Se oli nyt viimeinen pisara
Äidilläni on nyt todettu alkava muistisairaus, mutta hän kieltää sen. Kotona hän jotenkin pärjää mutta kaikki asioiden hoitaminen menee oikeastaan päin seiniä ja nyt asiat ovat menneet siihen pisteeseen, etten enää jaksa olla edes äitini lähellä.
Olen kymmenen vuoden ajan isän muistisairauden alkamisesta ja hänen siihen menehtymisestä lähtien hoitanut oikeastaan kaikki äitini ja isäni asiat. Hoitanut maksut, sairaalakäynnit, kuljettanut kaupoissa, tehnyt lumitöitä, hoitanut kaikki viralliset paperihommat, istunut yötä myöten äitini luona hänen sairastettuaan. Maksellut lakimiesten palkkioita omasta pussista kun äitini jatkuvasti juoksi lakimiesten luona kun ei ymmärtänyt asioista, joita oli hänelle selvitetty moneen kertaan. Olen yrittänyt olla kaikin tavoin avuksi äidilleni hänen jäätyä leskeksi. En ole kokenut tuota auttamista raskaaksi, mutta se että hän saa niitä syyttely ja haukkumiskohtauksia vähän väliä eikä ne haukkumiset ole mitenkään lieviä vaan todella törkeitä. Itse en ole tähän asti viitsinyt ottaa osaa tähän hänen huutamiseensa vaan olen lopettanut puhelun tai lähtenyt vähin äänin pois hänen luotaan jos olen ollut hänen kotonaan. Nyt tilanne on mennyt siihen pisteeseen etten enää halua enkä voi sietää äitiäni. Hänen syyttelynsä alkoi taas niin pienestä asiasta ja tietysti minä loukkaannuin ja olin taas hiljaa, niin tästä se vasta alkoi aivan tolkuton syytteleminen, hulluksi haukkui, olen isomahainen lihava sika ja hän sanoi vielä ettei oikeastaan ole koskaan voinut sietää minua ja kielsi lopuksi enää ikinä tulemasta hänen luokseen. Ikinä hän ei ole kysynyt minulta että miten olen voinut isän kuoleman jälkeen, hänelle olen jotenkin tunteeton ihminen joka pitäisi sääliä häntä ja hänen menetystään.Omaa pahaa oloani ei saa hänelle näyttää ja vaikka minulla itselläni on monta sairautta ja jos niistä vahingossakin jotain mainitsen, niin saan vain haukkumisen että teeskentelen tai hän alkaa välittömästi valittamaan omia sairauksiaan.
Olen sitä mieltä että jos itse selviän elävien kirjoissa vielä jonkin aikaa, niin en halua enkä voi enää olla tekemisissä ihmisen kanssa joka saa minussa aikaan masennusta, unettomuutta, jatkuvaa päänsärkyä, ahdistusta ja paniikkikohtauksia.
Olenko itsekäs vai voinko hyvällä omalla tunnolla antaa äitini olla yksinään ja tehdä mitä lystää. Kyllä kait minulle ilmoitetaan jos hänelle jotain sattuu, mutta en halua sitä itse mistään tiedustella…saattaisi käydä taas niin että äitini soittaa ja haukkuu kun olen urkkinut hänen asioitaan.
Kiitos vikanet jakamastasi, jossa kuvasit kaunistelematta tilanteenne. Äitisi ei ilmeisesti aiemmin, ennen muistisairautta ole käyttäytynyt noin? Tiedätkö onko hänelle aloitettu ns. muistilääkitys? Lääkitys ei paranna sairautta vaan hidastaa sen etenemistä. Tosin joskus alkuvaiheessa, lääkkeen aloituksen jälkeen voi jopa tuntua sen parantavankin. Jos lääkitys on, ottaako hän sen?
Tiedän, että nämä ovat kovia paikkoja läheisimmälle ihmiselle. On kuitenkin hyvä palauttaa mieleen se tosiasia, että muistisairaus muuttaa aina jonkin verran käyttäytymistä. Muistisairas ei välttämättä ymmärrä puhuvansa kanssasi, vaikka siinä hetkessä saatatkin edustaa hänelle tytärtä, niin hän voi osoittaa puheensa jollekin toiselle henkilölle, jonka persoona sotkeutuu sinun persoonaasi. Oletko ajatellut asiaa näin?
Jokaisen ihmisen jaksamiselle on raja ja läheisenä / omaishoitajana onkin pidettävä myös omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta kiinni. Löytyisikö äidillesi muuta läheisverkostoa, jotka voisivat edes toisinaan pitää äitiisi yhteyttä?
Jos huolta äitisi pärjäämisestä kotona, niin huoli-ilmoitus on tietysti yksi vaihtoehto, jolla voit yrittää saada äidillesi tukea kotiin. Huoli-ilmoitus tehdään kunnan/kuntayhtymän vanhuspalveluiden tai palveluohjauksen viranomaisille. Huoli-ilmoitus velvoittaa kunnan ottamaan aina yhteyttä ikääntyneeseen ja tekemään palvelutarpeen arvioinnin. Huoli-ilmoituksen tekijä voi luottaa siihen, että avuntarpeeseen suhtaudutaan vakavasti ja että ikääntyneeseen otetaan yhteyttä hienovaraisesti.
Toivon, että saat vielä täältä keskustelupalsta vertaistukea tilanteeseesi.
En ole ollut yhteydessä äitiini yli vuoteen, en ole voinut koska sairastuin itse masennukseen, ahdistukseen, käytän unilääkkeitä ja mielialalääkkeitä. Äitini soitti minulle 4 kuukautta sitten ja yritti hieroa sopua, mutta sanoin että yritän vielä parannella itseäni. Äitini suuttui taas tuostakin ja sanoi että sen takiako koska haukuin häntä hulluksi. Yritin sitten oikaista häntä että miten asia oikeastaan meni etten minä häntä hulluksi ole sanonut. Siitähän hän taas alkoi raivota. Kun nyt on niin että hän kääntää kaikki asiat päälaelleen eikä sanomiseni auta asiaa yhtään, niin auttaisiko kirjeen kirjoittaminen hänelle ja selittää miksi olen niin ahdistunut hänestä. Auttaisiko kirje.