustalla saattaa olla jokin muu oire kuin anoreksia.
Sinun olisi tärkeää saada tyttäresi puhumaan, jos ei sinulle niin jollekkin muulle (itse en pysty vanhemmille suoraan puhumaan). Jokin ammattiauttaja, kuten terapeutti voisi mahdollisesti olla tarpeen. Mutta koulun terveydenhoitajasta voi olla myöskin apua. yritä puhua tyttärellesi. Hyvin mahdollista että hän suuttuu, kieltää tai loukkaantuu sinulle, mutta puhu rauhallisesti ja yritä suostutella hänet esimerkiksi terveydenhoitajan luo. Se saattaa laukaista tilanteen parempaan suuntaan.
Eli kyseessä ei välttämättä ole anoreksiaa vaan taustalla saattaa olla jokin henkinen rasitus (esimerkiksi paha riita ystävän kanssa jonka seurauksena lähti ruokahalu) mutta kummassakin tapauksessa mielestäni olisi hyvä saada tyttärellesi apua.
minäkin painoin ennen 41.5 ja olin samanpituinen kuin tyttäresi. en lihonu, vaikka kuinka söin. mulla ei ollu anoreksiaa. saattaahan se olla niinkin, että paikkakunnan vaihdos ja uusi koulu ovat sressanneet liikaa häntä.
Hei!
Koska tyttäresi on vielä lukiossa, voit ottaa yhteyttä koulun terveydenhoitajaan, joka ohjaa tyttäresi hoidossa eteenpäin, jos sille on tarvette.
Mielestäni olet hyvä ja välittävä äiti, koska olet huolissasi tyttärestäsi.
Itse olen sitä mieltä, että sinun kannattaa tehdä asialle jotain.
Vaikka tyttärelläsi ei olisi anoreksiaa, hän voi olla masentunut, tai molempia ja tarvitsee joka tapauksessa apua.
Tsemppiä teille!
Mä olen vain 154 senttiä pitkä ja mulla oli anoreksia, vaikka painoin vaan "36 kg". Samalla mulle diagnosoitiin vaikea masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Olin itse lukiossa, mutta vielä alaikäinen. Koulun terveydenhoitaja jutteli aluksi kanssani, sitten menin nuorisopsykiatrin juttusille ja tämä lähetti mut nuorisopsykiatriseen sairaalaan. Siitä on jo muutama vuosi. Anoreksia kauteni jälkeen mulle tuli bulimia, mutta jotenkin pääsin tuon ajan yli. Nyt olen päästänyt itseni lihoamaan miltei ylipainoiseksi. En ensin välittänyt siitä, mutta kuukausi sitten aloin taas laihduttaan, aluksi ihan normaalisti, sitten rupesin taas oksentelemaan, ja nyt en enää syö mitään, ehkä omena päivässä... Eilen olin lääkärin juttusilla ja hän sanoi mulla olevan anoreksia, koska painoni oli pudonnut kuukaudessa 20 kiloa. Jos jatkan samaan tahtiin olen taas kohta sairaalassa, etten kuole tautiin tai johonkin sen sivuoireista.
Kehotan sinua juttelemaan jollekin ulkopuoliselle, joka voisi neuvoa sinua, miten menettelet tyttärasi kanssa, tai sanot suoraan hänelle pelkosi. En nyt muuten osaa neuvoa, mutta toivon että tyttäresi kuuntelee sinua ja pääsee tutkimuksiin anoreksian varmistamiseksi. Haluaisin kysyä miten tyttäresi syö, oletko kiinnittänyt siihen mitään huomiota??? Tsemppiä!!😐
Hei,
Lisään vielä eiliseen viestiini.. Paino ei tosiaan ole anoreksian kriteeri, joten kannattaa tosiaan ottaa yhteyttä, vaikka siihen kouluterveydenhoitajaan. Itse syömishäirikkönä voin sanoa, että yleensä viimeiseen asti yrittää salata muilta totuuden eikä sano, vaikka suoraan kysyttäisiin.
Jos haluat vertaistukea samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta; http://www.syomishairioistentuki.fi ja läheisten palsta.
Jaksamisia!