Ainainen ahdistus ja katumus omista virheistä
Aluksi hieman taustaa. Olen reilu kakskymppinen suhteellisen sosiaalinen poika. Perheasiat kunnossa, kavereita on ja mieluinen opiskelupaikka myös. Olen aina luullut että masentuneisuus on epänormaalia ja täysin ihmisen oma vika, onhan helppoa olla iloinen jos vain on koti, kavereita ja toimeentulo. Oli todella suuri kynnys tulla puhumaan edes nimettömänä siitä tällaiselle foorumille. Ensin ajattelin mennä puhumaan jollekkin ammatti-ihmiselle, mutta ajattelin ensin koittaa että auttaisiko tämä mitään. Kiitos niille jotka tämän jaksavat lukea läpi.
Oma elämäni varmaan näyttää ulospäin täysin normaalilta ja hienolta, mutta viimeaikoina olen ollut erittäin ahdistunut ja saanut myös lieviä raivokohtauksia (tekee mieli lyödä nyrkki välillä seinästä läpi), mutta ihmisten läsnäollessa skarppaan aina enkä ole puhunut ahdistuksestani kellekkään.
Tämä ahdistuneisuus liittyy siihen kun alan miettimään menneitä ja tekemisiäni. Mieleen tulee joku tapaus esimerkiksi kun olen sanonut jotain tyhmää -> päässä pimenee ja hirveä ahdistus ja todella vaikea keskittyä mihinkään. Tiedän että nämä asiat mitä muistelen ovat vähäpätöisiä, mutta en vain pysty uskottelemaan itselleni niin.
Tällaista kesti parin vuoden verran, ja pystyin suht normaalisti elämään onnellisesti ja keskittymään muihin asioihin. Luonteenpiirre tuli kuitenkin todella voimakkaasti esille kun pari kuukautta sitten aloin seurustelemaan erään tytön kanssa. Tämä tyttö A on erittäin mukava ja sopiva minulle eikä hänessä ole mitään vikaa.
Alusta asti kuitenkin tiesin että tämä tyttö A oli erään toisen tyttö B:n kaveri. Tämä ehkä tuntuu lapselliselta mutta itselläni on aina ollut tyttö B:tä kohtaan todella voimakkaat tunteet. Pari vuotta taaksepäin olin tämän tyttö B:n kanssa muutaman viikon yhdessä mutta silloin en jostain syystä halunnut aloittaa seurustelua. Tätä asiaa kadun eniten elämässäni ja kärsin siitä päivittäin luonteenpiirteeni ansiosta. Tyttö B seurustelee nykyään, mutta en tiedä kuinka vakavasti. Mutta aina kun näen hänet ja mietin että mitä jos olisin silloin pari vuotta sitten tehnyt toisin…
Tunteita on todella vaikea kuvailla koska ne ovat niin voimakkaita, välillä hakkaan rystyseni verille seinään ku alan ajattelemaan asiaa. Ja tämä on päivittäistä, koulussa en pysty keskittymään ollenkaan. Aina kun tytön nimi tulee jossain esiin, kouraisee vatsassa ja tulee erittäin suuri katumus ja masentunut olo.
En haluaisi satuttaa nykyistä tyttöystävääni, mutta jos kertoisin tyttö B:lle tunteeni, se voisi helpottaa oloani. Tulisi ehkä semmoinen ”no, nyt olen tehnyt kaiken voitavani” -olo. Toisaalta pelkään sitä että alan katua seurustelun lopettamista tyttö A:n kanssa vielä pahemmin, ja sitä en todellakaan enää kestäisi.
Olisiko kellään samankaltaisia ongelmia/ehdotuksia/mitävain?
Tämän kirjoittaminen ja asian analysoiminen auttoi jo paljon.
Hei!
Minulla on itselläni kokemusta noin vuoden takaa hieman vastaavanlaisesta ahdistusolosta ja raivostakin, joka kohdistui lähinnä omiin valintoihin, tekoihin ja niiden seurauksiin, vähän niinkuin sinullakin. Koetko muunlaisia masennusoireita, tai tavallisuudesta poikkeavia oireita ylipäänsä? Itse en koe olleeni koskaan varsinaisesti masentunut, loppuunväsynyt ja ahdistunut enemmänkin. Nykyään voin jo hyvin ja elämä hymyilee, mutta koitan täällä silti välillä auttaa jotenkin toisia, koska itse sain täältä korvaamatonta apua kun tarvitsin.🙂
Mitä näihin sinun tyttöihin tulee, niin minun mielipiteeni on se että älä haikaile vanhan perään. Se voi tuntua kaamean hankalalta, mutta elämässä on katsottava eteenpäin, ja joskus on jätettävä taakse sellaistakin mitä ei oikein haluaisi. Jos tosissaan pidät tästä tyttö A:sta, miksi sotkisit ilmeisesti hyvin alkaneen suhteenne? Vain sen takia että voisit haikailla menneitä, kaipailla tyttö B:n perään ja todennäköisesti menettää molemmat? Toivottavasti en sano ilkeän kuuloisesti, koska sellaista en missään nimessä tarkoita, mutta nyt on hyvä aika miettiä miten kannattaa toimia, jotta ei tarvitse omien valintojensa takia jälkeenpäin ahdistua ja kokea epäonnistumista. Toisaalta sitä mikä on jo tapahtunut, ei voi enää muuttaa, mutta on opittava antamaan itselleen anteeksi myös sellaiset teot ja valinnat, jotka tässä hetkessä tekisi toisin. Elämässä on erehdyttävä jotta oppii tekemään oikein.
Rakkaudessa riskiottoakin toki tarvitaan, mutta ei koskaan toisten kustannuksella. Koska tyttö B nykyään seurustelee, mielestäni olisi varsin väärin ängetä hänen luokseen väkisin. Sen verran täytyy toista kunnioittaa, sekä nykyistä tyttöystävääsi että tyttö B.tä. Kun kerrot miten sopiva ja kiva tyttöystäväsi on, eli hän on sinun arvoisesi? ..Oletko sinä itse hän arvoisensa? Jos olet, älä yritä pelehtiä hänen varatun ystävänsä kanssa.
Äläkä suutu minulle vaikka kommentoin aika suoraan 🙂🌻
😉 Jaksamista!
Hei.
Mulla on tosi paljon kans tollasia ajatuksia, just hirvee ahistus tulee ku miettii jotaki aikasempaa virhettä tai tekoa tms. Se kyllä saattaa johtua iästäkin, en tiiä...
Kirjotit "(tekee mieli lyödä nyrkki välillä seinästä läpi), mutta ihmisten läsnäollessa skarppaan aina enkä ole puhunut ahdistuksestani kellekkään."
Juuri tuo ja tämä "Tunteita on todella vaikea kuvailla koska ne ovat niin voimakkaita, välillä hakkaan rystyseni verille seinään ku alan ajattelemaan asiaa." pätkä kuulostivat niiiin tutuilta. Joskus jos olen yksin niin alan puremaan tai hakkaamaan itseäni. Jos taas olen muiden seurassa, laitan vaikka kädet selän taakse ja raavin toisella toista. Ja se kai auttaaki vähän 🤔 Kaikkee täntapasta.
Joskus sitte taas alkaa ahistaa vielä enemmän ku miettii kunnolla, miks ees murehtii tommosia, eihän tehtyä saa tekemättömäks. Tai miks "rankasee" itteesä niistä...
Oli kai mulla muutaki sanottavaa mutta ajatus katkesi.
Tässä pientä vastausta.
En tiedä, onko tämä lähellekään samantapaista kuin sinulla, mutta tiedän ainakin sen, että joskus edellisiä asioita on vaikeaa unohtaa. Itsellä oli exän (jos häntä voi nyt exäksi sanoa, se kesti vain kolme päivää mutta satutti sitäkin enemmän) takia vaikka kuinka pitkään hankalaa keskustella nykyisen tyttöystävän kanssa seksistä... Nyt ei enää tunnu niin pahalta, mutta välillä entinen palaa aina mieleen ja se tuntuu pahalta, vaikka en enää halua olla hänen kanssaan minkäänlaisissa tekemisissä.
Joka tapauksessa, tämä exäni halusi jo muutamaankin kertaan sänkyyn noiden parin-kolmen päivän aikana. En tiedä, halusiko hän pysyvämpää suhdetta vai pelkästään yhden yön juttua, mutta sanoin ei, sillä en todellakaan ollut valmis siihen. Hän pisti poikki, ja tunsin oloni todella loukatuksi ja petetyksi. Aluksi käänsin sen itsesyytöksiksi (miksi minä en suostunut, miksi olin niin vaativainen), mutta ajan myötä tajusin, ettei se ollut minun syyni. Yritin vielä hyvittääkin tuon aiemman ja lähetin hänelle pari viestiäkin, mutta hän torjui lähestymisyritykseni.
Joka tapauksessa, pari kolme viikkoa tuon jälkeen aloin seurustella nykyiseni kanssa. Olin huomannut joitakin merkkejä hänen kiinnostuksestaan jo aiemmin, mutta toisaalta mietin, halusiko hän olla vain ystävä enkä toisaalta ollut itsekään varma omasta suhtautumisestani. Merkit muuttuivat yhä selkeämmiksi, ja lopulta aloimmekin sitten seurustella. Noin kuukausi tämän jälkeen hän ehdotti sänkyyn menoa, enkä pystynyt sanomaan ei. Olin liian hermona, eikä siitä tullut mitään. Minua hävetti todella pitkään, ja vielä pahemmalta tuntui, kun huomasin, että MINÄ aloin olla se, jonka teki yhä useammin mieli sänkyyn. Kuitenkin pelotti, sillä aloin miettiä, onko hänellä enää yhtään kiinnostusta. Silloin minä todella koin, että olisi ollut parempi jättää exän suhteen väliin. Tavallaan pelkäsin, että tilanne ajautuu sellaiseksi, että minä pistän poikki seksin takia. Jos vain olisin ollut kiinnittämättä mitään huomiota exääni, olisin säästänyt itseäni paljolta kivulta ja olisin voinut luottaa siihen, että nykyiseni olisi ymmärtänyt kieltäytymiseni syyt.
Nyt tilanne on onneksi helpottunut, kun vihdosta viimein sain puhuttua hänen kanssaan. Se ei ollut helppoa, mutta se kannatti. Nykyisin minulla on hänen lähellään vain hyvä olo, hän on aivan ihana ihminen 😀
Pointtini tässä: vaikka vanhat jutut saattavat kummitella mielessä, niin keskity vain nykyiseen suhteeseen, jos koet olosi siinä hyväksi. Jos tuntuu pahalta, niin yritä puhua jollekulle. Ellei tunnu hyvältä puhua seurustelukumppanille, juttele esim. kaverin tai ammattiauttajan kanssa. Helpottaa yllättävän paljon välillä.
Minulla on kyllä toinenkin asia, joka myös on kategoriaa "kadun-että-tein-mutten-enää-pysty-muuttamaan". Kunpa osaisin tuonkin suhteen auttaa, mutta kärsin siitä vielä itsekin, ja tietyllä tasolla vihaan itseäni suunnattomasti tuon asian tähden. 😞
Toivottavasti sinä tavalla tai toisella saat sielullesi rauhan...
Kuulostaapa tutulta. Omien pientenkin virheiden vatvominen vie minulta joskus suuren osan päivästä ja ahdistus on valtava. Vatsassa myllertää, kun en voi antaa menneen olla mennyttä ja suhtautua siihen välinpitämättömällä asenteella. Joskus olen itsekin sanonut tai tehnyt jonkin ihan merkityksettömän asian, joka on jäänyt minua vaivaamaan siten, etten ole pystynyt juuri nukkumaan tai syömään. Laitan sen itse täydellisyyden tavoittelun ja omien liian korkeiden moraalistandardien piikkiin. Entisten seurustelukumppaneiden kanssa tehdyt asiat ja kokeilut ovat yksi "hyvä" lähde itsensä syyllistämisessä. Toinen asia ovat humalassa toilailut. Niidenkin osalta minun olisi jo pitänyt oppia, etten juo itseäni liian humalaan, vaan pidän kontrollin. Se kun on vain niin vaikea muistaa parin drinkin jälkeen ja seuraavan päivän morkkiksen ainekset onkin jo kasassa. Viimeksi morkkis ja paha olo kestivät monta päivää.
Yltiörehellisyys liittyy minulla myös tähän itsensä syyllistämiseen. Kerron hyvin avoimesti asioistani esimerkiksi poikaystävälleni, mutta kun muistan vaikeita ja arkaluonteisia asioita, joita en ole kertonut kenellekään, alan voimaan pahoin, kun ajattelen, että minun pitäisi pystyä uskoutumaan niistä hänelle. Toisaalta yritän ajatella, etteivät kaikki asiat kuulu muille. Kaikki ovat kai tehneet elämässään virheitä, joista ei ole kertonut kenellekään? Nämä voivat kai olla isompia vaikeita asioita tai sitten pienempiä noloja tilanteita.
Yleisesti ottaen olen huomannut, että toiselle puhuminen kuitenkin auttaa. Äitini on minulle suuri tuki ja poikaystävänikin aina enenevissä määrin. Paras ystäväni on myös korvaamaton. Ymmärrän, ettei tämä sinun asiasi ole sellainen, josta voisit tai josta kannattaisi välttämättä tyttöystävällesi puhua, mutta onko sinulla ystävää tai kaveria, jonka kanssa voisit asiaa pohtia? Onko ketään, joka on seurannut tilannetta sivusta ja tietää siitä tarpeeksi pystyäkseen sanomaan rehellisen mielipiteensä? Tämä sinun asiasi ei mielestäni kuulosta sellaiselta, jota sinun tarvitsisi jotenkin hävetä, vaan voisit hyvin puhua siitä jollekin läheiselle, jonka koet luotettavaksi. Tämä voisi auttaa sinua jäsentämään tunteitasi ja miettimään, onko tämä toinen tyttö edes sellainen henkilö, jonka takia haluaisit enää vaarantaa nykyisen suhteesi. Se on mielestäni kuitenkin asia, joka sinun kannattaa ratkaista ennen kuin teet mitään radikaalia. Mieti myös sitä, mikä oli syynä siihen, ettet halunnut aikanaan alkaa tämän tytön kanssa seurustelemaan, mutta nykyisen tyttöystäväsi kanssa halusit.