Äitin veli kuoli 4kk sitten ja äiti laitettiin sairaslomalle töistä lievästä masennuksesta. Äiti oli aivan maassa, mutta oli alkanut hyväksyä ettei näkisi veljeään enään, kunnes eilen…
Kun tulin kotiin koulusta olin iloinen ja juttelin äitille, mutta hän oli aivan hiljaa puhelin korvalla ikä sanonut mitään. En osannut epäillä mitään, mutta kun äiti tuli sisälle ja sanoi:” Älkää sit oikeesti tapelko tai mitää, mul just… kerrotiin et mun sisko on tehny itsemurhan.” Itse en tätä siskoa tuntenut ja äitille hän oli tosi rakas ja tärkeä ihminen. Nyt sitten olen katsellut äitin perään ja oireet masennuksesta ovat pahemmat kuin viimeksi. Äiti esittää päivällä pirteää, mutta iltaisin on itkunmurtama ja maassa. Äskönkin pyysi tekemään tiskikoneen enkä voinut olla huomioimatta äänen sävyä! se oli niin särkynyt, kuin sielu olisi rikki. Varsinkin kun äiti pamautti yks päivä että ilman yhtä Latea häntä ei enään täällä olis! Nyt pelkään että Äiti ajautuu taas lähelle elämänsä päättämistä.. Sillä se oli jo ensimmäillä kerralla lähellä.. 😭
Miten meidän äiti saa kaiken paskan niskaan! Se vaan tuntuu niin epäreilulta! Juuri kun ihminen on selviämässä niin paljon pahempi ja suurempi pommi räjäytetään niskaan.
Rakas ystävä!
Tuntuu että sinulle on nyt annettu liian raskas taakka kannettavaksi ja toivoisinkin että voisit purkaa sydäntäsi jollekin ennenkuin pakahdut. olisiko se joku terkka (suosittelisin) tai joku muu aikuinen, johon luotat. Et voi kantaa aikuisten taakkoja, armahda itseäsi, vain puhumalla helpotat oloasi. Olet jo kirjoittanut tänne, se on hyvä alku. Kirjoita ihmeessä lisää vaikkei kukaan aina ehdi vastaamaankaan. Luemme tarinasi joka tapauksessa. Voimia sinulle, pidäthän huolta itsestäsi ☺️❤️
otan osaa suruunne! On kamalaa kun kaksi noin valtavaa menetystä sattuu liian nopeasti. Tiedän mistä puhun koska menetin isäni odottamatta vajaa 4kk sitten, 6vkoa tämän jälkeen rakas pappani myöskin kuoli.suruhan on aivan sietämätön enkä ehkä ole paras neuvomaan vielä kun oma surutyöni on vielä kovin alussa ja pahasti kesken.haluan kuitenkin sanoa, että näin valtavasta menetyksestä on ihmisen kovin vaikea selviytyä yksin, ohjaa äitisi hakemaan kriisiapua esim.auttavasta puhelimesta, he osaavat kyllä ohjata eteenpäin oikeaan paikkaan.tai oman kuntanne terveysasema.itse sain tuolta kriisipuhelimesta hyviä neuvoja ja ohjasivat minut hyvään paikkaan saamaan kriisiterapiaa. Kuuntele äitiäsi jos hän haluaa puhua, onko hänellä muita läheisiä sukulaisia? Äiti? Isä? Muista kuitenkin että suru se on sinullakin, olet sinäkin menettänyt läheisiä. Mielestäni voisit avoimesti kertoa äidillesi peloistasi, että pelkäät hänenkin tekevän itselleen jotain. Sinäänsähän masennus kuuluu suruun ja jaloilleen pääseminen voi viedä kuukausiakin, eri asia on sitten jos masennus haittaa vielä pitkänkin ajan jälkeen arkielämää.anna äidillesi aikaa, suru on pitkä prosessi.vielä kun on kaksi menetystä näin lyhyessä ajassa.minulle on useat kohtalotoverit sanoneet että vasta vuoden päästä alkaa vähän helpottamaan, tiedä siitä sitten.muista kuitenkin itsesikin, hae rohkeasti apua jos siltä tuntuu.muista vaan se, että surun käsittely vie aikaa, äitisi voi olla huonossa kunnossa vielä kuukausia, puhu kuitenkin hänelle.paljon voimia teille kaikille!
Tajusin lähimmäisteni itsemurhien jälkeen, kuinka itsekäs teko itsemurha on.
Se on vain yhden ihmisen päätös paeta elämää, jättää kaikki, jättää omaiset kyselemään, miksi?
Onko äidilläsi muita läheisiä sukulaisia, heitä tarvittaisiin nyt, puhumaan kymmeniä kertoja, samoja asioita, pyörittelemään yhtä samaa.
Äitisi seisoo sen rotkon äärellä, mutta se ei ole mahdollisuus, se on kaiken totaalinen loppu, sen jälkeen ei voi muuttaa mitään. Elämä ei ole helppoa, seon toisinaan hyvinkin v-maista ja raskasta. Me emme tarvitse voimia enempää kuin tähän päivään.
Sinun huolehdittava, eniten omasta jaksamisestasi.