Alkoholi ongelma perheessä, ei ulospääsyä.
Hei.
Kirjoitan tänne sinänsä vain koska haluan purkautua jonnekkin, tai jollekkin pahasta olostani. Olen vielä nuori, vasta 13 vuotias ja lähden ensi syksynä 8. luokalle. Vaikka koulut juuri loppuivat, pelkään syksyä, kun koulut taas alkavat. En uskalla edes ajatella, miten pärjään seuraavan lukuvuoden, kun edellinenkin tuntui iskevän uuden puukon kehooni päivä päivältä.
Olen kasvanut perheessä, jossa minut on pyritty kasvattamaan vahvaksi ja itsenäiseksi, mutta silti onnelliseksi ja iloiseksi. Minulla on kaksi vanhempaa siskoa, jotka ovat muuttaneet molemmat pois kotoa opiskelemaan. Olen aina tähän asti seissyt vahvasti jaloillani, yrittäen nauraa ja olla näyttämättä pahaa oloani ja välillä olen jopa sen onnistunut unohtamaan sen. On silti vaikeaa unohtaa faktaa, ettei ole koskaan omistanut lapsuutta. Pienestä asti, tai niin kauan kuin muistan, olen seurannut kotonani tappeluita ja huutoa huonoon suuntaan menevistä raha-asioista. Isäni on suuntautunut vahvasti alkoholiin, josta kärsii lisäkseni koko perhe. Hän käy töissä, mutta kun hän saa lomaa hetkeksikään, hän juhlii sitä kokonaisella six päkillä tai väkevämmällä viinalla.Tilanne tuntuu pahentuvan koko ajan, ja rahaa menee takseihin, velkoihin, ja alkoholiin. Usein se menee niin, että kun isäni juo itsensä kotona rapa känniin, hän alkaa kinuamaan kyytiä kapakkaan. Kun äitini ei suostu siihen, isäni saattaa käydä agressiivisesti häntä kohtaan. Isäni on jopa lyönyt äitiäni useaan otteeseen. Jos äitini ei silloinkaan lähde ajamaan, isäni lähtee kävellen naapuriin, joka toimii taksikuskina ja lainaa rahaa joiltain muilta, kun me emme hänelle rahapussia anna.
Nyt tilanne on mennyt jo siihen, että isäni luistaa töistäänkin juodakseen. Kun kesälomani alkoi, lähdimme muutamiin lakkiaisiin. Sillä matkalla meidän piti hakea hänelle jo viinaa alkosta. Kotona hän taas joi, jonka seurauksena alkoi tappelu. Isäni halusi välttämättä kapakkaan ja äitini huusi täyttä kurkkua hänelle. Käänsin tietokoneella musiikit täysille, mutta se ei auttanut kun tiesi mitä siellä oven toisella puolella tapahtui. Isä alkoi käyttäytyä jälleen agressiivisesti ja hielutteli jo nyrkkejään. Äidin oli pakko lähteä autolla kotoa. Istuin itse tietokoneella vieläkin siihen aikaan. Äiti kävi luonani ja kertoi että lähtee jonnekkin vähäksi aikaa. Hän näytti minulle mihin piilotti isän kännykän ja lähti. Äitini ei ole välinpitämätön, ja uskon että hän todella välittää minusta. Hän kuitenkin tietää, ettei isä koskisi minuun väkivaltaisesti. Minäkin aina kerron äidille, etten jaksa lähteä hänen mukaansa, että kyllä mä jaksan ja kestän enkä pelkää. Ne on niin helppo sanoa.
Isäni ilmestyi ovelleni useaan otteeseen kinuamaan kaljojaan, kysymään missä äitini oli, missä hänen rahapussinsa ja kännykkänsä olivat. Huusin hänet aina huoneestani. Silloin sorruin täydellisesti ja itkin pöytääni vasten. Senkin jälkeen isäni tuli vielä ovelleni, ja meinasin silloin heittää häntä lasilla. Silloin siskoni soitti ja kysyi että miten pärjään, että pitääkö äitin tulla hakemaan. Sanoin, että olen minä ennenkin täällä ollut ja olen mä tähän jo oppinut. Äiti tuli kuitenkin kotiin, ja siitä alkoi kamalin tappelu mitä olen ikinä nähnyt. Isäni tunki huoneeseeni ja minä ja äiti yritimme pitää ovea kiinni. Itkin itkemistäni koko tämän ajan, ja se hävetti minua. Isäni ei ollut moksiskaan vaikka äitini yritti huutaa hänelle, että eikö isäni tajua mitä on tehnyt tyttärelleen. Isäni hoki vain, että missä hänen kaljansa ovat. Lähdimme äidin kanssa mummulaan yöksi ja olimme siellä kaksi yötä. Sillä aikaa isä oli lähtenyt kapakkaan.
Äidille soitettiin, että isä oli alkanut soittamaan suutaan jollekkin kapakassa. Mies oli raivostunut ja lyönyt isää kaksi kertaa. Isä oli jatkanut naputustaan, ja toinen mies oli heittänyt häntä tuopilla 3 sentin syvyisen haavan päähän. Isä oltiin kuljetettu Jyväskylään sairaalaan. Kun äitini kuuli tästä, hän oli järkyttynyt. Itse tunsin itseni jopa hieman sydämmettömäksi, sillä minä en tuntenut mitään. Sanoin vain, että tämä oli se mitä olin odottanutkin, ja tämä oli sitä mitä isäni oli ansainnutkin. Asia ei tosiaan heilauttanut minua.
Elämässäni ei tosiaan ole muuta kuin paineita. Seinät tuntuvat painuvan päälleni enkä jaksa enää tehdä mitään. Pelkään, että minulle on tulossa masennus. Sorruin vajaa puoli vuotta sitten viiltelemään itseäni kahteen otteeseen lasin sirulla, eivätkä arvet ole haihtuneet kädestäni ja yritän peitellä niitä parhaani mukaan. Onnistuin kuitenkin olemaan jarkamatta, koska käskin itseäni jaksamaan ja olematta naurettava. Jotenkin minusta tuntuu, että jos kerron jollekkin olostani ja viiltelyistäni, he ajattelevat minun liioittelevan ja hakevan vain huomiota. Itsestänikin tuntuu, että miten olen näin heikko, ja säälittävä että uikutan asiasta. En halua myöskään kertoa kellekään, koska häpeän kotiolojani. Olen kestänyt tähän asti jotenkin, mutta kun toinen siskonikin muutti pois kotoa, jäin hieman kuin yksin. Tähän asti siskoni oli puolustanut minua ja olin voinut puhua hänelle. Mutta nyt kun olin yksin, maailma kävi liian painavaksi kun meitä ei ollutkaan kaksi pitelemässä sitä. En tiedä mitä teen, enkä pääse täältä poiskaan. Avioero on mahdoton ajatus, koska isää ja äitiä sitoo niin moni asia että se kävisi liian hankalaksi. Olen aina ollut vahva luonteeltani, seisonut aina omilla jaloilla ja itkenyt vain menettäessäni jotain tärkeää. Nyt olen alkanut itkemään helpommin. Saatan haljeta itkuun illalla aivan yhtäkkiä enkä pysty pidättämään sitä. Tai alkaa itkemään keskellä yötä. Ihmeekseni, itkin myös tätä kirjoittaessani.
En odota teiltä mitään kaiken parantavia vastauksia, vaan halusin vain purkaa itseäni. Oloni on umpikujainen. Olen pahoillani kirjoittaessani näin pitkää viestiä, mutta yritin lyhentää sitä parhaani mukaan. Kaikki sisälläni ei vain mahdu tähän tilaan.
Kiitokset kaikille jotka lukivat, ja hyvää kesää.
Heippa
Kiva kun kirjoitit tänne ja kirjoita tänne vaan jatkoa miten olet jaksanut niin saat
täältä tukea.
Tulin kyllä niin surulliseksi kun luin tuon sinun kirjoittamasi kertomuksen sillä se on kanssa
ihan samanlainen ollut minun lapsuus / nuoruus ja meillä asu viellä kaksi muuta juoppoa
ja siihen päälle viellä kiertävät juopot, et sellaista elämää minä en toivo kellekään.
Mut älä enää ikinä viilltele itseäsi???
tai jos siltä tuntuu niin sillon kyllä kannattaa apua hakea.
Onko sulla ystäviä / kavereita??? joille voisit kertoa iloja ja suruja??
muitakin kuin siskosi
Nyt sinun pitää jaksaa vaan katsoa elämää eteenpäin vähän pitemmällä tähtäimellä
esim kun saat peruskoulun käytyä loppuun niin jatkat toisessa koulussa ja sen jälkeen hiljakseen valmistut ammattiin ja pääset omaa elämää rakentamaan jne
Nyt sinun täytyy huolehtia vaan omasta jaksamisesta ja kun on huono olo niin ota heti
yhteyttä ystäviisi ettet jää asioita murehtimaan yksin.
Mut minua huolettaa kyllä äitisi jaksaminen kanssa???
Mut kirjoita jatkoa miten olet jaksanut niin vastaan sulle ja eletään silleen että tulet voittajana maaliin vaikka on vaikeata niin kyllä elämä voittaa sen tiedän kokemuksesta.
Kaunista kesää sulle ja jaksamista.
Hei!
Kiitos vastauksestasi : )
On ikävää lukea että sinun lapsuutesi on ollut samanlainen, ellei jopa pahempikin kun useampikin juoppo on asunut saman katon alla. Tässä yhdessäkin on niin paljon kestämistä. Olen välttänyt itseni vahingoittamista jatkossa, koska olen miettinyt sen seurauksia. Jos alkaisin turvautumaan viiltelyyn, jäisin siihen riippuvaiseksi. Haavat jäisivät minun iässäni jo ikuiseksi ja pukeutumisesta tulisi rajoitteisempaa. Ja jos päästäisin itseni siihen kuntoon, joutuisin ennen pitkää psykiatrille tai sairaalaan. Se taas puolestaan hankaloittaisi koulun käyntiäni ja vaikeuttaisi jatko opintoja ja myöhemmin töihin hakemista. Niin kuin huomaat, olen tosiaan miettynyt tilaani _paljon_, enkä aio antaa tämän asian karata käsistäni. Silti olo on todella, todella.. täysi? En osaa kuvailla niin hyvin, mutta tuntuu kuin nämä asiat paisuisivat ja paisuisivat sisälläni, ja kohta räjähtäisin kun en pääse niitä mitenkään tyhjentämään. Joskus mieleni tekisi huutaa ääneni käheäksi, joskus taas vain kaivaa itselleni samantien kuoppa. Olen täynnä niin vihaa kuin epätoivoa ja suruakin. Pääni tuntuu sekavalta.
Tämä kaikki on jo ehtinyt näkymään koulun käynnissäni. Seiskan lopputokarini numerot laskivat romahdusmaisesti, jopa ne aineet joissa normaalisti olen ollut suhtkoht hyvä. Jopa liikuntani laski. Ainoa mikä nousi, oli kuvis. Piirtäminen tuntuukin olevan se toinen keino, miten puran tunteitani. Kolmanneksi jää musiikki.
Omistan kavereita ja ystäviä, mutta ystävyyssuhteeni ovat alkaneet kuihtua tämän kaiken myötä. Vaikka haluaisin täältä pois, en jaksa lähteä kylille heidän kanssaan, saati juhlimaan rannalle. Tuntuu, että jäisin siellä vain ulkopuoliseksi koska fiilikseni ei ole kohdallaan. En ole ollut koulun jälkeen juuri keneenkään yhteydessä. He tuskin edes ymmärtäisivät. Silti, omistan erään todella tärkeän ystävän, jolle olen itseasiassa kertonut viiltelystäni. Hänelle on helppo puhua, koska hänellä on kokemusta masennuksesta, vaikkakaan ei alkoholista. Kun hän kysyi minulta "miksi?", niin en kehdannut sanoa oikeaa syytä. Sanoin vain, että kotona on vaikeaa, mutten enempää. Vaikka miten paljon luotankin häneen, uskon ettei hänkään ymmärtäisi millaista tälläinen elämä on. Sitä on vaikeaa käsittää jos ei ole kokenut, ja helposti ajattelee että vain ylireagoin tai esitän draamakuningatarta. Ole maininnut hänelle isäni alkoholin käytöstä, mutta olen laimentanut todellisuutta aivan hirveän paljon. Hän lähti ennen kesälomaa ulkomaille kahdeksi viikoksi, enkä ole päässyt kertomaan hänelle tästä tapahtuneesta. Kerään kokoajan rohekutta kertoakseni sitä hänelle. Pelkään, että muserrun sitä kertoessani.
Itseänikin huolettaa äiti. Olen alkanut miettimään, että jos itsekin pystyn piilottamaan kaiken tämän, niin miksei äitinikin? Hänen kanssaan on vain vaikea kommunikoida. Kun on päiviä, jolloin olen hiljainen ja hyvin vähä puheinen, hän saattaa töksäyttää että mitä minä oikein esitän. Se tuntuu pahalta. Usein sen jälkeen sisälläni alkaa kuohumaan ja minun tekisi huutaa kaikki hänelle päin naamaa. Silti vain muuraudun huoneeseeni ja kuuntelen musiikkia.
Tuon kapakka välikohtauksen jälkeen isäni ei ole nyt ottanut alkoholia. En silti usko että hän aikoo yrittää siitä eroon. Se ei ainakaan vaikuta siltä. Luulenpa, että hän koittaa vain näin alussa olla irti siitä tai vain vähentää, ja sitten kun tämä kohu kohtaus on haihtunut ihmisten suilta, hän aloittaa taas juomisen normaaliin malliin. Isäni on mukava ja osaava työmies selvin päin, mutta juotuaan hän on aivan eri ihminen. Ja kaiken tämän jälkeen, olen menettänyt kaiken luottamukseni häneen. Vaikka hän lupaisi jotain selvin päin, tiedän että mitään ei tule toteutumaan. Äitini aina menee ja uskoo, mutta pettyy myöhemmin ja joka kerta joudun hänelle sanomaan, että eikö hän vieläkään ole oppinut. Parhaamme mukaan koitamme pitää isää pois alkoholista, mutta rankkaa siitä tulee. Alkoholin puutteessa isästä on tullut äreämpi, ja hän hermostuu helpommin kuin ennen. Hän on ruvennut myös vinoilemaan äidilleni useammin. Toivon että se on vain väliaikaista. On tosin rauhoittavaa, kun on edes pieni aika ilman sitä kaikkea rähinää alkoholista.
Lupaan kirjoitella tänne jatkossakin, sillä tämä tuntuu olevan ainut paikka tähän asti mistä saan minkään näköistä tukea. Kiitoksia vielä kerran vastauksestasi ja neuvoistasi, et uskokaan miten paljon se merkitsee minulle ( ;
Heippa
Joo kiva kun kirjoitit ja kirjoita vaan niin vastaan sulle ja toivottavasti on apua autan ja neuvon sinua.
Mulla on ollut elämänvaiheissa vaikka minkälaista vaikeuksia ja ongelmia
niin ompi vaikka minkälaista tietoa / taitoa minua on ihmiset vaikeuksissa auttanut niin olen vaan selvinnyt ja niin sinäkin selviät mut se on vaan että jos on ongelmia ja vaikeuksia
niin yksin ei saa jäädä miettimään asioita sillä äkkiä on sellaisessa oravanpyörässä
että ei osaa tehdä mitään.
Nyt mulla menee todella hyvin ja mulla on monta ammattia ja työtä. ja on ikävää kun ihmisillä
on paljon ongelmia.
Mut vaikka on sulla vaikeuksia niin ajattele positiivisesti ( vaikka on vaikea ajatella positiivisesti ) niin esim kun jaksat tuohon pisteeseen ja ajattele asioita muutaman vuoden päähän niin varmasti helpottaa.
Olethan jo miettinyt mihin kouluun menet peruskoulun jälkeen ???
Sillä koulu on todella tärkeä oppii paljon asioita ja saa ammatin.
Jos et saa muualta apua niin ota tukihenkilöön yhteyttä niin auttaa varmasti kun voi vaikeuksista jutella.
Sulle toivon että älä sinä ikinä ryyppää äläkä polta tupakkaa sillä raittiina on kiva olla
( itse olen raitis ja savuton )
ja älä ota sellaista poikakaveria joka juo, polttaa, on mustasukkainen, väkivaltainen jne
sillä se on hassua kun monesti lapsi on kokenut esim kotona alkoholistista niin se ottaa sellaisen aviopuolison.
Joo ehdottomasti kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista kesää sulle
Heissan jälleen!
Niin, yksinhän ei saisi jäädä tälläisessä tilanteessa. Mutta kaiken myötä tuntuu että tilanne on ajanut minusta aina vain enemmän sisään päin kääntyneemmän ja epävarmemman itsestäni. Minun on vaikea luoda uusia ystävyys suhteita ja tunnen itseni porukassa ulkopuoliseksi, vaikken sitä välttämättä olisikaan. Koitan skarpata kun ystäväni tulee piakkoin takaisin suomeen ulkomailta, että jos hänen läsnäolonsa helpottaisi hieman. Kerroin toki eräälle ystävälleni tilanteestani aivan ehkä päivä sitten, ja hän ihmetteli miksen ole kertonut aikaisemmin. Jätin silti yksityis kohdat kertomatta. Tokkopa hänen aivan kaikkea tarvitsee tietää?
Olen miettinyt kyllä elämää peruskoulunkin jälkeen. Kovin kiinnostuksen aihe on hyvin korkea, ja epäilen etten pysty siihen, mutta mielenkiintoa olisi eläinlääkäriksi. Rima on korkea, mutta on ainakin jotain mihin kurottaa jatkossa. Toivottavasti vain jaksan panostaa kouluuni. On vain hankala tuo lukion ajattelu, mikä pitäisi käydä tuota ammattia varten. Matikka on vaikea aine minulle enkä ehkä onnistu kirjoittamisessa. Onneksi minulla on vielä aikaa miettiä.
Älä huoli, voit olla varma etten lankea juomiseen saati tupakkaan. Molempia inhoan kuin ruttoa, kotona kun on molempia. Olen monta kertaa raivonnut kavereilleni, kun he ovat menneet tupakkaan. Eniten inhoan, kun he tarjoavat sätkää savuttomille kavereilleen, jotka sitten lähtevät mukaan. Nimittäin kaveri, joka toivoo toiselle vain hyvää tai oikeasti välittää, ei koskaan haluaisi tarjota tuolle mitään terveyttä vahingoittavaa. Ja seurustelun suhteen tulen olemaan myös tarkka. En aio aloittaa uudestaan tälläistä elämää. Täällä ylä-asteella jota nyt käyn, ovat lähes kaikki pojat fruittarin tyylisiä jotka yrittävät esittää vanhempaa kuin ovat. Hekin herättävät minussa inhoa.
Minusta tuntuu kurjalta, että useita lapsia ja nuoria joiden isä on alkoholisti, tuomitaan vanhempien mukaan. Itselleni ei ole käynyt niin, koska isäni ei ole kuitenkaan kovin julkisuudessa juomisestaan (vielä), mutta koulussani on eräs ikäiseni josta kuulen kokoajan puhuttavan kaikennäköistä sen perusteella että hän on erään tunnetun kyläjuopon lapsi, ja hänen ulkonäköään haukutaan. Luulen, että hänkin on joutunut kokemaan kovia. Säälin häntä mutten osaa tehdä tuttavuutta koska hän liikkuu niin erinlaisissa porukoissa. Eihän se hänen vikansa ole että oma isä on retkahtanut.
Haluaisin vain kysyä, kun olet jo muuttanut pois kotoasi ja aloittanut uuden elämän (?), niin miten kotonasi menee nykyään? Ovatko asiat muuttuneet mihinkään suuntaan? Sinun ei ole pakko kertoa jos et halua, uteliaisuus ottaa minusta vain joskus vallan (;
Kiitoksia vielä kun jaksat vastailla minulle, tuntuu helpottavalta voida kirjoittaa jonnekkin tästä kaikesta. Taakka kevenee edes vähän pikku hiljaa, kun ei ole vielä tullut takapakkiakaan täällä kotona joka musertaisi jälleen, vaan on ollut ihmeen rauhallista ja sujunut jopa hieman paremmin. Peläten tässä vain odottaa sitä kun isä taas ratkeaa.
Heippa
Joo vastaan sulle kuin tarvitset neuvoa, tukea jne ja multa voit vaan kysyä
ihan mitä vaan.
No itse asiassa en ole kotoa muuttanut sillä asun maalla ja siinä sivussa viljelen maata kuin myös metsää hoidan teen myös traktoritöitä kuin myös kaivinkone töitä ja päivät olen kaupassa töissä mulla on monta ammattia ja huseraan vaikka mitä.
Mut itseasiassa työ on ollut minun pelastus sillä kun on elämässa ollut murheita niin ei ole kerinnyt niitä miettiä kun on töitä ollut.
Tila siirty mulle 17.vuotijaana sillä muuten se olisi juontiin kaatunu meilläkin taksia tuli ja meni
ja oli joka päivästä mut kun tila siirtyi minun nimiin niin juopot lähti ja ei entinen isäntä voinut
enää asioita päättää eikä juonnilla viedä alas.
No isä asuu hoitolaitoksessa ja asunut jo pitkään sillä sai ryyppyreissulla aivovamman
kun jokaisen kanssa oli riitaa haastamassa niin otti turpaansa.
Vaikka tuntuu julmalta sanoa en sano isäksi enkä ole missään tekemisissä
kyseisen ihmisen kanssa jos lähes kaksikymmentä vuotta meni juoppoja katsellessa niin
kyllä se yhdelle ihmiselle riittä.
Äiti asuu palvelujen lähellä kerrostalossa ja voin sanoa että sen elämä ei ole ollut helppo
mut kaikensa teki että meilläolisi parempi tulevaisuus.
mutta nyt äidillä menee hyvästi ja autetaan että sais nauttia loppuelämästä ja huolehditaan
hautaanasti mutta neljäkymmentä vuotta sai kärsiä niin ei ikinä palaa entiselleen.
Itse siirryn työ elämään noin 10 vuotiaana en ole käynnyt mitään koulua eikä olisi kyllä sillon pystynytkään.
Nyt olen 44 vuotias ja lapset on aikuisia poika ajaa rekkaa ja meni kihloihin tulevan vaimonsa kanssa ja onneksi kumpikin vihaa viinaa ja tupakkaa ja nyt nuorisolle sanoinkin että teille siirtyy vetovastuu hiljakseen.
mulla meni noin 35 vuotta tilaa nostaa suosta ylös mutta nyt on elämä todella hyvällä mallilla.
ja minä olen dodella vahva ihminen mutta se minun vahvuus perustuu perheeseen
eli vaimoon ja lapsiin kun mulla on perheen tuki niin jaksan vaikka mitä.
Joo sen takia minä pelkään sinun äitisikin puolesta et miten jaksaa???
kun olen nähnyt paljon juoppoja perheitä.
Ja ikävä kyllä yleensä juoppo on juoppo ja yleensä ei parane retkahtaa ennemmin tai myöhemmin.
Joo se oli varsinkin 70 / 80 luvulla silleen että noi on noita juoppojen pentuja ja noista
ei tule mitään. niin se meni
mut minä olen aina kulkenut pääpystyssä ja mulla on ollut hurja usko elämään eikä pidä luovuttaa vaikka on vaikeata sillä elämä on upeata ja siitä nautitaan.
Ja niinkuin sanoin kun minä olen jaksanut ja selvinnyt niin sinäkin jaksat ja selviät.
Joo kirjoita vaan niin vastaan sulle
Kaunista kesää sulle
Heissan jälleen!
Voi hurja, lapsuutesi kuulostaa todella todella kurjalta! Itseasiassa jopa pahemmalle kuin omani! Oma äitinikin yrittää tehdä kaikkensa jotta saisi tätä taloa raiteilleen ja sen sisällä menevää meininkiä. Ja tietäähän tuon, että ennenpitkää isä retkahtaa vielä. Äidilläni on onnekseni tukihenkilöitä, joista hän saa paljon apua. Eräs heistä on juuri samanlaisen lapsuuden omistanut, joka vihaa alkoholia kuin ruttoa. Hänenkin isänsä oli täysi juoppo, ja hän sanoi äidillenikin että ei minun isäni tuosta kapakka tapahtuneesta ota oppia. Ennemmin tai myöhemmin menee viinaan taas, ei sille mitään voi. Kyseinen mies on myös isäni palkan antaja. Hän ja eräs muu olivat onneksi jo valmiina pistämään pisteen isäni juomiselle, kun alkoi jo töistä luistamaan silloin. Sitten isä ottikin turpaansa eikä tarvinnutkaan tehdä mitään.
Yritämme parhaamme saada häntä raittiiksi, mutta tuskinpa tulee mitään. Pakko silti jaksaa yrittämistä, tai edes saada hillittyä sitä alkoholin käyttöä.
Nyt hän on ollut onneksi pelto töissä yötä myöten, eikä ole ollut aikaa tarttua pulloon. Palkan antaja toivottavasti laittaa hänet töihin juhannukseksi, ettei silloin retkahda, kun hän tietää isäni meiningin.
Kyllä ymmärrän täysin ettet pidä yhteyttä isääsi enää. Omaa isäänikin kutsun hänen omalla nimellään useammin kuin 'isä' sanalla. Sinänsä tämä antaa voimaa tietää, ettemme ole aivan pohjalla vielä, ja että tätä on turha jäädä tähän märehtimään, kun on olemassa ihmisiä jotka ovat selvinneet paljon pahemmastakin. Luulen, että tulen jaksamaan tämän. Minulla on kuitenkin enää vain kaksi vuotta kotona, kun muutan sitten jo opiskelemaan. Ellen lukioon lähde. Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kääntää nenän vain tulevaa kohti ja opiskella kunnolla. Sillä varmistan, että saan kunnon tulevaisuuden!
Kiitän vieläkin vastauksistasi! Kirjoitan tänne kyllä vielä, ja varsinkin sitten kun homma karkaa taas hanskasta.
Värikästä kesää sinnekkin päin! (;
Heippa
Joo aina kannattaa yrittää päästä alkoholista eroon ja ei se mahdotonta ole
mut sen pitää lähteä alkoholistista itsestään halun raitistua.
Se on kanssa hyvä kun äidilläsi on tukihenkilö niin saa iloja ja suruja kertoa pois niin
sekin varmasti auttaa
Sitä minä olen monesti itsekseni miettinyt et mikä saa ihmisen ryyppäämään et olisi elämässä varmaan muutakin tekemistä.
Voi kyllä sinä selviät ja jaksat mut kun heti tuntuu paha olo niin ota yhteyttä ystäviin, kavereihin, tänne nettiin niin autan, neuvon sinua ja tuen sillä murheissaan ei pidä yksin jäädä.
Mut vaikka tuntuu hassulta niin kannattaa välillä itseltäkin kysyä miten voit? miten jaksat?
Miten menee?
Voi noi nuoruus lapsuus ongelmat oli vaan murtoosa vaikeuksista mitä on elämän varrella ollut joskus voin kirjoittaa sulle mut ei me vastoinkäymisistä lannistuta.???
Joo käyt koulun ja valmistut ammattiin niin hiljakseen saat oman elämän aloittamaan
heikkoina hetkinä ajattelet muutaman vuoden eteenpäin niin siitä saat voimaa.
Ja jos mahdollista niin ole vaikka siskosi, kavereiden luona vaikka viikonloppu niin sekin helpottaa elämää.
Joo kirjoita vaan miten olet jaksanut
Kaunista kesää sulle
En jaksanut ihan lukea koko viestiketjua, joten en ole varma, onko jo tätä seuraavaa ehdotettu.. Vertaistukea lähimmäisille on tarjolla Al Anon ryhmissä. Nuorille on Alateen. Kaikki on vapaaehtoista ja maksutonta eikä esim. mainontaan käytetä varoja.
Itse olen aloittanut vasta Al Anon ryhmässä käynnin. Ryhmään on otettu hyvin vastaan ja me kaikki puhutaan samaa kieltä. Alkon lähellä eläminen sairastuttaa koko perheen! Ei kannata jäädä yksin! Eikä salata asiaa muilta lähimmäisiltä - vaikka sitä itse ainakin vielä paljon teen ☹️