Ahdistaa ja stressaa
Moikka!
Mulla sellainen huolenaihe että stressaa ja ahdistaa parisuhde. Meillä on miesystävän kanssa kriisitilanne, joka jatkunut pian 3 viikkoa. Oma jaksaminen alkaa olemaan lopussa & elimistö reagoi vahvasti väsymyksellä, vatsa oireilee yms.
Tilanne siis se, että miesystävä ei tiedä haluaako jatkaa suhdetta, minä haluaisin ehdottomasti.. Koen, että hän on elämäni rakkaus ja olisin valmis tekemään mitä vain että suhde toimisi. Ei olla riidelty miehen kanssa pitkiin aikoihin & tämä tilanne lähti siitä kun katsottiin isompaa vuokrakämppää meille. Yhtäkkiä mies alkoi miettimään että suhteen pitäisi ns. tasaantua 🫤 ymmärrän toki asian ja tiedän että mussa on paljon korjattavia asioita. Lupasin siis viime kesänä että tämä olisi viimeinen tällainen erokeskustelu, mutta tässä sitä ollaan taas jo 6kk jälkeen.. Ja tämä viimeisin erokeskustelu tuli nyt vaan ihan yhtäkkiä.
Ollaan oltu muutaman kerran tällaisessa ”erokeskustelussa”, tämä näistä kestänyt pisimpään. Mies haluaisi vielä miettiä rauhassa mitä tekee, mutta kohta kuitenkin jo kulunut 3 vkoa eikä päätöstä ole osannut tehdä. En tiedä mitä tässä enää tekisin, pelkään että jonain päivänä purskahdan töissä itkuun ja romahdan totaalisesti. Pahinta tässä se, että ollaan otettu etäisyyttä toisiimme & mies ei kauheasti halua lähelleni. Mitä teen, mies haluaa nyt vielä hetken miettiä ja sitten päättää asiasta että erotaanko vai jatketaanko yhdessä. Mies myös tokaissut että jaksaako enää yrittää. Miksi hän haluaa vielä sitten miettiä? Odotanko tässä oikeasti ihan turhaan kun toinen miettii että rakastaako minua enää niin paljoa?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: Unohdin kirjoittaa yhden jutun