ahdistustako? apua vai ei?
Olen kaksikymppinen nainen ja ulkopuolisten silmin varmasti kaikki mallillaan. Minulla on työ, harrastus, opiskelu, sekä avomies, joten mikä minulla oikein on.. Harrastuksessa en jaksa käydä, ei huvita koska pelottaa, että sillävälin tapahtuu jotain, että mies on lähtenyt rilluttelemaan ja tulen tyhjään kotiin taas yksin ajattelemaan kamalia asioita. Minua on aikasemmin petetty pidemmässä suhteessa jossa luotin ihmiseen ylikaiken ja tämä tuli shokkina. Selvisin siitä melko hyvin luulisin. Työ ja opiskelu stressaa, työssäni olen hyvä mutta koulussa en. Oppimisvaikeuksia on paljon. Pelkään käydä koulussa ja ihmisten ilmoilla. Pelkään ja ahdistun uusist tilanteista. Jos joudun tilanteeseen josta tahtoisin pois tai tunnetilaan niin saatan huomaamattani kynsiä itseeni jälkiä jotka tulee siitä että puristan ranteestani lujaa.. en usein uskalla sanoa miltä tuntuu tai mitä haluaisin että tapahtuu koska olen kokenut ettei niihin reagoida.. tosin sitä on varmaan ihmisten vaikea huomata, kun en selkeästi uskalla sanoa, tai edes osaa. Miten saisin helpotusta tähän?
Moi kmk2,
Osaisitko kertoa enemmän tuosta kouluun ja ihmisiin liittyvästä pelosta? Kuvailit hyvin tuota oman sanomisen vaikeutta. Se on aina ikävä tunne, kun tuntuu siltä, ettei muut ihmiset ota vakavasti omia sanomisia. Oman mielipiteen tai tahdon sanomista voi harjoitella ihan yksinkertaisista tilanteista lähtien, ottamalla osaa keskusteluun, sanomalla mielipiteensä jostakin arkisesta asiasta jne. Sinun tehtäväsi ei ole valvoa miestäsi, aivan hyvin voit lähteä harrastamaan ja tehdä mukavia asioita itsekin. Ymmärrän kyllä huolesi, mutta sinulla on oikeus omaan elämääsi.
Apua on tarjolla monessa paikassa. Onko opiskelupaikassasi mm. kuraattoria, terveydenhoitajaa tai psykologia - tai muita mielenterveyspalveluita? Näihin kannattaa olla yhteydessä ja käydä puhumassa asioistaan. Siitä voi usein saada apua ja se on ainakin ensimmäinen askel eteenpäin. Pystyisitkö ahdistuksen vallassa purkamaan pahaa oloasi muuten, kuin kynsimällä itseäsi? Itsensä vahingoittamisesta kannattaa pyrkiä eroon. Vaikka se olisi aluksi vaikeaa, se on silti aivan mahdollista, ja siihenkin voi saada apua. Ei kannata jäädä yksin ajatustensa kanssa, puhuminen auttaa monesti eteenpäin.
Tsemppiä, halauksia ja jaksamista! 🙂🌻