Ahdistaa ja masentaa.
Ajattelin kirjoittaa tänne, jos täältä löytyisi jotain apua.
Olen 16-vuotias tyttö ja käyn lukion ensimmäistä luokkaa. Lukio sujuu ihan hyvin, mutta välillä on sellaisia tunteita, että ei jaksaisi olla tunnilla tai väsyttää hirveästi.
Ala-asteella minua on kiusattu monien ruoka-allergioiden takia. Ylä-asteella koulukiusaaminen jatkui, mutta eri syistä, en tiedä syitä. Kerroin opettajalle ja kiusaaminen jatkui voimakkaampana, mutta kun siirryin yhdeksännelle luokalle, kiusaaminen lakkasi. Aloitin nyt syksyllä siis lukion ja kukaan ei ole vielä ainakaan kiusannut minua, päinvastoin 🙂
Kahdeksannella luokalla alkoi tämä ahdistus ja masennus. Jotain kautta tieto levisi terveydenhoitajalle ja sitä kautta kuraattorille. Luulempa, että yksi opettaja oli kertonut tästä heille. No, kävin kuraattorilla hetken aikaa, mutta ei se auttanut mielestäni niin, miten olin odottanut. Joka kerta mentiin samalla rytmillä yms. Lopetin siellä käymisen.
Yhdeksännellä luokalla, oli opon tunti, ja aloin tunnin jälkeen itkemään. Oponi kysyi että haluaisinko jutella, onko huolia yms, sanoin että ei. Nyt kaduttaa. Opo olisi ollut ehkä sellainen henkilö kenen kanssa olisi ollut helppo jutella. Nyt lukiossa olen miettinyt, että vaikka hän onkin yläasteen opettaja, voisinko silti pyytää häntä kuuntelemaan? Lukiossa oponi ( eri opo ) sanoi tunnin jälkeen , että vaikutan poissaolevalta ja vetäytyvältä , onko kaikki hyvin. Ja hän myös sanoi että hänelle voi kertoa, jos jokin painaa mieltä.
Menin omasta tahdosta juttelemaan nyt lukiossa terveydenhoitajalle. Sitä kautta pääsin psykologille ja sitä kautta psykiatrille. Ensiviikolla on ensimmäinen aika, jännittää ! Käyn myös juttelemassa meidän nuoriso-ohjaajan kanssa. Hän on minusta oikea tyyppi kuuntelemaan ja osaa tukea ja auttaa juuri sen verran mitä tarvitsenkin apua.
Olen huomionhaluinen henkilö, ja lopetin myös harrastukseni jalkapallon. En tiedä, olenko masentunut, johtuuko se siitä?
Tämä ahdistus taas on kotona. Vanhempani ovat eronneet kun olin 4-vuotias, joten en muista siitä oikein mitään. ☹️ En näe isääni kovin usein, vaikka meillä on hyvät välit. Äidilläni on uusi miesystävä ja he ovat naimisissa. Ovat seurustelleet jo 10vuotta, mutta en vieläkään voi yksinkertaisesti sietää isäpuoltani. Hän on ahdistava, hän juo joka päivä ja on kännissä, SE AHDISTAA. Itken tosi usein pahaa oloani, vaikka tiedän että se ei auta yhtään. Olen miettinyt että olisi helpompaa jos olisi kuollut, mutta en kuitenkaan ole aikeissa tehdä itsemurhaa. Viiltelin seiskaluokalla, mutta lopetin, koska se sattui vielä enemmän, ja tuotti pahaa oloa entisestään.
Toivon löytäväni täältä apua !!
( huh, jotenkin helpottunut olo, että sain kerrottua näinkin raskaita asioita.. )
Moii (:
Aattelin tossa vaiheessa kun sanoit istäpuolestas että se juo joka päisä ja on kännissä, että huhhuh. Ootko ajatellu että voisit jotenki kertoo äidilles miltä sun isäpuolen juominen tuntuu? tai vaikka sitten psykologille? Kannattaa, sillä se voi ratkaista ison ongelman!
Ite oon kans 16v tyttö lukiosta, ja itel on masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Muista syistä kuitenki ku sulla.
Sun kannattas musta hankkii joku kiva ja rento harrastus, joho ei liity paljoo paineita. Esim uinti tai muu iha vaa huvin vuoks, jonku joka vie ees kerran viikossa ajatukset iha muualle ikävistä asioista. Ite soitan selloo, se auttaa ees vähän sen tunnin ajan, mitä sitä kerralla soittaakaan.
Sen harrastuksen alottaminen voi olla oikeesti vaikeeta ja tuntuu ettei jaksa, mutta usko mua, se auttaa ja nopeuttaa toipumista.
Se, että lopetit jalkapallon saattaa johtua siitä, että masentuneena kiinnostuksen kohteet vähenee. Oon varma, että jos käyt siel psykel, niin ihan varmasti saat siel apua sun oloon jos vaan jaksat kertoo huolistas! Pelkkä puhuminen usein auttaa.
Jos haluut jonkun jonka kans jakaa kokemuksii, niin voin kyl kuunnella ja kertoo omista jutuista ja miten mä oon päässy ees vähän parempaan kuntoon, nyt kun oon jo ees puhekunnossa (:: See U! Koita jaksella ja ota yhteyttä, jos kiinnostaa