Minulle tulee tasaisin väliajoin tiloja, joissa mieleni sumenee ja alan vain ahmia.
En koe noina hetkinä läsnäoloa maailmassa, vaan olen etäällä omasta tekemisestäni.
Syön usein tauotta, mitä tahansa, mitä kaapista löytyy.
Ahdan itseeni aivan kuin olisin pohjaton, mahani tuntuu kuin tunnottomalta ja välillä pidän vain hieman taukoa, jotta tulee lisää tilaa ja jatkan siitä mikä jäi syömättä. Mietin jo etukäteen mitä kaikkea aion syödä ja missä järjestyksessä, aloitan aina mieluisimmasta.

Välillä nälkä katoaa kuukaudeksi ja pariksi, jolloin laihdun selvästi. Nyt olen taas pulskistunut ja tukkeutunut.
Tiedän, mitä teen ja teen sen silti. Tuntuu että jään jostain paitsi jos en syö. Syöminen tuntuu aina jonkinlaiselta ’mahdollisuudelta’, aivan kuin maailma ei tuntuisi muuten miltään. Aivan kuin menettäisin tilaisuuden tuntea maailmasta jotain, jos jotain jää kaappiin. Kulutan suuria määriä aikaa päivittäin syömiseen. Teen kyllä usein jotain samaan aikaan; olen koneella tai luen.
Kun lähden kotoa kaupungille, saatan ostaa jotain välipalaa, vaikka olen juuri syönyt, oikeutan ostot niiden terveellisyydellä. Koko ajan kun kuljen kaupungilla mietin missä voisin piipahtaa ja ostaa vähän jotakin pientä.
Olen enemmänkin perso suolaiselle kuin makealle, mutta kuivahedelmiä ja hedelmiä menee.
Minulla on ollut pakkomielteisyyttä puutostiloista, yritän koko ajan syödä kuin ’varman päälle’. Terveellinen ruoka on kuin jotain taika-ainetta jota haalin itseeni. Ahmiminen on kuin kuoppa, josta ei pääse pois missään. Ahmiva ortorektikko olisi varmaan lähimpänä.

Olen vegaani, enkä syö viljaa tai valkoista sokeria. Olen menossa ravisemusterapeutille ensi viikolla varmistaakseni että saan varmasti kaikkia ravintoaineita riittävästi ja otan myös tämän asian puheeksi. 🙂👍
Ahmiminen kuului elämääni jo kauan ennen vegaaniutta ja ylipäätään kasvissyöjänä olemista (olen ollut vegaani vajaan vuoden, lacto-vegetaristi ennen sitä 3 vuotta).

Todella todella huono omatunto tulee kaikesta tästä, koen pettäneeni itseni (ja lääkäri-isän) ja minua vainoaa ajatus että minut torjutaan mieleni heikkouden vuoksi. Syön osittain salaa.
Kämppiksellänikin on myös hieman omituinen suhde ruokaan, joten hän sinäänsä ei kiinnitä huomiota, eikä ole koskaan tuominnut minua.

Olisi kiva kuulla, miten te hahmotatte samankaltaisia ongelmia? Onko teilla jotain toimivia mielikuvia, kirjoja, hoito-alan ihmisiä tai käytännön vinkkejä?

Kaikenlaista pohdintaa olisi kiva lukea, en oikein ymmärrä mistä tässä ongelmassani on kysymys. Tuntemuksia, ajatuksia, kokemuksia? 🙂