Aina yksin kotona. Miten jaksaa ?
Sairastan vaikeata paniikkihäiriötä ja paljon muutakin mutta tuo pääasiassa aiheuttaa nykyisen tilanteeni.
Eli olen jatkuvasti kotona neljän seinän sisällä ja yksin.
Asun kyllä vanhempieni kanssa mutta tämän ikäisenä kyllä kaipaa jo muitakin ihmisiä. (Olen 24v.)
Ainoa kerta jolloin olen muualla kuin kotona on se, kun astun ulko-ovesta autoon ja minut viedään
tapaamaan psykiatriani. Sinnekin pääsen ovelle asti. Eli viikosta olen kotoa poissa noin 1.5 tuntia.
Viimeksi matkustin julkisella kulkuneuvolla neljä vuotta sitten ja senkin lyhyen matkan saattajan kanssa.
Onko ketään jolla olisi kokemusta tällaisesta tai eläisi edes jotenkuten samanlaisessa tilanteessa kuin
minä ja voisi neuvoa miten jaksaa … ?
Lääkkeitä menee kassikaupalla (kirjaimellisesti) mutta apu on niin vähäinen että alkaa tulemaan seinä
vastaan liian kovaa… 😞
Varsinkin kun nukun viikosta keskimäärin 14 tuntia. Uniongelmani on jatkunut jo noin 6 vuotta, eli
siihenkään ei ole löydetty mitään apua. 😭
Ns. normaali yhteiskunta on luonnollisesti hylännyt minut ”laiskana ja tyhmänä” (peruskoulu vain suoritettu=ei papereita, ei älyä. Ihmiset ovat julmia.), joten sieltä kautta ei ole apua odotettavissa.
Minulla ei ole virallista paniikkihäiriötä mutta olen kyllä aina kotona. Tilanteeni poikkeaa susta siinä, että mulla on lapsia. Asun korvessa ja melkein väkisin mut saa kauppaan tai kirjastoon viedä, muuten vaan omissa nurkissa pyörin. Terapian aloitan ja lopetan, siitä ei ole mitään apua. Sitten sen taas kuitenkin aloitan, kun tiedän, että en voi mökissäni aina olla.
Mikähän tähän auttaisi. Varmaan se, että vaan pakottaa itsensä toisten seuraan. Ehkä jonnekin elokuviin, kirjastoon. Uimahalliin menoa olen pari vuotta suunnitellut. Mies on käyttänyt lapsia, mie olen jäänyt kotiin muka siivoamaan. Pari kertaa vuodessa olen käynyt ulkomailla, pari päivää olen kestänyt olla, sitten jo haluan mökkiini.
Viime vuonna pakotin itseni kansalaisopiston venäjän kurssille kerran viikossa. Ja olinhan mie pari kuukautta jopa työharjoittelussa, mikä olikin kauhistus. Mutta yleensä olen selvinnyt hengissä, vaikeinta on saada itsensä liikkeelle.
Ehkä, jos tekisit itsellesi jonkunlaisen suunnitelman. Laittaisit kalenteriin ajat, milloin yrität mennä ihmisten ilmoille. Miksi muuten asut vielä vanhempiesi kanssa? Etkö selviäisi jossain nuorten tukiasunnossa missä olisi ohjaajia ja ehkä päivittäistä ohjelmaa.
Aavaton, lue viestini ennenkuin vastaat, ole hyvä. Tuomitsit minut juuri yhteiskunnan tavalla. Täällä kuitenkin on tarkoituksena varmaankin
yrittää jotenkin auttaa toisia.
Vastaukseksi kuitenkin, olen asunut "poissa vanhempien luota" mutta oli pakko muuttaa takaisin.