ahdistaa masentaa ja vituttaa
Olen kärsinyt masennuksesta ja sosiaalisista peloista jo vuosia ja tuntuu ,että tätäkö se koko loppu elämä tulee olemaan. Välillä on parempia aikoja, mutta sitten taas olo pahenee .Kaikki alkoi yläaste iässä ja on vain vuosivuodelta pahentunut. Kaksi ammattikoulu linjaa olen jättänyt kesken ja vasta aloitin taas opiskelun ja tänään jo eka poissaolopäivä kun en saannut itseäni aamulla sängystä ylös.koko päivä on mennyt vaan makaillessa ja töllöö katsoessa.en ole edes päivä vaatteita saannut vaihdetuksi.on niin paha olla kaiken aikaa.en osaa kunnolla edes nukkua kun ahdistaa ajatus, että huomenna pitäs taas jaksaa lähteä kouluun missä on kauhea määrä ihmisiä ympärillä.enää ei edes unilääke auta nukkumaan.ilmeisesti olen liian pitkään käyttänyt niitä.terapioissa olen käynyt vuosia ja tuntuu ettei se samoista asioista jauhaminen mitään muuta.olo on huono eikä muuksi muutu.nyt on kyllä pakko lähteä koiran kanssa kävelemään kun se raukka ei ole päässyt muutakun pissillä käymään tänään.toivottavasti joku jaksaa lukea tätä mun valitusta.
Hei,
olen itse ollut samassa tilanteessa eikä sosiaaliset pelot ole vieläkään hälvenneet. Terapiassa olen ravannut ja jopa sairaalassa ollut vuosia masennuksen vuoksi. Töitä en pysty tekemään enkä koulussa käymään koska suuret ihmismassat ahdistavat ja saattavat aiheuttaa paniikkikohtauksen.
Ei ole auttanut terapiat muuta kun ehkä auttaneet aukaisemaan oman mielen solmuja, puhuminen saanut jotenkin näkemään asiat selvemmin. Mutta loppujen lopuksi parhaiten parantunut omalla yrityksellä.
On kuitenkin omasta mielestäni hienoa että jaksat käydä koulussa, tai ainakin yrittää. Itseäni kaduttaa kun annoin pelon ottaa vallan ja yläasteen jälkeen ei ole mikään koulunkäynti onnistunut, yläasteellakin tuli yksi luokka käytyä kolmesti (omasta tahdosta) koska lintsasin liikaa tunteja ja mikään ei jäänyt päähän, pelko ja ahdistus kietoutuivat mielen ympärille kuin teflon kerros, oppi valui pois.
Itselläni oli myös koira sekä kissa, koirasta luovuin koska en pystynyt pitämään huolta, ulos en mennyt kovin pitkälti.
Ei ollut reilua koiraa kohtaan, nyt sillä on parempi koti. Kissan annoin pois koska oli suunnitelmia lähteä ulkomaille. Nekin kaatui niskaan.
Tuntuu ettei suunnitelmia kannata tehdä kun mikään ei oikein pysy, en osaa sitoutua mihinkään.
Pahoittelen viestin pituutta ja omien ongelmien valittelua, mutta pointtina kai oli että et ole yksin eikä tarvitsekkaan olla.
Koita jaksella ja jos haluat jutella, jatketaan viestittelyä. :]