Alkoholia, unettomuutta, masennusta...
tjoo en nyt kyl yhtään keksis mistä tätä parhaiten lähtis purkamaan mut sanotaan vaikka et jonkin asteista masennusta oon potenu noin about 8 vuotta. alku ajottuu jonnekki kuuennen luokan ajoille ja paheneminen sai yläasteelta hyvän mäkistartin. unettomuuden ekat oireet alko samoihin aikoihin. ammattikoulussa näytti alkuun siltä et uus ympäristö ja oikeesti mielenkiintoset asiat siinä ympärillä piti hyvää kipinää aina tokan vuoden puolväliin asti. sen jälkeen rupes taas kiinnostus hiipumaan, lähes kaikkeen… paitsi että kemikaalien pimeä kuningas nosti päätään ja nyt viime aikoina on kyllä tempassu rautasella otteella kierteeseen. intissä kestin hyvin ilman mut sitte loppuvaiheilla taivuin jätkien kanssa pari kertaa iltavapaalle ”muutamalle”. no se siitä sitten, alkohan se muistumaan mitä se on. kevään aikana on tullu vietettyä paljonkin aikaa kahden kesken pullon kanssa. sit oon taas helvetin väsyny päivällä eikä mikään jaksa kiinnostaa. maanantaina pitäs alottaa työt ja vähä pelottaa mitä siitäki tulee kun ei tiijä onko siellä minkälaisia muita ihmisiä vaiko ketään ylipäänsä. ja miten osaan elää juomatta ja nukkua yöt hyvin et jaksan päivällä ahertaa.
vasta viime aikoina oon ruvennu ite kartottamaan tätä masennusta. ettiskelin vaikka mistä lähteistä mitä kaikki nää oireet vastaa ja sieltä tuli dystymiaa, syklotymiaa, bipolaarisuutta ja muita vaikeita/pitkiä sanoja. lisäks lähes täys tunteettomuus. en välitä jos kaverin tyttöystävä jätti tai vastaavaa. pari kertaa tullu sanottua ilmeisesti aika pahasti vakavissaki asioissa.
itsetuhonen en ole, toistaseks, ja vähän pelottaa että mahtaako sellanenki iskeä ku tätä tarpeeks jatkuu. tosin sellasta tiedostamatonta itsetuhosuutta on ollu. esim välillä on tullu kellotettu 160km/h ”epäilyttävissä olosuhteissa”. ja kerran intissä piti kaikin keinoin välttää ampumaharjotus ku todellaki pelotti käsitellä kovia. mitään varsinaisia yrityksiä ei ole ollu…
kysynkin nyt teiltä muilta että mitä mieltä ootte et kannattaako lähtä hakemaan helpotusta tähän esim lääketieteen puolelta josta olen tähän asti kieltäytyny kun en porukoillekkaa nyt ihan tuosta vaan pysty sanomaan et ”hei muuten oon maanisdepressiivinen tunnevamma”
Hei,
ite lähin hakeen apua ku mistään ei enää tullut mitään, viina tosin maistu liiankin hyvin. Oon nyt kulkenu terapiassa, mitään lääkkeitä en oo suostunu ottamaan, ku sit menis varmaan pälli lopullisesti sekasin ku vieläki ku tulee tarpeeksi iso vastoinkäyminen ni meininki on aika tiukasti minä ja pullo. Vaikka eteenpäin oon selvästi menny, nykyään on kiva mennä töihinkin, niin en aina taho jaksaa. On helpompi nukkua vain ja unohtaa maailma. Tai sit ottaa huikka jos toinenkin ja heilua kännissä ja unohtaa.
Silti uskon että mulla on vielä hyviä vuosia eessä. Ei nyt vielä niin hyvin mut joskus tulevaisuudessa. Otin vasta turpiinkin, käsiki kipsissä, vaikka itte en mitään tehnykkään. Mulle kai sattuu aina vaan paskoja juttuja. Mut nyt on jo helpompi käsitellä kaikkia asioita siel terapiassaki ja ei niin helposti sorru viinaan tai itsetuhosiin ajatuksiin.
Mä toivon sulle aina parempaa huomista, ei sun kannata yksin jäädä. Sitäpaitsi ite huomasin et ulkopuoliselle on helpompi jutella ku kamuille ja tutuille, eipähän tuu päähäntaputtelua ja kyl se siitä skeidaa. Tunteetki alkaa nostaa päätään kun vaan antaa niitten nousta. On mullaki vielä hälläväliä-olo, mut luulen et ahistus estää vaan tuntemasta muuta.
Tsemppiä sulle!