Ahdistuksen täyttämä elämä
Olen 17v. Minusta ei aina uskoisi mitä pääni sisällä liikkuu. Jotkut ihmiset (esim entisellä työpaikallani) kuvailisivat minua ulospäinsuuntautuneeksi, sosiaaliseksi, rohkeaksi yms. Ystävieni kanssa en ujostele, heidän seurassaan puhun paljon. Kun olen kotona, yleensä mielentilani on kuin vuoristorata. Yhtenä hetkenä voin nauraa aivan hysteerisesti ilman mitään syytä ja olla pirteä ja höpöttää ja muutaman minuutin päästä en vastaa, jos minulle sanotaan jotain ja mieleni on synkkä.
Nyt muutaman viime kuukauden aikana olen erityisesti huomannut sen, että en ole koskaan todella, todella iloinen enkä toisaalta saa mitään järjetöntä raivariakaan. Voin nauraa ja hymyillä niin että kaikki uskoo minun olevan tyytyväinen elämääni ja onnellinen, vaikka en olisi tippaakaan onnellinen tai iloinen sillä hetkellä. En edes itke, joskus sain järjettömiä itkukohtauksia, mutta nykyään en enää koskaan. En ole itkenyt varmaan vuoteen vaikka minusta tuntuisi kuinka pahalta.
Täytyy nyt huomauttaa tähän väliin, että minä en käy psykiatrilla eikä minulla ole mitään diagnooseja. Olen huono käymään lääkäreille eikä kukaan tähän mennessä ole pakottanutkaan.
Huomenna minun pitäisi mennä uuteen työpaikkaan, tai työharjottelupaikkaan, sillä en ole koulussa, mutta minua ahdistaa se aivan suunnattomasti. Ahdistaa ja panikoin. En halua mennä sinne. En enää tiedä mitä tekisin.
Jo muutamia vuosia meilessäni on joskus pyörinyt itsetuhoiset ajatukset, aina islloin tällöin, mutta en pysty tekemään mitään itselleni, se pelottaa, mutta eläminenkään ei maistu juuri miltään.
En tiedä miksi niitä kutsuisin, kai ahdistuskohtauksiksi, kun minusta tuntuu etten voi hengittää ja joskus mikään ei auta, ei käveleminen, makaaminen tai ulos meneminen, onko siinä sitten jotain fyysistä. Joskus auttaa ulos meneminen.
Anteeksi, tekstini on sekavaa, mutta yritän saada tähän kokoon kaihken mahdollisen sillä minun on pakko purkaa johokin. Perheen kanssa en voi puhua tälläisistä, sillä vaikka meillä ei superhuonot välit olekaan, niin ei me puhuta sellaisista ja joskus minusta tuntuu, että minun asiani ovat ihan se ja sama äidille. Mun parhailla ystävillä taas on nyt muuta ja vaikka olen puhunutkin heille siitä että mulla on melkein kokoajan päällä oleva alakuloisuus niin en jotenkin pysty kertomaan heille enkä kenellekään kaikkea.
Tulevaisuuskin ahdistaa, en tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja olen yhden koulun lopettanut sen takia, että koulussa minua ahdisti ja stressasi enkä pysty menemään luokan eteen esiintymään, en vain pystynyt.
Moi!
Juuri tänään puhuin oman psykologini kanssa siitä, ettei ihmisen kuulu sietää jatkuvasti elämässään ahdistusta ja pahaa oloa. Itse olen saanut apua nuorisopoliklinikalta ja nyt olen pääsemässä psykoterapiaan. Olisiko sulla mahdollisuutta käydä jollain työpaikkaterveydenhoitajalla? Tai ihan vaan terveyskeskuksessa? Vaikka et lääkäreistä tykkääkään. Voisit sitä kautta saada apua tohon sun oloos. Kun saisit tuon ahdistuksen ja pahan olon pois, ja elämänhalun takaisin, voisit alkaa nauttimaan elämästäsi. Uskon että elämällä on sulle vielä paljon annettavaa. Älä luovuta vielä! 🙂
Miten sulla meni toi uudelle työpaikalle meno? 🙂
Voimia. 🙂
En pysty itse puhumaan kenellekään lääkärille/terapeutille/psykologille, en pysti itse hakemaan apua. Minusta tuntuu että suurentelen ongelmiani, että tämä on ihan normaalia, että kaikilla on tälläistä. Kukaan ei tunnu huomaavan sitä kuinka paha olo minulla on ja jos joku kysyy niin en osaa vastata totuudenmukaisesti. Pienentelen tätä muillekkin ja sitten pyörittelen näitä asioita omassa päässäni ja uppoan siihen ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen.
En näe pois pääsyä tästä tilanteesta.Mietin että olisi paras kaikille, jos minua ei olisi. Tulevaisuuden ajattelu tuottaa minulle vain ahdistusta. Pitäisi tehdä valintoja jotka vaikuttaa koko loppuelämään. Pitäisi tehdä näin ja noin. Pitäisi olla soiaalinen ja pirteä. Kuka nyt haluaisi masentunutta ihmistä katsella. Sen takia kai esitänkin pirteää, se vie voimia paljon.
Alkoholi helpottaa, se vie ajatukset pois asiasta seuraavaan aamuun asti, mutta en juo silti usein vaikka usein houkuttaisi.
girlie, täytyy sanoa etten ole koskaan aikaisemmin lukenut toisen ihmisen kirjoittamaa tekstiä, joka voisi olla aivan yhtä hyvin itse kirjoittamani. Ennen kuin luin viestisi.
Koska tilanteeni on niin samanlainen, en osaa antaa oikeastaan mitään neuvoja.
Minäkään en osaa kertoa asioistani ulkopuolisille, oli kyseessä sitten kuka tahansa. Olen tosiaan soittanut auttavaan puhelimeen (päädyin puhumaan ihan mitä sattuu, koska en pystynyt puhumaan itsestäni... 😀), kirjoittanut tänne ja yrittänyt puhua kavereille. Ehkä se on vain opittu rooli. Olen tottunut olemaan se kuuntelija.
Itse käsittelen asioita parhaiten kirjoittamalla runoja ja kirjeitä. En koskaan tietenkään lähetä kirjeitä minnekkään tai edes näytä niitä muille, mutta kirjoittamalla ajatuksia ja ongelmia ylös niitä on pakko käsitellä ja samalla myös työstää. Toisena keinona käytän liikuntaa. Aina keväällä lenkkeilyn aloittaminen tuntuu yhtä pahalta, mutta tiedän sen helpottuvan kunnon kohotessa... 😋 Kaikilla on omat keinonsa käsitellä asioita, ja kannattaa kokeilla eri juttuja niin löytää itselle sopivimman keinon! 😉
Samaistun myös kuvailemaasi ahdistukseen. Itsekin huomaan olevani yhtenä hetkenä iloinen, toisena taas nimenomaan ahdistunut. Yleensä ahdistus alkaa illalla. En aina edes tiedä, mistä ahdistus tulee, kai yleisestä tyytymättömyydestä elämääni. Tähän minäkin haluaisin löytää apua, sillä ahdistus on niin kuluttavaa 😞
Ja tosiaan, minullakaan ei ole mitään diagnooseja, enkä käy psykologilla yms. Ulospäin vaikutan iloiselta ja monen mielestä jopa täydelliseltä. Harva kuitenkaan tietää totuutta ja monet kadehtivat turhaan elämääni 😞
En oikein osaa neuvoa sinua, mutta toivottavasti edes se lohduttaa, ettet ole yksin, vaan meitä on muitakin! Olisi kiva kuulla lisää ajatuksiasi, sillä samaistuin tekstiisi täysin. Kirjoittele tänne ja yritä siten purkaa ahdistustasi, toivottavasti se auttaa edes vähän. Voimia ja hali! 🙂🌻
sonrisa, oli kiva kuulla että en ole yksin. Ahdistuksen kanssa ei ole tosiaankaan kiva elää, se on todella kuluttavaa. Minulla ahdistus ja paha mieli voi yllättää koska vaan. En pysty hallitsemaan mielialan vaihteluitani. Ne voivat vaihdella minuuteissa ja välillä kestää päiviäkin, mutta niiden vaihtumiselle en voi mitään eikä niihin välttämättä ole mitään selvää syytä. Ne vain tulevat.
Itse olen kanssa kirjoitellut kirjeitä, aina vain itselleni, en minä niitä kenellekään näyttäisi. Kvaerit kyllä kuuntelevat mutta en minä heitäkään aina voi jatkuvalla pahalla olollani rasittaa ja minäkin mieluummin kuuntelen ja puhun muiden asioista kuin omistani.
Toivottavasti sinullakin helpottaa ahdistuneisuutesi ja kaikki muu. Halit sinnekin päin 😀