Riiksu kirjoitti 30.12.2012 0:44

Mä en tiiä mistä nää ajatukset tulee, mutta oon mulla on ollu välillä itsetuhosia ajatuksia. Mä en oo itseni mielestä itsetuhoinen, mutta ne ajatukset on. Ihan sama mikä vuorokauden aika on niitä ajatuksia tulee, mutta ei aina. Nyt on ollut useammin kuin aikasemmin, melkein viikottain. Mutta en oo kuitenkaan ku yhden kerran viiltänyt ranteeseen. Eikä oo oikeen syytäkään mistä tämä vois johtua, ei oo tapahtunut mitään. Välillä mua pelottaa, koska nämä tulee niin vahvoina ajatuksina. Mitä tämä on?

Lisäys tohon viestiin että oon 21v ja muutama vuosi sitte sairastanut masennuksen.

Onko kellaan muilla samanlaisia oireita kuin minulla?

Itsetuhoisia ajatuksia löytyy, ja samoin masennusta.

Kuitenkin itse sanoit että sille ei ole syytä. Itsekkin ajattelin ennen että en ole masentunut, haluan vain kuolla. Kuitenkin jos mietit niin saatat haluta satuttaa itseäsi toisten takia. Haluat huomiota tai järkyttää muita? Tai sitten masennus on vallannut sinut ja elämää ei vain jaksa?

Itselläni ei koskaan ole käynyt edes mielessä viillellä, en vain halua kipua tai mitään, en myöskään ansaitse kärsiä minkään takia. Rakastan itseäni. Hyväksytkö sinäkin itsesi ja rakastatko itseäsi vai kamppailetko asian kanssa?
Itseään on vaikea muuttaa, mutta jos todella miettii, ihmisellä ei ole koskaan mitään muuta kuin itsensä. Olet paras sinä mitä on. Olet luonut oman kuvasi maailmassa ja tehnyt siitä omanlaisesi. Sinun ajatukset ja arvot ovat sinun itsesi, arvosta niitä 🙂.

Itselläni on paljon kavereita, mutta silti tunnen oloni yksinäiseksi. Haluan tyttöystävän. Olin silloin oikeasti onnellinen kun olin parisuhteessa. Tosin silloinkin itsemurha ja masennus pyöri mielessä. En voi muuta neuvoa antaa kuin että tee elämästäsi omanlaisesi ja tavoittele asioita joita arvostat ja jotka tuovat onnellisuutta. Niin minäkin yritän, voi olla vaikeaa mutta pakko kun vaihtoehtoina on masennus tai itsemurha.

Ja koita myös urheilla! Se auttaa 🙂.

Kiitos vastauksesta degard!

En halua satuttaa itseäni toisten takia tai hakea huomiota, enkä myöskään järkyttää muita. En osaa selittää miksi ne ajatukset tulee. Ne vaan tulee yhtäkkiä. En ole kertonut kellekkään muulle näistä mun ajatuksista, paitsi yhdelle kaverille ja tietenkin tänne.
Minulla on vähän itsetunnon kanssa ongelmia. En rakasta itseäni.

Minulla ei ole paljon kavereita, oon melko yksinäinen.

Välillä myös tuntuu etten vain lyödä asioita joista voisin tykätä/arvostan.

Urheilemaan en oikeen pysty, koska minulla on synnynnäinen niveljäykistymäsairaus

Niin voi olla vaikea välittää itsestään jos on itsetunto ongelmia. Itsellänikin oli niitä ennen mutta sitten kai vain kasvoin niistä yli ja nyt voisi sanoa että olen normaali siinnä asiassa. Hyväksy itsesi sillä se on ainut asia mitä sulla todellisuudessa on. Kaikki muu tulee vaihtumaan.

Kavereita löytyy kun ryhtyy etsimään. Mieti missä sinunlaiset ihmiset kokoontuu tai viettää aikaansa ja koita päästä sellaiseen porukkaan sinään. Aloita vaikka facebook chattailu heidän kanssaan ja siitä se lähtee.
Jos kuitenkin sinun on vaikea löytää seuraa omalta paikkakunnalta niin kokeile internettiä. On olemassa tuhansia sivustoja jossa löytää samanlaisia henkilöitä joiden kanssa on yhteiset intressit. Ja on monenlaista online yhteisöä josta voi löytää hyvänkin kaverin. Olen sen huomannut että kukaan ei tule hakemaan pois yksinäisyydestä, pitää itse yrittää tai ei saa mitään.

Itsellänikin sellainen ongelman etten arvosta tai tykkää asioista. Lähinnä voisi sanoa että on asioita joita vihaan ja asioita jotka on neutraaleja. Ainoastaan todella tykkään/arvostan aamukahvista, eläimistä, tietokoneesta ja rakkaudesta. Tällä hetkellä mulla on vain aamukahvi ja tietokone ☹️.
Tietenkin arvostan kavereitani mutta ei vain jaksa aina niitäkään, vaikka tulee pelailtuakin niiden kanssa aika paljon. Mutta sellaista turhaa kahvittelu ja hengailua en jaksa.

Niin en ole pitkään aikaan löytänyt mitään uutta kiinnostuksen kohdetta tai tuntenut intohimoa mitään tekemistäni kohtaan. Joskus löytää jonkun pelin/sarjan/musiikkia joka pitää pinnalla mutta se ei ole mitään pysyvää.

Hei Riiksu! 🙂

Samaistuin viesteihisi niiltä osin, että itselläni menee vähän kausittain, milloin on itsetuhoisia ajatuksia ja milloin ei. En kuitenkaan voisi kuvitella satuttavani itseäni vain satuttamisen vuoksi. Välillä vain haluaisin täältä pois.

Minkälaisia sinun ajatuksesi ovat? Liittyvätkö ne itsemurhaan vai vain viiltelyyn? Sanoit, että olet sairastanut masennuksen. Voisivatko nämä ajatukset liittyä siihen, jos masennuksesi on vaikka puhjennut uudestaan?

Eniten samaistuin tähän: "Välillä myös tuntuu etten vain löydä asioita joista voisin tykätä/arvostan." Minä en osaa edes valita, mitä haluaisin opiskella. Luulen, että se johtuu siitä, etten tunne itseäni tarpeeksi hyvin. Tämähän voi tietysti liittyä myös masennukseen.

Harmittaa, kun en oikein osaa auttaa... Lähetän kuitenkin virtuaalihalin! 🙂🌻

Musta tuntuu välillä ettei ne ole edes mun omia ajatuksia. Ne vaan tulee jostain. En viitele itseäni satuttamisen takia vaan että on paha-olla. Ajatukset liittyy välillä vain viiltelyyn ja välillä vain itsemurhaan. Välillä on vain että haluan kuolla pois. Nämä ajatukset on alkanut ehkä joku 1 - 2 kuukautta sitten. Mutta viillellyt olen aina silloin tällöin kolmen vuoden aikana. Olen myös miettinyt sitä että masennus on ehkä voinut tullut takaisin, koska olen ollut alakuloinen ja ei jaksa/huvita tehdä yhtään mitään. En mä oikeen osaa selittää mun tilannetta.

Virtuaalihali takaisin!

Tiedoksi:

Tiistaina 15.1. SPR:n Nuorten liveryhmässä eli chatissä on teemana Itsensä vahingoittaminen. Liveryhmä on klo 18-20 ja se on avoin kaikllle nuorille, joita teema tavalla tai toisella koskettaa.

Liveryhmän ohjaajina toimivat Nuorten turvatalojen työntekijät ja vapaaehtoiset tukihenkilöt.

Tervetuloa mukaan juttelemaan aiheesta toisten nuorten kanssa!

Riiksu kirjoitti 30.12.2012 0:44

Mä en tiiä mistä nää ajatukset tulee, mutta oon mulla on ollu välillä itsetuhosia ajatuksia. Mä en oo itseni mielestä itsetuhoinen, mutta ne ajatukset on. Ihan sama mikä vuorokauden aika on niitä ajatuksia tulee, mutta ei aina. Nyt on ollut useammin kuin aikasemmin, melkein viikottain. Mutta en oo kuitenkaan ku yhden kerran viiltänyt ranteeseen. Eikä oo oikeen syytäkään mistä tämä vois johtua, ei oo tapahtunut mitään. Välillä mua pelottaa, koska nämä tulee niin vahvoina ajatuksina. Mitä tämä on?

Vastaus: Hei Riiksu. Pystyn todellakin samaistumaan tekstiisi. Itse olen aika lailla ollut samanlaisessa tilanteessa, tai eihän tämä kilpailu ole mutta miltei ehkä pahemmassakin. Saman ikäisiäkin ollaan. Itse kärsin aikoinani masennuksesta, ja kärsin ehkä vieläkin "jälki" oireista, kuitenkin pystyn nykyään hallitsemaan ajatukseni ja huonon olon siirtämään pois. Kovaa harjoitusta ja yrittämistä se vaati, ja kun kerran sinulla aikaisemminkin masennusta on ollut niin tiedät varmasti mistä puhun. Olin myös huume addikti ja aika lailla alkoholisti sinä aikana, joten ei varmaan hirveästi asiaa auttanut.

Jokaisen masennus on henkilökohtainen kokemus, enkä oikein voi kertoa tai sanoa mitään mistä välttämättä olisi 100% apua, mutta yritän kuitenkin. Kun itse sain tarpeekseni, ja rupesin autotielle makaamaan odottaen että päältäni ajetaan (humalassa tietenkin) olin jo kerennyt kirjoittaa päiväkirja merkintöjä paljon. Poliisi sitten poimi minut putkaan nukkumaan ja miettimään asioita, ja siellä olikin aikaa miettiä kun en uskaltanut nukkua muitten örvelöitten takia. Rupesin ajattelemaan että miksi oikeastaan kirjoitin ajatuksiani, ja vuodatin pahoja asioita paperille.

En oikein ikinä ajatellut sitä sen kummemmin, se vain tuntui jotenkin hyvälle tehdä niin. Ehkä sinunkin pitäisi kokeilla. Koska huomasin myös että mitä enemmän luin vanhoja kirjoituksiani, sitä hölmömmälle ja typerämmälle ne kuulostivat. Olin kirjoittanut ne silloin kun ei järki pelannut, kun olin ihan helkkarin epätoivoinen ja sekaisin, tai muuten vain ahdistunut, jolloin ihminen ei ajattele välttämättä järkevästi. Joten jatkoin kirjoittamista, ja luin ne aina muutaman viikon välein, ja aloin huomaamaan että mitä enemmän käsittelin asioita, jotka minua vaivasivat, sitä järkevämpää tekstiä kirjoitin myös tulevaisuudessa. En enää kirjoita, koska en tunne sille tarvetta, mutta jos tulee tarvetta, ehkä nauran itselleni taas muutaman kuukauden kuluttua "tuollastako olin ajattelut, voi **** mikä idiootti oon". En väitä että itse olisit idiootti, mutta sitähän myö ihmiset välillä ollaan. Hölmöjä. Idiootteja, ihmisiä. Tärkeää on myös totta kai myös se että käyt puhumassa niistä jonkun kanssa, ei välttämättä edes terepeutin tai psykiatrin kanssa, mutta edes jonkun, jolle voit edes puhua siitä miten päivä mennyt.

Loppujen lopuksi, ainoa ihminen, joka sinut voi sieltä alhosta nostaa kokonaan, on sinä itse, sinun täytyy vaan saada siitä kultaisesta langasta kiinni, joka roikkuu niiden harmaiden keskellä. Toivottavasti saat asiat järjestykseen, itse tässä koko ajan sitä yritän, vaikka välillä meneekin kaksi taakse päin mutta onhan kuitenkin se yksi eteenpäin jo jotain, ja siitä ne kertyy, askel kerrallaan.