Olen 20vuotias sairaanhoitajaopiskelija. Ensimmäisen kerran koin olevani masentunut yläasteella ollessani 14. Olin itsetuhoinen ja sairastin syömishäiriötä. Tilanne kuitenkin parantui pikkuhiljaa ja elin normaalin nuoren elämää 19 vuotiaaksi asti. Vuosi sitten ammattiopinnot aloitettuani koin vaikeuksia kouluun menemisessä, kouluun meneminen ahdisti suunnattomasti, tällöin alkoi lintsailut. Muutin näihin aikoihin omilleni, ahdisti olla yksin, join melkein joka viikonloppu. Kavereita minulla ei juuri ollut, luokkakavereitakaan en onnistunut saamaan, tai ainoat juttukaverini jotka sain, vaihtoivat pian alaa tai erosivat muuten vain koulusta. Viime keväänä ahdistus oli niin paha, että mietin joka päivä koulusta eroamista (ammatti siis kiinnostaa, kouluympäristö ahdisti ->kaikki kouluun liittyvä ahdisti). itkin joka päivä ja mietin missä mulla menee raja, kun en enää kykene. Nyt olen käynyt tätä koulua hieman yli vuoden. Kaikista harjoitteluista olen pitänyt, sillä ympäristö on ollut toinen, mitä koulussa oleminen.

Nyt kuitenkin alkoi ensimmäinen sairaalaharjoittelu akuuttipuolella, ja ensimmäisenä päivänä muistan, kun jouduin menemään kesken kaiken perehdytyksen vessaan itkemään. Tuntui etten saa henkeä ja meinasin oksentaa. Palasin kuitenkin takaisin ja selviydyin ensimmäisestä viikosta juuri ja juuri. Toisella viikolla jouduin olemaan poissa ahdistuksen vuoksi. En vain kyennyt menemään sinne. Vaikka suurin osa henkilökuntaa oli ihania ja ymmrätäväisiä, ja potilaatkin ihania, koin silti suunnatonta ahdistusta. Tuntui, että en osaa mitään ja kaikki ahdisti. No, vaikea tätä on selittää. Olen aina ollut stressaaja-tyyppiä, ja ahdistunut pienistä asioista, mutta se on ollut hetkellistä, ohimenevää. Nyt tilanne on toinen, ahdistus on vain pahentunut, olen ollut taas itsetuhoinen, minula on ollut paljon unettomuutta: en voi henkisesti hyvin.

Viime viikolla tajusin, että mulla meni raja tässä, mun on pakko hakea apua. Marssin lääkäriin niin aikaisin, että olin ensimmäisenä vastaanotolla. Minua hävetti hulluna mennä nuoren sh juttusille, olinhan itsekin opiskelemassa sairaanhoitajaksi. Mietin vain, mitä hän ajattelisi. Pian saapui lääkärikin paikalle ja molemmat olivat todella ymmärtäväisiä. Sanoin, että mitään lääkkeitä en mielellään alkaisi popsimaan, mieluummin juttelu/terapia-apua ja sairaslomaa. Lääkäri määräsi minulle 2 vkoa sairaslomaa, joka loppuu ensiviikon alussa.

Vaikka onhan tässä viikko sairaslomaa vielä jäljellä, silti minusta tuntuu, että olen ollut vain enempi ahdistuneempi. Viikonloppuna sain ahdistuskohtauksen kauppakeskuksessa. Minä? Olen ollut aiemmin todella sosiaalinen ja ekstrovertti, nykyään ahdistun melkein kaikesta. Ahdistaa olla koulussa, ahdistaa olla töissä, ahdistaa olla sairaslomalla, työttömänä. Toki tiedän, että kuka tahansa voi sairastua esim. ahdistukseen missä iässä ja elämäntilanteessa tahansa.

Olen alkanut miettiä alan vaihtoa, vaikka ala minua kiinnostaakin. Tuntuu vain, että näin stressaava ja mahd. 3-vuorotyö ei minulle sovi. Tykkään edelleen ihmisläheisestä työstä ja haluan tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä. Olen miettinyt, että hakisin ensi keväänä suuhygienistiksi tai optometristiksi. Toisaalta harmittaisi jättää opinnot tässä vaiheessa kesken.

Pian alkaisi jo toinen harjoittelu (1,5vko päästä) ja minusta tuntuu, etten ole valmis, vaikka opolle laitoinkin että voin mennä, sillä opo ei ollut oikein ymmärtäväinen miksi haluaisin siirtää harjoittelun ensi keväälle (en kertonut saikun syytä). En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Haluaisin olla sairaslomalla koko syksyn ja aloittaa ensi keväänä opinnot omaan tahtiini ja hakea samalla uusiin koulutuksiin. En kuitenkaan haluaisi vielä lopettaa.

Ahdistaa tämä koko tilanne. Olen ihan hukassa. Hävettäisi kertoa perheellekin, että sairasloma jatkuu, jos niin käy. Eivät varmaan ymmärtäisi..

Onko kukaan ollut ahdistuksen seurauksena sairaslomalla ja kauanko? Auttoiko?